sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Josh Hutcherson GLAAD Media Awardseissa


Josh Hutcherson vastaanotti eilen GLAAD Media Awardseissa Van Guard-palkintonsa, jonka hänen kerrottiin saavan aikaisemmin tällä viikolla. Kuvia tapahtumasta löytyy täältä ja täältä. E! Online ja The Hollywood Reporter pääsivät gaalassa haastattelemaan häntä ja hän kertoi odottavansa Francis Lawrencen kanssa työskentelyä ja mitä Van Guard-palkinnon saaminen hänelle merkitsee.
E! Online: "[Käsikirjoittaja/ohjaaja] Gary Ross oli maailman paras tyyppi... Mielestäni hän toi elokuvaan niin paljon ja tulen ehdottomasti ikävöimään häntä."
Hutcherson lisäsi, että hän oli luullut, että Gary Ross olisi mukana kaikissa kolmessa elokuvassa, mutta on innoissaan jatko-osan uuden ohjaajan kanssa työskentelemisestä. "Francis Lawrence on äärimmäisen lahjakas," hän sanoi. "Olen kuullut, että hän on maailman mukavin tyyppi. Odotan innoissani pääseväni näkemään, mitä hän tulee tekemään sen [elokuvan] kanssa."
THR: "Se tarkoittaa minulle niin paljon," Hutcherson sanoi kunniasta. "Palkintojen saaminen näyttelemisestä on yksi juttu, mutta palkintojen saaminen siitä, että oikeasti yrittää muuttaa yhteisöä - se merkitsee minulle niin paljon enemmän."
"Taisteluni yhtäläisten oikeuksien puolesta on kestänyt koko elämäni ajan," hän sanoi. "Koko perheeni kasvatti minut todella avoimin mielin. Kaikki ansaitsevat tulla kohdelluiksi yhtäläisesti riippumatta rodusta, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, mistä vain. Se on iso juttu ja tärkeää minulle." 
"Olen innoissani hänen tapaamisestaan," Hutcherson sanoi vasta nimetystä Vihan liekkien ohjaajasta, Francis Lawrencesta. "Olen kuullut hänestä mahtavia juttuja, joten se tulee varmasti olemaan hauska matka."
Lähde 1, lähde 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti