keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Francis Lawrence kertoo Vihan liekeistä Cannesissa

Cannesissa Francis puhuu, kuinka ylpeä hän on siitä millainen Vihan liekeistä on tullut. Hän myös kertoo kuinka suuri Collins fani hän on ja ylistää näyttelijöitä, elokuvassa työskenteleviä ja Lionsgaten porukkaa.

  • Francis sanoo, että hänestä tuntuu kuin he olisivat maailmanlaajuisella elokuva kiertueella, mikä on hiukan outoa, koska elokuva ei ihan ole vielä valmis. Hän kertoo kuitenkin olevansa hyvin innoissaan osittain siksi, että hän on ensimmäistä kertaa Cannesissa.
  • Francis sanoo toivovansa että tämä elokuva tavoittaa ihmisiä kansainvälisesti. Ensimmäinen elokuva pärjäsi hienosti Amerikassa, mutta hänen mielestään sillä on vielä tilaa kasvaa ja Francis toivookin että ihmiset lukisivat Nälkäpeli -kirja ja siten myös maanlaajuisesti enemmän ihmisiä tulisi katsomaan elokuvan.
  • Francis kehuu myös Lionsgaten väkeä ja tuottajia ja sanoo myös, että näyttelijät ovat olleet fantastisia ja he ovat todella lahjakas ryhmä. Hänestä kuvauksissa on ollut todella hauskaa ja yhteistyökumppanit ovat olleet loistavia. Tapasimme myös paljon uusia ihmisiä, joten ylipäätään kaikki on ollut hienoa, hän kertoo.
  • Kirjojen lukijoille ja faneille voin sanoa teimme hyvän sovituksen kirjasta ja olen itsekin kirjojen ihailija ja Collinsin fani, joten pysyttelimme uskollisina kirjalle. Uskon heidän nauttivan siitä, Francis lisää.
  • Francisin mielestä tämä on todella tunteellinen tarina ja näyttelijöiden suoritukset ja toiminta olivat fantastisia. Olen todella tyytyväinen miten tarina saatiin kasaan, hän sanoo lopuksi.

Lähde

tiistai 21. toukokuuta 2013

Video: Jennifer Lawrence, Sam Claflin ja Francis Lawrence puhuvat Vihan liekeistä

Yahoo! Movies oli lauantaina Cannesissa Vihan liekit-juhlissa ja pääsi haastattelemaan Jennifer Lawrencea, Sam Claflinia ja Francis Lawrencea Vihan liekeistä. Tiivis suomennos löytyy videon alta!


  • Jennifer sanoo, että kyseinen haastattelu on hänen paras hetkensä Cannesissa, mihin haastattelija sanoo, että Jennifer tietää aina mitä pitää sanoa!
  • Jennifer sanoo, ettei kukaan kohtele häntä eri tavalla hänen Oscar-voittonsa takia ja vitsailee, että kaikki ovat yhtä ilkeitä kuin aina ennenkin. 
  • Sam sanoo, ettei ole valmis Vihan liekit-hulluuteen. Hän nauraa kuitenkin perään ja sanoo olevansa niin valmis kuin vain voi olla.
  • Francisilta kysytään mitä voimme odottaa elokuvalta ja hän vastaa: uusia näyttelijöitä, uutta toimintaa, uutta areenaa ja fastastista tarinaa.
  • Sam sanoo, että joistain kohdista on tehty dramaattisempia.
  • Francis sanoo, että hyvin vähän on leikattu pois. Elokuvassa on myös joitain lisättyjä kohtauksia, esimerkiksi teaser trailerissakin nähtyjä presidentti Snow'n ja Plutarch Heavensbeen välisiä kohtauksia.
  • Jennifer sanoo elokuvan olevan visuaalisesti paljon suurempi, Capitoliin tutustutaan syvemmin ja Katniss yrittää saada elämänsä kasaan pelin jälkeen kärsien traumaperäisestä stressistä.
  • Francis sanoo hänen tyylinsä olevan erilainen, esimerkiksi kuvaustapa on erilainen ja jotkin asut ovat muuttuneet. Hän sanoo elokuvan teon olleen hauskaa ja jättäneensä siihen oman jälkeensä pysyen kuitenkin samalla uskollisena kirjalle.
  • Sam sanoo kuvauksien kohokohdan olleen se hetki, kun hänen piti antaa Josh Hutchersonille tekohengitystä ja muistavansa sen loppu elämänsä. :D
  • Jenniferiltä ja Samiltä kysytään, että jos he voisivat jakaa kaljan kenen tahansa kanssa, kuka se olisi. Sam sanoo ensin Elvis Presley, mutta vaihtaa John Lennoniin ja Jennifer vastaa Bill Murray, joka on hänestä ainoa oikea vastaus.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Osallistu Kuukauden fanikuva-kilpailuun - voita liput Vihan liekit-gaalakutsuille!

Nordisk Film julkisti tänään Kuukauden fanikuva-kilpailun, jossa on aivan huippu palkinto - nimittäin liput kahdella Vihan liekit-gaalakutsuille! Niiden uskoisin pitävän sisällään elokuvan ennakkonäytöksen. ;) Kaikki tarvittavat tieto löytyy alla olevasta kuvasta. Sen saa tarvittaessa suuremmaksi klikkaamalla.



HUOM! Tässä esimerkkejä mahdollisista fanikuvista.

Päivitys 22.5. // Sain Nordisk Filmiltä selvennystä kilpailun säännöistä! Elikkä joka kuukausi valitaan kuukauden fanikuva niistä kuvista, jotka on lähetetty kyseisen kuukauden aikana. Eli jos haluat kokeilla onneasi joka kuukausi, sinun on joka kuukausi lähetettävä joko sama kuva uudestaan (kyllä, se on sallittua) tai ihan uusi kuva. Kuvan sisältöä ei ole mitenkään muuten rajoitettu kuin, että se on Nälkäpeli-aiheinen. Luovuutta saa käyttää! :)

Video Cannesista: Edustustilaisuudet ja haastattelut

Tässä on Cannesin elokuvafestivaaleilta lähes kymmenen minuutin mittainen video, jossa nähdään ensimmäisenä Jennifer Lawrencen, Sam Claflinin ja Francis Lawrencen haastattelut ja sen jälkeen materiaalia kaikista edustustilaisuuksista! Pääsemme näkemään suurien Vihan liekit-juhlien valmisteluja sekä materiaalia itse juhlista. Tämän perusteella capitolmaisesta pukeutuneet henkilöt olivat varta vasten palkattuja malleja!

Alla tiivistetty suomennos haastatteluista.


  • Francisista on hieman outoa promota elokuvaa kansainvälisesti, kun se ei ole vielä valmis, mutta tietysti se on hänestä mahtavaa. Hän on ensimmäistä kertaa Cannesin elokuvafestivaaleilla.
  • Sam vertaa Cannesia Englantiin, koska juhlapäivänä siellä satoi. Hänestä on etuoikeus olla paikalla.
  • Jenniferkin on tapahtumassa ensimmäistä kertaa, vaikka hän on aina ollut sen fani. Jennifer vertaa paikkaa Los Angelesiin liikenteen perusteella!
  • Francis toivoo, että Vihan liekit tavoittaa enemmän ihmisiä kuin Nälkäpeli. Se pärjäsi erittäin hyvin Amerikassa, mutta Francisista kasvuvaraa on vielä. 
  • Jennifer sanoo elokuvan olevan visuaalisesta valtaisa ja vaikuttava. He sukeltavat hieman syvemmälle Capitoliin ja palaavat tietenkin Katnissin elämään, kun tämä yrittää saada elämäänsä kasaan pelin jälkeen.
  • Samista tuntuu, että fanit tulevat nauttimaan Franciksen visiosta. Hän sanoo sen lähtevän Gary Rossin ajatuksesta, mutta ottavan silti uuden suunnan. Hänestä tarina on eeppinen ja hän uskoo elokuvan saavan ihmiset puhumaan.
  • Francisista elokuvaa on tekemässä hieno porukka, Lionsgate ja tuottajat ovat mahtavia, näyttelijät uskomattomia, lahjakkaita ja mukavia. Kuvauspaikoilla oli hauskaa ja yhteistyöläiset ovat hyviä. 
  • Sam sanoo, että alussa hänen harteillaan oli suuri taakka, mutta Nälkäpeli-perhe (näyttelijät, muut elokuvantekijät) oli niin ystävällinen, että hän pääsi nopeasti joukkoon.
  • Jennifer rakastaa kaikkia mukana olleita henkilöitä ja hänestä oli mahtavaa nähdä heidät uudestaan. Hän sanoo myös jumaloivansa Katnissia hahmona.
  • Francis sanoo heidän tehdeen hyvin kirjalle uskollisen sovituksen ja rakastavansa kirjoja itse sekä olevansa Suzanne Collinsin suuri fani. Hän sanoo tarinan olevan hyvin tunteellinen, näyttelijäsuoritusten olevan fantastisia ja hän on hyvin tyytyväinen lopputulokseen.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kuvia: Lionsgaten Vihan liekit-juhlat Cannesissa

Eilen Jennifer Lawrencen, Liam Hemsworthin, Sam Claflinin ja Francis Lawrencen edustustehtävät eivät jääneet Vihan liekkien esittelyyn Jimmy P.(Psychotherapy Of A Plains Indian)-elokuvan punaiselle matolle (näistä kuvia täällä), vaan illalla oli vielä Lionsgaten järjestämät  ja Covergirlin sponsoroimat Vihan liekit-juhlat. Vieraat olivat ihanan asianmukaisesti pukeutuneita! :D



Runsaasti lisää kuvia TÄÄLLÄ!

lauantai 18. toukokuuta 2013

Kuvia: Jennifer, Liam, Sam ja Francis Cannesin elokuvafestivaaleilla

Vihan liekkien esittely oli Cannesin elokuvafestivaaleilla tänään ja paikalla olivat Jennifer Lawrence, Liam Hemsworth, Sam Claflin ja ohjaaja Francis Lawrence sekä tuottaja Nina Jacobson ja Lionsgaten Robert Friedman. Tässä muutamia kuvia!




Yllä olevat kuvat ovat Vihan liekkien esittelystä ja lisää löytyy täältä ja täältä. Linkin takana vielä kuvia Jimmy P.(Psychotherapy Of A Plains Indian)-elokuvan ensiesityksen punaiselta matolta!

perjantai 17. toukokuuta 2013

Lionsgate yhteistyöhön Covergirlin kanssa


Lionsgate on ilmoittanut tänään tehneensä Covergirlin kanssa yhteistyösopimuksen ja tulevat julkaisemaan meikkisarjan nimellä Capitol Collection. Covergirlille tällainen elokuvan inspiroima sarja on aivan uusi juttu, mutta Lionsgate teki viime vuonna yhteistyötä China Glazen kanssa, joka julkaisi Capitol Colors-kynsilakkakokoelman.
"Nälkäpeli: Vihan liekit-yhteistyön kanssa halusimme määrittää uudelleen kosmetiikan suhteen elokuviin fantasia-kohtaa-todellisuuden kauneuselämyksellä", sanoi Esi Eggleston Bracey, Global P&G Cosmeticsin varapääjohtaja ja toimitusjohtaja. "Elokuvan inspiroima Covergirl-kampanja, joka julkaistaan tänä syksynä, todella tuo kauneusmuodonmuutoksen eloon tavoitteellisella, dramaattisella tavalla. Kaikkia meitä Covergirlillä kiehtoi Suzanne Collinsin kirjat ja ensimmäinen elokuva, joten teemme innoissamme yhteistyöstä Lionsgaten kanssa näin rohkeassa kauneusliittoumassa Nälkäpeli: Vihan liekit-elokuvan julkaisun yhteydessä."
"Ilolla julistamme Covergirlin Nälkäpeli: Vihan liekkien yksinomaiseksi meikkiyhteistyökumppaniksi", Paula Kupfer, Lionsgaten promootion ja kuljuttajatuotteiden osaston varapääjohtaja. "Capitolin maailman ainutlaatuinen kauneus ja tyyli ovat tämän elokuvan polttopisteessä. Liittoutuminen Covergirlin kaltaisen innovatiivisen brändin kanssa luodaksemme faneille lisäkerroksen kauneuskerrontaan ja -inspiraatioon on meille uutta aluetta, jota tulemme tutkimaan innolla."
Lähde

Vihan liekit Cannesin elokuvafestivaaleilla

Nälkäpeli: Vihan liekit tekee vaikuttavan esiintymisen mainonnallaan Cannesin elokuvafestivaaleilla. Majestic hotellin julkisivu on koristeltu hienoilla liekehtivillä matkijanärhi logoilla. Etupihalla on myös valtavan kokoinen Matkijanärhi patsas. Kiitos Rope of Silliconin meillä on mahtavia kuvia hotellin ulkopuolelta patsaasta ja mainostauluista.




Cannesin elokuvafestivaalit pidetään 15-26.5 Etelä-Ranskassa ja se on jo 64. kerta. Festivaalit ovat siis todella hyvä tilaisuus Vihan liekkien mainoskampanjalle. Lisää tietoa ja kuvia elokuvafestivaaleista löydät täältä!

torstai 16. toukokuuta 2013

Vihan liekkien soundtrackin tekee Alexandra Patsavas

Tiistaina julkaistusta Vihan liekkien julisteesta pääsimme ensimmäistä kertaa näkemään elokuvan krediitit ja niistä paljastui aivan uusi tieto - soundtrackista vastaa Alexandra Patsavas. Hän on saanut Grammy-ehdokkuuden työstään Greyn anatomiassa ja tehnyt soundtrackit mm. kaikkiin Twilight-elokuviin, useisiin Gossip Girl-, O.C.- ja Supernatural-sarjojen jaksoihin, ihastuttavaan Elämäni seinäruusuna-elokuvaan sekä moniin muihin. Onpa hän tehnyt soundtrackin myös Vettä elefanteille-leffalle, jonka ohjasi Francis Lawrence ja taustamusiikit sävelsi James Newton Howard, jotka ovat siis samoissa hommissa myös Vihan liekeissä!
Lista kaikista tv-sarjoista ja elokuvista, joiden parissa Alexandra Patsavas on työskennellyt, löytyy täältä.

Lisäksi krediiteistä huomaa, ettei Suzanne Collinsia ole listattu Vihan liekkien käsikirjoittajaksi, kuten Nälkäpelissä. Tästä ei kuitenkaan kannata huolestua, koska Suzanne sai arvioida käsikirjoittaja Simon Beaufoyn tekemän ensimmäisen luonnoksen ja lisäksi Francis Lawrence kävi koko kirjan läpi yhdessä hänen kanssaan.

Lähde

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Vihan liekkien Suomen ensi-ilta jo 20.11.2013!


Nordisk Film julkaisi vajaa tunti sitten ilmoituksen siitä, että Vihan liekkien Suomen ensi-iltaa on aikaistettu parilla päivällä ja on siis 20.11.2013! Tämä tarkoittaa sitä, että täällä pääsee näkemään elokuvan aikaisemmin kuin Amerikassa, sillä samanlaista ilmoitusta ei (ainakaan vielä) ole Amerikassa tullut.