keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Gary Ross ei ohjaa Vihan liekit-elokuvaa

Suomen aikaa viime yönä julkaistiin virallinen tieto siitä, että Gary Ross ei valitettavasti ohjaa Vihan liekkejä. Tässä Garyn oma tiedonanto asiasta:
"Median viimeaikaisesta spekulaatiosta huolimatta ja vaikean, mutta avoimen pohdinnan jälkeen olen päättänyt, etten ohjaa Vihan liekkejä. Kirjoittajana ja ohjaajana minulla ei yksinkertaisesti ole tarvitsemaani aikaa kirjoittaa ja valmistella elokuvaa, jonka olisin halunnut tehdä, sovitun ja tiukan tuotantoaikataulun takia. 
Rakastin Nälkäpelin tekemistä - se oli ammatillisen elämäni onnellisin kokemus. Lionsgate oli minua kohtaan hyvin kannustava tavalla, minkä harvat ohjaajat kokevat elokuvasarjassa: he valtuuttivat minut tekemään elokuvan, jonka halusin tehdä ja tukivat elokuvaa tavalla, minkä vuoksi huomattavaa tulosta ei tarvitse selitellä. Ja päinvastoin kuin on raportoitu, keskustelut Lionsgaten kanssa eivät ole olleet ongelmallisia. He ovat myös olleet hyvin ymmärtäväisiä minua kohtaan tämän vaikean päätöksen kanssa.
En voi myöskään sanoa tarpeeksi ihmisistä, joiden kanssa työskentelin: tuottaja Nina Jacobson, hyvä työtoveri ja aito ystävä; suurenmoinen Suzanne Collins, joka uskoi meille hänen upeimman ja tärkeimmän tarinansa; lahjakas ja merkittävä Jennifer Lawrence, jonka esiintyminen ylitti kaikki villeimmätkin odotukseni ja kaikki muut uskomattomasta näyttelijäkaartista, joita voin ylpeänä kutsua ystävikseni.
Faneille haluan sanoa kiitokset tuestanne, uskostanne, innostuksestanne ja luottamuksestanne. Niin vaikeaa kuin tämä voi olla ymmärtää, yritän pitää tämän luottamuksen kanssanne. Kiitos teille kaikille. Tämä on ollut ihmeellinen kokemus."
Ja vielä Lionsgaten tiedonanto:
"Olemme hyvin pahoillamme siitä, että Gary Ross on valinnut, ettei ohjaa Vihan liekkejä. Me todella odotimme innolla elokuvan tekemistä hänen kanssaan. Hän teki uskomatonta työtä ensimmäisessä elokuvassa ja olemme kiitollisia hänen työstään. Tämä ei tule olemaan suhteemme loppu, pidämme häntä osana Lionsgate-perhettä ja odotamme innolla hänen kanssaan työskentelyä tulevaisuudessa."
Siinä lausunnot suoraan Gary Rossilt ja Lionsgatelta ja nyt myös minä sanon muutaman sanan omasta puolestani. Olen tästä aika sanaton, koska mielestäni Gary teki Nälkäpelistä aivan uskomattoman version valkokankaalle ja toivoin, monien muiden fanien tapaan, että hän ohjaisi myös Vihan liekit. Vaikkei hän ehkä ollut täydellinen, hän oli fani itsekin, ymmärsi kirjan sanoman ja hahmojen ajatukset, minkä ansiosta hän voitti fanit puolelleen niin vahvasti. Tämä aiheuttaa myös huolenaiheita: jos Gary ei omasta mielestään pysty tekemään elokuvaa annetussa aikataulussa niin kuka pystyy? Joka tapauksessa, vaikkei Gary ohjaakaan Vihan liekkejä, hän tulee aina olemaan osa Nälkäpeli-perhettä!

Lähde

4 kommenttia:

  1. jos Vihan Liekit, viivästyvät tän takia, ni rupee kyl hiuka keittää... Toivottavasti ne saavat siihe tilalle jonkun samanarvoisen...:/

    VastaaPoista
  2. Ärsytääää:( se oli paras ohjaamaan ekan! toivottavasti tilalle tulis joku yhtä täydelline.... Nälkäpeli oli täydelline.....:) toivottavasti vihan liekitki olis, vaikka gary ei ohjaa sitä:(

    VastaaPoista
  3. Höh:( Ihan tyhmää nyt ei voi ollenkaa tietää minkälaine siit seuraavast tulee:(

    VastaaPoista