perjantai 9. maaliskuuta 2012

Nina Jacobsonille oli tärkeää pitää elokuva kirjalle uskollisena


Publishers Weekly haastatteli äskettäin Nälkäpelin tuottajaa Nina Jacobsonia, joka todella halusi elokuvan pysyvän uskollisena tarinalle:

Nälkäpelistä ja sen muuttamisesta elokuvaksi
Jacobson oli Nälkäpelin lukemisen jälkeen niin lumoutunut, että hän pyysi saada nähdä toisen kirjan, Vihan liekkien, käsikirjoituksen ennen kuin se oli julkaistu. "Sen jälkeen minulla oli pakkomielteinen tarve tavoitella oikeuksia," hän sanoi. "Kun rakastan kirjaa, minä todella rakastan kirjaa. Sitä ei tapahdukaan niin usein."
Miksi hän päätti työskennellä Lionsgaten kanssa
"Minusta tuntui, että he oikeasti ymmärsivät mitä yritimme tehdä," hän sanoi. "Se oli ensimmäinen nuorten aikuisten kirja, jonka he olivat valinneet ja se oli heille tärkeä etu, ei vain osa kehitystä vaan jotakin, mistä he olivat innoissaan heti alussa. Me kaikki näimme luovasti silmästä silmään ja olimme samaa mieltä, että sen pitäisi olla kirjalle uskollinen sovitus."
Oikean tasapainon löytämisestä
"Kirjassa Capitol on paha keskeinen voima ja alistamisen lähde, enkä halunnut tehdä elokuvaa, joka oli pohjimmiltaan syyllinen Capitolin synteihin. Minun piti tehdä varoivaisia, eettisiä valintoja sovituksesta, minkä sanoin myös Suzannelle."
"Oleminen aiheelle rehellinen oli minulle hyvin tärkeää," Jacobson sanoi. "Muuten tekisin oikeaa karhunpalvelusta kirjan teemoille..."
Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti