tiistai 10. tammikuuta 2012

Woody Harrelson puhuu Nälkäpelistä ja Haymitchistä


The LA Timesin Hero Complex-blogi on julkaissut uuden Woody Harrelsonin haastattelun, jonka aiheena on vain ja ainoastaan Nälkäpeli.

Haymitchin tulkinnasta
"Hänellä on juomisongelma ja hänellä on muitakin ongelmia ja hän on vahingoittunut, mutta minä en halunnut tehdä siitä elokuvaan täysin sellaista, kuin tyypillinen versio alkoholistista on," Harrelson sanoi maanantaina. Joten yritin pitää häntä vähän kasassa. Puin hänet myös toisin, kuin voisit odottaa. Se oli yksi asioistani, jonka halusin - tehdä hänestä, erityisesti Capitolissa, aika tyylikkään pukeutujan - tai vähintääkin omaan tyyliinsä pukeutuvan.
 Elokuvasta
"Se on hyvin kirjoitettu ja se vain pitää sinut reunalla," Harrelson sanoi. "Ja [elokuvan] tekeminen oli hauska kokemus todella siistien ihmisten kanssa. Olin todella vaikuttunut kaikista, jotka työskentelivät sen parissa. Kaikki näyttää myös upealta. Puvusto on uskomaton, kuten myös meikki, jutut jotka he kehittivät olivat tajuttomia. Mielikuvitus hiusten ja meikin ja kulissien koristeiden takana oli vain todella vaikuttavaa. Se on loistavien ihmisten työtä.
Mitä hän on nähnyt elokuvasta
"Näin vain yhden kohtauksen [...] ja se kohtaus näytti hyvältä," Harrelson sanoi. "En tiedä millainen koko elokuvasta tulee, mutta kyseessä on Gary Ross, joten olen varma, että siitä tulee hyvä."
Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti