tiistai 31. tammikuuta 2012

Video: Adam Lambert rakastaa Nälkäpeliä

Nälkäpeli tuntuu olevan aika monen julkisuudenhenkilön suosikkeja, sillä mm. Paramoren Hayley Williams, Taylor Swift (tietysti), Harry Potter-leffojen Evanna Lynch ja Gleen Lea Michele, Naya Rivera ja Kevin McHale, Nälkäpelin näyttelijöistä ja muista tekijöistä puhumattakaan, ovat hehkuttaneet Nälkäpeliä. Nyt myös Adam Lambert on liittynyt tähän joukkoon! VH1:n TheFABlifen video aiheesta sekä suomennosa alla:


Heti alussa Adam sanoo rakastavansa Nälkäpeliä. Haastattelija kertoo hänelle, että monet fanit toivoivat häntä Cinnan rooliin, mistä Adam on yllättynyt ja kertoo sitten samaistuneensa hahmoon lukiessaan kirjoja. Seuraavaksi häneltä kysytään pitääkö hän enemmän Peetasta vai Galesta, eikä hän osaa vastata, koska he molemmat ovat hänestä tosi hyviä tyyppejä eri syiden takia. Hän sanoo vielä jotain Lenny Kravitzista, mistä en valitettavasti saa selvää.

Lähde
Gary Ross ja Jennifer Lawrence puhuvat Nälkäpelistä ja Vihan liekeistä


Entertainment Weeklyn uudessa haastattelussa Gary Ross ja Jennifer Lawrence puhuvat muun muassa Nälkäpelistä, sekä sitä toivon mukaan seuraavasta Vihan liekit-elokuvasta:
Ross ennustaa jo nyt toisen ehdokkuuden mahdollisuutta 21-vuotiaalle tähdelleen Jennifer Lawrencelle ensi vuoden Oscareissa. "Tämän esityksen vaihtelevuus, tunteellinen ala, jota hän selvittää, vaatimukset, mitkä tämä rooli on," hän ylistää Lawrencen esiintymistä sarjan sankarittarena Katniss Everdeeninä, 16-vuotiaana, joka pakotetaan muiden lasten ohella televisioituun taisteluun kuolmemaan saakka. "Se on äärimmäisen fyysinen ja tunteellinen rooli. Hän kantaa koko elokuvaa. Se, että kykenee tekemään sen siinä iässä on niin uskomatonta, että minua hieman pelotti. Pitäisikö hänet minun mielestä pistää ehdolle? Ehdottomasti."
Ross ja Lawrence saivat välilleen tiukan siteen 83 päivän kuvauksissa, selviten yhdessä Pohjois-Carolinan läkähdyttävästä kuumuudesta ja iltapäivämyrskyistä. "Kaikki olimme perhe," sanoo Lawrence. "Kaikki mitä rakastan elokuvassa, ja mikä sai minut sanomaan elokuvalle kyllä, oli Gary." Joka tapauksessa hän sanoo, että kulisseissa Ross tykkäsi pitää kelluvana mahdollisuuden, että hän jättäisi kaikki uuden ohjaajan käsiin. "Hän halusi minun olevan huolissani siitä, koska hän nauttii levottomuudestani," hän sanoo naurahtaen. "Oli valtava, valtava juttu hänellä oli tapana sekoittaa päätäni. Kuin mikäkin kiusankappale! Lawrence sanoo, että näyttelijäkaarrin ja muiden elokuvan tekijöiden nauttiman erikoisten hyvien välien takia hän aina oletti, että Ross pestautuisi uudestaan Vihan liekkeihin, mutta se oli silti stressitekijä. "En vieläkään tiedä varmasti," hän sanoo. "Tekeekö hän varmasti sen?", hän kysyy EW:ltä.
Ross ei ole vielä vahvistanut mukana oloaan. Mutta hän jakoi rakkautensa EW:n kanssa materiaaliin, joka todennäköisesti odottaa häntä. "Rakastan nimeä Catching Fire (Vihan liekit), koska hetkestä, jolloin Katniss oli halukas syömään marjat," hän sanoo, "hetki, jolloin hän oli halukas antamaan elämänsä jonkin häntä itseään suuremman puolesta, hän käynnisti ketjureaktion, joka oli sekä kuin hän ja joka myös syntyi hänen takiaan. Se on tosi jännittävä elokuva tehdä, koska näet johtajan esille tulemisen. Se on vallankumouksen syntymä, joten siinä on yhteys, joka on suurempi kuin peli itse."
Lawrence itse kuulostaa yllättyneeltä kuinka valmis hän on kantmaan Katnissin taakan toisenkin kerran. "Pestautuessani elokuviin olin kuin, "No, tulen todennäköisesti rakastamaan ensimmäistä ja sitten haluavan vain saada loput pois tieltä," hän sanoo. "Mutta en jaksa odottaa harjoittelun aloittamista. Niin pian kuin he sanoivat, 'Meidän pitää aloittaa harjoittelu heinäkuussa,' olin aivan 'Vuhuu!' En malta odottaa takaisin pääsyä." Hän keskeyttää nauraakseen. "Vaikka en tiedä johtuuko se siitä, että saatamme kuvata Havaijilla."
Vaikka tässä vielä mietitäänkin sitä, ohjaako Gary Ross myös Vihan liekit, niin hän tavallaan vahvisti sen tässä Fandangon haastattelussa, joten meidän ei tarvitse olla huolissamme! :D

Lähde
Video: The Civil Warsilla kaksi biisiä soundtrackilla

HitFixin haastattelussa The Civil Wars vahvistaa, että heiltä on kaksi biisiä mukana Nälkäpelin soundtrackilla!


Noin kohdassa 4:27 John Paul White sanoo:
"Nälkäpeliä varten teimme oman laulun ja myös toisen Taylow Swiftin kanssa, joten siinä on kaksi kappaletta meiltä."
Lähde
Video: Gary Ross kertoo olevansa "sitoutunut" Vihan liekkeihin

Fandango on saanut Gary Rossilta pitkän haastattelun Nälkäpelistä, jossa hän puhuu Katnissista, kirjasta, Jennifer Lawrencesta, elokuvasta, sekä vähän Vihan liekeistä. Tiivistetty suomennos löytyy videon alta!


Gary kertoo olleensa kirjaa lukiessaan mm. ihastuksissaan, pökerryksissä shokissa ja välittäneensä heti Katnissista, joka oli hänelle hyvin aidon tuntuinen. Lisäksi Katniss on hänestä vangitseva päähenkilö mm. itsenäisyytensä ja selviytymisen tarpeensa takia, eikä luota kehenkään ympärillään.  Jennifer Lawrencesta puhuttaessa Gary sanoo tajunneensa koe-esiintymisessä, että Jennifer on selviytyjä. Hän kertoo nähneensä Winter's Bonen ja Jenniferin jossain muussakin elokuvassa ja ajatelleensa hänen olevan hyvin erityinen. Koe-esiintymisen jälkeen Gary kertoo olleensa shokissa, Jennifer esiintyi niin hyvin.
Gary sanoo Peetasta, että hän on mm. avoin ja suorastaan palvoo Katnissia, minkä takia Katniss tietysti ei luota häneen ollenkaan. Garysta Katniss "oppii luottamaan omaan luottamukseensa" ja aloittaa tarinan henkilönä, joka haluaa vain selviytyä ja lopettaa henkilönä, jolla on jotain minkä puolesta kuolla ja se on hänestä kaunis hahmon kehityskaari.
Gary sanoo, että elokuvissa on aina eroja kirjoihin, mutta ne eivät hänestä ole pahoja, joskus jopa mahdollisuuksia. Kirjassa asioita katsotaan koko ajan Katnissin näkökulmasta, mutta elokuvassa voidaan katsoa asioita laajemmin. Suzannella on ollut kyky kirjoittaa, kuinka Katniss spekuloi, mitä pelinjärjestäjät saattaisivat tehdä, josta Gary sanoo, ettei hän ole voinut tietenkään kuvata sitä Katnissin pään sisältä, mutta hän on voinut kuvata, mitä he oikeasti tekevät.
Gary kertoo, kuinka hän kirjoitti Nälkäpelin käsikirjoituksesta luonnoksen juteltuaan Suzannen kanssa ja Suzannen olleen hyvin innoissan, kun hän oli lähettänyt luonnoksen hänelle. Suzannella oli joitain ja ajatuksia ja hän tuli Garyn luokse Los Angelesiin. Kaikki alkoi keskusteluna ja yllättäen he työskentelivät niin hyvin yhteen, että Gary ehdotti, että heidän pitäisi tehdä töitä virallisesti. Eli Gary kutsui Suzannen mukaan ja he tekivät käsikirjoituksen yhteistyönä. Se oli hänestä fantastinen kokemus, eikä hän ollut tehnyt yhteistyötä kirjoittaessa pitkään aikaan.
Haastattelija kysyy Garylta, kuinka monta elokuvaa sarjasta oikeasti on tulossa, eikä Gary tiedä vastausta. Seuraavaksi häneltä kysytään, kuinka monessa hän on mukana, hän kertoo olevansa sitoutunut seuraavaan, eli Vihan liekkeihin.

Lähde
Video: Josh puhuu Twilight-vertailusta

Journey 2: The Mysterious Islandin promoamisen yhteydessä Josh Hutcherson on jälleen vastannut muutamaan Nälkäpeli-aiheiseen kysymykseen.


Näin Josh sanoo Twilight-vertailuista:
"Mielestäni se on epäreilua, koska se antaa niin suuret odotukset sille, mitä meidän pitäisi saavuttaa lipunmyynnillä. Ne elokuvat ovat naurettavan menestyneitä. Tarinat ovat hyvin erilaisia. Niissä on jotain samankaltaisuuksia, molemmat ovat suosittuja nuorten kirjoja ja myöskin vähän rakkauselementtiä. Twilightissa on kyse vampyyreistä ja ihmissusista, meidän maailmamme on futuristinen ja hyvin realistinen. Se on selviytymisestä ja vallan antamisesta ihmisille."
Ja elokuvasovituksesta:
"Kaikkien suurin tavoite oli tehdä uskollinen sovitus kirjasta ja me ehdottomasti teimme sen."
Lähde

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Poimintoja Empire-lehdestä

Empire-lehdestä on kuultu viime aikoina paljon ja Lehtipisteen mukaan se on saatavissa Suomen hyvin varusteituista lehtipisteistä helmikuun ensimmäisenä päivänä. Kuvia lehden Nälkäpeli-jutusta on jo nähty, mutta nyt siitä on julkaistu myös lainauksia - tässä niistä muutama suomennettuna:
Gary Ross elokuvan ikärajasta
"Minusta sen ei tarvitse olla väkivaltainen ollakseen painostava. Suurimmassa osassa elokuvaa Katnissta ajetaan takaa ja hän on väkivaltaisessa maailmassa. Mutta se ei tarkoita, että väkivaltaa pitää ilmentää mitenkään hirvittävällä tai hyväksi käytetyllä tavalla."
Gary Katnissista
"Tässä raa'assa maailmassa, jossa lapset pakotetaan kirjaimellisesti taistelemaan selviytymisensä puolesta, Katniss taistelee oman ihmisyytensä vuoksi. Aluksi hän taistelee vain elääkseen, mutta lopussa hän löytää jotakin, jonka puolesta olisi halukas kuolemaan."
 Gary Jennifer Lawrencesta
"Jos hän ei olisi syntynyt, en tiedä mitä olisin tehnyt. Työskentelen monien hyvien näyttelijöiden kanssa, mutta en usko eläissäni työskennelleeni kenenkään häntä lahjaakkaamman kanssa. Hänellä vain on voimakasta elinvoimaa; hän tietää oman vahvuutensa, eikä piilottele sitä millään tavalla. Hän on nykyajan sankaritar. Kun hän tuli ja koe-esiintyi minulle, olin sanattomaksi lyöty."
Jennifer alun epäröinnistä, ottaako rooli vai ei
 "Jos tämä on niin suuri kuin sen odotetaan olevan, elämässäni tulee olemaan muutoksia - turvajärjeltemiä ja kaikki niitä juttuja. Nyt elän rannalla ilman huolia maailmasta. Sitä on vaikea ajatella, elämääsi täysin erilaisena. Mutta en halunnut jäädä paitsi jostain, koska pelkäsin."
Josh Hutcerson Katnissin ja Peetan pelistrategioista
"Peeta tietää, että jos se ikinä päätyy hänen ja Katnissin välilleen, hän rakastaa häntä, joten hänen valintansa on itsestäänselvä, mitä hän tekisi. Mutta Katnissin täytyy selviytyä perheensä vuoksi, joten se on hyvin erilaista hänelle ja hänellä ei ole sitä varmuutta."
Liam Hemsworth Galesta
 "Gale on hyvin samanlainen kuin Katniss; hän yrittää jatkuvasti keksiä tapaa taistella systeemiä vastaan, mutta hän on oikeasti voimaton, hän on omillaan."
Lähde
Elizabeth Banks: "Suzanne loi uskomattoman maailman"

The Boston Globe haastatteli Elizabeth Banksia hänen USA:ssa perjantaina ensi-iltansa saaneesta elokuvasta, Man on a Ledgestä, ja esitti samalla pari Nälkäpeli-aiheista kysymystä:
Nyt on hyvä aika tuoda esille Nälkäpeli. Se on naisjohtoinen tarina.
Suzanne [Collins] loi uskomattoman maailman ja se on teemaltaan upea, ja ulottuvuus ja skaala ovat mahtavia, mutta tietysti rakastan, naisena, että siinä on sankaritar. Siinä on tavallaan kolmiodraama - tavallaan - mutta on paljon tärkeämpää, että hän selviytyy.
Tiedät, että sitä verrataan usein Twilightiin, mutta Nälkäpelissä panokset ovat paljon korkeammat.
Mikä ovat panokset Twilightissa? Tyyliin, "En tiedä... pitäisikö minun mennä naimisiin tämän ihmissuden kanssa?"
Ja vetosiko Effie sinuun heti alusta asti? Hän on yliampuva. Tiedän, että olit mukana hänen ulkonäkönsä suunnitelussa...
No, hän on ehdottomasti yliampuva. Ohjaajan ainut viite meille, tiimille - minulle ja hius- ja meikki ja vaatesuunnitelijoille - oli Joel Gray Cabaretissa. Joten me aloitimme siitä.

Lähde

lauantai 28. tammikuuta 2012

Latarsha Rose kertoo, kuinka sai Portian roolin

Latarsha Rosesta ei ole kuulunut oikeastaan mitään pitkään aikaan, mutta nyt And We Present on saanut häneltä haastattelun, jossa hän kertoo, kuinka sai Peetan stylistin, Portian, roolin ja kuinka hän valmistautui siihen.
Kuvaile hetkeä ja tunnetta, joka sinulla oli, kun sinulle selvisi, että olit saanut Portian roolin Nälkäpelissä.
Voinko oikeastaan viedä sinut kuukauteen ennen sitä?
Kyllä.
Joten, kuukautta tai jotain aikaisemmin, soitin managerilleni ja sanoin hänelle, "Luulen, että aion lopettaa teatteriurani." Ansaitsin elantoni jo mainoksia tekemällä. Sanoin hänelle, että olin tehnyt sitä jo niin kauan ja omistautunut sille, eikä se aina muuttunut työmahdollisuudeksi. Se voi olla turhauttavaa ja joudut vasten seinää. Niinpä kuukautta myöhemmin minulla oli kasa vastaamattomia puheluita manageriltani ja agentiltani, koska olin mainoksen koe-esiintymisessä, joten vetäydyin siitä ja he kertoivat minulle [että sain roolin]. Olin kuin, "Tämän täytyy olla pilaa?"
Kuinka valmistelit itseäsi tähän rooliin?
Aloitin lukemalla kirjan. Luin sarjan noin kolme kertaa, koska se oli kaikki mitä minulla oli ja uppoutua siihen maailmaan niin paljon kuin pystyin. Sitten aloin pitää lokia jutuista ja ideoista, jotka pulpahtivat mieleeni lukiessani sitä. Aloin miettiä Portiaa ja sitä, kuinka hän saattaisi elää, kävellä ja olla omassa maailmassaan. Aloin jopa tutkia mitä, ja tämä saattaa kuulostaa hullulta, mutta mitä hän saattaisi pitää yllään, kuinka hän saattaisi pukeutua ja jopa, mitkä hänen lempivärinsä saattaisivat olla. Eli pieniä taustajuttuja. Mietin millainen heidään mailmansa oli ja eri juttuja sen luonteesta.
Lähde
Uusia kuvia: Tribuuttien esittelyt Empire-lehdessä

Empire-lehdellä taitaa olla tuloillaan todella suuri Nälkäpeli-juttu, sillä aikaisemmin nähtyjen kuvien lisäksi lehdistä löytyy myös muutaman tribuutin esittelyt pienillä kuvilla varustettuna!


Kumma, ettei Clovesta ole esittelyä...

Lähde
Uusi kuva Peetasta ja Haymitchistä

Tumblriin ilmaantui kahden Nälkäpeli-kuvan yhdistelmä, joista toisessa nähdään Effie, Haymitch ja Peeta! Kuvan osa, jossa ovat Haymitch ja Peeta, onkin aivan ennen näkemätön. Näyttää siltä, että kuva on jostakin lehdestä, mutta vielä en ole löytänyt tietoa, että mistä lehdestä on kyse. Kyseinen kuva olisi kuitenkin mahtavaa nähdä pian suurempana, sillä sen yksityiskohdat näyttävät jo näin pienenäkin upeilta - valkoiset ruusut, kakku...


Myös kuva Katnissista, jonka olemme nähneet jo huonompi laatuisena, ilestyi jostakin Tumblriin ja näyttäisi olevan samasta paikasta kuin yllä oleva kuvasarjakin.


++ Kyseessä on Empire-lehden maaliskuun numero, josta aikaisemmin julkaistut huonolaatuisemmat kuvat ovat myös peräisin. Ja lehteä saa myös hyvin varustetuista lehtipisteistä Suomessa ilmeisesti helmikuun ensimmäisestä päivästä alkaen!

perjantai 27. tammikuuta 2012

"Uusi" still-kuva Katnissista ja Caesarista

Tämä kuva on varmasti tuttu, sillä se on suoraan Nälkäpelin trailerista, vaikka se still-kuvana onkin uusi. Lionsgate julkaisi tämän kuvan korkea laatuisena, kuten myöskin muut lähiaikoina julkaistut still-kuvat, jotka löytyvät mm. täältä.























Lähde
Elizabeth Banks puhuu Effien ulkonäöstä


Box Office Prophet haastatteli Elizabeth Banksia lähinnä Man of a Ledgestä, mutta kysyi myös muutaman kysymyksen liittyen Nälkäpeliin.
Mutta sinun täytyi ajaa kulmakarvasi roolin vuoksi?
En ajanut niitä, minä valkaisin ne. Se on melkein pahempaa kuin niiden ajaminen (nauraa). Jos ajaisin ne, voisin todennäköisesti maalata jotain niiden päälle. Mutta kun valkaiset ne, sinulla vain on kirkkaan valkoiset kulmakarvat. Ne ovat kirjaimellisesti (nostaa kananmunan valkoisen kahvikupin silmänsä ylle) tätä väriä kasvoillasi. Se on tosi outoa, koska näytät siltä kuin olisit albiino, mutta vain siitä kohdasta.
Kuinka kauan sinun täytyi pitää niitä sellaisina?
Pidin niitä kolme kuukautta. Voit värjätä ne, mutta se ei oikeasti toimi.
Autoitko ulkonäön muotoilussa?
Se oli aitoa yhteistyötä. ...Minulla on supervalkoinen iho. Se todella on kuin Marie Antoinette kohtaisi kabukin [japanilainen tanssidraama, johon kuuluu tietynlainen maskeeraus] (nauraa). ...Ohjaajan suositus oli Joel Grey Gabaretissa; ne hullut valkoiset, ylimeikatut kasvot. Joten aloitimme tavallaan siitä, se oli ensimmäinen kuva, jota katsoimme. Sitten siirryimme hiuksiin, "Ovatko ne kiharaiset vai ovatko ne ylhällä?" Sitten koko Marie Antoinette-hiusjuttu tuli mukaan. Halusimme rappiota, hulluutta, koska hän on hyvin teatraalinen hahmo. Se oli minun hokemani, "Hän on teatraalinen!" Ja futuristinen, mutta tunnistettava. Emme tehneet The Fifith Elementiä.
Lähde

torstai 26. tammikuuta 2012

Josh Hutcherson puhuu Nälkäpelistä ja Peetasta

TeenHollywood.comilla sai Josh Hutchersonilta haastattelun, jossa hän puhuu Nälkäpelistä ja Peetasta.
TeenHollywood: Oletko nähnyt mitään muita ottoja elokuvasta? Kuinka olet tähän asti reagoinut?
 Josh: En jaksa odottaa sen julkaisua. Olen nähnyt jotain videomateriaalia ja runsaudensarvi-jutut näyttävät upealta: lähtölaskenta, kun me kaikki ryhtäämme liikkeelle, tapa, jolla Gary [Ross] editoi sen, näyttää uskomattomalta.
Tosi siistiä. Kuulimme, että olit romaanien suuri fani ja todella halusit näytellä Peetaa.
Joo. Sanoin ääneen, että jos en saisi roolia, en tietäisi mitä tekisin. Minulla ei ollut mitään käsitystä. Olin jatkamassa näyttelemistä, mutta en ole koskaan lukenut roolista, johon samaistuin niin paljon ja minusta tuntui, että olisin oikeampi vain omassa elämässäni, joten jos en saisi sitä, olisin "Olenko minä sitten huono näyttelijä?" Koska Peeta on niin lähellä sitä, mitä minä olen, joten kuinka en voi näytellä itseäni?
Vau. Kansikuvaasi Entertinment Weeklyssä seurasi valtaisa reaktio. Jotkut kirjojen fanit pitivät sinusta Peetana ja jotkut eivät. Kuinka reagoit siihen?
En lue paljon juttuja netissä tai muutenkaan. Mielestäni jokaisella tulee olemaan oma näkemyksensä varsinkin, kun kyseessä on niin rakastettu kirja. Ihmiset haluavat nähdä sen oikein tehtynä. Mitä ihmisten täytyy pitää mielessään on, että studio palkkasi Gary Rossin ja studio työskentelee kirjailija Suzanne Collinsin kanssa, koska heillä kaikilla yhdistynyt näkemys projektista. Joten se, että hän on mukana prosessissa, auttoi paljon ja että hän tuli ja sanoi castingista asioita, joita sanoi, minulle se todella antoi itseluottamusta.
Miksi samaistuit niin paljon Peetan hahmon kanssa?
Minusta Peetalla on tosi vahva vakaumus siitä, ettei ole väliä missä tilanteessa olet, sinun täytyy pysyä itsenäsi ihmisenä ja pysyä uskollisena itsellesi ja se on ihmisenä minun suurin moraalini. Hänellä on myöskin itseään vähättelevä huumorintaju ja hän on hyvä kommunikoimaan ihmisten kanssa. Minusta tuntui kuin hänen äänensä ja hänen koko olemassaolonsa oli aivan kuin se, kuka minä olin.
Lähde 1, lähde 2
Trilogia edelleen bestseller-listan kärjessä + lipunmyyntiennuste kasvanut

Nälkäpeli, Vihan liekit ja Matkijanärhi ovat jo kolmatta viikkoa putkeen USA Todayn parhaiden myytyjen kirjojen listalla! Kuten edeltävinäkin viikkoina, Nälkäpeli on ensimmäisenä, Vihan liekit toisena ja Matkijanärhi kolmantena. Lisäksi koko trilogian sisältävä setti on listan sijalla 24!

Tämä on todennäköisesti myös yksi syy siihen, että elokuvan lipunmyyntiennuste on jälleen noussut! Kesäkuussa ennuste oli 150 miljoonaa dollaria, viime kuussa 170 miljoonaa dollaria ja nyt Matthew Harrigan on ennustanut elokuvan lipunmyynnin tuottavan jopa 200 miljoonaa dollaria! Joka tapauksessa kaikki ennutukset ylittävät 100 miljoonan dollarin rajan, jonka Lionsgate on asettanut ehdoksi jatko-osien tekemiselle.


Lähde 1, lähde 2
Videot: Jennifer, Josh ja Liam vastaavat fanien kysymyksiin

MTV on jälleen julkaissut videot Jennifer Lawrencesta, Josh Hutchersonista ja Liam Hemsworthista vastaamassa fanien esittämiin kysymyksiin. Tällä kertaa videoista on vain tiivistetty suomennos, koska MTV ei ole julkaissut kirjallista versiota vastauksista.



Kemiat Joshin ja Jenniferin välillä toimivat välittömästi, kuten hän tuli toimeen myös Liamin kanssa. Hän ja Jennifer ovat samasta osavaltiosta, joten he ovat tottuneet enemmän tai vähemmän samanlaiseen "systeemiin". Joshista Jennifer on hyvin aito ihminen, jalat maassa ja kaiken lisäksi hyvin taitava, eli hän on hyvin mahtava. Joshilta kysyttiin, oliko hän kuvauksissa vielä syntymäpäivänään ja hän vastaa, että ei. Kuvaukset loppuivat jo syyskuun alussa [ja Joshin synttärit ovat lokakuussa]. Musiikki on valtava osa Joshin elämää. Hän kuuntelee kaikenlaista musiikkia 60-luvun rock'n'rollista The Artic Monkeysiin, Black Keysiin ja dupstepiin. Hän sanoo musiikkimakunsa olevan täynnä skitsofenista musiikkia.



Jenniferin musiikkimakuun kuuluu mm. Mumford ja Black Keys, ja hän todella odottaa elokuvan musiikin kuulemista. T. Bone Burnett on hänestä hänestä maailman paras. Hänelä kysytään myös, että oliko hänestä vaikeaa tasapainottaa Katnissin sisäinen heikkous vahvuuteen, joka hänen on pakko omaksua areenan kauhujen keskellä. Hänestä Katniss on heikko kuten kuka tahansa tribuuteista, koska he eivät halua olla siellä, heidät on valittu sattumanvaraisesti. Katniss kerää vahvuutta, koska hänen täytyy taistella selviytyäkseen ja voidakseen palata takaisin. Hän siis tavallaan korvaa heikkoutensa vahvuudella. Lopuksi häneltä kysytään, millaista oli "olla tulessa" kärryissä ja hän vastaa, ettei se tietenkään ollut aitoa.



Liamilta kysytään mikä olisi hänen arvokkain selviytymistaitonsa maailmanlopun jälkeisessä maailmassa, kuten Panemissa ja hän sanoo, ett toivoisi osaavansa ampua kuin Katniss, sillä se auttaisi todennäköisesti paljon. Myös häneltä kysytään musiikista, ja hän sanoo, että Coldplay on yksi hänen suosikkibändeistään. Hän pitää paljon vanhasta rockista, kuten Pink Floydista ja Guns 'n' Rosesista.

Lähde 1, lähde 2

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Uusia videopätkiä Joshin Journey 2: The Mysterious Islandista

Yahoo! Movies on julkaissut useammankin videopätkän Josh Hutchersonin uudesta elokuvasta Journey 2: The Mysterious Islandista. Yhden videoista voi katsoa alta ja loput löytyvät täältä!


Lähde
Kuva Nälkäpelin kuvausohjaaja Tom Sternistä

Nälkäpelin kuvausohjaajasta Tom Sternistä on julkaistu kuva, jossa hän on Nälkäpelin kuvauspaikalla.


























Tällaiset kulissien takaa otetut kuvat ovat siitä mielenkiintoisia, että niistä voi saada pieniä vinkkejä elokuvasta ja sen kuvauspaikoista. Taustalla näkyy järvi ja metsää, joten olisiko kyse areenasta? Oikeassa alakulmassa näkyy myös valkoisia ruusuja, mikä onkin kiintoisa yksityiskohta!

Lähde

MTV Newsin Kara Warner on jälleen onnistunut saamaan haastattelun Josh Hutchersonilta! Videon haastattelusta voit katsoa Tumblrista ja suomennos alla:

MTV: Mitä fanit voivat tehdä selvitäkseen Nälkäpelin ensi-illan odottamisesta?
Josh: Valmistautumalla! Se on jännittävä - sen verran tiedän. Katsotaanpa. En tiedä, mielestäni fanien pitäisi ehkä miettiä, mitä he tekisivät Nälkäpelissä, ja vaikka lähettää se jollekin fanisivulle ja aloittaa keskustelu. Tavallaan jutella heidän strategioistaan ja tavoista, joilla he yrittäisivät selviytyä.
MTV: Mikä oli reaktiosi siihen, miten he tavallaan tuovat enemmän Galen hahmoa esille?
Josh: Mielestäni se oli hienoa. Mielestäni se on vaikeaa, koska tietysti Katniss sisäisessä monologissaan puhuu tunteistaan Galea ja Peetaa kohtaan ja mitä vielä. Elokuvassa meillä ei ole häntä kertomassa koko juttua, joten siksi täytyi palata takaisin häneen Vyöhykkeillä. He tavallaan palaavat takaisin häneen katsomassa peliä ja näyttävät, mitä hän käy läpi, kun hän [Katniss] taistelee pelissä.
MTV: Ajatuksia kuvista, jotka on julkaistu?
Josh: En ole nähnyt niitä. Ei, minä en käy netissä tai mitään sellaista. Minulla ei ole edes Facebookia tai Twitteriä, joten en edes tiedä, mitä internetin maailmassa tapahtuu. Mitä kuvia on julkaistu?
MTV: Se on tämä kuva sinusta ja Katnissista ja Lenny Kravitz pitelee helkkarin sytytintä.
Josh: Oh! Se on mahtava! Se oli hauska kohtaus kuvata. Se oli tosi hauska kohtaus kuvata.
 Käsky kävi, eli mikä olisi strategiasi Nälkäpelissä? :D Vastata voi chattiin tai kommentteihin.

Lähde

tiistai 24. tammikuuta 2012

Elizabeth Banks puhuu Nälkäpelistä ja Effiestä

CraveOnline sai Elizabeth Banksilta haastattelun, jossa puhutaan hänen uuden elokuvansa Man on a Ledgen lisäksi myös Nälkäpelistä. Aluksi Elizabeth kertoo Nälkäpelin juonesta haastattelijalle, joka ei ole lukenut kirjaa (ainakin vielä...), minkä jälkeen haastattelu jatkuu näin:
Joten et yritä puhua heitä pois reunalta, vaan oikeastaan yrität puhua heidät reunalle. [viittaus Man on a Ledgeen]
 No, heillä ei ole valinnanvaraa, kun he ovat menossa peliin. Yritän tehdä parhaan pelin, joka se voi olla. Yritän saada koko tilanteelle parhaan mahdollisen ilmeen. Tiedäthän, "peliin meneminen on itseasiassa kunnioitettavaa," se on heidän velvollisuutensa. Tulevaisuuden Amerikka on nimeltään Panem, ja heidän velvollisuutensa Panemille on mennä peliin. Ja tietysti he eivät halua olla siellä, koska he kuolevat, ja minä olen tavallaan kuin, "Hei, siitä tulee mahtavaa! Teistä tulee kuuluisia!" Minulla on todella outo hahmo, koska hän on toissalta kuin hallinnon sätkynukke, mutta taas toisaalta hän aikalailla rohkaisee lapsia.
Näin jotain still-kuvia sinusta elokuvassa ja sinulla on tosi huomiota herättävä tyyli. Onko se tulevaisuuden tyyliä?
Kaikki, mitä teimme elokuvassa, perustuu hyvin tarkasti kirjaan. Olemme tosi uskollisia kirjalle. Joten Suzanne Collins, Nälkäpelin kirjoittaja, keksi kaikki nämä hullut, oudot jutut, joilta hän halusi kaikkien näyttävän ja me laitomme sen elokuvaan. Joten älä minua syytä.
Oh, en minä valita. Mielestäni se on hottia.
Me teimme kaikki tavallaan yhteistyötä. [...] Jokaisella, joka lukee kirjan, on omanlainen kuvansa mielessään ja tulkitsee sitä omalla tavallaan. Joten meidän versiomme Effiestä on, se on kuin kuuden eri ihmisen tulkinnat, jotka on sekoitettu yhteen ja kasattu tällaiseksi.
Minä todella odotan näkeväni sen. Katson jatkuvasti tätä kirjaa ja ajattelen, "Oh, minun pitäisi lukea se, mutta olen niin kiireinen..."
Koko jutun lukeminen vie sinulta viisi tuntia. Sinä et voi laskea sitä alas.
Olitko fani, ennen kuin pestauduit elokuvaan?
Kyllä, olen todella ylpeä fani. Olin kirjan aikainen omaksuja. Luin kirjat kauan ennen kuin ne olivat bestsellereitä. Kustantajaystäväni antoi sen minulle, ja niin minä olin tsekannut ne ikuisuus sitten.
Lähde 1, lähde 2
Jennifer Lawrence juonsi Academy Award-ehdokkaat


Jennifer Lawrence julkisti tänäaamuna Academy Award-ehdokkaat yhdessä Academyn puheenjohtaja Tom Sherakin kanssa näyttäen upealta. Alta voi katsoa videon tilaisuudesta ja lisää kuvia löytyy mm. täältä.


Lähde
Capitol Couture virallisesti auki


Lionsgaten salaperäinen Capitol Couture on vihdoin auki ja on paljastunut Capitolin muoti- ja kulttuurilehdeksi! Sivulta löytyy mielenkiintoisia Capitolin muotiin liittyviä juttuja ja kuvia. Lisäksi sivulla on uusi gif (liikkuva kuva) Effiestä, Katnissista, Peetasta ja Haymitchistä, löydät sen täältä.

Tutustu >> CapitolCouture.pn

Huom. Jos sivusto vaatii salasanaa, se on #lookyourbest.
Mitä pidätte sivusta? Itse olen ainakin todella innoissani ja odotan elokuvaa vielä innokkaammin, jos se ylipäätään on mahdollista!



Seuraavassa Miss Mixissä Nälkäpeli-juliste!


Suomalainen Miss Mix-lehti on Facebook-sivullaan ilmoittanut, että lehden seuraavassa numerossa on mukana yllä oleva Nälkäpeli-juliste! Lehti ilmestyy ylihuomenna 26.1., joten kannattaa katsastaa pian lähin lehtipiste, joka myy Miss Mixiä täältä. Lehteä kuitenkin myydään todella monessa kaupassa, onhan se suomalainen.

Vinkistä suurkiitokset siirille! :)

maanantai 23. tammikuuta 2012

Uudet kuvat Katnissista ja Effiestä Empire-lehdessä


Empiren lehden maaliskuun numerossa on juttu Nälkäpelistä, sekä kaksi uutta still-kuvaa! Lehteä myydään myös Suomessa, mutta viiveellä, enkä ole varma onko kaupoissa tällä hetkellä tammikuun vai helmikuun numero. Joka tapauksessa seuraava numero tulee myyntiin helmikuun alussa ja jos kyse ei ole tästä numerosta, niin tämä löytyy kaupoista vasta maaliskuussa. Joka tapauksessa kuvat alla, toivotaan, että pian päästään näkemään nämä parempi laatuisina!



Lähde
Uusi still-kuva Katnissista + kirjojen myynnistä
























IMDB julkaisi juuri uuden still-kuvan Katnissista elonkorjuussa, ennen kuin Primin nimi on arvottu. Mitäs pidätte?

++ Elokuvan tuotannon alkaessa trilogian kirjoja oli painettu Yhdysvalloissa 9,6 miljoonaa kappaletta, mutta nyt niitä on painettu kokonaiset 23,5 miljoonaa kappaletta! Määrä on siis yli tuplaantunut alle vuodessa, mikä tietysti ennustaa elokuvalle hyvää menestystä!

Lähde 1, lähde 2
Video: Elizabeth Banks puhuu Nälkäpelistä

AMC jutteli Elizabeth Banksin kanssa Nälkäpelistä ja kertoi, kuinka rakastaa Nälkäpeli-kirjoja, Effien asuista ja ketä muuta Nälkäpeli-hahmoa näyttelisi, jos voisi. Tiivistetty suomennos videon alla!


Elizabeth kertoo rakastavansa kirjojen kerrontaa ja olevansa niiden suuri, supernörtti fani. Hän luki kirjat aikoja sitten ja rakastaa Effien hahmoa, joka todella ihastutti häntä. Hän toivoo voivansa tuoda hahmoon jotain uutta ja kiinnostavaa ja jotain, mikä tekisi Suzanne Collinsin ylpeäksi. Hän lisäsi, että onkin kuullut, että hän on ylpeä ja sanoi, että kun Suzanne on tyytyväinen, hänkin on.

Elizabethilta kysytään kuinka samanlaisia hänen omansa ja Effien pukeutumistyyli ovat ja hän vastaa, että ne ovat niin erilaisia kuin kaksi asiaa voivat olla, "kuin omena ja appelsiini." Ainut samankaltaisuus on, että Elizabeth rakastaa räätälöityjä vaatteita ja Effien kaikki vaatteet ovat periaatteessa tilattuja. Elizabeth kertoo myöskin, ettei elokuvan vaatesuunnittelija Judianna Makovskyn mielikuvituksella ole rajoja ja, että he suunnittelivat kaikenlaista, koska loppujen lopuksi Effiessä on paljon erilaisia asioita, "hän on useasta palasta koottu valmis palapeli."

Viimeiseksi esitetään yksi fanikysymys, eli "Jos Elizabeth voisi näytellä jotain muuta hahmoa Nälkäpelissä, kenet hän valitsisi?" Elizabeth valitsisi ehdottomasti Ruen, koska Rue on hänen henkilökohtainen suosikkinsa. Rue on hänestä ikäänsä ja kokoonsa nähden loistava tribuutti. Lisäksi Elisabeth sanoo hänen kuolemansa olevan uskomaton, kaikki rakastavat kohtausta ja hänestä tulee vallankumouksen symboli. Hän on yksi kirjan marttyyreistä.

Lähde

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Elizabeth Banks: Kestää 2 ja puoli tuntia valmistautua Effieksi

The Boston Herald sai Elizabeth Banksiltä lyhyen haastattelun ja siinä keskusteltiin myös hieman Nälkäpelistä. Kyseinen kohta suomennettuna alla:
"Kestää noin kaksi ja puoli tuntia valmistautua täysin Effieksi. Jos saan käyttää hansikkaita, se vie 45 minuuttia vähemmän. Minä todella yritin käyttää hansikkaita niin paljon kuin mahdollista, koska kerran kun minulla oli kynnet laitettuna, pystyin hädin tuskin lähettämään tekstiviestejä, valitsemaan numeroa kännykästä, menemään kylpyhuoneeseen, käyttämään vetoketjua, napittamaan. Se sai minut aikalailla kiinni hahmon ajattelutapaan, sillä lyön vetoa, että Effiellä on joku, joka tekee sen kaiken hänen puolestaan."
"Olin (kirjasarjan) fani jo paljon aikaisemmin. Luin kirjat vuosia sitten. Heti, kun ne julkaistiin. Kustantajakaveri suositteli sitä. Hankkiuduin Amazonilla Matkijanärhen odotuslistalle."
Lähde

lauantai 21. tammikuuta 2012

Video: Isabelle Fuhrman puhuu Clovesta ja Nälkäpelistä

PopSugar haastatteli Isabelle Fuhrmania [Clove] Nälkäpelistä Critic's Choice Awardsien punaisella matolla. Hän kertoo, kuinka itse on kirjojejn suuri fani, kuinka valmistautui Cloven rooliin ja parhaan muistonsa Nälkäpelistä. Tiivistetty suomennos videon alla!


Isabelle kertoo haluavansa kuollakseen nähdä Nälkäpeli-elokuvan ja kertoo lukeneensa koko trilogian suunnilleen yhdeksän kertaa ja ensimmäisen kirjan jopa kolmetoista kertaa. Koska hän on itsekin sarjan niin suuri fani, hän halusi tuoda hahmonsa eloon parhaalla mahdollisella tavalla. Hän kertoo valmistautuneensa rooliinsa lukemalla kirjan uudestaan yrittäen selvittää, kuka Clove on. Hänellä oli myös paljon fyysistä harjoittelua, kuten veitsien heittoa, kamppailuatreenejä, taistelua ja jopa vähän parkouria, jotta kuvaaminen metsässä olisi helpompaa. Hänen paras muistonsa Nälkäpelin kuvauksista on yhteinen aika muiden näyttelijöiden kanssa. Isabelle kertoo rakastavansa ruoanlaittoa ja hän grillasi ja leipoi kaikille. Heillä oli hauskaa, heistä tuli läheisiä ja he pitävät edelleen koko ajan yhteyttä toisiinsa.

Lähde
Päivän piristys: Joshin Vanessa-imitaatio

Tämä ei nyt mitenkään muuten liity Nälkäpeliin kuin, että Josh Hutcherson esiintyy videolla, mutta pistän tämän silti! Videossa Josh ja Vanessa Hudgens ovat radiohaastattelussa Australiassa Journey 2: The Mysterious Islandin promoamisen yhteydessä ja heidän pitää vastata kysymyksiin esittäen toisiaan.


Nyt viimeistään ymmärtää, ainakin Joshin osalta, Jennifer Lawrencen lausahduksen, "Me olemme molemmat hulluja," jonka hän sanoi tarkoittaen itseään ja Joshia. :D
Teen Voguen manikyyrit Nälkäpeli-kynsilakoilla

Teen Voguen toimituksessa päästiin ennakkoon tutustumaan China Glazen Nälkäpeli-kynsilakkoihin ja he tekivät niillä itselleen manikyyrit ja julkaisivat kuvia niistä kaikkien nähtäväksi. Kaikki kuvat voi katsoa täältä.



Lähde
Josh Hutcherson kiittää Nälkäpelin miljoonasta Facebook-fanista

Nälkäpelin virallinen Facebook-sivu saavutti eilen miljoonannen tykkääjänsä ja kerää faneja kovaa vauhtia lisää! Josh Hutcherson kiitti tämän rajapyykin saavuttamisesta pienellä videolla:



Lähde

perjantai 20. tammikuuta 2012


Amandla Stenberg kertoo Nälkäpeli-kokemuksestaan ja paljon muuta


Publisher's Weekly on julkaissut todella pitkän haastattelun, jossa Amandla Stenberg kertoo kaikenlaista Nälkäpeliin liittyvää, mm. kokemuksistaan Nälkäpelin kuvauksissa, kirjoista yms.
Milloin luit Nälkäpelin ensimmäistä kertaa?
Luulen, että luin kirjat ensimmäistä kertaa kuudennen luokan lopussa, kaksi kesää sitten. Muistan, että koulussa kaikki puhuivat niistä ja siitä, kuinka loistavia ne olivat, ja puhuivat hahmoista.

Kuvittelitko itsesi Ruena?
Kun luin kirjan ensimmäistä kertaa, en oikeastaan kuvitellut itseäni Ruena. Sen luin sen uudestaan ja kuvittelin itseni hänenä. Hän on todella musikaalinen ja tosi pieni, kuten minä ja hyvin nopea.
Millä tavalla olet musikaalinen?
Pidän laulamisesta. Soitan kitaraa, viulua ja rumpuja.

Luitko Nälkäpelin yhdessä yössä?
Luulen, että sen loppuun lukeminen vei minulta kaksi yötä. En pystynyt laskemaan sitä alas ja nenäni oli kiinni kirjassa koko ajan. Se on oikea "sivun kääntäjä"ja Suzanne Collinsin kirjoitus on niin eloisaa. Kaikki ihmettelivät, mitä luin. Kun sain sen loppuun, isäni otti sen ja sitten äitini.
Lue lisää linkin takaa!

Äänestä Nälkäpeliä MTV Movie Brawl 2012:n finaalissa


MTV Movie Brawl 2012 on edennyt viimeiselle kierrokselle asti ja Nälkäpeli on vielä mukana! Vastassa on elokuva nimeltä Cosmopolis, jossa nähdään mm. Robert Pattinson. Äänestää voi TÄÄLLÄ ja se kannattaa, sillä tilanne on todella tiukka!

Lähde
Uusi ja viimeinen elokuvajuliste!


Moviefone julkaisi Suomen aikaa hyvin aikaisin aamulla tämän upean uuden Nälkäpelin elokuvajulisteen! Moviefonen mukaan tämä on viimeinen ennen elokuvaa julkaistava elokuvajuliste.


torstai 19. tammikuuta 2012

Josh Hutcherson tietää fanien tulevan rakastamaan elokuvaa


Aikaisemmin tällä viikolla @Moviemazzilla oli mahdollisuus haastatella Josh Hutchersonia Australiassa Nälkäpelistä Journey 2: Mysterious Islandin lehdistötilaisuuksissa. Kysymykset ovat fanien lähettämiä ja vastaukset niihin löytyy suomennetuna alta:

Mikä vetosi häneen Peetan hahmossa
"En ole ikinä lukenut hahmosta, johon olisin samaistunut enemmän, rehellisesti. Hänellä on tämä käsitys, että ei väliä missä tilanteessa olet, sinun täytyy pysyä rehellisenä itsellesi ja arvoille, joita tuet. Se on aikalailla moraali, jonka varassa elän."

Nälkäpelin fanikuntaan valmistautumisesta
"Se on kovaa. En tiedä, pystyykö kukaan valmistautumaan sellaiseen. En ole koskaan ollut mukana sellaisessa projektissa, jota ympäröi niin paljon odotusta jo ennen kuin aloimme kuvata sitä. Se tuo lisättyjä paineita, mutta samaan aikaan se saa sinut pyrkimään työskentelemään paremmin ja kovemmin. Mielestäni olemme tehneet todella hyvää työtä ja toivon, että ihmiset pitävät siitä, erityisesti fanit. Itse asiassa, tiedän, että he tulevat pitämään siitä."

Kuinka Nälkäpeli eroaa joka päiväisistä jymymenestyksistä
"Se on vakava ja synkempi, mikä tekee siitä kaikesta tärkeämpää."

Jennifer Lawrencen kanssa työskentelystä
"Jennifer on yksi niistä ihmisistä, jotka voivat olla itsensä missä tilanteessa tahansa ja sanovat mitä haluavat. Jonkun yhtä lahjakkaan ja kauniin ihmisen kuin hän tapaaminen on todella virkistävää."

Tosi-tv:stä ja sen vaikutuksesta yhteiskuntaan
"En ole suuri fani. En yleisesti katso paljon tv:tä, enkä erityisesti tosi-tv:tä. On mielenkiintoista kuinka ihmiset puskevat itsensä äärirajoille päästäkseen kameroiden eteen. Ajatus, että he puskisivat  itsensä taistelemaan toisiaan vastaan samanlaisella areenalla ei tarvitse niin paljoa venyttämistä."

Stunt-työskentelystä ja aseharjoittelusta
"Alussa Peetalla on keihäs, mutta vahingoitun melko aikaisin, joten minun ei tarvitse tehdä niin paljon sitä."

Nälkäpelin yhteiskuntakritiikistä
"Elokuva kertoo paljon yksilön persoonallisesta voimasta ja kuinka ihmisryhmä voi yhdistyä. Eristyisesti, kun olemme nähneet Occupy Wall Street Movementin yhdestä prosentista 99 prosenttia taistelemassa, se on hyvin olennaista. Nälkäpeli-sarja on mielenkiintoista arvostelua siitä."

Strategiasta, jota hän käyttäisi, jos joutuisi Nälkäpeliin
"Perheeni. Olisin motivoitu, kuten Katniss ja yrittäisin keskittyä takaisin perheeni luokse pääsemiseen ja auttamaan ja tukemaan heitä."

Nälkäpelin jatko-osissa mukana olemisesta
"Varmasti, niin kauan kuin ihmiset tulevat katsomaan elokuvia. Olen todella innoissani siitä. Meidän täytyy varmistaa, että ihmiset näkevät elokuvan ennen kuin menemme asioiden edelle. Mutta olen tosi innoissani siitä ja siitä, mihin tarina menee, erityisesti minun hahmoni osalta."

Liam Hemsworthin kanssa työskentelystä
"Liam ja minä tulemme niin hyvin toimeen. Hän on kuin minun 6,4 jalkaa (1,95 metriä) pitkä australialainen veljeni. Olen työskennellyt nyt molempien Hemsworthien kanssa, koska hänen veljensä Chris ja minä teimme Red Dawnia yhdessä. Olen tavallaan kunnia-Hemsworth."

Hänen työnsä monipuolisuudesta
"Se on päätavoitteeni näyttelijänä. Haluan kokeilla niin montaa hahmoa ja elokuva kuin mahdollista ja kertoa niin monta tarinaa kuin pystyn. Olen ollut onnekas, että minulla on ollut mahdollisuus tehdä niin tähän asti." 

Suosikkiroolista, jonka on näytellyt
"Todennäköisesti hahmoni The Kids Are All Rightissa. Pidin hänestä paljon."

Kuuluisaksi tulemisesta
"Loppujen lopuksi olen ihminen, joka tekee mihin uskon ja mitä haluan tehdä. Mielestäni se on hyvin tärkeä arvo, jossa pysyä."

Twitter-tilini kaatamisesta
*nauraa* "Anteeksi."

Lähde 1, lähde 2


Videot: Jennifer, Josh ja Liam vastaavat fanien kysymyksiin

MTV News julkaisi viime viikolla ensimmäiset videot, joissa Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson ja Liam Hemsworth vastaavat fanien esittämiin Nälkäpeli-aiheisiin kysymyksiin. Onneksemme metchick01 on laittanut videot muidenkin kuin amerikkalaisten fanien nähtäväksi, joten alla sekä videot, että suomennokset!



@HGTribute_Manda: Mikä kohtaus oli vaikein kuvata?

Lawrence: En tiedä, onko minulla vaikeinta kohtausta. Oikeasti, fyysiset kohtaukset, juokseminen. Katniss ei oikeastaan lopeta juoksemista koko elokuvassa, joten jos juoksen kohtauksessa ylös vuorta, kuvasimme sitä koko päivän, joten silloin kun aloimme näytellä ja puhua, se oli kuin lomaa.

Hemsworth: Elonkorjuujutut, jotka kuvasimme, olivat aika rankkoja. Muistan ilmaantuneeni kuvauspaikalle ensimmäisenä päivänä ja katsoneeni paria sataa statistia - se näytti vankileiriltä. Se näytti niin karkealta ja todella näytti siltä, kuin ajattelinkin, ja siellä oli kuuma. Se oli yksi kuumimmista säistä, joissa olen kuvannut. Meillä oli statisteja, jotka lyyhistyivät kuumuuden takia. Se oli todennäköisesti kovimmista jutuista, mitä kuvasimme.

@RealOrNotReal: Kuka näyttelijäkaarrista on eniten hahmonsa kaltainen?

Lawrence: Josh. Josh on Peeta. Hän on charmikas, hän on mukava, hän on todella aito ja hänellä on jalat maassa, hän ei ole epäaito millään tavalla. Hän vain voi hurmata kenet vain ja mitä vain.

Hutcherson: Herran jestas, tämä kuulostaa niin tyhmältä: minä, koska en kirjaimellisesti ole koskaan lukenut hahmoa, kirjaa tai käsikirjoitusta tai mitään, jossa on hahmo johon olisin kytkeytyneempi kuin Peetaan. Minusta tuntuu, että niin paljon mitä olen, on Peetaa. Se ajoi minut hulluksi koe-esiintymisprosessin aikana, koska olin "Tämä on niin minua, että se sattuu. Jos en saa tätä, en ole hyvä edes itsenäni olemisessa, joten kuka minä nyt olen? En tiedä yhtään, mitä teen seuraavaksi." 



@eringabin: Saitko mitään vammoja kuvausten aikana?  

Hutcherson: En mitään liian hullua ensiapuryhmälle. Klassisia kuhmuja ja mustelmia metsien läpi juoksemisesta, lopun suuresta taistelukohtauksesta minun, Katnissin ja Caton kesken runsaudensarven päällä, mikä itsessään johtaa useampiin vammoihin kuin muut kerrat, mutta kaiken kaikkiaan se oli kivaa, ei mitään liian vakavaa. 

@eringabin: Mikä olisi arvokkain selviytymistaitosi maailmanlopun jälkeisessä maailmassa?

Hutcherson: Luulen, että olisin aika hyvä linnoituksen rakentamisessa. Minulla on paljon kokemusta siitä, kun olin lapsi. Rakensin paljon linnakkeita noina aikoina, joten luulen, että asiantuntemukseni olisi turvapaikkamme arkkitehtuurissa ja suunnittelussa.



@p1nkklov3er: Onko aksenttisi peittäminen vaikeaa?  

Hemsworth: Siitä tulee helpompaa ja helpompaa. Työskentelen paljonaksenttivalmentajien kanssa ja yritän tehdä parhaani saadakseni australialaisen [aksentin] pois. Australialaiset kasvavat amerikkalaisen TV:n kanssa; katsomme samoja elokuvia kuin te, joten australialaiselle ei ole niin outoa tehdä amerikkalaista aksenttia kuin amerikkalaiselle australialaista aksenttia, koska te ette kasva kuullen meidän aksenttejamme. Se on mielesi taustalla, mutta vaatii harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta.

@OttoRivera: Oletko tavannut Suzanne Collinsin?

Hemsworth: En ole tavannut häntä, mutta olen puhunut hänelle puhelimessa muutaman kerran ja hän on tosi, tosi mukava. Hän on tietysti valtavan fiksu ja rakastan hänen kirjojaan, joten hän on ollut iso osa käsikirjoituksen teossa... Luulen, että jokainen tuotannossa mukana oleva halusi sen olevan uskollinen tarinalle, joten hän on ollut paljon mukana.

Lähde 1, lähde 2 
Uusi still-kuva Katnissista ja Peetasta!


Entertainment Weekly julkaisi noin tunti sitten uuden still-kuvan elokuvasta, jossa ovat Katniss ja Peeta avajaisseremonia asuissaan! Myös Cinna näkyy sivussa hieman. Gary Ross sanoo kyseisestä kohtauksesta näin:
"Tämä on yksi niistä hetkistä, jolloin Cinnan hahmo ja vaatesuunnittelijamme Judianna Makovskyn luovuus yhtyvät," sanoo Ross. (Makovsky ansaitsi Oscar-ehdokkuudet hänen töistään Rossin edellisissä elokuvissa Pleasantville ja Seabiscuit.) "Se mitä Cinna yritti tehdä, oli luoda jotain, mikä tuli Vyöhykkeeltä 12, hiilikaivosmaailmasta, uudella ja rohkealla ulkonäöllä. Joten Judianna valitsi tämän ihmeellisen, mustan ja heijastavan materiaalin, joka kiilsi kuin hiili tai grafiitti ja toimisi itsestään selvästi hyvin tribuuttien paraatissa, joss Katnissista tulee liekehtivä tyttö."
Mitäs pidätte kuvasta? Minusta tämä on tähän mennessä yksi parhaista still-kuvista!

Lähde

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Katsaus Suzanne Collinsin 'FAME'-sarjakuvaelämäkertaan

Suzanne Collinsin sarjakuvaelämäkerta FAME: Suzanne Collins julkaistaan yhdesä elokuvan kanssa 23. maaliskuuta, mutta MTV on julkaissut muutaman sivun etukäteen 40-sivuisesta kirjasta. Kirjan kansi ja yksi julkaistuista sivuista alla, muut voi katsoa MTV:n sivuilta.


Kirja on varattavissa ennakkoon ainakin cdon.comissa. Siellä julkaisupäiväksi on tosin laitettu 15.2., mutta kirjan kustantaja on tietysti luotettavampi lähde.

WizKids julkaisee Nälkäpeli-pelejä ja -figuureja


WizKids Games julkisti eilen, että se tuottaa kaksi erilaista Nälkäpeli-peliä, sekä hahmofiguureja. Figuureista kerrotaan, että niitä julkaistaan kaiken kaikkiaan 27 kappaletta, joihin kuuluu kaikki tribuutit, Gale ja kaksi erilaista versiota Katnissista ja Peetasta.

The Hunger Games District 12 Strategy Game korostaa elokuvan juonta ja pelaajien on tarkoitus kerätä ruokaa, vaatteita, lääkkeitä ja kaikkea muuta välttääkseen elonkorjuun.

The Hunger Games Jabberjay Card Game vaatiipäättelykykyä. Pelaajat edustavat Vyöhykkeiden tai Capitolin asukkaita ja salaavat henkilöllisyytensä muilta pelaajilta. Päämääränä on selvittää muiden henkilöllisyys ja lähettää heidät näin pois pelistä. Pelissä voi myös päättää tehdä yhteistyötä ja suojella toisiaan rauhanvartijoilta.

Mitä mieltä olette näistä? Jos näitä tulee Suomeen myyntiin tai niitä on mahdollisuus tilata, aiotteko hankkia jotain näistä?


Lähde
MTV julkaissut kuvia haastatteluistaan

MTV laittoi tänään Twitteriin linkin kuvagalleriaan, josta löytyy kuvia Nälkäpelin näyttelijöiden haastatteluista. Toivotaan, että itse haastattelutkin julkaistaan pian. Alla kuva Jennifer Lawrencesta ja Josh Hutchersonista sekä Elizabeth Banksista. Täältä löytyy kuvat vielä Wes Bentleystä [Seneca Crane] ja Woody Harrelsonista.


 Lähde

tiistai 17. tammikuuta 2012

MTV Movie Brawl 2012 edennyt neljännelle kierrokselle


MTV Movie Brawl 2012-äänestys on edennyt jo neljänteen kierrokseen eli semifinaaliin ja Nälkäpeli on raivannut sinne tiensä ohi Prometheuksen ja John Carterin. Tällä kierroksella vastassa on Woman In Black, ja jos Nälkäpeli voittaa, sitä on finaalissa vastassa joko Cosmopolis tai Dark Knight Rises (Mustan ritarin paluu). Äänestäkäähän täällä, että nähdään Nälkäpeli finaalissa ja toivottavasti myös voittajana!

maanantai 16. tammikuuta 2012

Josh Hutcherson puhuu Nälkäpelistä Total Filmin kanssa

Total Film on haastatellut Josh Hutchersonia Nälkäpelistä ja julkaissut siitä osan nettisivuillaan. Loput haastattelusta julkaistaan itse lehdessä, jota saa myös Suomesta todennäköisesti helmikuun alusta alkaen! Täältä voi tarkistaa, myydäänkö lehteä jossain läheisessä lehtipisteessä. Joka tapaksessa, tässä jo julkaistun osan suomennos:
Koe-esiintymisprosessista
"Henkisesti se oli kovaa, koska minulla ei ole koskaan ollut hahmoon sellaista yhteyttä kuin Peetaan. Minusta tuntui, että hän oli niin paljon sellainen kuin minä ihmisenä, että olin 'Jos en saa sitä [roolia], en ymmärrä.' Se ajoi minut hulluksi."
Twilight-tyylisen kuuluisuuden mahdollisuudesta
 "Olen kauhuissani siitä, millaista elämästäni voisi tulla. Näyttelijänä kaikki toivovat jonakin päivänä olevansa niin tunnettuja, mutta samaan aikaan siihen tyrkkääminen äkillisesti on musertavaa."
"Jos se tapahtuu, tulen olemaan kiitollinen ja kauhuissani saman aikaisesti."
Lähde