lauantai 4. lokakuuta 2014

Jennifer Lawrencen haastattelu italialaisessa Ciak -lehdessä


Uutisoimmekin jo aiemmin että Jennifer nähdään Katnissina italialaisen CIAK-lehden kannessa, ja nyt lehden haastattelu löytyy myös englanniksi - kiitokset siitä TheHungerGames.it -sivustolle! Alla haastattelu suomennettuna.


Vuoden 2008 jälkeen sinulla on ollut kolme Oscar -ehdokkuutta ja olet voittanut awardin. Olet työskennellyt vaikutusvaltaisten ohjaajien kanssa onnistuneissa elokuvissa, ja olet saavuttanut vaikuttavan paikan palkkalistoilla, 10 miljoonaa jokaisesta kolmesta Nälkäpelin osasta. Mikä on tavoitteesi kaiken tämän jälkeen?
"Siitä ei ole kulunut näin kauaa, mutta ne ovat olleet intensiivisiä vuosia. Minulla on ollut mahdollisuus työskennellä mahtavien ohjaajien kanssa aivan kuten mahtavien näyttelijöidenkin. Olen ymmärtänyt kenen tahansa näyttelijän perimmäisen unelman: olla huipulla nuorena näyttelijänä, lyhyen ajan. Nyt unelmani on hiljentää hieman!"

Mikä on sinun käsityksesi hiljentämisestä?
"Minulla ei ole siitä selkeää ideaa: Minun ei vain tarvitsisi työskennellä vähään aikaan, saisin olla valtavirran ulkopuolella, Hollywoodin laitamilla, toivottavasti ajelemassa ympäriinsä tila-autolla." (nauraa)

Voitko kuvailla muutosta Nälkäpeli -sarjan kolmen elokuvan aikana?
"Eri ohjaajat antoivat heidän henkilökohtaiset näkemyksensä Katnissin tarinaan. Gary Ross aloitti työt, ja Francis Lawrence kuljetti sitä eteenpäin. Francis antoi sarjalle tumman puolensa, sillä hän keskittyi hahmojen psykologiaan. On sekä tunteellisia että varautuneita jaksoja jotka vuorottelevat syvyydellään hahmojen käyttäytymisessä. Kaksi jälkimmäistä elokuvaa ovat paljon synkempiä: ne ovat kokonaan harmaita, jopa väreissä. Katniss ja hänen seuralaisensa kärsivät PTSD:stä (=traumaperäinen stressihäiriö). Vihan liekkien jälkeen heidän täytyy löytää itsensä uudelleen ja saada voimansa takaisin."

Jokaisessa elokuvassa on aina suosikkikohtaus, joka on unohtumattomampi kuin toiset. Mikä on suosikkikohtauksesi Matkijanärhi osa 1 & 2:ssa?
"Sanoisin kaikki kohtaukset Julianna Mooren kanssa, joka näyttelee presidentti Alma Coinia. Hän ja Katniss ovat kaksi vahvaa ja määrätietoista naista. Heillä on samanlainen näkemys maailmasta, mutta heidän ideansa muuttaa sitä ovat täysin erilaiset. Katniss on, tiedostamattaan, uhka presidentti Coinille. Mielestäni heidän suhteensa on todella mielenkiintoinen ja intensiivinen."


Kuinka treenasit ollaksesi valmis näitä kahta elokuvaa varten?
"Ollakseni rehellinen, Matkijanärhen ensimmäisessä osassa Katnissin ei tarvitse palata takaisin Nälkäpeliin, joten hänen ei täytynyt tehdä paljoa stuntteja tai taistelukohtauksia. Katnissin täytyy vain sopeutua elämään Vyöhykkeellä 13. Hän ei näytä kovin hyvältä, eikä ole kovin terve tai vahva. Ensimmäinen luku keskittyy hahmooni enemmän emotionaalisesti kuin fyysisesti."

Ja Matkijanärhi osa 2:ssa?
"Se on aivan toinen tarina! Se tulee olemaan toimintaelokuva, koska se on keskittynyt lopulliseen sotaan. Siinä tulee olemaan paljon stuntteja, väkivaltaa, tappeluita ja laukauksia. Kuvasimme sen suoraan ensimmäisen osan perään, vaikka se julkaistaan vasta ensi vuonna (20. marraskuuta 2015) mutta minulla oli aikaa treenata kuvausten välissä"

Joten, olet nyt ammattilainen jousiampuja?
"En sanoisi ammattilainen, mutta älä yritä murtautua talooni!" (nauraa)

Onko sinulla omaa jousipyssyä kotonasi?
"Toki. Minulla ei ole paljoa aikaa harjoitella, paitsi kun treenaan elokuvaa varten, mutta oppia ampumaan paremmin on aina tavoitteeni! Ehkä otan hiukan lisää oppitunteja elokuvien kouluttajaltani." (Kathuna Lorig, joka voitti pronssia Barcelonan Olympialaisissa v. 1992)

Sinusta tuli näyttelijä kun olit todella nuori. Toivoitko koskaan tulevasi joksikin muuksi, kun olit lapsi?
"Sitouduin olemaan näyttelijä viidessä vuodessa. Muuten minusta olisi tullut sairaanhoitaja. Tai lääkäri."


Voitko kertoa meille yhden salaisuuksistasi?
"En tiedä, että minulla olisi mitään salaisuuksia (nauraa). Rakastan työtäni ja se tekee minut todella onnelliseksi. Mutta näytteleminen on hyvin pieni osa minua, sanoisin enemmän tai vähemmän 3%."

Aiemmassa haastattelussani kerroit jollekin että et tiennyt missä Oscarisi oli...
"Nyt tiedän! Se on äidilläni! Halusin piilottaa sen, mutta hän sanoi että meidän täytyy esitellä sitä, pitää se näkyvillä. En ollut samaa mieltä koska joka kerta kun joku tuli vierailulle, se tuntui siltä kuin haluaisin heidän näkevän vain sen. Joten teimme kompromissin: Oscar on vanhempieni kotona. He pitävät sitä pianon päällä."

Onko sinulla erilainen lähtestymistapa näytellä hahmoja kuten Katniss tai Mystique X-Menissä kuin hahmoihin mitä näyttelit David O. Russellin elokuvissa?
"En sanoisi erilainen lähestymistapa. Joskus se auttaa minua ajattelemaan kuinka toinen näyttelijä näyttelisi hahmoani. Katsoessasi itseäsi ulkopuolelta on olennainen avain jokaiselle näyttelijälle. Ajattelen usein hahmoni tietyn henkilön jokapäiväisestä elämästäni näyttelemäksi, miehen, jonka nimeä en halua kertoa teille vaikka kiduttaisitte minua."

Näytelläksesi hahmoasi Winter's Bonesissa, Debra Granikin elokuvassa josta sait ensimmäisen Oscar -ehdokkuutesi, sinun täytyi oppia kuinka nylkeä orava. Onko se omituisin asia joka sinun on täytynyt oppia elokuvaa varten?
"Se on varmasti kaikkein vastenmielisin asia, jonka olen koskaan oppinut. Luulen että olen ainoa näyttelijä elossa joka tietää kuinka orava nyljetään. Mutta olen iloinen tietäessäni miten se tehdään, siitä voi olla hyöytyä elämässä myöhemmin. Eihän sitä koskaan tiedä..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti