keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vihan liekit vuoden 2013 toiseksi eniten tuottanut elokuva Amerikassa

Vihan liekit nousi koko viime vuoden toisiksi tuottaneimmaksi elokuvaksi Amerikassa 393 474 778 dollarilla! Se jäi vain noin 18 miljoonan dollarin päähän Iron Man 3:sta ja analyytikot uskovat, että Vihan liekit pääsee vielä sen tuottojen ohi siihen mennessä, kun sen teatterinäytökset loppuvat.









Kansainvälisesti, Amerikka mukaan lukien, Vihan liekit oli vuoden kolmanneksi tuottanein elokuva 797,5 miljoonalla dollarilla. Muiden maiden kuin Amerikan osuus on tästä n. 404 miljoonaa dollaria eli niistä on tullut 51 % Vihan liekkien tuotoista ja Amerikasta 49 %.

Tällä hetkellä Vihan liekit on kaikkien aikojen 18. eniten tuottanut elokuva Amerikassa. Sijat 15-17 kuuluvat Spider-Manille, Jurassic Parkille ja Transformers: Kaatuneiden kostolle ja nämä kaikki ovat n. 12 miljoonan dollarin päässä Vihan liekkien tämän hetkisistä tuotoista, eli täysin saavutettavissa. Listalla 14. onkin Nälkäpeli ja sekin saavutetaan 15 miljoonalla dollarilla.

Kansainvälisesti elokuva on tällä hetkellä 41. eniten tuottanut kautta aikojen. Tällä listalla Nälkäpeli on vasta sijalla 62. Tällä listalla Vihan liekit tulee myös varmasti nousemaan, sillä 40. sijaa pitävällä Shrek 3:lla on tuottoja vain 1,5 miljoonaa dollaria enemmän. Oikeastaan Shrek on varmasti jo ohitettu näiden tietojen julkaisemisen jälkeen!

Vihan liekkien vahvan tuloksen ansiosta Lionsgaten tulot nousivat yli miljardiin dollariin niin Amerikassa kuin kansainvälisestikin! Amerikassa Lionsgaten lipputulot olivat 1,025 miljardia dollaria ja muualla maailmassa 1,227 miljardia eli yhteensä 2,252 miljardia dollaria.

Myös viime vuonna Lionsgaten lipputulot nousivat Amerikassa yli miljardiin dollariin, missä Nälkäpelillä on vahva osuutensa. Tästäkin vuodesta voidaan todennäköisesti odottaa studiolle loistokasta Matkijanärhen ensimmäisen osan ilmestyessä marraskuussa! Ja onhan Lionsgatelta tulossa myös Divergent - Outolintua, jossa on myös potentiaalia.

Lähde 1, lähde 2 & lähde 3

4 kommenttia:

  1. Olikos se nyt niin että Jennifer sai Oscar- ehdokkuuden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavien Oscareiden ehdokkaat julkistetaan vasta 16. tammikuuta. :)

      Poista
    2. Aaa... Se on saanut niin paljon award-ehdokkuuksia että sekeisin menee. :D

      Poista
  2. Tiesittekö, että Philip Seymour Hoffman on kuollut :(

    VastaaPoista