torstai 23. tammikuuta 2014

Lionsgate Matkijanärhi-elokuvien kuvauspaikoista, markkinointikampanjasta yms.


Variety haastatteli Lionsgaten tiimiä ja ohjaaja Francis Lawrencea liittyen Matkijanärhi-elokuvien kuvauspaikkoihin, markkinointiin, Katnissiin yms. Juttu löytyy kokonaisuudessaan täältä ja alla on suomennettuna tärkeimmät osat.
[...] Kummankin Matkijanärhi-elokuvan yhtäaikainen kuvaaminen Atlantassa jatkuu - yli 250 miljoonan dollarin kustannuksilla - ja yhtiö kartoittaa jo parin markkinointisuunnitelmaa Santa Monican pääkonttorillaan.
"Kun aloitimme, päätimme tarkastella tätä yhtenä elokuvana, joka on kahdeksan tunnin pituinen", huomauttaa Tim Palen, Lionsgaten markkinoinnin arkkitehti. "Muuten tulee olemaan aika sekavaa tehdä uusi kamppanja kummallekin elokuvalle."
Palen myöntää, että panokset on Matkijanärhi-elokuvien panokset on asetettu korkeammalle kuin kahden ensimmäisen elokuvan - vaikka ulkomainen lipunmyynti kasvoi yli 50 % (450 miljoonaan dollariin 283 miljoonasta) ensimmäisestä toiseen elokuvaan.
"Suuri osa toisesta elokuvasta oli sarjan kasvattamisessa ja sen suurin potentiaali oli kansainvälisillä markkinoilla", hän sanoo. "Pidimme suurin esittelyn elokuvalevittäjille Cannesissa ja järjestimme kuusi ennakkonäytöstä USA:n ulkopuolella. Ja meillä on silti tilaa kasvaa. Saavutimme Iron Man 3:n kotimaan markkinoilla, mutta voimme pärjätä paremmin kansainvälisesti."
[...] Kampanjasta tulee paljastuksia toukokuussa Cannesin elokuvafestivaaleilla ja heinäkuussa Comic-Conissa. Siihen asti Lionsgate yrittää pitää yksityiskohdat piilossa, vaikka ohjaaja Lawrence paljastaakin, että kahden ensimmäisen elokuvan tapahtumat sijoittuvat Panemiin, joka on niin muuttunut, että se on tuskin tunnistettavissa.
"Menemme uusiin paikkoihin", Lawrence lupaa. "Kukaan ei ole koskaan ollut vyöhykkeellä 13, emmekä ole oikeastaan olleet niin paljon Capitolissa, joten sen luominen on tosi hauskaa."
[...] "Sen jälkeen, kun Luke Skywalker ampui Kuolemantähteen, kenelläkään henkilöllä ei ole ollut sen kaltaista vaikutusta elokuvasarjaan", väittää Lionsgaten tuotantojohtaja Erik Feig. "Mitä todella rakastan siinä, miten (23-vuotias Lawrence) näyttelee sitä hahmoa on, että Katniss on suurempi kuin elämä ja silti hän näyttää tunteensa hyvin samaistuttavalla tavalla. Hän ei ole supersankari millään tasolla - hän on aivan liian ihminen kohdatakseen äärimmäisiä olosuhteita - ja hän kohtaa ne sellaisessa mielentilassa, johon me kaikki toivoisimme pystyvämme."
[...] Lionsgate on jopa varannut Berliinin massiivisen Templehofin lentokentän - rakennettu vuonna 1927, Natsien jälleenrakentama ylivallan symbolina ja suljettu kuusi vuotta sitten - ja valtavia asuintaloja Parisin ulkopuolelta taistelukohtausten kuvausta varten. Feig paljastaa, että osa inspiraatiosta tuli Stanley Kubrickin Full Metal Jacketistä, tämän elokuvallinen kertaus vuoden 1968 Tet-hyökkäyksestä Vietnamissa. 
"Kubrick kuvasi piirityksen Lontoossa", Feig huomioi. "Oudolla tavalla me rakastamme ajatusta urbaanista ympäristöstä. Niinpä me [etsimme] suuria rakennuksia, jotka ovat olleet ikuisuuden olemassa. Palasimme jatkuvasti klassisiin sotaelokuviin ja aloimme ajatella, että meidän pitäisi etsiä Euroopasta." 
Tuottajat Jon Kilik sanoo, että Matkijanärhi-elokuvat tarkoittavat Lionsgaten siirtymistä seuraavalle tasolle. "Yritämme luoda tulevaisuuden todellisuuden, jonka juuret ovat menneisyydessä", hän sanoo lisäten, että Vihan liekkien kuvaaminen Havaijilla lisäsi elokuvan spektaakkelimaisuutta. "Nuo paikat ovat extraerityisiä ja rahallisesti on suuri harppaus saavuttaa ne", Kilik sanoo. 
Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti