tiistai 14. tammikuuta 2014

Vihan liekit ensimmäinen vuoden tuottavin elokuva naispääosalla vuosikymmeniin

Samalla, kun Vihan liekeistä tuli vuoden 2013 tuottavin elokuva Amerikassa sen mennessä ohi Iron Man 3:sta, siitä tuli myös ensimmäinen vuoden tuottavin elokuva, jonka pääosassa on nainen, neljäänkymmeneen vuoteen! Vastaava tapahtui viimeksi vuonna 1973, kun Manaaja oli kyseisen vuoden tuottavin elokuva. Sen pääosissa nähtiin Linda Blair ja Ellen Burstyn. Voisi siis sanoa, että Vihan liekit teki historiaa!
"Nälkäpeli-sarja jatkaa kehitystään todelliseksi kansainväliseksi ilmiöksi", Lionsgaten toimitusjohtaja Jon Feltheimer sanoi lausunnossaan.
"Nälkäpeli - Vihan liekkien menestys on todiste kirjailija Suzanne Collinsin visiosta, Francis Lawrencen varmasta kädestä, mahtavan Jennifer Lawrencen johtaman huomattavan lahjakkaan näyttelijäkaartin loistavista suorituksista ja elokuvatuotanto-, markkinoiti- ja levitystiimiemme mainioista toteutuksista."
"Tulemme jatkamaan muuttuvan Nälkäpeli-sarjan kasvattamista tulevina vuosina samalla, kun jatkamme uusista, korkeatasoisista brändeistä koostuvan portfolion kehittämistä."
Onnittelut Jennifer Lawrencelle ja Lionsgatelle tästä merkittävästä saavutuksesta!

Lähde 

2 kommenttia:

  1. On kyllä todella ilmiömäiset saavutukset! :) Ja taas ylistettiin Suzannea, Jeniä ja Francisia. Mutta toinen kaikista tuottanein elokuva jossa nainen on pääosassa? Tuntuu jotenkin epäuskottavalta. Tai siis, Vihan Liekit on uskomaton, mutta onko se oikeasti mahdollista, että se vasta toinen naispääosainen elokuva, joka on oman vuotensa paras. NM: Nälkäpeli hullu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko näitä tapauksia vain kaksi vai enemmän, mutta jokatapauksessa väliä on ollut se 40 vuotta Vihan liekkien ja Manaajan välillä. Kysymysmerkkihän on, että tapahtuiko tätä ennen Manaajaa. :) Mutta tosi uskomatonta, 40 vuotta on tosi pitkä aika!!

      Poista