perjantai 31. tammikuuta 2014

Uusi maistiaisvideo Vihan liekit-DVD:n/Blu-rayn extroista

Access Hollywood on julkaissut uuden maistiaisvideon Vihan liekit-DVD:n/-Blu-rayn lisämateriaaleista. Pätkässä Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson ja Liam Hemsworth puhuvat siitä, miten hauskaa kuvauksissa oli ja lisäksi näemme mm. vähän areenaa ja ruoskintakohtakohtausta kulissien takaa.


Lähde

tiistai 28. tammikuuta 2014

Elizabeth Banks kokeilee ohjausta

Elizabeth Banks kokeilee näyttelemisen sijaan ohjausta! Hän tulee ohjaamaan jatko-osan suuren suosion saanelle Pitch Perfect elokuvalle. Hänellä oli jo ensimmäisessä osassa pienoinen rooli mutta nyt hän on siirtymässä puikkoihin.


"Elizabeth sai alkuun idean Pitch Perfectistä ja vaikutti paljon siihen, että ensimmäisestä elokuvasta tuli niin iso menestys!" sanoo Universal Picturesin puheenjohtaja Donna Langley. "Hän tuo älyttömän määrän energiaa ja kokemusta kaikkeen mitä hän ikinä työstääkään ja olemme innoissamme saatuamme hänet ohjaamaan Pitch Perfectille jatko-osan!"

Lähde

Matkijanärhen kuvauksissa valmistellaan Finnickin ja Annien häitä?

Nyt on ollut todella monia hakemuksia ekstroiksi (ns. taustalla oleviksi näyttelijöiksi) Matkijanärheen, mutta nämä CL Castingin ilmoitukset pistävät varmasti monella silmään. Ilmoituksissa etsitään nimettömään trilogiaan ekstroja, jotka osaavat tanssia Contraa tai soittaa viulua. On ollut monia arvailuja, että nämä kyseiset ilmoitukset viittaisivat Finnickin ja Annien häihin Matkijanärhen ensimmäisessä osassa! Mitä mieltä te olette?


Jennifer Lawrence Empire lehden kannessa Mystiquena

Moni varmaankin tietää Jenniferin roolista nuorempana Mystiquena X-man: First class elokuvassa. Maaliskuun 23. päivänä on tulossa uusi X-men elokuva, jossa Lawrencella on sama rooli. MTV reportoi, että Empire lehti on tehny 25 eri kantta X-menin tulon kunniaksi. Jenniferkin on päässyt kanteen! Onko kukaan muu menossa katsomaan sinistä Jeniä?

Vihan liekit ilmestyy Suomessa DVD:nä, Blu-raynä ja VoD:na 7. maaliskuuta!


Sysimarja tiedottaa yksinoikeudella ensimmäisenä, että Vihan liekit ilmestyy DVD:nä, Blu-raynä ja Video-on-Demandina 7. maaliskuuta! Ne ilmestyvät samana päivänä myös Amerikassa. Enää kuukausi ja 10 päivää!

lauantai 25. tammikuuta 2014

Bart Mueller ja Kurt Swanson korvaavat Trish Summervillen pukusuunnittelijoina

© Taylor Hill/Getty Images
Trish Summerville on päättänyt, ettei jatka pukusuunnittelijana Matkijanärhi-elokuvissa ja hänen tilalleen on palkattu suunnittelijakaksikko Bart Mueller ja Kurt Swanson, joiden luomuksia on viimeksi nähty Dallas Buyers Club:ssa. He kertovat olevansa projektista innoissaan. 

Nyt sitten jokaisessa elokuvassa, paitsi nyt näissä kahdessa Matkijanärhessä, on eri pukusuunnittelija. Nälkäpelissä oli Judianna Makovsky ja Vihan liekeissä siis Trish Summerville.

Lähde

perjantai 24. tammikuuta 2014

Maistiainen lisämateriaaleista ja DVD:n/Blu-rayn virallinen traileri - päivitetty!

Viime yönä Entertainment Tonight ohjelmassa paljastettiin Vihan liekit-DVD:n ja -Blu-rayn ilmestyvän 7. maaliskuuta (tosin Elizabeth Banks kerkesi ensin!) ja samalla ohjelmassa näytettiin pieni maistiainen lisämateriaaleista. Alle päivitetty koko versio Entertainment Tonightin tarjoamasta maistiaisesta sekä Targetin erikoisjulkaisun traileri!


Lisää lisämateriaalia nähdään Targetin erikoisversion trailerissa. Nälkäpelin suomalainen "3 disc exclusive blu-ray edition" sisälsi samat lisämateriaalit (45 minuuttia extraa) kuin Targetin erikoisversio Nälkäpelistä, joten nähtäisiinköhän täällä samanlainen versio Vihan liekeistä?


Lisäksi Lionsgate julkisti DVD:n ja Blu-rayn virallisen trailerin:


Lehdistötiedotteen mukaan Amerikassa ja Kanadassa myyntiin tulevat "tavalliset" DVD:t ja Blu- rayt sisältävät seuraavat extrat:
  • Ohjaaja Francis Lawrencen ja tuottaja Nina Jacobsonin kommenttiraita
  • Poistetut kohtaukset
  • Maistiainen Divergent - Outolinnusta
Blu-ray sisältää vielä Surviving the Game: Making Catching Fire-dokumentin. Suomalaisista versioista tai julkaisupäivästä ei ole vielä tietoa, mutta eiköhän niistäkin ala pian kuulua!

Vihan liekit julkaistaan DVD:nä ja Blu-raynä 7. maaliskuuta Amerikassa

Meidän ei tarvinnut odottaa Entertainment Tonightin ilmaantumista Amerikan televisioihin saadaksemme tietää Vihan liekit-DVD:n ja -Blu-rayn amerikkalaisen julkaisupäivän, sillä Elizabeth Banks kertoi sen Twitterissään! Julkaisupäivä on 7. maalikuuta ja nyt sitten vain odotetaan Nordisk Filmiltä tietoa tulevatko DVD ja Blu-ray kauppoihin samana päivänä myös Suomessa.


"7.3.14! Jos et tiedä, mitä tämä tarkoittaa, sinun pitäisi todennäköisesti katsoa @ETonlineAlert tänä iltana. Olkaa hyvät. #VihanLiekit"

Yksi huhuista piti täysin paikkaansa, eikä mikään niistä (4., 7. ja 11. maaliskuuta) ollut kaukana!

torstai 23. tammikuuta 2014

Video: Elizabeth Banks Jennifer Lawrencen Oscar-ehdokkuudesta

Elizabeth Banks puhui E! Onlinen kanssa Jennifer Lawrencen kolmannesta Oscar-ehdokkuudesta. Hän kertoo olleensa Matkijanärhen kuvauksissa sinä päivänä, kun ehdokkuudet julkaistiin.

"Joo, olin [Matkijanärhen] kuvauksissa sinä tiistaina, kun hänet asettettiin ehdokkaaksi", Banks kertoi E! Newsille vuoden 2014 Sundance Film Festivalin tilaisuudessa, jossa hän oli elokuvansa Little Accidents takia. "Me kaikki vitsailimme hänen kanssaan enemmän kuin mitään muuta."
Banks, joka myös kutsui J. Law:n toista Oscar-ehdokkuutta [köhköh, ehdokkuus on kolmas] American Hustlesta "aika siistiksi", jatkoi, "Aika paljon pistelevää läppää häntä kohtaan. Hän kestää sen kyllä, mikä on ihana piirre hänessä."
Ei ole salaisuus, että Banksillä, Lawrencella ja muilla Nälkäpelin näyttelijöillä on tosi hauskaa yhdessä kuvatessa. Joten mikä on hulluin asia, jonka Banks on ikinä nähnyt Lawrencen tekevän?
"En voisi koskaan toistaa hulluinta", hän sanoi. "Hän on joutunut moniin ongelmiin."
"Emme kerro kaikkia kuvauksiin liittyviä salaisuuksiamme", Banks sanoi, lisäten Lawrencesta, "Hän on juuri sellainen kuin ihmiset toivovat hänen olevan eli tosi hauska, rento tyttö, jonka kanssa haluaa hengailla. Hänen kanssaan haluaa todella juoda oluet."
Lähde

Lionsgate Matkijanärhi-elokuvien kuvauspaikoista, markkinointikampanjasta yms.


Variety haastatteli Lionsgaten tiimiä ja ohjaaja Francis Lawrencea liittyen Matkijanärhi-elokuvien kuvauspaikkoihin, markkinointiin, Katnissiin yms. Juttu löytyy kokonaisuudessaan täältä ja alla on suomennettuna tärkeimmät osat.
[...] Kummankin Matkijanärhi-elokuvan yhtäaikainen kuvaaminen Atlantassa jatkuu - yli 250 miljoonan dollarin kustannuksilla - ja yhtiö kartoittaa jo parin markkinointisuunnitelmaa Santa Monican pääkonttorillaan.
"Kun aloitimme, päätimme tarkastella tätä yhtenä elokuvana, joka on kahdeksan tunnin pituinen", huomauttaa Tim Palen, Lionsgaten markkinoinnin arkkitehti. "Muuten tulee olemaan aika sekavaa tehdä uusi kamppanja kummallekin elokuvalle."
Palen myöntää, että panokset on Matkijanärhi-elokuvien panokset on asetettu korkeammalle kuin kahden ensimmäisen elokuvan - vaikka ulkomainen lipunmyynti kasvoi yli 50 % (450 miljoonaan dollariin 283 miljoonasta) ensimmäisestä toiseen elokuvaan.
"Suuri osa toisesta elokuvasta oli sarjan kasvattamisessa ja sen suurin potentiaali oli kansainvälisillä markkinoilla", hän sanoo. "Pidimme suurin esittelyn elokuvalevittäjille Cannesissa ja järjestimme kuusi ennakkonäytöstä USA:n ulkopuolella. Ja meillä on silti tilaa kasvaa. Saavutimme Iron Man 3:n kotimaan markkinoilla, mutta voimme pärjätä paremmin kansainvälisesti."
[...] Kampanjasta tulee paljastuksia toukokuussa Cannesin elokuvafestivaaleilla ja heinäkuussa Comic-Conissa. Siihen asti Lionsgate yrittää pitää yksityiskohdat piilossa, vaikka ohjaaja Lawrence paljastaakin, että kahden ensimmäisen elokuvan tapahtumat sijoittuvat Panemiin, joka on niin muuttunut, että se on tuskin tunnistettavissa.
"Menemme uusiin paikkoihin", Lawrence lupaa. "Kukaan ei ole koskaan ollut vyöhykkeellä 13, emmekä ole oikeastaan olleet niin paljon Capitolissa, joten sen luominen on tosi hauskaa."
[...] "Sen jälkeen, kun Luke Skywalker ampui Kuolemantähteen, kenelläkään henkilöllä ei ole ollut sen kaltaista vaikutusta elokuvasarjaan", väittää Lionsgaten tuotantojohtaja Erik Feig. "Mitä todella rakastan siinä, miten (23-vuotias Lawrence) näyttelee sitä hahmoa on, että Katniss on suurempi kuin elämä ja silti hän näyttää tunteensa hyvin samaistuttavalla tavalla. Hän ei ole supersankari millään tasolla - hän on aivan liian ihminen kohdatakseen äärimmäisiä olosuhteita - ja hän kohtaa ne sellaisessa mielentilassa, johon me kaikki toivoisimme pystyvämme."
[...] Lionsgate on jopa varannut Berliinin massiivisen Templehofin lentokentän - rakennettu vuonna 1927, Natsien jälleenrakentama ylivallan symbolina ja suljettu kuusi vuotta sitten - ja valtavia asuintaloja Parisin ulkopuolelta taistelukohtausten kuvausta varten. Feig paljastaa, että osa inspiraatiosta tuli Stanley Kubrickin Full Metal Jacketistä, tämän elokuvallinen kertaus vuoden 1968 Tet-hyökkäyksestä Vietnamissa. 
"Kubrick kuvasi piirityksen Lontoossa", Feig huomioi. "Oudolla tavalla me rakastamme ajatusta urbaanista ympäristöstä. Niinpä me [etsimme] suuria rakennuksia, jotka ovat olleet ikuisuuden olemassa. Palasimme jatkuvasti klassisiin sotaelokuviin ja aloimme ajatella, että meidän pitäisi etsiä Euroopasta." 
Tuottajat Jon Kilik sanoo, että Matkijanärhi-elokuvat tarkoittavat Lionsgaten siirtymistä seuraavalle tasolle. "Yritämme luoda tulevaisuuden todellisuuden, jonka juuret ovat menneisyydessä", hän sanoo lisäten, että Vihan liekkien kuvaaminen Havaijilla lisäsi elokuvan spektaakkelimaisuutta. "Nuo paikat ovat extraerityisiä ja rahallisesti on suuri harppaus saavuttaa ne", Kilik sanoo. 
Lähde

ET julkaisee maistiaisen DVD:stä sekä julkaisupäivän ensi yönä!


Entertainment Tonight julkisti viime yönä Suomen aikaa julkaisevansa ensi yönä (jos oikein ymmärsin) maistiaisen Vihan liekit-DVD:stä sekä sen Amerikan julkaisupäivän! Vihdoinkin virallista tietoa kaikkien huhujen jälkeen! Osuukohan julkaisu jollekin huhutuista päivistä, jotka ovat 4., 7. ja 11. maaliskuuta? Vaikka kyseessä on Amerikan julkaisupäivä, julkaistaan DVD ja Blu-ray melko varmasti samana päivänä myös Suomessa.

Lähde

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Lionsgate julkaisi Matkijanärhi osa 1:n virallisen logon


Vilkaiskaapa tätä kaunokaista! Lionsgate julkaisi Matkijanärhi osa 1:n virallisen logon, joka nähtiin ensimmäistä kertaa Vihan liekit-elokuvan lopussa. Ei tässä voi sanoa muuta kuin että vau! Voitteko uskoa, että elokuvat ovat edenneet pian jo Matkijanärheen asti? Onneksi siitä tulee kaksi elokuvaa, muutenhan tämä olisi ohi aivan liian pian.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Videoita Jennifer Lawrencesta SAG Awardseissa

Jennifer Lawrencea haastatteli SAG Awardsien punaisella matolla jälleen kerran muutama median edustaja, tässä videoita haastatteluista!

E! Onlinen haastattelussa Jennifer puhuu asustaan, näyttelijöistä, jotka inspiroivat häntä ryhtymään näyttelijäksi sekä Taylor Swiftin photobombaamisesta Golden Globe Awardseissa.


CNN:n haastattelussa hän puhuu asustaan hieman lisää ja kommentoi Golden Globe Awardseissa pitämäänsä kiitospuhetta voitettuaan parhaan naissivuosan palkinnon.


Access Hollywoodin videolla Jen fanityttöilee tavatessaan Isänmaan puolesta-sarjan Damian Lewisin ja järkyttyy suuresti, kun haastattelija möläyttää juonipaljastuksen kolmannesta kaudesta, jota hän ei ole vielä nähnyt. :D


Extran haastattelussa hän puhuu vielä lisää gaalatyylistään ja Golden Globe-kiitospuheestaan.

Natalie Dormer puhuu hiustensa ajalemisesta Cressidan roolia varten


Lauantaina SAG Awardsien punaisella matolla EW keskusteli Natalie Dormerin kanssa tämän uudesta, Cressidan roolia varten leikatusta hiustyylistä. Hän paljasti kampauksen ensimmäistä kertaa, vaikka se leikattiin jo lokakuussa!
"Se on ollut piilossa kolme kuukautta. Se tapahtui lokakuussa. Odotin, tiedäthän, oikeaa hetkeä", Dormer kertoi EW:lle uudesta kampauksestaan, jonka hän sai valmistautuessaan näyttelemään Cressidaa Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 1:ssä. "En ole koskaan ennen ajellut päätäni. Miehelläni on kalju, joten... minä hieroin sitä ajatellen, 'Tämä tulee olemaan minä!'"
Kirjassa Cressidalla kuvataan olevan "kalju pää tatuoituna vihreillä köynnöksillä." Tarkoittaa se, että Dormerista tulee täysi nahkakuula?
"Francis Lawrence, Matkijanärhen ohjaaja, ja minä keskustelimme siitä ja minä otin työn olettaen, että minun [pitäisi] todennäköisesti ajelemaan koko pääni. Olen itse asiassa tosi tyytyväinen, että ajelimme sen puoliksi, koska mielestäni se on enemmän Capitolia... ja Cressida on kotoisin sieltä", Dormer sanoi. "Hän tulee Capitolista, joten hän on tyylikäs ja nyt hänestä on tullut kapinallinen. Minusta se on oikea tyyli hahmolle."
[...]"Ensimmäisten öiden aikana oli hieman outoa maata sängyssä. [Toinen] puoli tuntuu normaalilta ja [toinen] puoli ei tunnu normaalilta tyynyä vasten", hän selitti. "Ja hatut asettuvat erilailla."
Tässä myös Peoplen videohaastattelu Natalien kanssa, jossa hän sanoo olleensa "vähän hermostunut" hiusten ajelusta, mutta sen olleen lopulta vapauttavaa.


Lähde 1, lähde 2

Äänestä Matkijanärhi osa 1 MTV Movie Brawlin semifinaaliin


Get More: Music News

Matkijanärhi osa 1 voitti 22 Jump Streetin ja nyt sillä on kolmannella, Elite Eight-nimisellä kierroksella vastassaan Veronica Mars. Suunnatkaapahan äänestämään, sillä tästä tulee tiukempi kuin aikaisemmista kierrroksista!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kuvia: Jennifer Lawrence SAG Awardseissa

Kuten jo aikaisemmin uutisoin, voitti American Hustlen näyttelijäkaarti SAG-palkinnon vaikuttavimmasta esityksestä. Jennifer Lawrence nähtiin eilen gaalassa (jälleen kerran) upeana. Katsokaa vaikka itse!



American Hustlen näyttelijäkaarti voitti SAG-palkinnon vaikuttavimmasta esityksestä



American Hustlen näyttelijäkaarti, johon lukeutui myös Jennifer Lawrence, nousi lavalle hakemaan SAG-palkintoa vaikuttavimmasta esityksestä. Jennifer oli myös ehdolla roolistaan American Hustlessa, mutta hävisi kategoriansa tällä kertaa Lupita Nyong'olle. Onnea koko poppoolle saavutuksesta ja tästä eteenpäin kohti Oscareita! 

psst. BBC Newsin sivuilta löytyy lyhyt kooste koko jutusta (; 

Natalie Dormer entrasi SAG-palkintogaalaan pää ajeltuna

Eilen järjestetyssä SAG-palkintogaalassa paikalla nähtiin myös näyttelijä Natalie Dormer. Huhu kiertää, onko villi leikkaus Matkijanärhen Cressidan roolia varten? Mitä olette mieltä?

lauantai 18. tammikuuta 2014

Videot: Mitkä viisi asiaa Jennifer, Josh, Alan, Sam ja Jena ottaisivat mukaansa Nälkäpeliin?


Just Jared Jr on julkainnut kolme videota, joissa Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Alan Ritchson (Gloss), Sam Claflin (Finnick) ja Jena Malone (Johanna) kertovat, mitä ottaisivat mukaansa Nälkäpeli-areenalle, jos saisivat valita viisi asiaa. Valitettavasti videoita ei voi upottaa tähän alle, mutta ne voi käydä katsomassa TÄÄLLÄ. Jotkin valinnat ovat aika mielenkiintoisia... :D

Lähde

Jennifer Lawrence reaktio kolmanteen Oscar-ehdokkuuteensa


Jennifer Lawrencesta tuli kaikkien aikojen nuori näyttelijä, joka on saanut kolme Oscar-ehdokkuutta ja hänestä tuli jo viime vuonna kaikkien aikojen toisiksi nuorin näyttelijä, joka on voittanut Oscarin. Teresa Wright oli saanut kolme ehdokkuutta 24-vuotiaana (vuonna 1942), joten hän Jennifer rikkoi hänen ennätyksensä. Vain Marlee Marlin on voittanut Oscarin nuorempana kuin Jennifer, 21-vuotiaana vuonna 1986. Näin Jennifer kiitti tästä historiallisesti saavutuksesta:
"Kiitos Akatemialle niin paljon tästä ehdokkuudesta  ja kaikista elokuvan ehdokkuuksista. Hyvin jännittävää! Onnea muille ehdokkaille, on kunnia olla ehdolla näiden neljän ihailemani ja uskomattoman lahjakkaan näyttelijättären seurassa."
Onnea Jenniferille vielä kerran ehdokkuudesta ja täällä taas jännitetään sitten maaliskuussa, kun Oscarit jaetaan!

Lähde

torstai 16. tammikuuta 2014

Matkijanärhi osa 1 MTV Movie Brawlin toiselle kierrokselle - äänestä!


Get More: Music News

Vihan liekit voitti MTV Movie Brawlin ensimmäisellä kierroksella Dumb and Dumber To:n ja nyt Sweet Sixteen-nimisellä toisella kierroksella vastakkain 22 Jump Streetin kanssa. Tällä hetkellä Vihan liekit johtaa 66 prosentilla.


Äänestysaikaa on nelisen päivää ja kolmas kierros, Elite Eight, alkaa maanantaina 20. päivä.

Vihan liekit on pian tuottanut kansainvälisesti 850 miljoonaa dollaria

Vihan liekit on jo viime vuoden eniten tuottanut elokuva Amerikassa ja näin ollen ensimmäinen naispääosalla varustettu elokuva tällä sijalla neljäänkymmeneen vuoteen, mutta se kasvattaa edelleen tuottojaan kuromalla kaulaa Iron Man 3:een ja muihin. Amerikassa se on tuottanut tähän mennessä 414 miljoonaa dollaria ja muualla yhteensä 433 miljoonaa, joten kansainvälisesti tuottoja on jo 847 miljoonaa. Kohta ollaan siis 850 miljoonassa dollarissa! Tuotot jakautuvat edelleen 51 %-49 % "ulkomaan" markkinoiden hyväksi.

Koko maailmassa Vihan liekit on tällä hetkellä sijalla kolme viime vuoden tuottavimpien elokuvien listalla, mutta uusin Hobitti sekä Frozen ovat uhkaavan lähellä. Vihan liekit sijoittuu joka tapauksessa paremmin kuin Nälkäpeli, joka oli kansainvälisesti vuoden 2012 9. tuottavin elokuva. Amerikan kaikkien aikojen tuottavimpien elokuvien listalla Vihan liekit on tällä hetkellä 13. ja top 10 on matkaa enää noin yhdeksän miljoonaa dollaria. Se tullaan todennäköisesti saavuttamaan (Vihan liekit tuotti 7 milj. $ viime viikolla). Maailmanlaajuisella listalla se on nyt kaikkien aikojen 35. eniten tuottanut elokuva.

Nina Jacobson tweettasi Buttercup-kohtauksen kuvaamisesta

Nälkäpeli-elokuvien tuottaja Nina Jacobson tweettasi tänään, että he kuvasivat juuri Buttercup-kohtausta Matkijanärheen!

"Buttercupin suuri hetki tänään. Kuvaamme #matkijanärhen hullu kissa-kohtausta."
Tämä viittaa aika varmasti kohtaukseen [juonipaljastuksia!], jossa kaikki vyöhykkee 13 asukkaat ovat bunkkerissa, Katniss näyttää taskulampulla valoa ja Buttercup juoksentelee valokiilan perässä. Hienoa, jos se on mukana elokuvassa!

Lähde

Jennifer Lawrencelle Oscar-ehdokkuus parhaan naissivuosan kategorissa


Jennifer Lawrence sai tänään jo kolmannen Oscar-ehdokkuutensa! Se parhaan naissivuosan kategorissa hänen roolistaan American Hustlessa. Ensimmäisen ehdokkuutensa Jennifer sai vuonna 2011 Winter's Bonesta ja hän voitti viime vuonna suorituksellaan Unelmien pelikirjassa. Edelliset ehdokkuudet olivat parhaan naispääosan kategoriassa. Jennifer on nyt nuorin näyttelijä ikinä, joka on saanut kaikkiaan kolme Oscar-ehdokkuutta!

Samassa kategoriassa ovat ehdolla myös Sally Hawkins (Blue Jasmine), Lupita Nyong'o (12 Years a Slave), Julia Roberts (August: Osage County) ja June Squibb (Nebraska). American Hustle sai kaikkiaan 10 ehdokkuutta, mm. parhaan elokuvan ja kaikissa näyttelijäkategorioissa, kuten Unelmien pelikirja viime vuonna. Kummankin elokuvan on ohjannut David O'Russell.

Kaikki Oscar-ehdokkaat löytyvät täältä. 86. vuosittainen Oscar-gaala järjestetään 2. maaliskuuta.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Meikkitaitelija Ve Neill puhuu työstään Nälkäpeli-elokuvissa


Entertainment Weeklyn PopStyle keskusteli meikkitaiteilija Ve Neillin kanssa Face Off-tv-sarjasta, jossa hän toimii tuomarina, sekä hänen työstään kaikissa Nälkäpeli-elokuvissa. Nälkäpeli-osuus on suomennetuna alla.
Matkijanärhestä: "Se tulee olemaan aika vaikuttava. Julianne Moore on nyt kanssamme presidentti Coinina ja hän on mahtava. Meillä on muutamia uusia hahmoja, jotka ovat liittyneet joukkoomme", hän vihjasi. "Heidän kaikkien kanssa on mahtavaa työskennellä. Jennifer [Lawrence] ja Josh [Hutcherson] ovat täydellisiä nukkeja. On mukavaa työskennellä näyttelijäryhmän kanssa, joka nauttii töihin tulemisesta."
Mitä Nälkäpeli-elokuvissa on seuraavaksi luvassa ja miten autat tarinan kertomisessa meikin kautta?
Siirrymme kolmanteen kirjaan, jossa he menevät sotaan. Meillä on paljon onnettoman näköisiä meikkejä glamourin vastapainoksi.
Kuinka suuri on se osa Nälkäpelin meikkiyksiköstä, jota sinä ohjaat?
Meillä on kolme meikkitaiteilijaa, jotka ovat paikalla koko ajan ja on yksi meikkitaitelija, joka ylläpitää tekniikkaosastoamme, hän työskentelee kanssamme samanaikaisesti tehden lähi- ja kohtausten ulkopuolisia kuvia. Joskus hänellä on viisitoista ihmistä työskentelemässä hänen kanssaan. Juuri nyt teemme juttuja vyöhykkeellä 13, joten meillä on 20 meikkitaiteilijaa lisää ja hiusyksikössä on vielä enemmän ihmisiä. Meillä on paljon työvoimaa, koska statisteja on yli 400.
Millaista on työskennellä elokuvan tähtien kanssa?
Heidän kaikkien kanssa on mahtavaa työskennellä. Heillä kaikilla on lapsia... no Joshilla ja Jenniferillä ei ole, mutta monilla muilla aikuisilla merkittävien roolien näyttelijöillä on lapsia ja, tietysti, heidän lapsensa ovat tosi iloisia siitä, että heidän vanhempansa työskentelevät Nälkäpelissä, joten se on hauskaa heille. Meillä on loistava ohjaaja emmekä työskentele tuntitolkulla. Ei 19 tunnin kuvauspäiviä. He yrittävät pitää ne 12 tunnissa, jotta kaikki pysyvät suhteellisen terveinä ja levänneinä. 
Kiitos vinkistä Katniss Merllarkille! :)

tiistai 14. tammikuuta 2014

Videoita Jennifer Lawrencesta Golden Globe Awardseissa

Toisen Golden Globensa voittanut Jennifer Lawrence vastasi toimittajien kysymyksiin niin gaalan lehdistöhuoneessa kuin punaisella matolla. Tässä videoita kyseisistä haastatteluista!

Jennifer puhuu halustaan ohjata elokuvia tulevaisuudessa, siitä miten hän pitää jalat maassa ja mikä häneen vetosi American Hustlessa. Video Youtubessa


NBC juttelee Jenin kanssa hänen American Hustle-kanssanäyttelijöistään sekä siitä, mitä tekee vapaapäivinään. Video YouTubessa.


Lisää videoita linkin takana (toinen alkaa automaattisesti)!

Vihan liekit ensimmäinen vuoden tuottavin elokuva naispääosalla vuosikymmeniin

Samalla, kun Vihan liekeistä tuli vuoden 2013 tuottavin elokuva Amerikassa sen mennessä ohi Iron Man 3:sta, siitä tuli myös ensimmäinen vuoden tuottavin elokuva, jonka pääosassa on nainen, neljäänkymmeneen vuoteen! Vastaava tapahtui viimeksi vuonna 1973, kun Manaaja oli kyseisen vuoden tuottavin elokuva. Sen pääosissa nähtiin Linda Blair ja Ellen Burstyn. Voisi siis sanoa, että Vihan liekit teki historiaa!
"Nälkäpeli-sarja jatkaa kehitystään todelliseksi kansainväliseksi ilmiöksi", Lionsgaten toimitusjohtaja Jon Feltheimer sanoi lausunnossaan.
"Nälkäpeli - Vihan liekkien menestys on todiste kirjailija Suzanne Collinsin visiosta, Francis Lawrencen varmasta kädestä, mahtavan Jennifer Lawrencen johtaman huomattavan lahjakkaan näyttelijäkaartin loistavista suorituksista ja elokuvatuotanto-, markkinoiti- ja levitystiimiemme mainioista toteutuksista."
"Tulemme jatkamaan muuttuvan Nälkäpeli-sarjan kasvattamista tulevina vuosina samalla, kun jatkamme uusista, korkeatasoisista brändeistä koostuvan portfolion kehittämistä."
Onnittelut Jennifer Lawrencelle ja Lionsgatelle tästä merkittävästä saavutuksesta!

Lähde 

maanantai 13. tammikuuta 2014

MTV Movie Brawl 2014 alkaa - äänestä Matkijanärhi osa 1:tä!


Get More: Music News

Nyt on taas vuosittaisen MTV Movie Brawlin aika! Siinä siis äänestetään vuoden odotetuinta elokuvaa asettamalla aina kaksi elokuvaa vastakkain, kunnes voittaja on selvillä. Ensimmäinen kierros alkoi tänään ja Matkijanärhi osa 1:llä on vastassa Nuija ja tosinuija-elokuvan jatko-osa Dumb and Dumber To, jossa Jennifer Lawrence tekee cameo-roolin.

Suunnatkaapa äänestämään, sillä Matkijanärhi osa 1:llä on maine ylläpidettävänä! Vihan liekit voitti viime vuonna koko äänestyksen ja Nälkäpelikin oli kaksi vuotta sitten toinen, joten kärkeen tähdätään tänäkin vuonna!

Matkijanärhen äänestys löytyy vasemmasta yläkulmasta. Siitä aukeaa pienempi ruutu, josta voi valita äänestettävän elokuvan.

Ensimmäinen kierros päättyy ja toinen kierros alkaa torstai-iltana. 

Lisätietoja Vihan liekit-DVD:n ja -Blu-rayn lisämateriaaleista

Vihan liekkien DVD- ja Blu-ray-julkaisuihin on tulossa paljon lisämateriaalia, sillä Targetin listauksen mukaan niihin kuuluu 9-osainen dokumentti elokuvan teosta sekä poistettuja kohtauksia. British Board of Film Classification on julkistanut tarkempaa tietoa näistä lisämateriaaleista. Tämä koskee Iso-Britanniassa julkistettavaa DVD:tä ja Blu-raytä, mutta uskoisin extrojen olevan samat kaikkialla maailmassa.

Surviving the Game - Making the Hunger Games: Catching Fire - kesto 144 minuuttia, 16 sekuntia


Dokumentti sisältää siis juttua elokuvien maailman kehittämisestä, näyttelijöistä, meikeistä, asuista ja hiuksista, tuotannosta Atlantassa ja Havaijilla, stunteista ja aseista, jälkituotannosta ja siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kattava paketti siis tulossa!

Poistetut kohtaukset - 4 minuuttia, 29 sekuntia



Hässäkkä-, rautatieasema-, ryppy- ja kirjekuorten vaihtamiskohtauksista voi vain miettiä mitä niissä tapahtuu, mutta kohtaus, jossa Finnick tekee solmun tapahtuu mahdollisesti koulutuskeskuksessa. Tiedämme ainakin varmasti, että kyseinen kohtaus on kuvattu, sillä se näkyy Vihan liekkien jo julkaistulla kulissien takaa-videolla (kohdassa 02:20). Onko teillä veikkauksia, mitä missäkin kohtauksessa tapahtuu?

Jennifer Lawrencelle Golden Globe parhaasta naissivuroolista


Palkintogaalakausi on jälleen alkanut ja Jennifer Lawrence on taas vauhdissa! Hän nappasi jo toisen Golden Globensa parhaasta naissivuroolista komedia tai musikaalielokuvassa. Palkinto tuli American Hustlesta, jonka on ohjannut David O'Russell. Hän ohjasi myös Unelmien pelikirjan, josta Jennifer voitti parhaan naispääosan Golden Globen viime vuonna. American Hustle tulee Suomen elokuvateattereihin 7. maaliskuuta.

Lisää kuvia Jenniferistä punaisella matolla JustJaredJr:ssä.

© Getty

Video Jenniferin kiitospuheesta.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vihan liekeille Rotten Tomatoesin "kultainen tomaatti"-palkinto


Elokuva-arvostelusivusto Rotten Tomatoes on 15 vuoden ajan myöntänyt Golden Tomato- eli "kultainen tomaaatti"-palkinnon vuoden parhaille elokuville ja Vihan liekit on fantasia-/sci-fi-kategorian voittaja! Sivustolla kriitikot arvioivat elokuvia ja nimeävät ne "tuoreeksi" tai "mädäksi tomaatiksi" ja voittajat on määritelty näiden arvioiden mukaan. Vihan liekkien "tuoreus" on kunnioitettavat 89 %, kun arvostelijoista 213/238 on pitänyt sitä tuoreena. Mukautettu tulos on 97,92 % ja ottamalla huomioon eri elokuvien saamien arvostelujen määrät. Tämän palkinnon myötä voidaan todella sanoa, että Vihan liekit on fanien lisäksi myös kriitikoiden suosiossa!

Lähde

perjantai 10. tammikuuta 2014

Matkijanärhen kuvaukset tällä hetkellä Newnanissa


Newnanin kaupungin paikallislehti reportoi tänään kuvausryhmästä, joka oltiin nähty käyttämättömän Caldwell Tanksin teollisuus rakennuksen ulkopuolella. Lehti kertoi myös, että Matkijanärheä oltiin kuvaamassa samassa paikassa jo 18. joulukuuta, mutta silloin kuvausryhmä viipyi vain pari päivää. Onko ehdotuksia mitä kohtausta he kuvaisivat?

torstai 9. tammikuuta 2014

Video: Jennifer Lawrence puhuu ensimmäisestä koe-esiintymisestään yms.

Jennifer Lawrence puhui W Magazinen Lynn Hirschbergin haastattelussa ensimmäisestä koe-esiintymisestään, ensimmäisestä elokuvastaan The Poker House sekä elokuvasta, joka saa hänet itkemään joka kerta. Hän kertoo myös, miksi kaatui Oscareissa; hänen päässään pyöri cakewalk, cakewalk, cakewalk eikä hän tiennyt miksi ja kaaduttuaan hän muista. Hänen olisi pitänyt kyseisessä puvussa muistaa potkaista helmaa aina astuessaan eteenpäin ja kick-walk oli vääntynyt hänen päässään cakewalkiksi. :D


Lähde

Vihan liekit ehdolla Costume Designers Guild Awardseissa


Costume Designers Guild ("pukusuunnitelijoiden kilta") julkisti eilen ehdokkaansa tämän vuoden palkintojen saajiksi ja Vihan liekit on mukana fantasiaelokuvien kategoriassa. Myös Nälkäpeli oli ehdokkaana kyseisessä kategoriassa viime vuonna, mutta voiton vein Kerro, kerro kuvastin.
Ehdokkaat: 
  • Hobitti - Smaugin autioittama maa - Ann Maskrey, Richard Taylor, Bob Buck
  • Nälkäpeli - Vihan liekit - Trish Summerville
  • Mahtava Oz - Gary Jones, Michael Kutsche 
Voittajat julkistetaan 22. helmikuuta.

Vihan liekit People's Choice Awardsien paras loppuvuoden elokuva


Hyvä tribuutit! Vihan liekit voitti People's Choice Awardseissa parhaan vuoden lopussa ilmestyneen elokuvan palkinnon! Äänestyksessä se päihitti tosi kovia elokuvia, kuten uuden Hobitin ja Frozenin.

Jennifer Lawrence antamaan 2014 Golden Globe -palkintoja

Hollywood Foreign Press Association ilmoitti äskettäin ensimmäiset ihmiset, jotka tulevat jakamaan Golden Globe palkinnot ja Jennifer Lawrence on yksi heistä. Ja Jenniferillä ja Coldplay:llähän on jo ehdokkuuskin tämän vuoden Golden Globe Awardeissa!


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Vihan liekkien lipputulot ohittaneet Nälkäpelin kokonaistuotot Amerikassa


Vihan liekit on nyt virallisesti tuottanut Amerikassa enemmän kuin Nälkäpeli! Nälkäpeli tuotti kokonaisuudessaan 408 010 692 dollaria ja tähän mennessä Vihan liekit on tuottanut 408 372 775 dollaria. Kansainvälisillä markkinoilla Vihan liekit ohitti Nälkäpelin tuotoissa jo joulukuussa.

Forbes ennustaa Vihan liekkien lopputuotoiksi tulevan n. 430 miljoona dollaria. Sen mukaan Nälkäpelistä tuli ensimmäinen elokuvasarja ikinä, jonka kaksi ensimmäistä osaa ovat kumpikin tuottaneet yli 400 miljoonaa dollaria! Lisäksi, kun Vihan liekit ohittaa (todennäköisesti tänään) Iron Man 3:n lipputuloissa ja siirtyy viime vuoden ykköseksi, siitä tulee ensimmäinen selvästi naiskeskeinen elokuva vuoden tuottavimpana elokuvana sitten vuoden 1965, jolloin Sound of Music otti tämän paikan!

Lähde

Kuvia Matkijanärhen kuvauspaikalta

Georgia Goods on jakanut muutaman kuvan Matkijanärhen yhdeltä kuvauspaikalta, Atlantassa sijaitsevalta Pullman Yardilta.Olisihan se mukavaa, jos kuvausia pystyisi seuraamaan tällä tavalla!





Lähde

Jennifer Lawrencelle BAFTA-ehdokkuus


The British Academy of Film and Television Arts eli BAFTA on asettanut Jennifer Lawrencen ehdokkaaksi parhaan naissivuroolin esittäjän kategoriaan hänen roolistaan American Hustlessa. Kyseinen elokuva keräsi kaikkiaan 10 ehdokkuutta.
Ehdokkaat:
  • Jennifer Lawrence - American Hustle
  • Julia Roberts - August: Osage County
  • Lupita Nyong'o - 12 Years a Slave
  • Oprah Winfrey - The Butler
  • Sally Hawkins - Blue Jasmine 

Huhu: Vihan liekit ilmestyy DVD:nä ja Blu-raynä 11. maaliskuuta Amerikassa


DVD:n ja Blu-rayn julkaisemispäivästä on pyörinyt jo pari huhua, mutta nyt näyttäisi siltä, että ne ilmestyvät 11. maaliskuuta Amerikassa. Pienellä varauksella vielä mennään, koska tieto ei ole peräisin Lionsgatelta, mutta kyseinen päivämäärä ilmoitetaan kolmessa eri lähteessä: New DVD Release Dates- ja DVD's Release Dates-sivustoilla sekä Amazonissa. Vaikka kyseessä onkin Amerikan julkaispäivä, voidaan olettaa, että Suomessakin ne ilmestyvät hyvin lähellä kyseistä päivää ja todennäköisesti saman päivänä.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Vihan liekit tällä hetkellä 15. eniten tuottanut elokuva Amerikassa


Viime viikolla Vihan liekit avasi tiensä Amerikan kaikkien aikojen eniten tuottaneiden elokuvien top viiteentoista! Elokuvan tuotot olivat viime viikolla 16,2 miljoona dollaria ja yhteensä niitä on 407 miljoonaa.. Näiden tilastojen mukaan Vihan liekit oli vain n. 2 miljoonan dollarin päässä Iron Man 3:n tuotoista, mikä tarkoittaa sitä, että se voi jo tällä hetkellä olla vuoden 2013 eniten tuottanut elokuva!

Kansainvälisesti Vihan liekit on tällä hetkellä kaikkien aikojen 36. eniten tuottanut elokuva. Kansainvälisillä markkinoilla se tuotti viime viikolla yhteensä 19,4 miljoonaa dollaria ja yhteensä tuottoja on 423,4 miljoonaa dollaria. Kansainvälisesti Vihan liekit on edelleen viime vuoden kolmanneksi eniten tuottanut elokuva Iron Man 3:n ja Itse ilkimys 2:n perässä. Frozen - huurteinen seikkailu ja Hobitti - Smaugin autioittama maa saattavat uhata sen asemaa, mutta ainakin top 5 on varma!

Lähde

maanantai 6. tammikuuta 2014

Jennifer Lawrencelle palkintoja ja listasijoituksia


Jennifer Lawrence kerää jatkuvasti itselleen palkintoja sivuroolistaan American Hustlessa sekä kaikenmoisia listasijoituksia! Tässä on niistä pieni kooste.

  • The National Society of Film Critics (kansallinen elokuvakriitikoiden yhteisö) on myönsi parhaan naissivuroolin esittäjän palkinnon Jenniferille. Yhteisön palkinnot jaetaan 56 ympäri Amerikkaa asuvan kriitikon antamien äänien perusteella ja Jen voitti ylivoimaisesti 54 äänellä! Toiseksi eniten ääniä (38) sai Lupita Nyong'o roolistaan 12 Years a Slave.
  • Myös Toronto Film Critic's Association myönsi Jenniferille vastaavan palkinnon. 
  • Forbesin vuosittaisella The Best Actor for the Buck-listalla Jen on kolmantena. Listan tarkoituksena on selvittää, kenen näyttelijän työ tuottaa eniten hänelle maksettua palkkaa kohti. Studiot saivat tuottoja keskimäärin 68,60 dollaria jokaista yhtä dollaria kohti, jonka se maksoi Jenniferille. Mukana laskuissa oli Nälkäpeli ja Unelmien pelikirja, mutta Vihan liekit ei kerennyt mukaan. Listan kärjessä ovat Emma Stone ja Mila Kunis.
  • Quigley Publishing Companyn aikalailla vastaavalla listalla Jen taas on ensimmäisenä! Tämä lista on koottu elokuvateatterien omistajien ja elokuvissa kävijöiden äänten perusteella.  
  • Jennifer löytyy myös Forbesin 30 Under 30-listalta, joka huomioi "huippulahjakkuuksia, jotka keksivät maailmaa uudestaan juuri nyt." Hän löytyy listan "Hollywood ja viihde"-osiosta. Jen oli listalla myös vuonna 2011. 
Näiden kunnianosoitusten lisäksi Jennifer tulee lisäksi olemaan yksi Golden Globe Awardsien kategoriajuontajista sunnuntaina. Hän on myös itse ehdolla "paras naisnäyttelijän esiintyminen sivuroolissa - musikaali tai komedia"-kategoriassa.

Lähteet: x, x, x, x, x, x 

Josh Hutcherson sai hienon tervehdyksen Kentuckyssa

Josh Hutcherson oli Kentuckyssa katsomassa Wildcats koripallojoukkueen peliä vuoden vaihteessa ja sai yllättävän tervehdyksen katsojilta! Varmasti hienon näköistä paikan päältä.



sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Huhu: Vihan liekit ilmestyy DVD:nä ja Blu-raynä 4. maaliskuuta?


Blu-Ray.com on lisännyt sivuilleen Vihan liekit-DVD:n ja -Blu-rayn ilmestymispäiväksi 4. maaliskuuta. Se olisi amerikkalainen ilmestymispäivä, mutta Nälkäpeli ilmestyi Suomessa DVD:nä ja Blu-raynä samana päivänä kuin Amerikassakin. Tämän lisäksi olen törmännyt myös huhuun, jonka mukaan ne ilmestyisivät 7. maalikuusta. Lionsgate ole vielä julkistanyt julkaisemispäivää, mutta ehkä se tosiaan on joskus maaliskuun alussa?

Lähde

lauantai 4. tammikuuta 2014

Megan Hayes puhuu Vihan liekkeihin valmistautumisesta, omista kohtauksistaan yms.


HG Girl on Fire-fanisivu sai mahdollisuuden haastatella vyöhykkeen 6 narkkaria näyttelevää Megan Hayesiä, joka paljasti monia seikkoja omista Vihan liekit-kokemuksistaan.
Olitko nähnyt ensimmäisen elokuvan? [ennen koe-esiintymistä]
En, olin kamala fani ja nyt olen valtaisa fani. Sitä ei oltu vielä julkaistu DVD:nä, enkä ollut nähnyt sitä sen ollessa elokuvateatterissa. Koe-esiintymistä edeltävänä iltana pänttäsin netissä, tutkin kaikkea mitä pystyin ja sitten ennen takaisinkutsua luin kaiken [kirjat]. Niitä oli niin hauska lukea, kirjat ovat mahtavia. Lainasin ne äidilleni, hän luki ne.
Kirjojen lukemisen lisäksi, mitä muuta teit valmistautuaksesi rooliin? Pääsitkö ollenkaan puhumaan Suzanne Collinsin kanssa?
Voi ei, en päässyt juttelemaan Suzannen kanssa. Tein itse paljon tutkimusta. Pidin päiväkirjaa, hain paljon tietoa huumeriippuvuudesta. Laihdutin paljon, minun piti saavuttaa noin 47-48 kiloa näytelläkseni narkkaria, koska hän on nälkiintynyt. Kirjoissa häntä sanotaan luurankomaiseksi. Joten laihdutin vajaa kuusi kiloa ja sitten hain tietoa huumeriippuvuudesta, katsoin paljon siitä kertovia elokuvia ja sitten kaikkea mitä teen kaikkien muidenkin hahmojen kohdalla. Luen hänestä niin paljon kuin pystyn. Hieno juttu kirjassa on se, että hän [Suzanne] hyvän yleiskuvan, mutta mielikuvitukselle on paljon tilaa, joten se oli hyvin hauskaa.
Ennen elokuvan ilmestymistä julkaistiin kuva, jossa naamioit Josh Hutchersonin käsivartta. Ja valitettavasti kyseinen kohtaus ei päätynyt elokuvan viimeiseen versioon, mutta voitko kertoa meille, mitä siinä kohtauksessa tapahtui?
Toivon, että se päätyy DVD:n poistettuihin kohtauksiin, koska se oli itse asiassa ensimmäinen päivänä kuvauksissa. Kohtaus, jonka kuva on US Weeklystä, on kohtaus koulutuskeskuksen naamiointipisteeltä. Minä ja toinen narkkari olimme kohtauksessa ja hänet oli maalattu päästä varpaisiin sulautumaan tähän bambupuiseen alueeseen. Peeta ja minun hahmoni, narkkari, ystävystyvät rakkaudesta naamiointiin, sillä Peeta on myös hyvä naamioitumisessa, joten se on meidän ystävystymishetkemme.
Kenen kanssa työskentelit kuvauksissa eniten?
Työskentelin ehdottomasti eniten Jenin ja Joshin kanssa, pääasiassa Joshin.
No, hän pitelee sinua pitkään.
Joo, minulla ei ole valittamisen aihetta. Jos sinun on lähdettävä, niin suosittelen ehdottomasti tekemään sen Josh Hutchersonin käsivarsilla Havaijilla. Joten, neidit, muistakaapa se.
Siinä kohtauksessa sinun pitää kellua vedessä. Elokuvassa kyseessä on eristetty alue, mutta kuvausten aikana sinä oikeasti kelluit meressä pois päin, eikö?
Voi kyllä, olin Tyynessä valtameressä. Minut heitettiin mereen joka päivä. Se ei oli kovin lämmin ja minussa oli vähemmän rasvaa, joten vesi tuntui tosi kylmältä. Kuvasimme iltahämärissä, joten auringon kuumuutta ei ollut. Pelottavin juttu, pelkäsin jo valmiiksi haita ja minua alkoi jännittää. Oli pari päivää, jolloin he laittoivat kellukkeen selkääni, jolloin vain kelluisin, kun he työnsivät ruumistani merelle päin. Oli muutamia ottoja, joissa he työnsivät minut merelle ja sitten Jen ja Josh tekivät kohtauksen, jossa Josh sanoo, "En edes tietänyt hänen nimeään." Ja minä vain kelluin esittäen kuollutta, yrittäen olla täysin liikkumatta. Ja ajattelin, "Hain olisi niin helppoa vain ahmaista minut juuri nyt."
Kerran olimme kuvaamassa vähän toimintaa ja olin Joshin käsivarsilla ja odotimme pitkään, että he laittoivat kameran rullaamaan. Hänen kasvonsa olivat hyvin lähellä korvaani ja olimme vedessä ja tosi hiljaa hän aloiti, "Duh-nuh, duh-nuh [Tappajahain teemamusiikki]." Hän sanoi, "Sinä olet juuri nyt täysin veren peitossa, hai voisi niin helposti syödä sinut." Sanoin, "Olet ilkein ihminen ikinä!" Hän oli kuin isoveli, ollen ilkeä ja huvittava yhtä aikaa.
Koko haastattelun voi käydä lukemassa englanniksi täällä. Hän puhuu vielä mm. siitä miten sai roolin, kohtausten leikkaamisesta, muiden näyttelijöiden kanssa työskentelemisestä ja faneista.

Lähde

Vihan liekit 5. nopein elokuva saavuttamaan 400 milj. dollarin tuotot Amerikassa

Vihan liekit on elokuvista kaikkien aikojen viidenneksi nopeiten saavuttanut 400 miljoonan dollarin lipputuotot Amerikassa! Nopeammin tämän etapin ovat saavuttaneet vain The Avengers, Yön ritari, Avatar ja Yön ritarin paluu. Vihan liekit ylitti tuotoissa 400 miljoonaa dollaria 42 päivässä. Nälkäpeli on samaisella listalla neljäntenätoista ja sillä meni 400 milj. dollarin tuottojen saavuttamiseen 80 päivää. Vihan liekit rikkoo pian myös Nälkäpelin koko tuotot Amerikassa; Nälkäpeli tuotti siellä kaikkiaan 408 010 692 dollaria ja Vihan liekeillä on tällä hetkellä kasassa 402 568 000 dollaria.


Lähde

perjantai 3. tammikuuta 2014

Sam Claflin ja Jena Malone helmikuun Empire-lehdessä

Empiren helmikuun numerossa on kuvat Sam Clafinista ja Jena Malonesta sekä pieni haastattelu. Alta löytyy skannaukset (klikkaa suuremmaksi) ja osittainen haastattelu jutusta, mutta jos lehden haluaa omaksi, se tulee kauppoihin 7.1. ja maksaa 9,50 €. Täältä voi vielä katsoa, saako lehteä omasta lähikaupasta!


"Olen edelleen yllättynyt, että he valitsivat minut", Sam Claflin sanoo hyvin brittiläisesti itseään vähättelevällä tyylillä, joka tulee varmasti palvelemaan häntä hyvin Amerikassa. "Joka kerta, kun näen Francisin (Lawrence, joka otti ohjaajan paikan Gary Rossilta Vihan liekeissä), olen varma, ettei hän tunnista minua... Tarkoitan, en ole kirjan Finnick. Minulla on ruskeat hiukset, parta, olen vähän ylipainoinen, en ole 24 enkä kaksimetrinen... Olin täysin valmistautunut siihen, että fanit vihaavat minua!"
[...]"On outoa, että kaiki nuo elokuvat [Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä, Lumikki ja metsästäjä, Vihan liekit] ovat suuria, mutta olen tehnyt myös tosi pieniä juttuja, joita kukaan ei ole nähnyt", hän sanoo ja on selvästi päättänyt olla juhlimatta omia saavutuksiaan. "Ja rehellisesti, kukaan ei tunnista minua. Ehkä siksi, koska Finnickillä ei ole koskaan paitaa. Minä en ole kävellyt paljoa ympäriinsä ilman paitaa."
Matkijanärhessä nähdään vähemmän alastomuutta ja enemmän neuroosia Finnickiltä. "Rehellisesti pelkään sanoa yhtään mitään, vaikka, kuten sinä sanot, on olemassa kirjat", sanoo Claflin. "Mutta näette enemmän Finnickiä. Ei, ei sillä tavalla. Enemmän niistä syistä, miksi hän on sellainen kuin on. Oh, sinä tiedät mitä minä tarkoitan!"
[...]"Muistan menneeni koe-esiintymiseen ärsyyntyneenä kaikesta", Malone sanoo. "Vain koska Johanna on sellainen. Joten minua ärsytti vastaanottovirkailija, henkilö joka oli vieressäni hississä, se huone. Luulen Francisin olleen vähän peloissaan..." Francis vahvistaa, että hän ehdottomasti oli.
[...]"Minusta on hyvin mielenkiintoista miten hän kehittyy", sanoo Malone. "Olisi tosi tylsää, jos hän olisi vain tämä tosi narttumainen ihminen, mutta hän ei ole pelkästään sitä. Hän on aikalailla kuin eläin, joka on sopeutunut, koska hänen täytyy. Narttumaisuus on vain pintajuttu, mutta alatte nähdä enemmän mitä sen alla on."
Lähde

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vihan liekit vuoden 2013 toiseksi eniten tuottanut elokuva Amerikassa

Vihan liekit nousi koko viime vuoden toisiksi tuottaneimmaksi elokuvaksi Amerikassa 393 474 778 dollarilla! Se jäi vain noin 18 miljoonan dollarin päähän Iron Man 3:sta ja analyytikot uskovat, että Vihan liekit pääsee vielä sen tuottojen ohi siihen mennessä, kun sen teatterinäytökset loppuvat.









Kansainvälisesti, Amerikka mukaan lukien, Vihan liekit oli vuoden kolmanneksi tuottanein elokuva 797,5 miljoonalla dollarilla. Muiden maiden kuin Amerikan osuus on tästä n. 404 miljoonaa dollaria eli niistä on tullut 51 % Vihan liekkien tuotoista ja Amerikasta 49 %.

Tällä hetkellä Vihan liekit on kaikkien aikojen 18. eniten tuottanut elokuva Amerikassa. Sijat 15-17 kuuluvat Spider-Manille, Jurassic Parkille ja Transformers: Kaatuneiden kostolle ja nämä kaikki ovat n. 12 miljoonan dollarin päässä Vihan liekkien tämän hetkisistä tuotoista, eli täysin saavutettavissa. Listalla 14. onkin Nälkäpeli ja sekin saavutetaan 15 miljoonalla dollarilla.

Kansainvälisesti elokuva on tällä hetkellä 41. eniten tuottanut kautta aikojen. Tällä listalla Nälkäpeli on vasta sijalla 62. Tällä listalla Vihan liekit tulee myös varmasti nousemaan, sillä 40. sijaa pitävällä Shrek 3:lla on tuottoja vain 1,5 miljoonaa dollaria enemmän. Oikeastaan Shrek on varmasti jo ohitettu näiden tietojen julkaisemisen jälkeen!

Vihan liekkien vahvan tuloksen ansiosta Lionsgaten tulot nousivat yli miljardiin dollariin niin Amerikassa kuin kansainvälisestikin! Amerikassa Lionsgaten lipputulot olivat 1,025 miljardia dollaria ja muualla maailmassa 1,227 miljardia eli yhteensä 2,252 miljardia dollaria.

Myös viime vuonna Lionsgaten lipputulot nousivat Amerikassa yli miljardiin dollariin, missä Nälkäpelillä on vahva osuutensa. Tästäkin vuodesta voidaan todennäköisesti odottaa studiolle loistokasta Matkijanärhen ensimmäisen osan ilmestyessä marraskuussa! Ja onhan Lionsgatelta tulossa myös Divergent - Outolintua, jossa on myös potentiaalia.

Lähde 1, lähde 2 & lähde 3