PÄIVITYS 14.7. // Lionsgate on vahvistanut, että huhu EI pidä paikkaansa eli Gary Ross ei tuota Matkijanärhen ensimmäistä osaa.
Lähde
Kun Ross kuvasi Nälkäpeliä Pohjois-Carolinassa viime vuonna, hän piti taukoa katsoakseen ympärilleen kuvauspaikalla.
Häneen edessään seisoi vuonna 1996 yliopistosta valmistunut Elizabeth Banks, joka näytteli elokuvassa Effie Trinketin roolia. Lähellä Banksia hän näki vuonna 1985 valmistuneen Allison Shearmurin, joka palveli elokuvan julkaisseella yhtiöllä Lionsgatella tuotannon ja kehityksen puheenjohtajana.
Rossille Nälkäpelissä työskentely - yksi vuonna 2012 eniten tuottaneista elokuvista - oli tavallaan suuri kotiinpaluu.
"Sanoisin, että olin onnellisempi kuin olen koskaan ollut projektin parissa työskennellessäni ja oli todellakin mukavaa pystyä jakamaan se joidenkin Penn-ihmisten kanssa", hän sanoi. [Penn on yliopiston lyhenne]
[...] Vaikka käsikirjoitus, jonka Ross tuotti elokuvaan, oli sovitus Collinsin kirjoituksesta, hänestä tuntui alusta alkaen, että projekti oli hänen omansa.
Oikeastaan hän kehitti erityisen suhteen Katniss Everdeeniin, elokuvan päähenkilöön.
"Pystyin todella saamaan yhteyden johonkuhun, joka oli kasvatettu sellaisessa brutaalissa maailmassa ja ei ollut voinut koskaan luottaa kehenkään", hän sanoi. "Tarinan aikana Katniss löytää inhimillisyytensä olleensa kasvokkain epäinhimillisen prosessin kanssa ja se oli minulle hyvin selkeä kaari ja suunta kirjoittaa."
Samalla, kun Ross tiedosti, että suositun romaanin sovittaminen valkokankaalle oli hankalaa, hän ei koskaan epäröinyt tehdä muutoksia juoneen lennossa.
Hän muisteli Wes Bentleyn ja Donald Sutherlandin näyttelemien hahmojen välistä kohtausta, joka oli alun perin tarkoitus sijoittaa elokuvan ensimmäiselle puoliskolle. Editointiprosessin aikana Ross ja hänen tiiminsä päättivät, että elokuvan kerronta soljuisi paremmin, jos kohtausta lyhennettäisiin hieman ja siirrettäisiin elokuvan loppuun.
"Et voi lukittautua johonkin, joka on osa ennakkokäsitystä siitä, miten alkujaan näit kohtauksen päässäsi", hän sanoi. "Prosessin jokaisella askeleella on oltava oma vapautensa ja spontaaniutensa, ja juuri sitä minä rakastan."Loput artikkelista luettava englanniksi täällä. Gary puhuu mm. urastaan ja siitä, miten Pennissä opiskelu vaikutti hänen työhönsä.
"Minusta ei tuntunut, että minulla olisi aikaa tavalle, jolla työskentelen tehdäkseni elokuvalle oikeutta", hän sanoo. "Teen kahta hommaa. En vain yhtä. Kun kirjoitat ja ohjaat, se on lineaarinen prosessi, eikä samanaikainen prosessi. Minun olisi pitänyt kirjoittaa käsikirjoitus ja valmistella koko elokuva neljässä kuukaudessa ja ensimmäisessä elokuvassa se oli prosessi, joka vei minulta kahdeksan kuukautta. Ja ajattelin, että [Vihan liekit] on vaikeampi sovitus, eikä helpompi. Minusta ei todella tuntunut, että minulla oli tarvitsemaani aikaa saavuttaakseni omat standardini. Enkä ole katunut hetkeäkään. Se oli absoluuttisen oikea päätös ja olen innoissani uusista haasteista."Lähde
Yksi puhutuimmista elokuvasarjoista juuri nyt täytyy olla Nälkäpeli. Kerro meille Haymitch Abernathyn näyttelemisestä.
Se oli aika siisti kokemus. [Ohjaaja] Francis Lawrence, joka tekee Vihan liekit, oli asunnollani ja kerroin hänelle tämän tosi tarinan: Et voi kuvitellakaan olevasi se idiootti, joka kieltäytyi Nälkäpelistä, mutta minä itse asiassa tein niin. Kieltäydyin siitä. En tiedä miksi. Ehkä minusta ei tuntunut siltä, että roolissa olisi tarpeeksi tekemistä. Onneksi [ohjaaja] Gary Ross palasi puoleeni. Siihen mennessä olin lukenut kaikki kirjat ja ajattelin, "Herran jestas. Tämä on loistavaa!" Minusta tuntui vähän pahalta, koska sivuutin sen. Hän sanoi, "Sinun täytyy tehdä se! Minulla ei ole toista vaihtoehtoa." Ja sanoin, "No siinä tapauksessa, tehdään se." Mikä typerys olisin ollut, jos olisin sivuuttanut sen.
Miltä tuntuu, että sinulla on faneja Terveydeksi-elokuvan faneista Nälkäpelin faneihin?
Se on tavallaan epätodellista. Luulen, että faneja voisi kutsua "ystävällisiksi tuntemattomiksi." Se on kuin olisi kuuma tyttö: Paljon ihmisiä tulee luoksesi ja he haluavat jutella sinulle. Et oikeasti tunne heitä, mutta se on okei, koska pidän ihmisistä. Se on ollut uskomaton matka. Tunnen itseni onnekkaaksi, kun ihmiset haluavat puristaa kättäni.Woodylla on muuten tänään syntymäpäivä, joten onnittelut hänelle!
Siihen liittyi paljon jännittynyttä odotusta, kun mietittiin kuka ohjaisi Nälkäpeli-trilogian toisen osan, Vihan liekit. Oletko pahoillasi siitä, ettei Gary Ross palaa ohjaajana?
En! Tarkoitan, että Gary on tekemässä asioita, joista hän on todella kiinnostunut. Mielestäni kyseessä oli kaikkien mukana olleiden yhteisesti hyväksytty päätös, joten hyvä. Garyn perään ei tarvitse kyynelehtiä.
Joten odotatko innolla Francis Lawrencen kanssa työskentelyä?
Kyllä odotan. En halua olla epäkunnioittava, siis mitä juuri sanoin Garystä. Hän teki loistavan elokuvan, hän teki sillä paljon rahaa, hän siirtyy eteenpäin - mielestäni se on okei kaikille. Hän on hyvä ja nyt tulemme saamaan uudet silmät seuraavaan ja se tulee olemaan todella jännittävää. Ja näyttelijöistä on aina jännittävää luoda uusia suhteita uusien ohjaajien kanssa. Gary ja minä teimme kaksi elokuvaa yhdessä ja tekisin mitä vain hänen kanssaan, mutta nyt olen innoissani siitä, että pääsen tutustumaan Francisiin.
Muutamia uusia keskeisiä hahmoja esitellään Vihan liekeissä: aikaisemmat tribuutit Johanna ja Finnick. Casting-huhuja sinkoilee. Onko ketään tiettyä, jota kannatat?
Minä aion luottaa prosessiin, koska tähän mennessä se on ollut loistava ja mielestäni se on saanut aikaan uskomattoman näyttelijäkaarrin. Elokuvaan on valittu näyttelijät niin hyvin ja minä lasken jopa itseni mukaan. Nyt tulee olemaan samanlainen prosessi ja tulemma saamaan loistavan Finnickin ja loistavan Johannan. Ja Plutarchin! Älä unohda! Tulossa on niin monia upeita hahmoja.
Sinun Effiesi oli mahtava. Kumpi hahmo oli sinulle haastavampi, W:n Laura Bush vai Effie?
Tiedäthän, Effie on paljon epäselvempi hahmo. Laura Bush oli itse asiassa aika helppo, koska hän oli vain hyvä vaimo. Hänellä ei ollut poliittista yhteyttä. Muutos oli aika helppo. Minusta itse asissa tuntuu, että jos minulle olisi ne hiukset, minä jollain tavalla näyttäisin häneltä. Hän on mukavan näköinen leidi.
Joten Effie oli ehdottomasti vaikeampi. Effie kävelee hyvin kapealle viivalla ja halusin, ettei hän olisi vain koominen helpotus, halusin hänellä olevan paljon painoa ja tavallaan kantavan Capitolin painoa ympärillään, kuin Capitolin alistamista ja kaikkien ymmärtävän, että hän on pelossa elävä nainen.
Effie oli mahtava. Oli mahtavaa olla niin monien fanien hyväksymä ja, että Suzanne Collins kertoi minulle, että tein hyvää työtä. Se oli minulle suuri kohokohta.Lähde
Millaista vastakaikua olet saanut sen jälkeen, kun Nälkäpeli julkaistiin? Onko sinulla paljon uusia nuoria faneja?
Ehdottomasti... Kyseessä on uudempi väestö vain siksi, että monet nuoret, jotka katsovat sitä nyt, eivät ole nähneet Paholainen pukeutuu Pradaan, koska olivat liian nuoria. Kyseessä on sama ikäryhmä, mutta eri ihmiset. En koskaan aavista, että se olisi niin. Se oli naisystäväni, joka sanoi, "sinun pitäisi tehdä tämä." Minä sanoin, "Todellako?" Hän sanoi, "Stanley, nämä kirjat ovat niit menestyneitä ja ne ovat todella hyviä."
Mitä Nälkäpeli-fanit sanovat sinulle?
Lapseni pelaavat jalkapalloa ja näet, että toisen joukkueen lapset ajattelevat jota kuinkin, "Mitä tuo tyyppi tekee täällä? Miksi hän on täällä?" Luulen, että he ajattelevat, ettet tee kaikkia normaaleja juttuja. Se on tosi hienoa. Olen ylpeä siitä, että olen elokuvassa. Se oli upea kokemus. Se oli todella yksi parhaista kokemuksista, mitä minulla on koskaan ollut.
Miksi?
Pidin tarinasta paljon. Pidin siitä, mitä sillä on sanottavana sosiopoliittisista syistä. Pidän siitä tosiasiasta, että päähenkilö on tämä uskomaton, vahva nuori nainen. Rakastan Gary Rossia.
Mitä sanot siitä, että Nälkäpeli saa uuden ohjaajan, Francis Lawrencen?
Olen surullinen siitä, ettei Gary tee sitä. Mutta olen kuullut, että tämä kaveri on tosi hyvä. Toivottavasti Gary tulee takaisin ja tekee toisen elokuvista. Minä aloitan seuraavan Nälkäpelin kuvaukset joskus lokakuussa.Minulla on käynyt mielessä sama asia kuin Stanleyllä, eli että Gary voisi palata tekemään Matkijanärhen. Mutta ennen kuin innostutaan Matkijanärhestä meidän täytyy odottaa, mitä Francis Lawrencella on meille tarjottavana Vihan liekeissä!
"Usko siihen, että voit suunnitella sarjan vain koska haluat suunnitella sellaisen on ollut syy huonoimpiin elokuviin, joita olemme nähneet pitkään aikaan," sanoi Nina Jacobson, edellinen päätuottaja Disneyllä, joka tuotti jättimenestyksen, Nälkäpelin. "Kirotuin juttu juuri nyt Hollywoodissa on uskomus siitä, että elokuvantekijät päättävät onko kyseessä sarja. Yleisö päättää."
Jacobson sanoi, että potentiaalisimmat sarjat alkavat menestyneillä kirjoilla, kuten asia oli myös Nälkäpelin kohdalla, tai muista tunnetuista asioista kuten peleistä tai tuotteista. "Se edellyttää elokuvantekijöitä olemaan tietoisia siitä, että on ihmisiä, jotka ovat vahvasti kiintyneitä materiaaliin ja että heidän "täytyy kunnioittaa hartaita faneja."
Joka tapauksessa, kun luot käsikirjoitusta ja näyttelijäkaartia, sinun täytyy kuitenkin tehdä, mikä on mielestäsi parasta elokuvallesi. "Et voi antaa fanien valita näyttelijöitä elokuvaan," sanoi Jacobson.
Yksi asia, mitä Jacobson ei Nälkäpelille halunnut, oli tehdä elokuva 3D:nä. Hän sanoi, että luovasta tiimistä tuntui, että väkivallasta huolimatta kirjoissa oli syvällistä laatua ja että ne olivat pohjimmiltaan hyvin eettisiä. "Ne kertovat nuorista ihmisistä ja väkivallasta käyttämättä nuoria hyväksi," hän selitti.
Jacobson sanoi, että he harkitsivat elokuvan tekemistä 3D:nä, mutta sitten heistä tuntui, että se tekisi väkivallasta suuremman painopisteen sen sijaan, että se pohjautui hahmoihin. "Minusta se olisi mautonta," sanoi Jacobson. "Keskustelimme siitä ja hylkäsimme sen jo alussa."
Viitaten ohjaaja Gary Rossin poisjäämiseen Nälkäpelin jatko-osasta, Jacobson, joka viimeksi ylisti Rossia oikein tunnelman vangitsemisesta auttaen tekemään elokuvasta sellaisen hitin, myönsi "on pelottavaa vaihtaa [ohjaajaa]." Hän lisäsi "kun Gary lähti, ajattelin 'tätä tuottaja tekee' - sinun täytyy sovittaa ja keksiä, miten kääntää riski mahdollisuudeksi."Lähde
"Mikä oli ensimmäinen reaktiosi, kun kuulit, ettei Gary tulisi takaisin?"
"En ollut niin yllättynyt," Elizabeth, 38, sanoi. "Tietysti olen pettynyt, rakastan häntä, olemme nyt tehneet kaksi elokuvaa yhdessä ja hän on loistava elokuvantekijä ja hän teki hyvää työtä."
Joten mitä Elizabeth ajattelee uudesta ohjaajasta, Francis Lawrencesta?
"Minusta myös tuntuu, että tulee olemaan todella hauskaa, että sarjassa on mukana uudet silmät ja antaa jollekin toiselle mahdollisuus."
"Luulen, että Gary on todella onnellinen (ja), kunhan hän on onnelinen, minäkin olen."Lähde
"Viimeisin, mitä kuulin oli, että uusi ohjaaja (Lawrence) oli juuri tullut mukaan, joten se on tosi coolia," australialaisnäyttelijä kertoi meille tänä viikonloppuna City Yearin toisessa vuosittaisessa kevätloma-tapahtumassa. "Olen innoissani siitä. Luulen, että kuvaamme tämän vuoden viimeisinä kuukausina."
Ei sillä, että Hemsworth olisi iloinen nähdessään Rossin lähtevän.
"Olen todella surullinen siitä, ettei Gary tule olemaan osa toista elokuvaa," hän sanoi. "Hän teki loistavaa työtä ensimmäisessä."
Mutta älä huolestu liikaa. Hemsworth sanoi, "Luulen, että siinä on silti osana niin monia ihmisiä, jotka haluavat elokuvasta tulevan upea ja välittävät siitä niin paljon, etteivät he aio ottaa mukaan väärää ihmistä."++ Synttärionnittelut Alexander Ludwigille [Cato], joka täyttää tänään 20 vuotta!
Jacqueline Emersonilta, Alexander Ludwigilta ja Dayo Okeniyiltä on saatu kommentteja uutisiin siihen, ettei Gary Ross ohjaa Vihan liekkejä. Vaikkei kukaan heistä itse ole mukana elokuvassa, he ovat kuitenkin Nälkäpeli-faneja, joten heillä on sanansa sanottavana."Minä vasta kuulin siitä tänään ja olen niin poissa tolaltani! Olen vain niin surullinen," hän myönsi Nylon-lehden vuosijuhlissa Smashbox studioilla Los Angelesissa tiistai-iltana. "Hän on niin lahjakas ohjaaja ja hän auttoi meitä todella saamaan yhteyden hahmoihimme tavoilla, joita minulla ei ennen ollut ollut. Hänellä oli metodi kaikkien kanssa työskentelemiseen."
Näyttelijätär lisäsi, "Tarkoitan, minua hän auttoi pääsemään pääni sisään ja antoi minulle sisäisen monologin. Kun katselin ympärilleni, sen sijaan, että hän olisi sanonut minulle, 'Ok, katso oikealle, katso vasemmalle,' hän todella painotti, 'Sinä näet tämän repun, aiotko hakea sen?' Hän todella auttaa sinua niin, että käyt tämän ajatusprosessin. Koko juttu näyttelemisessä on, että tarvitset sen, että ihmiset näkevät tuon ajatusprosessin."Näin Jackueline Emerson, Alexander Ludwig ja Dayo Okeniyi kommentoivat E!:lle:
"Yksi asia Garyssä on, että hän osaa tehdä kaikkien työt paremmin kuin sinä itse," Alexander Ludwig, joka näytteli Katnissin arkkivihollista Catoa, kertoi meille Nylon-lehden 13-vuotisjuhlissa Smashbox studioilla Los Angelesissa. "On kunnia työskennellä niin lahjakkaan ohjaajan kanssa. Hän on uskomaton tyyppi ja näyttelijän ohjaaja, mikä on mahtavaa... Kukaan ei voi oikeasti tehdä, mitä Gary teki. Minä rehellisesti uskon sen 100 prosenttisesti."
Me itseasiassa kerroimme uutiset Jacqueline Emersonille aka Ketunnaamalle. "Se saa minut niin surulliseksi," hän sanoi. "Olen pahoillani, en voi jatkaa eteenpäin vielä. Olen vielä suruvaiheessa. En tiedä, että kukaan muu voisi herättää sitä henkiin tavalla, jolla hän sen teki."
Dayo Okeniyi (Thresh) sanoi, "Sydämeni on särkynyt. Hän oli minulle täydellinen henkilö ensimmäiseen elokuvaani, koska hänellä on tämä hieno kyky tehdä indie-juttuja jymymenestyksen kanssa ja minusta kaikki haluavat tämän yhdistelmän." Okeniyi lisäsi, että hän toivoo, että "jossain kosmoksessa se setviytyy niin [että Ross] voi tehdä toisen elokuvan."Celebuzz tavoitti myös Dayon, joka kommentoi asiaa sille näin:
Dayo, [...] kertoi meille, että tulee olemaan lähes mahdotonta korvaamaan Rossia ohjaajana: "Rehellisesti, minusta hän on ainoa henkilö, joka voi tulla takaisin ja tehdä toisen elokuvan. Joten toivon, että se on yksi niistä jutuista, joissa hän on ensiksi kuin, "En tee sitä," ja sitten on, "Ei! Teen sen!" Koska tälle kaikelle olisi uskomattoman kamalaa, jos se ei toimisi. Mutta tämä on bisnestä ja sitä tapahtuu. Gary Rosseja on hyvin harvoja.
Se mielessä, kenet muun Dayo voisi nähdä ohjaamassa Vihan liekit?
"Rehellisesti, se todella on vain Gary. Mutta jos minun täytyisi [valita], ehkä vaikka David Fincher (Girl With the Dragon Tattoo, The Social Network). Hän olisi naurettava. Hänen näkemyksensä on täysin erilainen, joten hän tekisi hullua työtä. Tai ehkä Darren Aronofsky (Black Swan).Uutiset näyttävät tulleen epämieluisana yllätyksenä myös näyttelijöille. Dayolle pisteet siitä, että hän pystyy vielä pitämään toivoaan yllä! Pienenä lisäyksenä on sanottavana, että odotan mitä Josh Hutcherson sanoo tästä. Häneltä tuli pari kommenttia huhuihin ennen virallista tietoa, eikä hän uskonut, että Gary jättäisi Vihan liekit ohjaamatta. Hän sanoi myös Garyn olleen aivan mahtava, kaikkien näyttelijöiden rakastaneen häntä ja ettei hän voisi kuvitellakaan elokuvan tekemistä ilman häntä...
"Median viimeaikaisesta spekulaatiosta huolimatta ja vaikean, mutta avoimen pohdinnan jälkeen olen päättänyt, etten ohjaa Vihan liekkejä. Kirjoittajana ja ohjaajana minulla ei yksinkertaisesti ole tarvitsemaani aikaa kirjoittaa ja valmistella elokuvaa, jonka olisin halunnut tehdä, sovitun ja tiukan tuotantoaikataulun takia.
Rakastin Nälkäpelin tekemistä - se oli ammatillisen elämäni onnellisin kokemus. Lionsgate oli minua kohtaan hyvin kannustava tavalla, minkä harvat ohjaajat kokevat elokuvasarjassa: he valtuuttivat minut tekemään elokuvan, jonka halusin tehdä ja tukivat elokuvaa tavalla, minkä vuoksi huomattavaa tulosta ei tarvitse selitellä. Ja päinvastoin kuin on raportoitu, keskustelut Lionsgaten kanssa eivät ole olleet ongelmallisia. He ovat myös olleet hyvin ymmärtäväisiä minua kohtaan tämän vaikean päätöksen kanssa.
En voi myöskään sanoa tarpeeksi ihmisistä, joiden kanssa työskentelin: tuottaja Nina Jacobson, hyvä työtoveri ja aito ystävä; suurenmoinen Suzanne Collins, joka uskoi meille hänen upeimman ja tärkeimmän tarinansa; lahjakas ja merkittävä Jennifer Lawrence, jonka esiintyminen ylitti kaikki villeimmätkin odotukseni ja kaikki muut uskomattomasta näyttelijäkaartista, joita voin ylpeänä kutsua ystävikseni.
Faneille haluan sanoa kiitokset tuestanne, uskostanne, innostuksestanne ja luottamuksestanne. Niin vaikeaa kuin tämä voi olla ymmärtää, yritän pitää tämän luottamuksen kanssanne. Kiitos teille kaikille. Tämä on ollut ihmeellinen kokemus."Ja vielä Lionsgaten tiedonanto:
"Olemme hyvin pahoillamme siitä, että Gary Ross on valinnut, ettei ohjaa Vihan liekkejä. Me todella odotimme innolla elokuvan tekemistä hänen kanssaan. Hän teki uskomatonta työtä ensimmäisessä elokuvassa ja olemme kiitollisia hänen työstään. Tämä ei tule olemaan suhteemme loppu, pidämme häntä osana Lionsgate-perhettä ja odotamme innolla hänen kanssaan työskentelyä tulevaisuudessa."Siinä lausunnot suoraan Gary Rossilt ja Lionsgatelta ja nyt myös minä sanon muutaman sanan omasta puolestani. Olen tästä aika sanaton, koska mielestäni Gary teki Nälkäpelistä aivan uskomattoman version valkokankaalle ja toivoin, monien muiden fanien tapaan, että hän ohjaisi myös Vihan liekit. Vaikkei hän ehkä ollut täydellinen, hän oli fani itsekin, ymmärsi kirjan sanoman ja hahmojen ajatukset, minkä ansiosta hän voitti fanit puolelleen niin vahvasti. Tämä aiheuttaa myös huolenaiheita: jos Gary ei omasta mielestään pysty tekemään elokuvaa annetussa aikataulussa niin kuka pystyy? Joka tapauksessa, vaikkei Gary ohjaakaan Vihan liekkejä, hän tulee aina olemaan osa Nälkäpeli-perhettä!
Mitä teille kuuluu tänään? Nautitteko Birminghamin MCM Exposta?
Mackenzie: Kyllä, se on hienoa ja meillä on tosi hauskaa.
Annie: Joo, on vain hienoa katsella ympärilleen.
Selittäisittekö lukijoillemme miten te molemmat saitte roolit Nälkäpelissä?
Mackenzie: Okei, minä olin lukenut kaikki kirjat, joten olin totaalinen Nälkäpeli-fanaatikko. Perheeni on tekemisissä kykyjen välitystoimiston kanssa, joten sain koe-esiintyä sen puolesta ja muutamaa viikkoa myöhemmin kuulin, että sain paikan. Reaktioni oli hullu, minua olisi pitänyt kuvata silloin; näytin naurettavalta.
Annie: Minun oli periaatteessa samanlainen ja kun sain roolin, olin kuin "Mitä" ja aloin todella sekoilla. Se oli hullua.
Mackenzie mainitsi lukeneensa kirjat aikaisemmin, olitko sinä Annie?
Annie: Itseasiassa luin ensimmäistä kirjaa matkalla koe-esiintymiseen. (Mackenzie nauraa). Sitten olin vain, "Jestas, minun täytyy saada tämä [rooli]."
Nälkäpelin kirjoitti hyvämaineinen ohjaaja ja kirjoittaja Gary Ross (Seabiscuit/Lassie/Big), millaista hänen kanssaan oli työskennellä?
Annie: Gary Ross? Hän on upea mies ja niin ihana.
Mackenzie: Hän on niin fantastinen. Suzanne Collinsin täytyy olla aivan ihastuksissaan, koska hän kuvaa tarinaa elokuvassa juuri niin kuin hän olisi halunnutkin.
Annie: Jos kohtaus ei täyttänyt odotuksia verrattaessa siihen, miten se oli kirjassa, hän kuvasi sitä uudellaan kunnes se täytti odotukset. Hän oli niin tarkka.
Oliko siinä mitään vaikeuksia tai tiettyjä kohtia, jotka oli hankala kuvata?
Annie: Hevosella ajo elokuvassa oli vähän outoa, koska kuten tiedät, ne voivat vain häipyä ja pilata kulissit. Olin vähän hermostunut.
Mackenzie: Se kaikki oli hauskaa. Sinun täytyy päästä siihen mielentilaan, että olet kuoleman pelissä, se oli ainut vaikeus, mutta kerran kun olit siinä mielentilassa kaikki meni hyvin.
Miksi Media Essentialsin lukijoiden pitäisi katsastaa tämä viimeisin julkaisu?
Mackenzie: Ette voi missata tätä!
Annie: Se on täydellinen. Siinä on rakkaustarina naisille ja siinä on verta ja väkivaltaa miehille.
Mackenzie: Olet oikeassa! Se on täydellinen elokuva treffeille. (molemmat nauravat)
Annie: Juuri niin! Se on juuri keskellä.Lähde 1, lähde 2
Screenrant: Tässä oli pähkinää purtavaksi, selvästi. Kirja on niin Katniss-keskeinen ja turvautuu hänen erityiseen ymmärämiseensä siitä, miten pelata tätä peliä. Oliko keskeen hetkeä, jolloin ajattelit äänikertojaa antaaksesi meille suuntaa hänen sisäisestä dialogistaan?
Gary Ross: Ei, ei koskaan. Koska en koskaan halunnut sinusta tuntuvan siltä, että olisit katsomassa elokuvaa. Halusin, että sinusta tuntuisi kuin olisit pelissä. Halusin, että sinusta tuntuisi kuin olisit hänen [Katnissin] maailmassaan. Halusin, että sinusta tuntui kuin olisit Capitolissa. Ja sillä minuutilla, kun käytän ääntä, minä murskaan sen ja kerron sinun olevan katsomassa elokuvaa ja luon etäisyyden, jota en halua. Haluan kosketuksen asiaan, en etäisyyttä. Ja minusta tuntui, että voisin ilmaista kaiken, erityisesti Jenin (Lawrence) kaltaisen näyttelijättären kanssa.
SR: [...] Huomasin, että "muttiksilla", jotka ilmestyvät pelin lopussa, ei ollut kukistettujen (murhattujen) tribuuttien kasvoja kuten niillä on kirjassa.
GR: Teimme päätöksen, etteivät ne ole tiettyjä tribuutteja, koska jo olisimme tehneet niin, meillä olisi ollut massiivinen poikkeama elokuvassa hetkellä, jonka en uskonut voivan tarjota sitä. Lähestyt loppua ja se olisi vienyt valtavan määrän tilaa aikana, jolloin meillä ei ollut sitä. Joka tapauksessa sanon, että kaikki muttikset, jos todella katsot niitä, ne ovat oikeasti puoliksi ihmisiä ja puoliksi koiria. Jos laitat muttiksen kasvot koiran ja ihmisen kasvojen viereen, sinä tulet todella näkemään, että ne ovat hypridejä näistä kahdesta. Ja niin olimme tarkkoja siitä. Minulle tärkeä juttu muttiksista oli, ei erityisesti se, että ne olivat tribuutit, vaan se, että ne olivat Capitolin luomuksia, suunniteltu täksi tietyksi välineeksi tässä pelin tietyssä kohdassa. Ja koska meillä oli peli ja pystyimme oikeasti näyttämään heidän luomuksensa, pystyimme itseasiassa näyttämään miten ne syntyivät pelikeskuksessa ja sitten paljastettuna pelissä. Me pystyimme tekemään leikkaamalla jotakin, mitä romaani ei, kun se pysyi jatkuvasti Katnissin näkökulmassa.
SR: Se mistä pidän tässä elokuvassa on, että se vetoaa nuoreen yleisöön ja sillä on myös jotakin kerrottavaa heille, mikä on aika harvinaista. Donald Sutherland myös mainitsi, että hän ajatteli, että tämä voisi olla pelinkääntäjä, joka olisi heille motivoiva voima, mahdollisesti inspiroisi nuoria osallistumaan maailman politiikkaan. Vetosiko tämä käsitys sinuun?
GR: Minusta sillä on paljon mielessään [tarinalla]. Siksi halusin tehdä sen. En olisi tehnyt sitä, jos se olisi ollut vain kiiltävä pala viihdettä. Juuri ennen tätä minulle tarjottiin todella suuren sarjan jatko-osaa, enkä ottanut sitä. En ottanut sitä ja agenttini olivat aika hölmistyneitä. Sanoin, että siinä ei ollut mitään uutta, mitä olisin voinut tehdä ja ettei sillä ole oikein mitään mielessään ja etten vain ole kiinnostunut pelkästä viihteestä. Mitä rakastin Suzannen romaanissa oli, että se oli niin älykäs, oleellinen, sillä oli niin paljon sanottavaa. Ajatus Katnissista, joka taistelee oman ihmisyytensä puolesta systeemissä, joka haluaa poistaa hänen ihmisyytensä, joka haluaa hänen olevan osallinen tässä pelissä, pelaavan peliä ja hänen oman eetisyyden tajunsa evoluutio ja hänen empatiansa ja hänen myötätuntonsa ja hänen tunteensa siitä, kuka hän on ja hänen oma moraalinen linjansa, joka johtaa tähän uhmakkaaseen tekoon, joka aloittaa vallankumouksen, ajattelin sen olevan fantastista. Siksi halusin tehdä sen. En olisi tehnyt sitä vain siksi, että se on suosittu. Olen todella iloinen, että se on suosittu. Mutta tein sen, koska rakastin sitä noiden syiden takia.Lisää luettavissa englanniksi täällä!
Henkittäkkää (vähän) rauhallisemmin Nälkäpeli-fanit!
Kun monet ovat ilmaisseet kauhunsa uutisesta, jonka mukaan ohjaaja Gary Ross ei palaisi ohjaamaan jatko-osa Vihan liekkejä, tilanteesat tietävä lähde kertoo Celebuzzille, että "mikään ei ole virallista."
Joidenkin pitkällisten neuvottelujen jälkeen monet viittaavat siihen, että pääsyy, että Gary miettii, ettei tulisi takaisin on hänen "silmänsä elokuvan tekoon" eikä raha.
Gary on ohjannut vaihtelevia projekteja Pleasantvillesta Seabiscuitiin ja The Playlist raportoi, "ettei hänellä ole hänellä ole polttavaa halua viettää lisäksi paria vuotta Capitolissa olevan Katnissin kanssa."
Me tiedämme, että toivomme todella Garyn tulevan takaisin, Vihan liekit ei olisi sama ilman häntä!Nyt emme voi kuin odottaa varmaa tietoa siitä, jatkaako Gary vai ei...
Toisin kuin tähdet Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson ja Liam Hemsworth, Rossia ei ole rekrytoitu jatko-osaan. Ja neuvottelut siitä, että hän tekisi ensimmäisen elokuvan, olivat "kammottava kokemus," sanoo keskusteluista tietävä lähde, koska Ross on kokenut elokuvantekijä (Pleasantville, Seabiscuit), eikä Lionsgate ole tottunut maksamaan kokeneiden elokuvantekijöiden palkkoja. Hän päätyi ottamaan suhteellisen pienet kolme miljoonaa dollaria kirjoittamisesta (Billy Rayn ja kirjailija Suzanne Collinsin kanssa) ja ohjaamisesta. Mutta hän tulee keräämään todella tuottoisat viisi prosenttia lopputuloksesta.
Lähteet sanovat, että Ross, 55, haluaisi merkittävän (palkan)korotuksen toisessa Nälkäpelissä, mutta Lionsgate ei aloittanut neuvotteluita hänen kanssaan ennen kuin kolme viikkoa ennen ensimmäisen elokuvan avausta maaliskuun 23. päivänä. Silloin, valtavan avausviikonlopun arvailujen kanssa, Rossilla ja hänen CAA-edustajillaan ei ollut kiirettä neuvotella.
Lionsgatella on Simon Beaufoyn (Slummien miljonääri) tekemä käsikirjoitus, joka Rossin täytyy vielä arvioida. Studiolla on kiire aloittaa seuraavan elokuvan kuvaukset seuraavana syksynä, vaikka Fox saattaakin sekoittaa Lionsgaten suunnitelman käyttämällä etuoikeuttaan Lawrenceen aloittamalla toisen X-Men-elokuvan ensin. (Foxin etuoikeus päihittäisi Lionsgaten otteen Lawrencesta, lähteet sanovat.) Lisäten kiirettä: Lionsgate on jo varannut Nälkäpeli: Vihan liekit-elokuvalle ensi-illan marraskuussa 2013.
...Siitä huolimatta, elokuvasarjassa mukana olevat lähteet lyövät vetoa, että Ross tekee paluun. "Pohjimmiltaan se tulee olemaan vaikeaa ja silti jokainen tekee järkevän asian, mikä on selvittää se," sanoo yksi.Minä henkilökohtaisesti toivon, että Gary ohjaa myös Vihan liekit (ja minun puolestani vaikka Matkijanärhenkin, tuli siitä sitten yksi tai kaksi elokuvaa). Hän tuntuu olevan niin innoissaan itse tarinasta, hän on fani itsekin ja teki Nälkäpelistä aivan mahtavan ja kirjalle yllättävän uskollisen. Mutta mitä mieltä te olette rakkaat lukijat?
Kirjassa kuvaillaan Capitolin asukkaita, joilla on erilaisia ihon värejä ja tehtynä kauneusleikkauksia, joilla näyttää kissaeläimeltä. Näistä mikään ei päässyt elokuvaan. Teittekö paljon testejä nähdäksenne, miten pitkälle teidän pitäisi mennä elokuvassa?
Minun täytyy sanoa sinulle, ettei meillä ollut niin paljon tehtävää, koska me teimme värityksen kerran ja sanoin, "Voi ei, ei, ei, tämä ei tule toimimaan!" On tosi hienoa lukea siitä, mutta kun oikeasti alat nähdä sen, se on erilaista kuin mielessäsi. Joissakin asioissa se oli vain liian räikeää. Kun laitat meikkiä väripintaiselle iholle, se ei koskaan näytä oikealta. Ehkä jossain tulevaisuuden kirjassa, jos he haluavat alkaa värjätä ihmisiä digitaalisesti se saattaisi toimia, mutta vain hyvin heikosti. Niin kauan kuin se tehdään meikillä, se ei koskaan toimi ja näyttää Hulkilta tai joltakin. Sinun täytyy olla todella varovainen tällaisten asioiden kanssa. Ja muutoksista, kuten saada ihminen näyttämään kissalta, se ei ollut tarina, jonka halusimme kertoa. Kaikki, mitä meidän täytyi tehdä, oli vakuutta, että nämä ihmiset olivat imperialistisia, outoja ja yliampuvia. Emme tarvinneet siihen niitä muita juttuja. Lisäksi on hyvin aikaa vievää tehdä sellaista työtä, eikä meillä ollut niin paljon aikaa. Meillä oli joinakin päivinä yli 400 ihmistä töissä ja vei yhdeksän tuntia, että [Capitolin asukkaille] saatiin meikit, hiukset ja asut. Heidän muuttamisensa kissoille ei vain ollut meille vaihtoehto.
Minkä hahmon ulkonäköön olet kaikkein tyytyväisin?
Olin aika tyytyväinen kaikkiin. Olin niin iloinen, että kaikista tuli niin kauniita. Lenny Kravitz Cinnana, hän oli niin komea ja pisti sitä kultaista silmänrajausta ja näytti niin upealta. Hän rakasti sitä niin paljon, että hän itse asiassa pyysi minua antamaan sitä hänelle, jotta hän voisi ottaa sitä mukaansa kiertueelle. Soitin Make Up For Everille ja hankin hänelle rajausväriä ja kultapuuteria ja hän otti ne mukaansa. En tiedä, tulemme näkemään käyttääkö hän niitä vai ei. [nauraa]
Oletko tietoinen siitä, että Seneca Cranen parralla on nyt oma Facebook-sivu?
Kyllä! Minun täytyi taistella saadakseni sen parran ja olen niin iloinen, että voitin. Luulen, että Gary ja Judianna [Makovsky, vaatesuunnittelija] ajattelivat sen olevan liikaa, mutta minä sanoin, "Voi, ei, ei, se on mahtava! Meidän täytyy pitää parta!" Se oli yksi kokeista, jonka sain tehdä etuajassa ja olen niin iloinen. Nyt se on ikoninen look, mikä on aika hienoa.
Capitol-lookien lisäksi loit myös haavoja ja veri-maskeerauksia PG-13 elokuvaan, jossa lapset tappavat lapsia. Tiesitkö luonnostaan, kuinka paljon sinun täytyisi lieventää sitä?
Olen todella tietoinen siitä, koska olin juuri tehnyt The Amazing Spider-Manin, joka on myös PG-13 ja siinä teimme paljon valmistelevaa työtä. Tiesin, millainen väritys verellä piti olla, tiesin kuinka paljon voisimme käyttää ja mitä voimme ja mitä emme voineet tehdä verellä. Minä todella tiesin rajoituksista etukäteen ja oli hyvä, että tiesin, koska suurin osa ihmisistä ei tiedä sitä, jos ei ole oikeasti tehnyt sitä, tiedäthän? Se päätyy poistettavaksi tai he eivät voi käyttää sitä, joten oli hyvä, että minulla oli tietoa siitä, mitä voimme nähdä ja mitä emme.
Kirjassa Peetan jalan haava on erityisen paha ja lopulta hän menettää jalkansa. Oliko näyttelijä Josh Hutchersonin jalkavamman maski missään vaiheessa intensiivisempi tämän takia?
Ei, emme koskaan puhuneet jalan menettämisestä. Teimme osan valtavasta haavasta, mutta päädyimme siihen, ettei siitä nähdä paljon, mikä oli hyvä, koska luulen sen olleen liikaa. Mielestäni he näyttivät kaikesta juuri sopivasti saadakseen pointin läpi, sen miten vakava vamma oli, Katnissin palavamman rinnalla. Minusta se kaikki onnistui tosi hyvin.
Nälkäpelin valtavan menestyksen kanssa jatko-osa Vihan liekit menee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna. Palaatko siihen?
Kyllä, valmistelen sitä jo päässäni! [nauraa] Ostin kirjasta pokkariversion ja käyn sitä jo läpi ja korostan ja pistän asioita järjestykseen, joten tällä kertaa olen todella valmistautunut.
Mikä pistää sinua jo silmään?
Siinä on niin paljon vammoja ja niin paljon outoja juttuja, joita heille tapahtuu, että minun täytyy etukäteen alkaa suunnitella jotain veden ja auringonpolttamien varalle. Etsin paljon tuotteita, joilla varmistaa, etteivät näyttelijät pala auringossa ollessamme siellä. Vesi ja aurinko voivat pilata meikin, joten aloitan siitä.Lähde 1, lähde 2