Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vihan liekit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vihan liekit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Nälkäpeli-trilogiasta 10-vuotisjuhlajulkaisu


Voitteko kuvitella, että tänä vuonna Nälkäpelin julkaisusta tulee kuluneeksi 10 vuotta? Se on jo sellainen asia, että pitää palata Facebookista itsensä Sysimarjan puolelle! Entertainment Weekly on paljastanut, että koko Nälkäpeli-trilogiasta julkaistaan 30. lokakuuta 10-vuotisjuhlajulkaisu, johon kuuluu uudet kannet (kuvat yllä ja postauksen lopussa) ja uutta sisältöä.

Uutta sisältöä tulee olemaan 50 sivun verran, ja siihen kuuluu laajiin haastattelu, jonka kirjailija Suzanne Collins on antanut sitten Nälkäpelin julkaisun, sodasta kirjoittamiseen keskittyvä keskustelu Suzannen ja kirjailija Walter Dean Myersin välillä sekä aikajana Nälkäpelin 10-vuotisen historian huippuhetkistä aina ensimmäisen kirjan julkaisusta viimeisen elokuvan jälkimaininkeihin asti.

Kustantaja Scholasticin varajohtaja ja editorial director David Levithan sanoo seuraavaa: "On upeaa huomata, että Nälkäpelistä löytyy uutta opittavaa vielä 10 vuotta sen julkaisun jälkeenkin. Pidän erikoisjulkaisussa erityisesti siitä, että se vastaa moniin fanien vuosien varrella esittämiin kysymyksiin, ja antaa käsityksen siitä, miten Suzanne loi niin aikakautta määrittelevän tarinan."

EW on saanut myös julkaista osan juhlajulkaisuun kuuluvasta Suzannen haastattelusta. Tässä se suomennettuna:
David Levithan: Yksi avainekijä Nälkäpelissä on Katnissin ääni ja näkökulma. Tiedän, että jotkut kirjailijat aloittavat hahmosta ja sitten löytyvät sen kautta tarinan, mutta Nälkäpelin kohdalla (ja korjaa, jos olen väärässä) uskon sinun saaneen ensin idean tarinasta, ja vasta sitten Katniss astui mukaan. Mistä hän ilmestyi? Haluaisin kuulla sinun kertovan hänen nimensä ja todella persoonallisen luonteensa alkuperästä.
Suzanne Collins: Katniss ilmaantui heti idean saatuani, hän seisoi sängyn vieressä jousen ja nuolten kanssa. Alismaan tarinoita kirjoittaessani käytin paljon aikaa punniten eri aseiden ominaisuuksia. Käytin jousiampujia hyvin säästäväisesti, koska he tarvitsevat valoa, jota Alismaassa on hyvin vähän. Mutta jousi ja nuolet voidaan tehdä käsin, niillä voi ampua kaukaa, ja niistä voi tehdä tehokkaampia, kun tarina etenee sotaan. Hän oli synnynnäinen jousiampuja.
Hänen nimensä tuli myöhemmin etsiessäni tietoa erilaisista selviytysmiharjoitteista ja erityisesti syötävistä kasveista. Yhdestä kirjastani löysin muulinkultakorvan [englanninkielinen "arrowhead plant" kuulostaa huomattavasti paremmalta :D], ja mitä enemmän luin siitä, sitä enemmän heijasti Katnissia. Sen latinankielisellä on samat juuret kuin Sagittariuksella, jousiampujalla. Hän pystyy keräämään syötäväksi kelpaavia mukulajuuria, nuolenkärjen muotoiset lehdet olivat hänen puolustuksensa, ja pienet valkoiset kukat pitivät sen yhtäläisenä kukka-nimien kanssa, kuten Rue [tuoksuruuta] ja Primrose [esikko]. Katsoin listaa sen vaihtoehtoisista nimistä. "Suoperuna." "Ankkaperuna." Katniss voitti helposti.
Hänen äänensä puolestaan, minun ei ollut tarkoitus kirjoittaa ensimmäisessä persoonassa. Ajattelin, että kirja tulisi olemaan kolmannessa persoonassa kuten Alismaan tarinat. Sitten istuin alas kirjoittamaan, ja ensimmäinen sivu tulvahti ulos ensimmäisessä persoonassa, kuin hän olisi sanonut, "Astu sivuun, tämä on minun tarinani." Annoin hänen kertoa tarinansa.
 Kuinka moni nyt suunnittelee hankkivansa tämän juhlajulkaisun? Minä ainakin, vaikka hyllystäni löytyykin jo koko trilogia neljänä eri versiona... :D


Kuvat: Scholastic

lauantai 3. syyskuuta 2016

Nälkäpeli-sarja julkaistaan 4K Ultra HD Blu-raynä marraskuussa


Matkijanärhi osa 2:n 4K Ultra HD Blu-rayn julkaisusta oli alkuvuodesta jonkin verran juttua, mutta nyt Lionsgate on ilmoittanut, että kaikki neljä Nälkäpeli-elokuvaa julkaistaan tässä formaatissa 4. marraskuuta USA:ssa ja Kanadassa. Näissä ei kuitenkaan pitäisi olla maarajoituksia, joten saman version voi katsoa myös Suomesta saatavilla 4K-laitteilla. Nordisk Film ei ole julkaissut vielä yhtäkään elokuvaa 4K Ultra HD Blu-raynä, joten ei ole todennäköistä, että näistä tulisi oma julkaisunsa Suomessa. Mutta jos olen väärässä, uutisoin tästä tietenkin heti!

Nälkäpeli sisältää tässä formaatissa uutta lisämateriaalia: editori Stephen Mirrionen, visuaalisten tehosteiden työnjohtajan Sheena Duggalin ja äänieditori Lon Benderin kommenttiraidan. 4K Ultra HD Blu-rayden kansikuvina käytetään samoja kuin alkuvuodesta ilmestyneissä digitaalisissa julkaisuissa.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Video: Nälkäpelin poistetut kohtaukset + yksi Vihan liekeistä

Matkijanärhi osa 2:n DVD- ja Blu-ray -julkaisujen aikaan ilmestyi myös Nälkäpeli-combo, jonka amerikkalaisen version lisämateriaaleissa kerrottiin olevan poistettuja kohtauksia Nälkäpelistä sekä yksi myös Vihan liekeistä. Pari niistä julkaistiin aikaisemmin combon mainostamiseksi, mutta nyt törmäsin videoon, jolla ovat nämä kaikki poistetut kohtaukset! Nauttikaa!

PÄIVITYS: Valitettavasti videoon on tullut maarajoitukset, eikä ole enää katsottavissa täällä Suomessa. :(

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Video: Jena Malone puhuu Johannan hissi-kohtauksesta

Jena Malone vieraili The Late Late Night with James Corden -talk show'ssa ja puhe kääntyi Vihan liekeissä nähtyyn hissi-kohtaukseen. Corden ihmettelee, miksi kohtaus kuvattiin hotellissa ja hississä, jotka olivat normaalisti käytössä kuvausten aikana. Jena kertoo tapauksesta, jolloin hän oli alasti ja hissin ovet aukesivat yhden hotellin työntekijän edessä. Video keskustelusta katsottavissa alla tai täällä!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kuvia Nälkäpelin ja Vihan liekkien kulissien takaa

Kaikkien Nälkäpeli-elokuvien päämeikkitaiteilija Ve Neill on julkaissut Twitterissään joukon kuvia Nälkäpelin ja Vihan liekkien (ja on joukossa yksi Matkijanärhistäkin, tunnistatko mikä?) kulissien takaa. Kuvissa pääosassa ovat luonnollisesti hänen tekemänsä upeat maskeraukset. Mukava saada ennennäkemättömiä kuvia vielä tässäkin vaiheessa! :) Nyt kun muutkin kuin Ve  vielä avaisivat arkistonsa!

torstai 19. toukokuuta 2016

Nälkäpeli ja Vihan liekit ensimmäistä kertaa Suomen TV:ssä


Nälkäpeli ja Vihan liekit saavat tänä viikonloppuna viimein Suomen TV-ensi-iltansa! Nälkäpeli tulee huomenna perjantaina 20.5. Neloselta klo 21:00. Vihan liekit seuraa perässä lauantaina 21.5. samaan aikaan samalta kanavalta!

Kannattaa katsoa tai tallentaa leffat, vaikka ne itseltä löytyisikin, että saadaan Nälkäpeleille mahdollisimman korkeat katsojaluvut! ;)

Kiitos vinkistä Sopulille!

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Nälkäpeli-huutokauppa 20. toukokuuta


20. toukokuuta tulee olemaan ainutlaatuinen tilaisuus saada itselleen Nälkäpeli-elokuvissa käytettyjä asuja tai rekvisiittaa, sillä Lionsgate järjestää näistä suuren huutokaupan! Mukana on yli 500 myyntiartikkelia ja tarjota voi myös netissä. Jos nurkista löytyy (reilusti) ylimääräistä rahaa, niin tästä voi tutustua huutokaupan katalogiin. Varoituksen sana, kaiken lähtöhinta näyttäisi olevan vähentiin 200 dollaria...

Lisätietoja huutokaupasta löytyy täältä.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Nälkäpeli-elokuvat ovat saaneet uudet kansikuvat

iTunesissa Nälkäpeli-elokuvien digitaalisissa versioissa on nähtävissä uudet kansikuvat kullekin elokuvalle! Olisivatkohan Nälkäpeli, Vihan liekit ja Matkijanärhi osa 1 saamassa vielä uudet julkaisut Matkijanärhi osa 2:n ja sarjacombon lisäksi? Uudet kannet on tehty sopimaan yhteen Matkijanärhi osa 2:n amerikkalaisen Blu-ray -version kanssa. Mitä pidätte näistä?

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Traileri Nälkäpeli Complete Collectionistä

HitFix on julkaissut trailerin, jolla mainostetaan koko Nälkäpeli-sarjan sisältävää DVD-/Blu-ray-settiä. Listalla luetellaan kaikenlaisia lisämateriaaleja, mutta vaikuttaa valitettavasti siltä, ettei niitä suomalaisissa versioissa nähdä. Suomalaiset versiot ilmestyvät näillä näkymin huhtikuussa.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Video: Francis Lawrence puhuu Nälkäpeli-sarjasta, esiosista yms.

Collider järjesti jokin aika sitten IMAX-näytöksen Matkijanärhi osa 2:sta, jossa ohjaaja Francis Lawrence oli paikalla vastaamassa kysymyksiin. Nyt tästä kyselytuokiosta on julkaistu video ja tämä lähes 40-minuuttinen haastattelu tarjoaa paljon mielenkiintoista tietoa! Suomensin alle olennaisimmat asiat ja niistä laitoin vielä boldattuna ja punaisella tärkeimmät/mielenkiintoisimmat jutut. :)


  • Francisilla oli paljon paineita Vihan liekkejä aloittaessa, koska Nälkäpeli oli pärjännyt kaikin tavoin niin hyvin. Hän oli ennen sitä työskennellyt näyttelijöistä vain Lenny Kravitzin kanssa.
  • Francisista oli hermostuttavaa, että hänen piti työskennellä jo Matkijanärhi-elokuvien parissa ennen kuin Vihan liekit oli saanut ensi-iltaansa.
  • Hän kertoo tavallaan romahtaneensa mentyään kotiin kiitospäiväksi Matkijanärhi osa 2:n ensi-illan ja kiertueen jälkeen.
  • Hän sanoo, että ei ole kokeillut laittaa Matkijanärhi-elokuvia putkeen, mutta hänestä se olisi mielenkiintoista tehdä.
  • Hän ei ole kuullut mitään erityistä DVD- ja Blu-ray-julkaisuista, mutta hän luulee, että Lionsgate tulee julkaisemaan kaikista neljästä elokuvasta koostuvan setin, johon hän laittaisi vielä lisää extroja. (Jäiks, montako versiota sitä joutuu hankkimaan? :D)
  • Matkijanärhi osa 2:ssa on todennäköisesti kaikista vähiten poistettuja kohtauksia. Ryhmä 451:n alkuvaiheista on pari pätkää, kuten Katnissin ja Haymitchin välinen videopuhelu, jossa he puhuvat Peetan liittymisestä ryhmään.
  • Francis kertoo Vihan liekkien aikataulun olleen hankalin. Kuvauksille oli varattu aikaa 75 päivää ja Atlantassa he olivat ajallaan, mutta Havaijilla asiat hidastuivat IMAX-kameroiden valon määrän vuoksi. He käyttivät kolme viikkoa suunniteltua enemmän. Jennifer osallistui siinä välissä palkintogaaloihin ja he jatkoivat hänen Oscar-voittoaan seuranneena päivänä.
  • Matkijanärhi-elokuvien 155 kuvauspäivänä he pysyivät täysin aikataulussa ja heillä oli jopa aikaa pitää valmistautumistapaamisia joka kuudes viikko.
  • Francis kertoo kuvitelleensa Jenniferin harjoittelevan kohtauksia paljon, mutta tämä tekeekin aivan päin vastoin. Jen vihaa harjoittelua eikä halua puhua kohtauksista paljoa etukäteen! Niinpä Francis kertoi hänelle ajatuksistaan, mihin tarina on menossa jne. ja muistutti keskustelusta Jeniä aina ennen kohtausta.
  • Katnissin ja Buttercupin välinen kohtaus Matkijanärhi osa 2:ssa tehtiin yhdellä otolla harjoittelematta! I Am Legend-elokuvassa hän teki yli sata ottoa yhdestä kohtauksesta!
  • Francisista parasta hänen työssään on se, että hän oppii joka päivä jotakin.
  • Francis arvioi, että Nälkäpelin maailma, teema ja Katniss tekivät Nälkäpelistä maailmanlaajuisen ilmiön. Elokuvissa tämänkaltainen näyttelijäkaarti loi oman vetovoimansa siihen vielä lisäksi.
  • Francis tiesi, että faneja harmittaisi se, ettei Matkijanärhi osa 1:ssä ollut kohtausta, jossa Finnick on alusvaatteissaan. Kohtaus kuvattiin, mutta se ei sopinut hänestä tunnelmaltaan elokuvaan ollenkaan
  • Hän kertoo, että olisi halunnut saada Bonnien ja Twilliin mukaan Vihan liekkeihin, mutta he eivät keksineet miten saada kohtaus toimimaan ilman, että se olisi tuntunut irralliselta.
  • Francisin mielestä esiosien tai muiden ideoiden on tultava Suzanne Collinsilta. Hänestä juttu olisi kuitenkin hankala, koska hänestä ihmiset menevät katsomaan Nälkepelejä Katnissin takia. Hän ei tiedä, miten Nälkäpeli-elokuvia tehtäisiin ilman Katnissia, vaikka mielenkiintoisia tarinoita olisikin. Hän lisää vielä, että häneen vetosi tarinoissa myös se, että ne ovat sodan ja väkivallan vastaisia, joten tuntuisi väärältä kapinan jälkeen palata esim. johonkin peliin. Hän vakuuttaa, että olisi mukana, jos Suzanne saisi loistavan idean.
  • Viemäri-kohtaus oli kaikin puolin hankala ja siihen liittyi paljon suunnittelua ja valmistautumista. Francis kertoo nauttivansa jännittävistä kohtauksista ja hänellä oli hauskaa kohtauksen jännitystä rakentaessa. Hän myös sanoo ajattelevansa, että asiat ovat paljon pelottavampia ennen kuin ne oikeasti tapahtuvat. Siispä hän ajatteli kohtausta paljon ja suunnitteli 4-5 kohtausta, joissa katsoja odottaa jotakin tapahtuvan. Kun mitään ei tapahdukaan, jännitys lisääntyy. Ideaalitilanne on löytää hetki, jolloin katsojat eivät tiedä mitä ajatella ja silloin yllättää heidät.
  • Tuotantotiimi tiesi aina, että Matkijanärhi osa 2 olisi vaikeinta saada sopimaan Amerikan PG-13 -ikärajaan. Kohtauksia suunnitellessa piti olla hyvin tarkka, miten lähestyä rankkoja kohtauksia, koska he kuitenkin halusivat sisällyttää kirjan tärkeät kohtaukset elokuvaan. Kohtauksia lähestyttiin teeman, sodan seurausten, kautta - ei veren ja väkivallan, vaan henkisten vaikutusten kautta. Pelkästään silläkin voi kuitenkin saada korkeamman ikärajan, joten elokuva näytettiin arvioijille 4-5 kertaa hieman muutettuna. Ensimmäisellä näyttökerralla ikärajaksi tuli R eli käytännössä k17! Kriittinen kohtaus oli se, jossa keltatakkinen Capitolin tyttö itkee äitinsä vuoksi, vaikka kohtauksessa ei ole pisaraakaan verta, kohtaus on vain niin intensiivinen. R-rajan saatuaan Francis kirjoitti arvioijille kirjeen, jossa hän puhui Nälkäpelin kouluilta, opettajilta ja kirjastoilta saamasta tuesta ja tarinan arvosta ja he todella työskentelivät yhdessä PG-13 -ikärajan eteen. Hän kertoo, miten hän teki ensimmäisen elokuvansa Constantinen täysin PG-13 -rajan sääntöjen mukaan ja sille tuli silti ikärajaksi R.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Video: The Hunger Games Franchise Tribute

Amerikkalainen fanisivu Quarter Quell on osoittanut Nälkäpeli-sarjalle upeasti kunniaa 12-minuuttisella koostevideolla kaikista elokuvista! Video huomattiin jopa Nälkäpelin virallisessa Twitterissä.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Nälkäpeli "Jet to the Set"-ohjelmassa 29.11.


"Jet to the Set"-ohjelmassa nähdään 29. marraskuuta tunnin mittainen Nälkäpeli-spesiaali, jossa kierretään Nälkäpeli-elokuvien eri kuvauspaikoissa Atlantassa! Paikkoina ovat mm. neljännesjuhlan koulutuskeskus ja runsaudensarvi ja presidentti Snow'n huvila. Tämän lisäksi ohjelmaan kuuluvat Jennifer Lawrencen ja Liam Hemsworthin haastattelut sekä uusi clippi Matkijanärhi osa 2:sta! Myös ainakin Patina Millerin (Paylor) sanotaan olevan mukana. Ohjelmaa vetävät TV-persoona Carly Steel sekä Hollywood-insider ja tyyliguru Laurie Feltheimer (joka on muuten Lionsgaten toimitusjohtaja Jon Feltheimerin vaimo).

Ohjelma nähdään Amerikassa Pop-kanavalla Suomen aikaa 30.11. klo 4:00. Toivotaan, että sen voi katsoa myöhemmin myös netistä! Tässä ohjelman teaser:

torstai 8. lokakuuta 2015

"The World of The Hunger Games"-kalenteri ennakkotilattavissa


Calendar.com julkaisee "The World of The Hunger Games"-kalenterin vuodelle 2016 ja se on nyt ennakkotilattavissa. Kalenterissa on kuvia kaikista Nälkäpeli-elokuvista, myös Matkijanärhi osa 2:sta! Kalenteri maksaa 14,99 dollaria ja niiden toimitus alkaa 30. lokakuuta.

Tihrustamalla voi huomata, että joulukuun kohdalla on pieni kuva Katnissista, jota ei ole ennen julkaistu.


Lähde

perjantai 2. lokakuuta 2015

Nälkäpelin parhaat-koostevideo

Entertainment Weekly on julkaissut Lionsgaten kokoon pistämän nostalgisen videon joistain Nälkäpelin parhaista hetkistä. Video sisältää pätkiä kolmesta ensimmäisestä elokuvasta, niiden making of-materiaalia ja näyttelijöiden kommentteja.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Ennen julkaisemattomia still-kuva THG Exhibition-mobiilioppaassa

Huomio Apple-käyttäjät! Katsokaapa löytyykö sovelluskaupasta The Hunger Games: The Exhibition Mobile Guide-niminen sovellus. 3,99 dollaria maksava sovellus on tarkoitettu oppaaksi The Hunger Games Exhibitioniin, mutta siitä löytyy jotakin myös faneille, jotka eivät näyttelyyn pääse, kuten juttua Vyöhykkeistä ja Panemin historiasta. Siitä löytyvät myös nämä ennnen julkaisemattomat still-kuvat Nälkäpelistä ja Vihan liekeistä:


Lähde

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Ennen julkaisemattomia still- ja promokuvia

Joku on saanut käsiinsä neljä kuvaa Peetasta, jotka nähdään Tim Palen: Photographs from The Hunger Games-kirjassa ja ne näet alla. Aikaisemmin kirjassa nähtävistä Peetan kuvista ei oltu julkaistu yhtäkään! Syynä näiden julkaisemattomuudella saattoi tietysti olla se, että nämä ovat Matkijanärhi osa 2:sta, tai ainakin kaksi näistä.


Lisäksi Panem Propaganda on julkaissut still-kuvia, jotka ovat nähtävillä The Hunger Games Exhibition-näyttelyssä: