Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lionsgate. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lionsgate. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Balladi laululinnuista ja käärmeistä -esiosasta tehdään elokuva! Francis Lawrence ohjaa


Tribuutit! Se on virallista - Lionsgate julkisti hetki sitten, että Nälkäpelin esiosasta, Balladi laululinnuista ja käärmeistä, tehdään elokuva! Ja mikä vielä parempaa, elokuvan ohjaa Vihan liekit ja kummankin Matkijanärhi-elokuvan ohjannut Francis Lawrence. Myös kaikki Nälkäpeli-elokuvat tuottanut Nina Jacobson palaa sarjan pariin, tuottaen Balladin yhdessä Brad Simpsonin kanssa. Suzanne Collins käsikirjoittaa elokuvan yhdessä Michael Ardntin kanssa, joka oli yksi Vihan liekkien käsikirjoittajista.

Tässä Suzanne Collinsin kommentti:
"Lionsgate on aina ollut Nälkäpeli-elokuvien koti ja olen innoissani voidessani palata heidän pariinsa tämän uuden kirjan kanssa", myös vastaavan tuottajan roolissa toimiva Collins sanoo tiedotteessa. "Alusta alkaen he ovat kohdelleet lähdemateriaalia suurella kunnioituksella, ottaen huomioon tarinan teemalliset ja kerronnalliset elementit, ja koonneet loistavan tiimin niin kameran eteen kuin taaksekin. On ilo työskennellä jälleen Ninan, Francisin ja Michaelin kanssa tuodaksemme kirjan valkokankaille, ja että he jälleen jakavat huomattavat lahjansa Panemin maailman kanssa. Odotan innolla yhteistyötä heidän ja koko Lionsgaten kanssa, kun tuomme Balladi laululinnuista ja käärmeistä -elokuvan teattereihin ympäri maailman."
Asteikolla 1-10, miten innoissasi olet? Minä sanon 12! :D

Lähde 

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Suzanne Collinsilta uusi kirja 19.5.2020 - sijoituu 10. Nälkäpeliin!


Aloin käydä jo epätoivoiseksi ja epäillä, ettei tätä päivää nähtäisi. Kustantaja Scholastic tiedotti tänään, että Suzanne Collins julkaisee uuden kirjan 19.5.2020 ja mikä parasta, se on esiosa Nälkäpelille! Kirja sijoittuu 64 vuotta Nälkäpelistä menneisyyteen eli järjestyksessään 10. Nälkäpeliin.

Suzanne Collins kertoo kirjasta seuraavaa:
"Tämän kirjan kautta haluan tutkia luonnon tilaa, keitä me olemme, ja mitä mielestämme selviytyminen vaatii. Jälleenrakennuksen aika 10 vuotta yleisesti synkkänä aikana tunnetun sodan jälkeen - kun Panem yrittää päästä takaisin jaloilleen - tarjoaa hedelmällisen pohjan hahmoille, jotka kamppailevat näiden kysymysten kanssa ja siten määrittävät näkemyksensä ihmisyydestä."
Lionsgate on aikaisemmin ilmaissut kiinnostuksensa Nälkäpelin maailman laajentamiseen elokuvallisesti. Studion puheenjohtaja Joe Drake kommentoi kirjauutista:
"Nälkäpeli-elokuvien ylpeänä kotina maltamme tuskin odottaa Suzannen seuraavan kirjan ilmestymistä. Olemme keskustelleet hänen kanssaan kirjoitusprosessin aikana ja odotamme innolla läheistä työskentelyä hänen kanssaan elokuvan suhteen."
Eli on tulossa uusi kirja, mutta edellisestä päätellen myös uusi elokuva?! Sysimarjahan saa kohta oikeasti herätä taas henkiin! Oletteko mukana? ♥

Lähde

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Video: Nälkäpeli osana dubailaista huvipuistoa


Viime vuoden alkupuolella uutisoitiin, että Lionsgate ryhtyi yhteistyöhön Dubai Parks and Resortsin kanssa tuodakseen Nälkäpeli-vetonauloja uuteen, tänä vuonna avattavaan Hollywood-teemaiseen huvipuistoon. Puisto kantaa nimeä Motiongate Dubai ja siitä on nyt julkaistu 360 asteen vuoristoratakierrosvideo, jolta näkee minkä eri elokuvien mukaisia kohteita sieltä löytyykään! Nälkäpeli on luonnollisesti mukana videolla.


Tämä vaikuttaa kuin Disneylandiltä, mutta eri yhtiöiden elokuvien mukaisilla teemoilla varustettuna! Huvipuiston Nälkäpeli-kohteisiin kuuluu nettisivujen mukaan Capitol-luotijuna sekä Panemin lentokierros. Ensimmäinen luokitellaan vuoristoradaksi ja jälkimmäinen simulaattoriksi.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Nälkäpeli-elokuville tulossa esiosia?


Voisivatko Nälkäpeli-elokuvat jatkua esiosilla? Lionsgaten varapuhemies Michael Burns on sitä mieltä, sillä puhui eilen UBS Global Media and Communications-konfferenssissa New Yorkissa. Hän sanoi, että Harry Potter-sarjan tapaan Nälkäpeli tulee jatkamaan elämäänsä.

Näin hän sanoi:
"Yksi asia, mitä lapset kaipasivat (aikaisemmista Nälkäpeli-elokuvista) oli, että (viimeisimmisstä elokuvissa) ei ollut areenoita", hän sanoi, viitaten stadioneihin, joilla lapset tappoivat toisiaan ja huomioiden, että aikaisemmat elokuvat kattoivat vain 74. ja 75. pelin. "Jos menisimme taaksepäin, areenoita tietenkin olisi."
Hänen mukaansa siis Matkijanärhi osa 1 ja 2 eivät ole tuottaneet yhtä paljon kuin Nälkäpeli ja Vihan liekit, koska niissä ei ole itse peliä, ja että "lapset" haluavat nähdä lisää pelejä. Fanisivu Down With The Capitolilla oli hyvä pointti: mitenkäs Coinin kävi, kun hän ehdotti uutta Nälkäpeliä? Niinpä.

Henkilökohtaisesti olen samaa mieltä kuin Francis Lawrence, Nina Jacobson ja monet näyttelijät ovat: tarinan on tultava Suzanne Collinsilta ja sen on kunnioitettavaa alkuperäistä trilogiaa. Aivan sattumanvaraisista peleistä elokuvan tekeminen menisi täysin ohi koko Nälkäpelin pointista, me todella olisimme Capitol.

Fanit ovat kertoneet laajasti mielipiteensä sosiaalisessa mediassa ja Burnskin sai varmasti niistä tietää, sillä Varietyn artikkelissa hän kommentoi myöhemmin vielä seuraavaa:
"Millaisia laajennuksia Nälkäpeli-brändille sitten tavoittelemmekin, aikomuksemme ei ole ylistää väkivaltaa kertomalla sattumanvaraisesti tarinoita areenalta, vaan jatkaa Suzanne Collinsin tutkimusta sotateorian käsitteistä."
Saa nähdä, miten tässä käy. Olkoon onni aina meille myötäinen! Nälkäpelin lisäksi Lionsgate suunnittelee laajennoksia myös muille isoimmille sarjoilleen, Twilightille, The Expendablesille ja Saw'lle.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lionsgate yhteistyössä Variety - The Chrildren's Charityn kanssa


Lionsgate on ryhtynyt yhteistyöhön Variety - The Children's Charityn (lasten hyväntekeväisyysjärjestö) kanssa ja luonut erityisen sydämen muotoisen matkijanärhi-pinssin. Tämä on osa Varietyn kultasydän-kampanjaa. Myytyjen pinssien tuotot menevät kehistysvammaisten ja vähäosaisten lasten hyväksi. Ainakin tällä hetkellä pinssiä on saatavilla vain Amerikassa, mutta halusin silti uutisoida tästä. Amerikassa pinssi on saatavilla elokuvateattereissa ja valituilla jälleenmyyjillä maaliskuun 2016 loppuun asti.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Matkijanärhi osa 2 julkaistaan 3D:nä vain kansainvälisesti


Helmikuussa Lionsgate ilmoitti, että Matkijanärhi osa 2 julkaistaisiin 3D:nä ja IMAX 3D:nä perinteisen 2D-formaatin lisäksi, mutta nyt suunnitelmat ovat muuttuneet. 3D-versio julkaistaan vain kansainvälisesti eli Amerikassa elokuva on katsottavissa vain 2D:nä ja IMAX 2D:nä! Lionsgate perustelee ratkaisua sillä, että tämä ylläpitää sarjan jatkuvuutta.

Ohjaaja Francis Lawrence kommentoi asiaa seuraavasti:
"Rakastan 3D-formaattia ja tiedän, että Matkijanärhi osa 2 toimii kansainvälisesti täydellisesti 3D:nä ja 2D:nä - mutta olen tyytyväinen siihen, että pitäydymme 2D-formaatissa (ja IMAX:ssa) kotimaassa. Se on kaikista maailmoista paras!
Vielä ei ole tietoa siitä, nähdäänkö Matkijanärhi osa 2 täällä Suomessa 3D:nä. Haluaisitteko te nähdä 3D-version?

Lähde

Matkijanärhi osa 2 esillä Comic-Conissa


Lionsgate julkaisi tänään tiedotteen, missä se kertoi Matkijanärhi osa 2:n olevan esillä San Diegon Comic-Conissa! Tiedotteen mukana julkistettiin myös paljon tähän liittyviä yksityiskohtia:

  • Siellä järjestetään keskustelupaneeli, johon tulee mukaan vielä nimeämättömiä näyttelijöitä sekä elokuvantekijöitä
  • Paneelia johtaa koomikkona ja talk show-isäntänä tunnettu Conan O'Brien
  • Paneelin aikana näytetään ennen näkemätöntä materiaalia Matkijanärhi osa 2:sta
  • Se järjestetään torstaina 9. heinäkuuta Suomen aikaa klo 19.00-20.15
  • Lionsgaten ständillä tulee olemaan näyttelijöitä ja elokuvantekijöitä jakamassa nimikirjoituksia ja poseeraamassa kuvia varten sekä promotuotteiden jakoa
Vastaavanlainen paneeli on järjestetty aikaisemmin vain Vihan liekkien promon aikana! Lisää yksityiskohtia Lionsgaten suunnitelmista Comic-Conin varalle voi lukea täältä.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Nälkäpeli-tiimi tekemään Lionsgaten "The Odysseytä"


Lionsgaten suunnitelmissa on tehdä elokuvasovitus Homerin Odysseiasta ja sen tuotantotiimiin onkin valittu oikea Nälkäpeli-tiimi! Elokuvan tulee ohjaamaan Vihan liekit ja Matkijanärhi-elokuvat ohjannut Francis Lawrence, tuottamaan koko Nälkäpeli-sarjan vastaava tuottaja Nina Jacobson ja käsikirjoittamaan Matkijanärhet käsikirjoittanut Peter Craig!

Tältä porukalla luvassa on varmasti jälleen laadukas kirjaan perustuva elokuvasovitus! :)

Lähde

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Nälkäpeli-vetonauloja dubailaiseen huvipuistoon


Liosngaten eilen julkaiseman lehdistötiedotteen mukaan se ryhtyy yhteistyöhön Dubai Parks and Resortsin kanssa tuodakseen Lionsgaten oman alueen uuteen dubailaiseen, Hollywood-teemaiseen huvimuistoon, Motiongate Dubaihin. Tälle alueelle kuuluu Nälkäpeli-aiheisia vetonauloja sekä Step Up-sarjaan perustuva show.
"Sarjamme jatkavat paikallisten viihdemahdollisuuksien tuomista ympäri maailman", sanoi Lionsgaten toimitusjohtaja Jon Feltheimer. "Voimme ylpeydellä ryhtyä yhteistyöhön Dubai Parks and Resortsin kanssa luodaksemme henkeäsalpaavan täyden viihdekokemuksen, joka on suunniteltu vetoamaan miljooniin uusiin faneihin ja jatkamaan brändiemme globaalia laajenemista."
Tavallaan toivon, että tämä olisi aprillipila, mutta tosiaan, lehdistötiedoite julkaistiin eilen. Tämä kuulostaa hyvin capitolmaiselta, mutta ehkä Nälkäpeli-teemaiset kohteet saadaan toteutettua vähemmän capitolmaisella tavalla.

Lähde

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Jennifer PGA Awardsissa


Eilen pidetyssä Producers Guild Awards -tilaisuudessa Lionsgatella toimitusjohtajana toimiva Jon Feltheimer palkittiin Milestone Awardilla, ja myös Jennifer Lawrence oli paikalla tapahtumassa. Alla on joitain kuvia Jenniferistä häikäisevän näköisenä (taas kerran) ja lisäksi video Jenille tyyppilisestä hauskasta puheesta.



Lisää kuvia esimerkiksi täällä.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Nälkäpeli teatterilavoille vuonna 2016


Nyt onkin hieman erikoisempia uutisia! Lionsgate laajentaa Nälkäpeli-brändiä ja aikoo yhteistyössä hollantilaisen Imagine Nation ja amerikkalaisen Triangular Entertainmentin kanssa saattaa sen teatterilavoille. Nälkäpeli saapuu lavoille vuonna 2016, alle vuoden päästä siitä, kun Matkijanärhi osa 2 on saanut ensi-iltansa. Lionsgaten markkinointijohtaja sanoo tästä seuraavaa:
"Robin de Levita ja koko tuotantotiimi ovat täydellisiä kumppaneita Nälkäpelin laajentamiseen teatterilliseksi kokemukseksi. Heidän taiteellinen nerokkuutensa yhdistettynä maailman luokan tuotantoarvoihin ja viimeisimpään teknologiaan tulevat välittämään uniikin ja mukaansatempaavan kokemuksen faneille ympäri maailman."
Minkälaisia ajatuksia tämä herättää? Itseäni todella kiinnostaa, miten Nälkäpeli tullaan toteuttamaan lavalla!

Lähde

Paljon uusia näyttelijöiden/tuotantotiimin haastatteluja

Lionstage julkaisi juuri 16 uutta Matkijanärhi osa 1 -aiheista haastatteluvideota, joissa haastatellaan näyttelijöiden lisäksi myös tuotantotiimiä sekä Lordea. Haastattelut eivät ole kovin pitkiä, mutta niissä riittää katseltavaa varmasti loppu illaksi!















lauantai 1. marraskuuta 2014

SUPRA Footwear julkaisee Nälkäpelin inspiroiman lenkkarimalliston


Muistatteko Vihan liekkien inspiroiman vaatemalliston viime vuodelta? No nyt onkin tulossa lenkkarimallisto SUPRA Footwearin ja Lionsgaten yhteistyönä! Kenkien sanotaan olevan "siluetteja, jotka on koristeltu Nälkäpelin kapinan eri puolilta otetuilla vihjeillä." Mallistossa on kolmet erilaiset kengät ja yksissä niistä onkin Capitolin vaakuna ja toisissa vyöhykkeen 13 symboli. Näistä kahdesta ensimmäisestä mallista lisätietoa sekä kuvat täällä. Nämä tulevat myyntiin 8. marraskuuta ja kolmas malli 28. marraskuuta.

Lähde

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Vihan liekkien ja Matkijanärhi osa 1:n markkinoinnille ehdokkuuksia Key Art Awardseissa

The Hollywood Reporterin Key Art Awards kunnioittaa vuosittain Hollywoodin parhaita elokuva-, TV- ja pelimarkkinointtikampanjoita ja Nälkäpeli-sarja keräsi tänä vuonna kasapäin ehdokkuuksia!

Vihan liekkien Blu-raytä mainostanut TV-spot "Remember" (alla) on ehdolla "Paras audio/visual"-kategoriassa.


Lionsgaten yhteistyö Covergirlin kanssa Capitol Collectionin markkinoinnissa on ehdolla yhteistyö-kategoriassa.


Vihan liekit on ehdolla myös parhaaksi markkinointikampanjaksi kokonaisuudessaan! Tässä on Lionsgaten koostevideo upeasta kampanjasta:


Matkijanärhi osa 1 on huomioitu "Digital/Social"-kategoriassa Watson/DG:n The Capitol.pn:n ja The Hunger Games Explorerin parissa tekemän työn ansiosta.

Lisäksi Ignitionin tiimi, joka on tehnyt tähän mennessä kaikki koko Nälkäpeli-sarjan viralliset julisteet on ehdolla sekä Vihan liekkien että Matkijanärhi osa 1:n julisteista - ehdolla ovat Vihan liekkien IMAX-juliste (alla vasemmalla), Matkijanärhi osa 1:n "Vyöhykkeiden sankarit"-julistesarja ja "Snow Propaganda"-juliste (alla oikealla).


Voittajat julistetaan 23. lokakuuta - pidetään peukkuja Lionsgatelle, sillä nämä kampanjat kyllä palkintonsa ansaitsisivat! Ja en tiedä teistä, mutta itse markkinoinnin opiskelijana katsoin nuo koostevideot aivan innoissani ja iho kananlihalla. Kun koulussa opetettaisiin käyttäen näitä esimerkkeinä, olisin aina taatusti hereillä. :D

Lähde

perjantai 22. elokuuta 2014

Uusi "Our Leader the Mockingjay"-sovellus julki


Eilisen mystisille kuville, joita monet fanisivut ja fanit saivat sähköpostiinsa, saatiin tänään selitys! Lionsgate julkaisi uuden sovelluksen nimeltä Our Leader the Mockingjay, jonka tarkoitus on jättää digitaalisia merkkejä erilaisiin paikkoihin. Tässä tarkempia yksityiskohtia sovelluksesta suomennettuna:

  • Lataa Vyöhyke 13:sta Our Leader The Mockingjay sovellus saadaksesi suoran yhteyden vyöhykkeen 13 viestintään. Käytä tätä sovellusta osoittaaksesi tukesi matkijanärhelle. 
  • Luo digitaalisia merkkejä tosi maailman pintoihin ja kiinnitä ne olinpaikallasi.
  • Jätä viestejä toisten jättämiin merkkeihin.
  • Kerää pisteitä Hunger Games Exploreriin.
  • Pysy ajantasalla vyöhykkeen 13 tiedotteista ja propoista.
  • Pääsy elokuvan tietoihin.
  • Ole osa Vyöhyke 13-liikettä auttaaksesi kerämään tukea ympäri maailman.
  • Tsekkaa säännöllisesti eksklusiivisten, interaktiivisten kokemusten varalta odottaessasi Matkijanärhen saapumista myöhemmin tänä vuonna.
Sovellus on saatavilla Android- ja iOS-käyttöjärjestelmille, myös täällä Suomessa! Sovellus vaikuttaa ainakin minusta aika mielenkiintoiselta ja näyttää hienolta. Eiköhän sovita, että aletaan jättämään kunnolla merkkejä ympäri Suomen? ;)
Lähde

torstai 31. heinäkuuta 2014

Matkijanärhi osa 1 soundtrack: Lordelta 1. soundtrack + artistivalinnat levylle


Lionsgate julkisti tänään, että Matkijanärhi osa 1:n ensimmäinen single tulee olemaan Lorden käsialaa ja lisäksi tämä 17-vuotias Grammy-voittaja myös valitsee kaikki muut artistit, joiden biisejä soundtrackillä tullaan kulemaan! Alla ohjaaja Francis Lawrencen ja Lorden kommentit asiasta.
"Istuin alas Lorden kanssa Matkijanärhen kulisseissa tänä keväänä ja olin välittömästi ällikällä lyöty siitä, miten hän välittömästi ja niin luontaisesti ymmärsi mitä me, sekä faneina että elokuvantekijöinä, yritimme saavuttaa tällä elokuvalla. Hänen valtaisa lahjakkuutensa ja terävä ymmärrys Matkijanärhen hahmoista ja teemoista ei vain sallinut hänen luoda omaa kappalettaan, joka vangitsee elokuvan olemuksen täysin, vaan hänen syvä ymmärryksensä ja intohimonsa projektiamme kohtaan tekevät hänestä täydellisen luovan voiman keräämään muut kappaleet soundtrackillemme. En malta odottaa, että voimme jakaa fanien kanssa sen, mitä hän on tenyt - se on jotakin todella merkittävää", sanoi Francis Lawrence.
"Soundtrackin kokoaminen näin suuresti odotetulle elokuvalle oli haaste, mutta tartuin tilaisuuteen", sanoi Lorde. "Näyttelijäkaarti ja tarina ovat inspiraatio kaikille osallistuville muusikoille ja, henkilölle jolla on elokuvallisia taipumuksia, on ollut ainutlaatuinen kokemus olla itse kiinni erilaisessa luovassa prosessissa. Luulen, että soundtrack tulee ehdottomasti yllättämään ihmisiä." 
Lorden uutta biisiä ja koko soundtrackiä odotellessa kannattaa kuunnella hänen Vihan liekkien soundtrackille äänittämänsä coveri, Everybody Wants to Rule the World!


Mitä mieltä olette näistä uutisista? Joko odotatte innolla soundtrackiä?

Lähde

torstai 24. heinäkuuta 2014

Kuvia Lionsgaten pisteeltä Comic-Conista

San Diegon kansainvälinen Comic-Con on lähtenyt käyntiin ja Lionsgate ja sen myötä Matkijanärhi osa 1 ovat siellä näyttävästi esillä. Tässä muutami kuvia paikan päältä!

Kolme ensimmäistä kuvaa on ottanut @Alow8111 (Twitter), neljännen @thejfrank (Instagram) ja viimeisen julkaisi Hypable.






Matkijanärhi osa 1:n uusi traileri näytetään ennakkoon HUOMENNA San Diegossa Capitol Galleryssä Hard Rock Hotellissa San Diegossa ja näyttää siltä, että yllä olevassa kuvassa olevan lipun perusteella paikalla olijat saavar myös uuden matkijanärhi-pinssin. Toivotaan, että traileri ilmestyy mahdollisimman pian myös nettiin!

Muutama kuva lisää täällä.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Lionsgate julkistaa Matkijanärhi osa 1:n trailerin yhteistyössä Samsungin kanssa


Lionsgate ja Samsung julkistivat tänään lehdistötiedotteen niitä koskevasta yhteistyöstä - Lionsgate julkistaa Matkijanärhi osa 1:n trailerinyhteistyössä Samsungin kanssa! Trailerin pääsee näkemään ennakkoon San Diegon Comic-Conin aikana viikon päästä 25. heinäkuuta Samsungin uudella Galaxy Tab S:llä. Tämä ei tapahtu itse messuilla vaan "Capitol Galleryksi" kutsutussa paikassa Samsung Galaxy Experiencessä Hard Rock Hotellissa. Muutamia näyttelijäkaartin jäseniä tulee olemaan paikalla esittelemässä traileria.

26. heinäkuuta alkaen trailerin voi nähdä ennakkoon tempauksessa mukana olevissa Samsung Experience-kaupoissa Amerikassa läpi kyseisen viikonlopun. Tähän osallistuneet fanit saavat ilmaiseksi yhden lipun Matkijanärhi osa 1-elokuvaan.

Lisäksi valittujen Galaxy-laitteiden (Tab S, Note Pro, Note 3, S5 & S4) käyttäjät voivat ladata Google Play:stä uuden Hunger Games Movie Pack App:n, joka sisältää ennen näkemätöntä materiaalia Nälkäpeli-sarjasta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi käsikirjoituksia ja videomateriaalia. Samsung tulee tarjoamaan lisää materiaalia aina elokuvan ilmestymiseen asti.

Tämä, kuten aikalailla kaikki yhteistyötempaukset, koskee lähinnä amerikkalaisia ja lehdistötiedotteessa sanotaan, että tämä kaikki tapahtuu ennen trailerin nettijulkaisua. Koska traileria sanotaan näytettävän Samsung Experience-kaupoissa läpi viikonlopun, olisikohan turvallista ajatella, että traileri tulisi nettiin maanantaina 28. heinäkuuta?

Koko lehdistötiedotteen voi lukea englanniksi täältä.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

CapitolTV esittää: Presidentti Snow'n tiedoite - Capitol-propo julkaistu!


Tänään saimme vihdoin ja viimein hieman Matkijanärhen ensimmäiseen osaan liittyvää videomateriaalia! Kysessä on presidentti Snow'n tiedoite eli käytännössä Capitolin propagandaviesti. Videon voi katsoa alta tai täältä.

"Synkästä ajasta lähtien mahtava kansakuntamme on tuntenut pelkkää rauhaa. Järjestelmämme on elegantti, pyrimme ravitsemaan ja turvaamaan. - YHTENÄISYYS - Vyöhykkeenne ovat vartalo ja Capitol on sykkivä sydän. - MENESTYS - Kova työnne ruokkii meidät ja vastavuoroisesti me ruokimme ja suojelemme teitä. - UHRAUS - Mutta jos vastustatte järjestelmää, näännytätte itsenne nälkään. Jos taistelette sitä vastaan, te tulette vuotamaan verta. Tiedän, että seisotte kanssani, meidän kanssamme, meidän kaikkien kanssamme. Yhdessä yhtenä. Panem tänään, Panem huomenna, Panem ikuisesti."
Mitäs pidätte? Minusta Lionsgate on lähtenyt promoamaan elokuvaa nerokkaasti (tietysti sen olisi voinut aloittaa aikaisemmin), enkä malta odottaa mitä jatkossa seuraa!

perjantai 30. toukokuuta 2014

Lionsgatelta tulossa uusi Nälkäpeli-mobiilipeli ja -näyttely


Lionsgate julkisti tänään kaksi lehdistötiedotetta liittyen Nälkäpeliin! Ensimmäisen mukaan yhtiö aikoo yhteistyössä Kabamin kanssa julkaista uuden mobiilipelin ja jälkimmäisen mukaan suunnitteilla on Amerikkaa kiertävä näyttely.

Tulossa on siis jo neljäs Nälkäpeli-aiheinen peli! Julki on ennestään jo Facebookissa ja mobiililaitteilla toimiva The Hunger Games Adventures, Applen laitteilla toimiva Girl on Fire sekä mobiililaitteilla toimiva Panem Run. Uudessa pelissä on kyse roolipelaamisesta. "Pelissä pelaajat toimivat vyöhykkeiden asukkaina, joiden tehtävänä on rakentaa liittoumia, vapauttaa vyöhykkeensä ja rakentaa Panem uudelleen." Kabam lupaa kehittävänsä pelin, jonka "pelaaminen on yhtä hauskaa kuin elokuvan katsominen", ja Lionsgate lupailee, että "mahdollisuus roolipelata Nälkäpelin maailman mentoreiden kanssa saa fanit tuntemaan olevansa keskellä toimintaa."

Lionsgaten kiertävä Nälkäpeli-näyttely lähtee liikkeelle kesällä 2015. Näyttelyssä tulee olemaan "interaktiivisesti esillä rooliasuja, rekvisiittaa ja muita elementtejä Nälkäpelin maailmasta." Näitä kaikkia on käytetty ensimmäisten kolmen elokuvan kuvauksissa ja näyttely nähdään Amerikan suurissa museoissa ja instituutioissa.

Tiedotteet voi lukea kokonaisuudessaan englanniksi täältä (peli) ja täältä (näyttely).