keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Tuottaja Nina Jacobson: Finnickin kohdalla kaikki vielä avoinna

Finnickin roolin ympärillä on pyörinyt jo vaikka mitä huhuja (ja lisää tulee) ja tuottaja Nina Jacobson sanoo niiden olevankin juuri niitä, vain huhuja. LA Timesin 24 Frames-blogi tavoitti Jacobsonin MTV Movie Awardseissa sunnuntaina.
"Se on se hullu asia - ihmiset ovat paljon meitä edellä," Nina Jacobson kertoi meille MTV Movie Awardsien punaisella matolla sunnuntaina. "Emme ole kaventaneet asioita vielä mitenkään. On hassua, miten asiat voivat lähteä käsistä itsekseen."
Mutta ottavatko elokuvantekijät huomioon fanien palautteen etsiessään Finnickiään? Eivät täysin, sanoo Jacobson.
"Se tarkoittaa jotakin, että ihmiset näkevät [näyttelijän] hyvässä valossa, joten tiedät, että toisaalta monet ihmiset tulevat hyväksymään [näyttelijän]," hän sanoi. "Toisaalta sinun täytyy tavallaan olla välittämättä siitä. Täytyy vain kuin tavallaan esittää, että istut huoneessa ja haluat vain valita henkilön, joka koe-esiintyy parhaiten ja näyttää ja tuntuu eniten roolihahmolta."
Julkaisustaan asti Nälkäpeli on kerännyt yli 645 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Seuraavan osan on tarkoitus ilmestyä marraskuussa 2013. "Siinä on paineita," Jacobson myönsi hymyillen. "Mutta se on hyvän laatuista painetta."
 Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti