keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Elizabeth Banks puhuu Effiestä, Gary Rossista, Francis Lawrencesta ja castingeistä


Moviefonen uudessa haastattelussa Elizabeth Banks puhuu muutoksestaan Effieksi, Gary Rossin poisjäämisestä ja siitä, että Francis Lawrence korvaa hänet ja lisäksi paljon puhutuista castingeistä.
Siihen liittyi paljon jännittynyttä odotusta, kun mietittiin kuka ohjaisi Nälkäpeli-trilogian toisen osan, Vihan liekit. Oletko pahoillasi siitä, ettei Gary Ross palaa ohjaajana?
En! Tarkoitan, että Gary on tekemässä asioita, joista hän on todella kiinnostunut. Mielestäni kyseessä oli kaikkien mukana olleiden yhteisesti hyväksytty päätös, joten hyvä. Garyn perään ei tarvitse kyynelehtiä.
Joten odotatko innolla Francis Lawrencen kanssa työskentelyä?
Kyllä odotan. En halua olla epäkunnioittava, siis mitä juuri sanoin Garystä. Hän teki loistavan elokuvan, hän teki sillä paljon rahaa, hän siirtyy eteenpäin - mielestäni se on okei kaikille. Hän on hyvä ja nyt tulemme saamaan uudet silmät seuraavaan ja se tulee olemaan todella jännittävää. Ja näyttelijöistä on aina jännittävää luoda uusia suhteita uusien ohjaajien kanssa. Gary ja minä teimme kaksi elokuvaa yhdessä ja tekisin mitä vain hänen kanssaan, mutta nyt olen innoissani siitä, että pääsen tutustumaan Francisiin.
Muutamia uusia keskeisiä hahmoja esitellään Vihan liekeissä: aikaisemmat tribuutit Johanna ja Finnick. Casting-huhuja sinkoilee. Onko ketään tiettyä, jota kannatat?
Minä aion luottaa prosessiin, koska tähän mennessä se on ollut loistava ja mielestäni se on saanut aikaan uskomattoman näyttelijäkaarrin. Elokuvaan on valittu näyttelijät niin hyvin ja minä lasken jopa itseni mukaan. Nyt tulee olemaan samanlainen prosessi ja tulemma saamaan loistavan Finnickin ja loistavan Johannan. Ja Plutarchin! Älä unohda! Tulossa on niin monia upeita hahmoja.
Sinun Effiesi oli mahtava. Kumpi hahmo oli sinulle haastavampi, W:n Laura Bush vai Effie?
Tiedäthän, Effie on paljon epäselvempi hahmo. Laura Bush oli itse asiassa aika helppo, koska hän oli vain hyvä vaimo. Hänellä ei ollut poliittista yhteyttä. Muutos oli aika helppo. Minusta itse asissa tuntuu, että jos minulle olisi ne hiukset, minä jollain tavalla näyttäisin häneltä. Hän on mukavan näköinen leidi.
Joten Effie oli ehdottomasti vaikeampi. Effie kävelee hyvin kapealle viivalla ja halusin, ettei hän olisi vain koominen helpotus, halusin hänellä olevan paljon painoa ja tavallaan kantavan Capitolin painoa ympärillään, kuin Capitolin alistamista ja kaikkien ymmärtävän, että hän on pelossa elävä nainen.
Effie oli mahtava. Oli mahtavaa olla niin monien fanien hyväksymä ja, että Suzanne Collins kertoi minulle, että tein hyvää työtä. Se oli minulle suuri kohokohta.
Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti