perjantai 16. lokakuuta 2015

Matkijanärhi osa 2:lle ensi-ilta myös Pekingiin + vinkit ensi-iltoihin!


Eilen tiedotettiin, että Kiinan Pekingissä tullaan järjestämään Matkijanärhi osa 2:n ensi-ilta, johon saapuu vieraiksi myös elokuvan tähtiä! Tämä tapahtuma järjestetään 12. marraskuuta. Virallisen Kiinan ensi-iltansa elokuva saa 20. marraskuuta sitä näytetään useilla tuhansilla valkokankailla ympäri Kiinan niin 2D kuin 3D:nä ja sekä dubattuna kuin tekstitettynäkin.

Matkijanärhi osa 2:n maailmankiertue näyttää nyt tältä:
  • 4.11. - Berliini, Saksa (maailman ensi-ilta)
  • 5.11. - Lontoo, Iso-Britannia (Sysimarja mukana menossa!)
  • 9.11. - Pariisi, Ranska
  • 12.11. - Peking, Kiina
  • 16.11. - Los Angeles, USA
  • ??? - Moskova, Venäjä
Lionsgate ei ole vielä kommentoinut Moskovan tapahtumaa millään lailla, joten katsotaan miten sen osalta käy. 

Oletko menossa johonkin mainituista ensi-illoista? Siinä tapauksessa suosittelen videota, jolla kerron vinkkejä kansainvälisiin ensi-iltoihin! 


Videolla olevien lisäksi suosittelen, ettet ota liikaa tavaraa mukaan! Itselläni oli nimmaroitava juliste, kamera ja Suomen lippu - jostain oli luovuttava ja tällä kertaa se oli kamera. Mutta ainakin Suomen lippu näkyi livestreamillä! Jos satut omistamaan GoPro-kameran, se olisi myös hyvä lisävaruste. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti