lauantai 31. lokakuuta 2015

Jenniferin, Joshin ja Liamin käden- ja jalanjäljet TCL Chinese elokuvateatteriin


Matkijanärhi osa 2:n lehdistökiertue alkoi virallisesti tänään, ja ensimmäiseksi vuorossa oli jo aiemmin uutisoimamme seremoniatilaisuus, jossa Jennifer, Josh ja Liam saivat painaa käden- ja jalanjälkensä sementtilaattaan kuuluisan Hollywood Boulevardin varrella sijaitsevan TCL Chinese elokuvateatterin pihalle!

Tapahtumasta on julkaistu jo valtavasti kuvia, joita voit katsoa alta. Videoita päivittelemme myöhemmin niiden ilmaannuttua nettiin.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Peoplelta tulossa Matkijanärhi osa 2-spesiaalinumero


US Weeklyn tapaan myös People-lehti julkaisee Matkijanärhi osa 2:sta spesiaalinumeron! People on julkaissut spesiaalit myös Nälkäpelistä ja Vihan liekeistä, mutta jostain syystä Matkijanärhi osa 1 jäi lehdeltä väliin. Tässä numerossa tulee olemaan juttua kaikista sarjan elokuvista. Lehti ilmestyy USA:ssa 13. marraskuuta.

Bio Rexillä Matkijanärhi osa 2-kilpailu


Elokuvateatteriketju Bio Rexillä on meneillään Matkijanärhi osa 2-aiheinen kilpailu, jossa voi voittaa samanlaisen setin kuin Nordisk Filmin kilpailussa: viiden Matkijanärhi-pinssin setti sekä Tim Palenin Photgoraphs from The Hunger Games-kirja! Osallistumaan pääsee tästä.

Muistakaa myös meidän kilpailumme, jossa voi voittaa kutsut kahdelle Matkijanärhi osa 2:n ennakkonäytökseen!

Uusia still-kuvia ja yksityiskohtia kulissien takaa Francis Lawrencen ja Nina Jacobsonin kertomana

LA Times on julkaissut mielenkiintoisen jutun, jossa ohjaaja Francis Lawrence ja tuottaja Nina Jacobson paljastavat muutamia yksityiskohtia Matkijanärhi osa 2:n kulissien takaa. Seassa on myös uusia still-kuvia!
"Tämä on rakennus, jonka löysimme Pariisin ulkopuolelta", Lawrence sanoi. "Jos tunnet kirjat, siellä on kohtaus, jossa he he laukaisevat ansan, joka vyöryttää myrkyllistä öljyä, sellaista mustaa liejua heidän päälleen. Tämä on aivan sen kohtauksen jälkeen. Elokuvassa tämä kaikki on tehostettu digitaalisesti ja koko tään sisäpihan alapuoli on mustan, kovettuneen tervan peitossa. Paikan nimi on Abraxas. Kun tiesimme, että meidän pitäisi mennä syvälle Capitoliin, halusimme yrittää etsiä niin monia todellisia, vaikuttavia ympäristöjä kuin mahdollista. Joten aloimme etsiä ulkoisesti tarpeisiimme sopivaa arkkitehtuuria ympäri maailman. Halusimme ylittää brutaaliuden ja klassismin välisen rajan."
Katnissin ja hänen tiiminsä täytyy taktikoida sortajiensa asettaman kuolettavien ansojen labyrintin läpi. "Katniss ja hänen ryhmänsä siirtyvät syvemmälle Capitoliin", Lawrence selitti. "Ja Boggs - Mahersala Alin näyttelemä hahmo oikealla - pitelee holoksi kutsuttua laitetta, jossa on tietopankki tunnetuista podeista ja ansoista. Mutta tietenkin uusia on lisätty, joten emme tiedä näkeekö holo ne kaikki."
Vaikka elokuvan miljöö on muuttunut Nälkäpelin areenasta Capitolin kaduille, yksi asia pysyy jatkuvana: Katnissin asevalinta. Mutta miten hyvin jousi ja nuolet toimivat, kun hänen tiiminsä täytyy mennä rikkaan kaupungin alaisiin viemäreihin? "Katniss on aika tehokas sen kanssa", Lawrence sanoi. "Ja Gale varsijousensa kanssa, hän on [myös] aika tehokas. Se on tavallaan hauskaa, koska Galella on heidän palavat nuolensa, joita he käyttävät valaisemaan tunneleita."
Mutta hauskuus ei kestä pitkään, "Kun he kulkevat Capitolin läpi, jotkut heistä selviävät ja jotkut eivät", Jacobson sanoi. "Tämä hetki Katnissin ja Peetan välillä on suuri käännekohta, tässä hän yrittää tuoda Peetan takaisin luokaseen. Kaikki mitä he joutuvat kestämään tämän hyökkäyksen aikana työntää häntä rajalle." Selvästi Katnissilla on edelleen yhteys aikaisemmin vangittuun Peetaan, "Hän on murtumaisillaan ja hän yrittää pitää hänet heidän kanssaan", Lawrence sanoi. "Ja heidän täytyy jatkaa matkaa. Joten tämä on itse asiassa tosi nopea, kiireellinen hetki, joka ei ole täysin hellä, vaikka siinä onkin hieman hellyyttä."
Ei epäilystäkään, etteikö tämä viimeinen isku maksaisi monien Panemin asukkaiden hengen, mutta tuomiopäivä on saapunut ihan diktaattorin etuoven portaille asti. "Tuo on presidentti Snow'n kartano", Jacobson vihjasi. "Aika paljon laskelmointia on vielä tehtävänä."

torstai 29. lokakuuta 2015

Upea kilpailu Nordisk Filmillä


Nordisk Filmillä alkoi tänään kilpailu, jossa ei voi voittaa kutsuja Matkijanärhi osa 2:n ennakkonäytökseen, mutta palkinnot ovat silti upeat! Voittajalle on luvassa jokaisen Nälkäpeli-elokuvan Matkijanärhi-pinssi SEKÄ Matkijanärhi osa 2:n limited edition-pinssi eli kaikkiaan viisi pinssiä SEKÄ Tim Palenin Photographs from The Hunger Games-kirja!

Lähetä kysymyksesi Jenniferille, Joshille ja Liamille somessa

Lauantaina 31.10. järjestetään Los Angelesissa Nälkäpeli-fanien "arvostustapahtuma", jonka osa Tribute Fan Awardsit ovat. Paikalla tulevat olemaan Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson ja Liam Hemsworth, joilta MTV:n Josh Horowitz kysyy fanien somessa esittämiä kysymyksiä! Tästä pitäisi tulla hauskaa! Tapahtuma kuvataan ja se on katsottavissa tiistaina 3. marraskuuta.

Voit lähettää kysymyksesi esimerkiksi Twitterissä käyttämällä häshtägiä #THGFanEvent. Kysymyksiä lähettää myös Instagramissa kommentoimalla tähän postaukseen tai Facebookissa alla olevan julkaisun kommentteihin.

Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson and Liam Hemsworth want to answer YOUR questions for The Hunger Games Global Fan...
Lähettänyt The Hunger Games 28. lokakuuta 2015

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Capitol Couturen viimeinen numero on ilmestynyt


Äsken ilmestyi Capitol Couturen viimeinen numero Ultima Volatus, joka löytyy osoitteesta www.capitolcouture.pn! Yllättäen siitä löytyy juttua Katnissista:
"Täysin tietoisena kamalista seurauksista, jotka tämä saattaa aiheuttaa, Capitol Couture tuo teille jotakin, mitä kukaan muu ei uskalla: syvän katsauksen kerran rakastetusta Capitol-ikonista, josta tuli kapinan ääni ja joka muutti Panemin ikuisesti."
Juttu käy läpi Katnissin merkittävimmät hetket ja sitten "Capitolin toimittaja" on jollain ilveellä kapinallisten joukossa ja kertoo heidän oloistaan sekä miten he näkevät Matkijanärhensä.

Koko "lehti" esittää Katnissin yllättävän positiivisessa mielessä ja jokaisessa muotijutussa on jokin viittaus häneen. Ehkä toimituksessa on kapinallisia? Toivotaan, että he pääsevät karkuun presidentti Snow'lta...

Tim Palenin Photographs from The Hunger Games-näyttely avattu Los Angelesissa

Tim Palen on avannut Photographs from The Hunger Games-näyttelyn Los Angelesissa. Siellä on näytillä valikoituja kuvia hänen saman nimisestä kirjastaan. Näyttely on Laica Galleryssä ja avoinna vain 28.-31.10. välisen ajan! Sosiaalisessa mediassa pyörii jonkin verran kuvia näyttelystä, alla kolme Mashablen Josh Dickeyn ottamaa kuvaa ja Panem Propagandan sivuilla vielä lisää!

Matkijanärhi osa 2 ensi-ilta myös Madridiin


Josh Hutchersonin Twitterissä ilmoitettiin tänään, että myös Madrid saa Matkijanärhi osa 2-ensi-illan vieraineen! Ensi-ilta järjestetään 10. marraskuuta ja paikalla tulevat olemaan Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson ja Liam Hemsworth.

Näin ollen Matkijanärhi osa 2:n kiertue näyttää seuraavalta:
  • 4.11. - Berliini, Saksa (maailman ensi-ilta)
  • 5.11. - Lontoo, Iso-Britannia (Sysimarja menossa mukana)
  • 9.11. - Pariisi, Ranska
  • 10.11. - Madrid, Espanja
  • 12.11. - Peking, Kiina
  • 16.11. - Los Angeless, USA
Melko tiukka aikataulu! Joshia on taidettu huijata, kun hän kerran joskus sanoi, että tällä kertaa heillä olisi aikaa katsella paikkojakin...

Kilpailu: Paras Nälkäpeli-muistosi - voita kutsut Matkijanärhi osa 2:n ennakkonäytökseen!


Nyt on vihdoin toivotun kilpailun aika! Koska Matkijanärhi osa 2 on viimeinen elokuva ja tunnelma innokas mutta nostalinen, haluamme tietää parhaat Nälkäpeli-muistonne. Osallistumistyyli on vapaa: voit kertoa muistosi tekstein, kuvin, kuvanmuokkauksin, piirroksin…

Kilpailussa on kaksi voittajaa, joista toisen valitsemme kilpailutyön perusteella ja toisen arpomalla. Kummallekin on luvassa kaksi kutsua Matkijanärhi osa 2:n ennakkonäytökseen, joka järjestetään 17. marraskuuta Helsingin Tennispalatsissa!

 Lähetä osallistumisesi sähköpostilla osoitteeseen sysimarja@gmail.com 8.11. klo 18:00 mennessä otsikolla ”Paras Nälkäpeli-muistoni". Liitä osallistumiseesi myös nimesi ja osoitteesi, niin saamme palkinnot lähtemään voittajille mahdollisimman nopeasti! ”. Emme pistä pahaksemme, jos haluat jakaa teoksesi sosiaalisessa mediassa. Käytä silloin hashtagejä #sysimarja ja #matkijanärhi2! Vaikka jakaisit työsi somessa, pyydämme silti lähettämään osallistumisen myös sähköpostilla.

Olkoon onni aina teille myötäinen!

Matkijanärhi osa 2 Suomeen 3D:nä + lippujen ennakkomyynti alkaa 6.11.!

Vihdoin nämä tiedot ovat julkisia! Matkijanärhi osa 2 nähdään Suomessa tavallisen 2D:n lisäksi myös 3D:nä! Aikaisemmista elokuvista vain Matkijanärhi osa 1 tehtiin 3D:nä, mutta tuota versiota näytettiin vain Kiinassa. Nyt on siis ensimmäinen (ja viimeinen...) mahdollisuus Katniss ja kumppanit sekä Capitol ja Vyöhykkeet 3D:nä.

Toinen suuri uutinen: Matkijanärhi osa 2:n ennakkolipunmyynti alkaa ensi viikon perjantaina eli 6.11.! Ainakin Finnkinon teatterit ovat mukana ennakkomyynnissä, muilta kannattaa tiedustella asiaa erikseen.

Täällä vielä Nordisk Filmin tiedote asiasta.

Matkijanärhi osa 2:n uusi TV-spotti "Epic Finale"

Viime yönä ilmestyi Matkijanärhi osa 2:n uusi TV-spotti, joka kulkee nimellä "Epic Finale"! Tässä tämä spotti, jossa on pari ennennäkemätöntä pätkää. Tällä on pituuttakin kokonainen minuutti!

tiistai 27. lokakuuta 2015

Josh Hutcherson puhuu tulevaisuudensuunnitelmistaan

Josh Hutcherson on antanut monia haastatteluja hänen lyhytelokuvansa The Rustedin julkaisemisen myötä ja hän on jonkin verran puhunut myös Nälkäpeleistä niissä. Timen haastattelu on mielestäni parhaita, joten valitsin siitä muutamia pätkiä suomennettavaksi! Tässäkin puhutaan muiden tapaan suuremmaksi osaksi The Rustedista, mutta haastattelussa tulee esiin muutamia mielenkiintoisia pointteja esim. Joshin tulevaisuudensuunnitelmista. Koko haastattelu on luettavissa Timen sivuilla!
Huomasin lopputeksteistä, että tuotit elokuvan yhdessä äitisi kanssa.
Joo, hän on tehnyt tätä näyttelemisjuttua kanssani siitä asti, kun olin yhdeksän, matkustaen ympäriinsä kanssani. Hän ei ole koskaan ollut managerini, koska hän on äitini ja halusimme pitää ne erillään. Mutta hän on aina ollut tosi innokas tarinoita ja käsikirjoituksia kohtaan ja auttanut minua valitsemaan monia tekemistäni elokuvista. Perustimme tuotantoyhtiön yhdessä muutama vuosi sitten. Meillä on seitsemän projektia, joita kehitämme yhdessä. Olemme hyvä tiimi, koska minä olen luova puoli ja hän on tosi käytännöllinen ja superjärjestelmällinen, mikä ei ole ollenkaan minun vahvuuteni. Tämä on ensimmäinen juttu, jonka olemme tuottaneet yhdessä alusta loppuun. Aika hyvin, ensimmäinen juttu, jonka teet ja Ron Howard on mukana. 
Miten lähestyt roolia, jota tulet näyttelemään vain 17 minuutin ajan verrattuna rooliin kuten Peeta, jota olet näytellyt neljässä yli kahden tunnin elokuvassa?
En lähesty sitä erilailla. Minusta suurin ero tulee käsikirjoituksesta. Henkilöiden todellisen olemuksen ja heidän läpi käymiensä asioiden toteuttaminen on hankalaa saavuttaa 15 minuutissa. Joten taputukset Kat Candlerille, käsikirjoittaja-ohjaajallemme, sen tekemisestä, koska hän todella teki sen hienovaraisesti, mutta silti kertoi keitä nämä ihmiset todella ovat. [Hahmolleni] rakentamamme taustatarina oli kolmesivuinen ja käsikirjoituksemme vain 15-sivuinen.
Olet kertonut haluavasi ohjata tulevaisuudessa. Onko sinulla konkreettisia suunnitelmia siihen liittyen?
Olen kirjoittanut lyhytelokuvan ja kehitän vielä sen käsikirjoitusta. Se on todennäköisesti ensimmäinen asia, jonka tulen ohjaamaan. Parin tuotantoyhtiöni kehittelyssä olevista projekteista kohdalla mietin ohjaamista. Olen aina 9-vuotiaasta asti ollut kiinnostunut kaikista elokuvanteon puolista. Minulla oli aina kuvausten päättymisen jälkeen taoana hengailla kameramiesten kanssa. Olen ehdottomasti valmis siihen, mutta olen hermostunut. En ole perfektionisti, mutta kun teen jotakin, haluan tehdä mikä on oikein. Pistän itsestäni kaiken elokuvaan, jota teen. Monet ovat vain, "Tee se, siinähän opit." Mutta minä todella haluan sen olevan hyvä, joten etenen rauhallisesti.
Miltä tuntuu valmistautua hyvästelemään Peeta ja Nälkäpeli-perheesi?
Se on kaksijakoinen tunne. Se on suuri osa minua ja tulen ikävöimään elokuvien kuvauksia, koska se oli mitä hauskinta. Meistä tuli niin läheisiä tämän puolivuosikymmenen aikana. Mutta olen valmis seuraavaan asiaan. On mennyt neljä ja puoli vuotta ja joka vuosi kuvataan elokuva ja tehdään vähintään kolme ja puoli viikkoa pressiä, joten se on ollut suuri sitoumus. On mukavaa saada vapauteni takaisin. Sanoisin sen olevan puolet ja puolet, olen puoliksi innoissani päästessäni siirtymään seuraavan projektiin ja puoliksi harmissani, etten voi tehdä lisää näitä elokuvia.
Onko sinulla minkäänlaista helpotuksen tai innostuksen tunnetta siitä, että voit luoda itsesi erillään tästä roolista, johon sinut on liitetty niin vahvasti?
Ehdottomasti on. Mutta on myös pelkoa siitä, että ihmiset ovat jäädyttäneet sinut siihen rooliin loppuelämän ajaksi. On hankalaa irrottautua siitä, mutta jännittävää, varsinkin näin menestyneen sarjan jälkeen, ottaa ihmisten sinua kohtaan esittämä innokkuus ja päästä toteuttamaan itseään ja tehdä mitä haluaa. Juuri nyt olen tosi valikoiva projekteista, jotka haluan tehdä, koska voin olla. On siistiä päästä määrittelemään itsensä uudestaan.   
Josh tulee aina olemaan meidän Peetamme, mutta ainakin minä odotan innolla näkeväni hänet muissa rooleissa! Eilen ilmoitettiin, että Josh nähdään tanskalaisohjaaja Per Flyn elokuvassa Backstabbing for Beginners. Hän toimii myös elokuvan vastaavana tuottajana! Elokuvan kuvaukset alkavat tammikuussa.

Uusia still-kuvia Empiren Matkijanärhi osa 2-artikkelissa



Matkijanärhi osa 2:ta ei nyt nähdä Empiren kannessa, mutta uusimmassa numerossa on silti juttua elokuvasta ja pari uutta still-kuvaa! Kyseinen numero tulee Suomessa saataville 10.11. Tässä kuitenkin pari pätkää jutusta ja lisäksi Jabberjays.netistä löytyy kuvat koko artikkelista.


Francis Lawrencesta Matkijanärhi osa 1:stä, kun Empire muistuttaa, ettei se ollut yhtä menestynyt kuin Vihan liekit:
"Se on ensimmäinen, joka on tunnelmaltaan täysin erilainen. Koko tarinan kannalta se on toisen osion hiljainen kohta, jossa päähahmo jätetään sivuun ja häntä manipuloidaan ja hän asuu maan alla. Peliä ei ole ja se on paljon poliittisempi ja keskittyneenmpi propagandaan... Minusta ihmiset, jotka ymmärsivät ajatukset ja teemat ja mitä teimme elokuvan kanssa pitivät siitä. Minusta elokuvaa kohtaan tuli kyynisiä kommentteja, joiden mukaan se oli vain rahastusta, mikä aiheutti minulle pettymyksen, koska olen oikeastaan tosi ylpeä siitä ja mistä se kertoo... En tiedä, miten tehdä viimeinen kirja yhdeksi elokuvaksi. Ellet sitten päätä, 'Se propaganda-juttu ei ole mielenkiintoinen ja Peetaa ei tarvinnut kidnapata.' Kaikki nämä ideat olisi pitänyt leikata. Minusta se ei olisi ollut mielenkiintoista ja sitä lukua tarvittiin. Olen edelleen sen takana."
Hyvä Francis! Tässä vielä vähän Matkijanärhi osa 2:sta:
"Capitolista tulee areena. Tätä ei ole parannettu tekemälle siitä vain isompi ja rohkeampi. Tässä elokuvassa kaikki ideat ja kilpailu ja suhteet törmäävät yhteen. Joten siinä mielessä se on koko joukon eeppisin ja tunteellisin. Siinä, että se on sarjan ensimmäinen elokuva, joka todella loppuu, on jotain tosi tyydyttävää. Siinä ei ole "cliffhangeriä", siinä ei ole härnäystä. Se loppuu."

Tässä vielä Jennifer Lawrencen suusta pieni pätkä kuvausten viimeisestä päivästä, jota emme olekaan ennen kuulleet:
"Viimeisenä päivänä kaikki olivat, 'Oh my God!' Minä olin ärtynyt. Olin, 'Minä en ole iloinen tästä. Lopettakaa.' En vain halunnut sen loppuvan. Minulla ei itse asiassa ole vapauden tunnetta, jota odotin. Minä todella nautin sarjoista. Niissä pääsee työskentelemään uudestaan samojen ihmisten kanssa. Se on kuvausten pelottava osa: menet uuteen kaupunkiin ja olin kaukana kaikesta ja kaikista tuntemistasi ja lopussa kaikki ovat hyvin läheisiä. Sarjoissa kaikki tuntevat toisensa. Se on yksi syy, miksi olen surullinen joutuessani hyvästelemään nämä elokuvat. Tulen ikävöimään sitä."
Et ole ainut, Jen...

Katniss Everdeen Cineplexin kannessa


Cineplexin kannessa on ennennäkemätön promokuva Jennifer Lawrencesta Katniss Everdeeninä! Lehdessä on artikkeli Matkijanärhi osa 2:sta, mutta siinä ei ole mitään uutta, sillä se on koottu heinäkuisen San Diegon Comic-Conin keskustelu- ja lehdistöpaneeleista.

Koko Cineplexin marraskuun numeron voi tsekata tästä. Tekstittömästä promokuvasta kiitos Tumblrin j-lawperfectionille.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Sam Claflin puhuu Nälkäpeli-elokuvissa


The Guardian on julkaissut uuden haastattelun, jossa Sam Claflin puhuu mm. Nälkäpeli-elokuvista ja Finnickistä. Koko haastattelu on luettavissa täällä, mutta alta löytyy osa myös suomennettuna. Lisäksi The Guardian on julkaissut joukon kuvia Samistä!

Matkijanärhi osa 2:sta:
"Joo, meillä oli muistinvirkistysnäytös yhtenä päivänä, mikä oli hyödyllistä. Ennen sitä en oikein muistanut ketä näyttelin tai mitä sanoi", hän vitsailee. Mutta minusta se on loistava kliimaksi sarjalle. Se tuntuu ajanjakson päätökselle. Olin surullinen päätöksestä, mutta myös onnellinen." 
Nälkäpeli-elokuvien kuvaamisesta:
"Se oli vähän kuin ystävien kanssa lomailua. Suuren osan ajasta vain juoksentelin ympäri Havaijia Jenin, Joshin ja Lynn Cohenin kanssa."
Philip Seymour Hoffmanin kuolemasta:
"Minun ei varmaan pitäisi hirveästi puhua siitä", sanoo Claflin. "Mutta se iski meihin kaikkiin tosi kovaa. Se oli tosi odottamatonta, tosi surullista. Hän ei ollut vain miljoonien sankari, vaan myös oma henkilökohtainen sankarini. Se tapa, jolla hän teki jotakin joka roolin kanssa. On järkyttävää, että häntä ei voi enää koskaan nähdä uudessa elokuvassa."

Kuvausten yksinäisyydestä:
"Olen ehdottomasti kokenut työn yksinäisyyden. Ensimmäisen Nälkäpelin [tässä tarkoitetaan Vihan liekkejä, joka oli Samille ensimmäinen] aikana olimme Atlantassa kuuden kuukauden ajan. Olin hotellissa ja minulla oli seuranani vain Frendien DVD-boxi. Tavallaan se, että minun täytyi olla niin hyvässä kunnossa, auttoi: kuukausien ajan rutiinini oli mennä salille-kanaa-sänky-sali-kanaa-sänky-työtä, toista."
Finnick Odairiksi valituksi tulemisesta:
"Kirjoja lukiessa hahmoni on tarkoitus näyttää tavallaan kreikkalaiselta jumalalta. En olisi valinnut itseäni rooliin: kalpea, brittiläinen, ylipainoinen ja sänkikäs. Tykkään oluesta ja hampurilaisista. Pääsin ehdolle "parhaan paidattoman kohtauksen" kategoriassa Zac Efronia vastaan. Tarkoitan, miten voisin kilpailla Zac Efronin kanssa?"

Jennifer Lawrencesta, sosiaalisesta mediasta ja faneista:
"Jen, siunausta hänelle, sietää paljoa. On pelottavaa nähdä sellaista. Minulla on Twitter ja Instagram, koska en halua kutsua ihmisiä elämääni liikaa. Se on tapani saada fanit ajattelemaan, että he näkevät todellista elämääni, vaikka todellisuudesta työnnän heitä kauemmas."
 "Monet seuraajistani ovat iässä, jossa he eivät saa juoda tai ottaa tatuointeja tai mitään sellaista ja meillä on heitä kohtaan velvollisuus, jota monet ihmiset eivät huomioi. Esimerkiksi minä olen menossa ystäväni luokse tänä iltana, mutta en aio tviitata itsestäni kuvia, kun olen humalassa. Musiikkiteollisuus on ihan sekaisin - katsopa vaikka Miley Cyrusta, joka on vain seksiä ja huumeita. Ajatus siitä, että jonakin päivänä lapseni saattaisi ihailla jotakuta sen kaltaista..." hän hiljenee ja pudistaa päätään.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Kuvia: US Weeklyn Matkijanärhi osa 2-spesiaali


US Weeklyn Matkijanärhi osa 2-spesiaali on viimein ilmestynyt ja yllä on kuva sen kannesta. Lehdessä on useita uusia stillejä, alla niistä pari. Kuvat on otttanut insomniatichearts (Tumlbr) ja linkistä löytyy vielä lisääkin!



Kannen kuvasta kiitos @TechnaDeschanel. Aikaisempien elokuvien spesiaaleja ei valitettavasti ole ollut saatavilla Suomessa, mutta esimerkiksi Akateemiselta Kirjakaupalta voi yrittää tiedusella.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Uusi still-kuva Peetasta ja Primistä

Tänään netissä on pyörinyt uusi still-kuva Peetasta ja Primistä ja nyt, kun sen lähdekin on selvillä, julkaisen sen täällä. Kuva on uudessa J-14-lehden numerossa, jossa on kahden sivun juttu Matkijanärhi osa 2:sta. Skannauksista kiitos Panem Propagandalle! Tämän numeron pitäisi nyt olla saatavilla, täältä voit katsoa löytyykö lehteä lähimmältä lehtipisteeltäsi.


Video: Näin saat The Mockingjay Appistä kaiken irti + kilpailu


Kuten keskiviikkona uutisoimme, Our Leader the Mockingjay-sovellus päivittyi ja sai mm. uuden nimen, The Mockingjay App! Jos sovelluksen toimintaperiaatteet ovat vielä hämäränpeitossa, niin tämä video auttaa. Käyn videolla läpi sovelluksen ominaisuudet ja miten niitä käytetään.

Sovellusta kannattaa kokeilla, sillä jakamalla alla olevan NÄLKÄPELI-elokuvien päivityksen kommenteissa The Mockingjay Appillä tehdyn kuvan, voit voittaa kaksi kutsua Matkijanärhi osa 2:n ennakkonäytökseen!

Lataa aivan mahtava The Mockingjay appi nyt ja saat tehtyä itsellesi upeat maskit! Jaa kuvasi kommentteihin, arvomme...
Posted by NÄLKÄPELI-elokuvat on 23. lokakuuta 2015

The Rusted sai ensi-iltansa eilen


Canonin Project Imagination: The Trailerin lopputuloksena syntyi lyhytelokuva The Rusted, jota tähdittävät Josh Hutcherson ja Jena Malone. Elokuva sai eilen ensi-iltansa New Yorkissa ja näytöksen jälkeen pidettiin Q&A, jossa paikalla olivat kummatkin näyttelijät sekä Ron Howard ja ohjaaja Kat Candler. Tässä muutama kuva tapahtumasta ja mikä parasta, itse The Rusted!

The Rusted on psykologinen trilleri, jossa Joshin ja Jenan näyttelemät sisarukset päättävät remontoida lapsuudenkodistaan levytysstudion.


Matkijanärhi osa 2 Total Film-lehdessä


Total Filmin uudessa numerossa Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Francis Lawrence ja Nina Jacobson puhuvat sarjan päättymisestä. Tässä suomennettuna muutama kohta ja koko jutun skannaukset löytyvät täältä.

Jossain on liikkunut huhuja, että Jennifer olisi ollut lähellä hukkua Matkijanärhi osa 2:n kuvauksissa. Tämä ei pidä paikkaansa - Jenin kohdalla...
"Kaikki aina sanovat niin", hän irvistää, muistaen erityisen rankan päivän eniten tienaavana naistähtenä. "Minä en melkein hukkunut, ikinä." 
"Wes [Chatham, joka näytteli Castoria] melkein hukkui", heittää väliin Liam Hemsworth, hänen kanssanäyttelijänsä Nälkäpeli-sarjan viimeisessä osassa. "Tunneleissa tapahtuneen taistelukohtauksen aikana on kohta, jossa yksi mutanteista hyökkää hänen kimppuunsa. Stunthenkilö piti häntä vahingossa veden alla..." 
"Pyhä jysäys", sanoo Lawrence aidon ällistyneenä tästä paljastuksesta. "En tiennyt siitä..." 
"Jep, hän ei päässyt ylös. Hän sanoi melkein hukkuneensa." 
Lawrence on tyrmistynyt. ""Hienoa, miten se joka levitti huhua ajatteli, 'Herranjestas, mitä tapahtui? No, se on mielenkiintoisempaa, jos sanomme sen olleen Jennifer...' Voit jo nähdä ketjun puhelimessa. "Kuka on Wes? Jennifer Lawrence!"
Nina kommentoi jatko-osien mahdollisuutta:
"Minulla ei ole hajuakaan, miten laajentaa sitä, enkä suunnittelekaan tekeväni niin juuri nyt", hän sanoo. "Jos Suzanne Collins soittaisi minulle yhtenä päivänä ja sanoisi, 'Minulla on idea...' olisin heti mukana. Mutta seuraisin aina hänen johtoaan ja juuri nyt suunnitelmia ei ole. En tietäisi, miten tehdä se itse, enkä haluaisi tehdä sitä, jos hän ei haluaisi, jos se ei tulisi häneltä."
Francis ja näyttelijäkolmikko uskovat vakaasti, että Nälkäpeleistä tehdään uudet elokuvat viimeistään 20 vuoden kuluttua.
Ja sitten, tietenkin, väistämätön Nälkäpeli-reboot 20 vuoden kuluttua... "Tämän toiminnan perusteella näyttää, että niin voisi käydä", nauraa Francis Lawrence. "Tuntuu siltä, kun siihen menisi alle 20 vuotta!" 
"Tietysti niin käy", sanoo Jennifer Lawrence. Ja kuinka surrealistista se olisi hänelle? "Minusta se ei ole lainkaan surrealistista", hän kohauttaa olkiaan, "Minusta se on täysin realistinen mahdollisuus. Onnea heille!" 
"Minä haluan näytellä Haymitchiä", vitsailee Josh Hutcherson, "Sinä voit olla Effie." Hän kääntyy Hemsworthin puoleen. "Sinä voit olla Snow. Poika, josta emme tienneet mitään." Hemsworth virnisti, hyväksyen sen. "Olen tosi katkera teitä kohtaan sen takia, mitä tapahtui." 
"Mahtavaa", intoilee Hutcherson, käyden elokuvan tuotantoa läpi päässään. "Me kirjoitamme sen. Jen ja Amy Schumer!" Lawrence nyökkää. "Se tulee olemaan dramaattisen elokuva, jonka olette nähneet."
Tämä reboot olisi varmasti aika mielenkiintoinen. :D Kieltämättä olisi hauska nähdä Josh Haymitchinä ja Jennifer Effienä!

Kyseinen Total Filmin numero tulee Suomessa myyntiin 17. marraskuuta. Täältä voit tarkistaa, löytyykö lehteä lähimmältä lehtipisteeltäsi.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kokeile uutta The Mockingjay-sovellusta


Matkijanärhi osa 1:n markkinoinnista tuttu Our Leader the Mockingjay-sovellus sai tänään päivityksen, jossa se sai myös uuden nimen - The Mockingjay App - uuden ilmeen ja uusia ominaisuuksia! Sillä voi nyt luoda itsestään Faces of the Revolution-hahmojulisteiden tyyppisen kuvan tai tehdä itselleen Effie lookin.

Jos sinulla on jo OLTM-sovellus, saat uudet ominaisuudet käyttöösi päivittämällä sen. Jos sinulla ei sovellusta ole, se löytyy Androidille Google Play:stä ja iOS:lle iTunesista. Yksityiskohtaisempaa postausta sovelluksesta on tulossa viimeistään ensi viikolla!