Jennifer Lawrence nähdään Vanity Fairin helmikuun numerossa ja hänestä on lehdessä suuri juttu. Kyseinen artikkeli löytyy myös kokonaisuudessaan netistä. Siinä Jennifer puhuu mm.
Winter's Bonesta, Unelmien pelikirjasta jne. sekä Nälkäpelistä ja Vihan liekeistä. Kyseiset kohdat suomennettuna olla, loput on luettavissa englanniksi
täällä.
Gary Rossista ja Francis Lawrencesta
"He ovat melkein täydellisiä vastakohtia", Lawrence sanoi kahdesta ohjaajasta, lisäten nopeasti, "ja molemmat ovat aivan täydellisiä näihin elokuviin. Francis on aika nero erilaisten maailmojen rakentamisessa ja sinun kuljettamisessasi toiseen maailmaan. Kulisseissa tunnelma on paljon hiljaisempi, Gary on tosi energinen. Francis on tosi rento ja tosi rauhallinen.
Woody Harrelsonin kanssa työskentelemisestä
"Woody ja minä emme ole koskaan oikeastaan puhuneet näyttelemisestä. Olemme tosi samanlaisia. Francis pitää minua aina pilkkanaan, koska ilmaannun kuvauspaikalle, eikä minulla ole tietoakaan siitä mitä teemme tai onko minulla vuorosanoja. Niinpä hän tekstaa minulle aamulla: 'Onko sinulla hajuakaan siitä mitä teemme? Ei? Ok, anna kun kerron.' Ja viime vuonna Woody sanoi, 'Jestas! En ole koskaan työskennellyt jonkun kanssa, joka saa minut tuntemaan, että työskentelin liian lujasti!'"
Samankaltaisuuksista Katnissin kanssa
"Luin Nälkäpeli-kirjoja Oscar-kauden aikana, joten olin ensimmäistä kertaa näissä mekoissa, jotka eivät näyttäneet eivätkä tuntuneet minulta. Tunsin itseni käveleväksi räsynukeksi. Muistan istuneeni meikissä ja kampauksessa, kuunnellen juttuja, mistä he puhuivat ja suurin osa oli sellaisia, joista en edes tiennyt. Isäni kutsui heitä ydinjoukoksi - he tekivät kampauksen ja meikin ja kynnet samaan aikaan. Joten luin sen ja ajattelin, 'Tiedän tismalleen miltä tuo tuntuu.' Ja sitten, toisessa kirjassa, ihmisten suhteet sinuun muuttuvat yhtäkkiä. Olet tietoinen ihmisten tuijotuksesta.
"Jopa Katnissin suhde hänen äitiinsä."
"Se on erilaista. Soitan äidilleni nyyhkyttäen koko ajan. Mutta siinä on kyse anonyymiyden menettämisen seurauksien käsittelemisestä. Menetät yksityisyyden. Ja sitten, kolmannessa kirjassa, itkin lukiessani sitä, koska hän vihdoin tajuaa voivansa tehdä hyvää. Lapset ovat sairaalassa ja vain sinne meneminen ja heidän tapaamisensa voi kohottaa heidän mieltään ja antaa heille toivoa. Niin paljon kuin tämä onkin kirous, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, yhtä suuren rahamäärän tienaaminen kuin minä tienaan tekemällä jotakin mitä rakastan, on vaikea olla katumatta sitä, kun sinua jahtaa 15 muukalaista. Kaikki mitä haluat tehdä on vuokrata talo, mutta sitten pitää vuokrata sellainen, jossa on portti ja sitten ajattelet 'Mitä olen tehnyt?' Tämä on niin tyhmää.
...Mutta sitten on näitä Make-a-Wishistä kuvauspaikalle tulleita lapsia. Ensimmäisessä elokuvassa tapasin tämän tytön, enkä voi kertoa tätä tarinaa itkemättä." Hän epäröi. Häntä itkettää. "Hänellä oli arpia joka puolella kehossaan - palovammoja - ja hän kertoi minulle, miten hän aina häpesi itseään sen takia, miltä hän näytti ja hän oli niin nolona, ja nyt hänen lempinimensä on Liekehtivä tyttö, mutta hän rakastaa sitä ja käyttää sitä ylpeänä. Se antaa hänelle itsevarmuutta. Se oli ensimmäinen kerta koko urani aikana, kun minusta oikeasti tuntui siltä, että tässä on järkeä."
Lähde
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti