keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Video: Dayo Okeniyi puhuu Nälkäpelistä ja seuraavasta elokuvastaan

Siitä onkin aikaa, kun Threshistämme eli Dayo Okeniyistä on kuulunut mitään! Young Adult Hollywood sai kuitenkin eilen illalla tilaisuuden haastatella häntä Warm Bodies-elokuvan ensi-illassa Los Angelesissa. Videossa Dayo puhuu Nälkäpeistä kokemuksena, ystävyydestä muiden tribuuttien näyttelijöiden kanssa ja miten hän odottaa Vihan liekkejä yhtä innoissaan kuin muutkin. Lisäksi hän puhuu uudesta elokuvastaan Spectacular Now, jonka on tarkoitus ilmestyä Amerikan elokuvateattereihin kesällä.


Voit katsoa videon myös täällä.

Lähde

tiistai 29. tammikuuta 2013

Google Maps-kuvia Vihan liekkien runsaudensarvesta ja avajaisseremonian kulisseista

Google Mapsista voi näköjään olla vielä enemmän hyötyä kuin voisi kuvitella. Sen satelliittikuvista näkyy hyvin Vihan liekkien runsaudensarven ja avajaisseremonian kulissit! Klikkaamalla voit katsoa kuvia tarkemmin.



Lähde

Jennifer Lawrence ja Liam Hemsworth olivat mukana Vihan liekkien kuvauksissa New Jerseyssä


Perjantaina ilmaantui huhuja siitä, että Vihan liekkejä kuvattaisiin vielä kaksi päivää puistossa New Jerseyssä.  Nyt osavaltion elokuvakomissio on vahvistanut NotrhJersey.comin kautta, että paikalla tosiaan kuvattiin Vihan liekkejä ja että Jennifer Lawrence ja Liam Hemsworth olivat mukana kuvauksissa.
"He kuvasivat kohtauksia elokuvan alkuun Ramapo State Forestissa", sanoi Steven Gorelick, New Jersey Motion Picture & Television Commissionin [New Jerseyn elokuva- ja TV-komissio] toimitusjohtaja, joka oli kuvauspaikalla perjantain kuvauksien aikaan.
Elokuvan tähdet Jennifer Lawrence ja Liam Hemsworth olivat Gorelickin mukaan siellä.
"Sää sopi heille täydellisesti", sanoi Gorelick. "Vesi jäätyi ja siellä oli vähän lunta ja he saivat jotain tosi hyvää kuvamateriaalia."
Lähde

Vihan liekeille reilu voitto MTV Movie Brawlissa!


Jos et ole vielä kuullut, niin Vihan liekit päihitti Luukaupungin MTV Movie Brawlin finaalissa ja ansaitsi paikkansa vuoden odotetuimpana elokuvana! Vihan liekit keräsi koko turnauksen aikana 10 miljoonaa ääntä ja voitti finaalin selvästi 100 000 äänellä. Meidän Finnickimme eli Sam Claflin kiitti faneja MTV Newsin kautta seuraavin sanoin:
"Olen niin onnellinen ja ylpeä voidessani sanoa olevani osa Nälkäpeli: Vihan liekkejä. Haluan vain sanoa isot kiitokset kaikille faneille maailmanlaajuisesti äänestämisestä. Olen innoissani, kun tiedän, että he ovat aivan yhtä innoissaan kuin minäkin seuraavasta luvusta..."
Eihän tässä muuta voi sanoa kuin että HYVÄ TRIBUUTIT!

maanantai 28. tammikuuta 2013

Lisää videoita SAG Awardseista

Extra ja Entertainment Tonight ovat julkaisseet uusia videoita SAG Awardseista. Extra keskusteli Jennifer Lawrencen kanssa punaisella matolla ja ET:n videossa Jennifer kertoo reaktiostaan voittoonsa vanhempiensa kanssa (AAW).




Videot voi katsoa myös täällä ja täällä.

Jennifer Lawrencelle parhaan naisnäyttelijän palkinto SAG Awardseissa

Jennifer Lawrence osallistui eilen Screen Actor's Guild Awardseihin ja näytti jälleen kerran upealta sairastamastaan keuhkokuumeesta huolimatta. Jennifer pokkasi mukaansa "huomattavan elokuvanaisnäyttelijän" palkinnon roolistaan Unelmien pelikirjassa! Alla muutama kuva, lisää mm. täällä ja täällä.

 


Tässä video Jenniferin kiitos-puheesta (katsottavissa myös täällä):


E! Online haastattelee Jenniferiä punaisella matolla (video):


Jennifer kävelee punaisella matolla (video):


Jennifer ja Bradley Cooper esittelevät Unelmien pelikirjan yhtenä "huomattava elokuvan näyttelijäkaarti"-kategorian ehdokkaana (video):


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Toby Jones puhuu Vihan liekeistä, Jenniferistä ja Francisista

BANG Showiz haastatteli äskettäin Toby Jonesiä [Claudius Templesmith], joka ylisti Francis ja Jennifer Lawrencea ja sanoi olevansa ylpeä ollessaan osa Nälkäpeli-sarjaa.
Francis Lawrencesta:
"Sanoisin, että se sai erilaisen herkkyyden omaavan erilaisen ohjaajan. Luulen, että hän haluaa jättää siihen oman jälkensä. Se on kliseistä, mutta haluat kunnioittaa kirjoja, jotka ovat olleet tosi menestyneitä, mutta silti vaikuttaa siihen hieman."  
Jennifer Lawrencesta:
"Olin Golden Globes:ssa viime viikonloppuna ja katsoin hänen saavan palkintonsa Unelmien pelikirjasta, ja työskentelin hänen kanssaan elokuvassa nimeltä Serena, joka ilmestyy tänä vuonna. Hän on merkittävä. Ei niin, että hän olisi yli-itsevarma tai ylipramea tai ylimielinen, hän on vain uskomattoman avoin ihminen."
"Kaikki tämä [gaalat] saattaa näyttää sinusta [journalistista] luonnolliselta , mutta näyttelijöistä se ei tunnu luonnolliselta. Hän käsittelee sitä kaikkea niin kevyesti. Hänessä on sitä myös valkokankaalla. Olen hänen suuri ihailijansa."
Hänen roolistaan sarjassa:
"Aina silloin tällöin he pyytävät minua tulemaan paikalle iltapäivän ajaksi ja improvisoimaan Stanley Tuccin kanssa. He lennättävät minut Amerikkaan, improvisoin iltapäivän ajan - se ei ole rankin, verottavin työ. Olen ylpeä ollessani osa sitä, koska minusta kirjat ovat mahtavia. Tiedän tyttärieni perusteella, että ne ovat vastustamattomia kirjoja. Olen tosi iloinen voidessani edustaa sitä, mitä he lukevat."
Lähde 1, lähde 2

perjantai 25. tammikuuta 2013

Huhu: Vihan liekkejä kuvataan New Jerseyssä


NorthJersey.com raportoi, että Vihan liekkien tekijöitä on nähty kuvaamassa Ringwoodin valtiollisessa puistossa.
Lähde, jolla on tietoa tuotannosta, vahvisti, että elokuvantekijät olivat kuvaamassa kohtauksia suuresti odotettuun jatko-osaan, Nälkäpeli: Vihan liekkeihin. Ei tiedetä, oliko sarjan tähti Jennifer Lawrence Oaklandissa tekemässä kohtauksia.
Mitä veikkaatte heidän kuvaavan, jos tämä pitää paikkaansa? Ehkäpä Vyöhykkeen 12 talvista metsää?

Lähde

Vihan liekit MTV Movie Brawlin finaalissa!


Tiukan taiston jälkeen Vihan liekit voitti Hiviöidenmeren ja selvitti tiensä MTV Movie Brawlin finaaliin! Nyt vastassa on Varjojen kaupungit: Luukaupunki, joka oli ensimmäisen kierroksen voittaja Vihan liekkien ollen heti hännillä toisena. Tiukka äänestys siis edessä, jonka jännitystä lisää se, ettei äänestystilanne oli nähtävissä. Voittaja selviää maanantaina (Suomessa mahd. tiistaina aamuyöllä).


Video: Jennifer Lawrence kertoo Vihan liekkien kuvauksista Havaijilla



Jennifer Lawrence oli vieraana Live with Kelly and Michaelissa. Tässä videopätkä, jossa hän kertoo Havaijista, pyhistä kivistä ja jousiammunta-villityksestä!

- Hän kertoo, että kuvaaminen Havaijilla oli mahtavaa! Mutta koska he kuvasivat niin pitkiä aikoja, eivät he oikeastaan jaksaneet katsella ympärilleen hirveästi.
- Kuvauspaikoista sanotaan sen verran, että he saapuivat pyhillä kiville, joiden päälle olisi pitänyt istua tietyllä tavalla. Jennifer ei tätä tiennyt. Heidän päällään olivat kutittavat märkäpuvut, joten Jen oli mennyt ja helpottanut kutinaansa raapimalla itseään kiviä vasten.
- Jennifer sanoo ettei muistuta hahmoaan Katnissia itse.
- Jousiammunta-villityksestä Jen kertoo, että se on varmasti hauskaa kunnes jonkun lapsen silmä menee ja häntä syytetään siitä [nauraa]

Linkki erikseen videoon vielä tässä!

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Lisää Francis Lawrencen MTV-haastattelusta


MTV on julkaissut lisää haastattelustaan Francis Lawrencen kanssa. Tässä osassa Francis paljastaa mm. kysyikö hän neuvoa Gary Rossilta, jouduttiinko tekemään suuria muutoksia ja mistä hän on elokuvassa kaikkein ylpein. Haastattelun aikaisemmin julkaistun osan voi lukea täältä.
Siitä, pyysikö hän Garyltä neuvoa:
"Ei, ei, en koskaan puhunut Garyn kanssa mistään. Vain sen takia, koska minulla oli Nina [Jacobson], tuottaja, ja John [Kilik], tuottaja ja [kirjailija] Suzanne [Collins] ja oli paljon ihmisiä, joilla oli paljon tietoa materiaalista, erityisesti Suzanne. Yksi ensimmäisistä asioista, jonka tein saadessani työn - luulen, että se oli viisi tai kuusi päivää sen jälkeen, kun sain työn - hankkiuduin New Yorkiin menevään lentokoneeseen ja istuin huoneessa Suzannen kanssa ja hän ja minä kävimme kirjan käytännössä läpi yhdessä. Ja tavallaan loimme kolmen päivän aikana juonirakenteen, josta tuli käsikirjoituksen pohja."
Siitä, onko elokuvassa suuria muutoksia:
"Ei, ei oikeastaan, sanoisin, että se on hyvin uskollinen sovitus. Tiedäthän, kun sovitat jotakin, jonka lukeminen kestää 12 tai 14 tuntia johonkin, jonka täytyy kestää suunnilleen kaksi tuntia, siinä tulee olemaan joitain leikkauksia. Me todellakin leikkasimme jotakin. En halua kertoa siitä tarkemmin, mutta teimme sen Suzanne kanssa ja sanoisin, että se on tosi, tosi uskollinen. Yritimme saada siihen niin paljon kuin vain pystyimme."
Kohtauksista, joista hän on ylpein:
"Se on mielenkiintoista, koska siinä on hieman sumeutta - haluan sanoa, että se on kirjassa kappaleen pituinen - mutta hetki areenalla, kun pelinjärjestäjät alkavat pyörittää runsaudensarvea ja olen hyvin ylpeä siitä. Suunnitelimme tosi siistin kohtauksen ja loimme pyörivän saaren ja se tulee olemaan tosi, tosi siistiä. Joten se on tavallaan hauskaa ja tosi ainutlaatuista. En ole koskaan nähnyt mitään sen kaltaista. Se on siisti."
 "Tiedäthän, pidän paljon yhdestä ensimmäisistä jutuista, jotka kuvasimme, siinä on tavallaan jätetään hyvästit Liamin kanssa ennen kuin hän [Katniss] menee areenalle. Ja se oli itse asiassa - kuvasimme sen, koska tarvitsimme kesäisiä lehtiä ja kukkia ja sellaisia juttuja. Kuvasimme sen itse asiassa harjoitellessamme. Ensimmäisenä me menimme kedolle Pohjois-Georgian vuorille ja kuvasimme tämän kohtauksen suunnilleen kolmen tai neljän tunnin aikana, ja pidän siitä todella. Minusta se on tosi hieno. Jennifer ja Liam ovat tosi hyviä siinä. Se on tosi hieno."
Siitä, johtavatko näyttelijöiden veikeät luonteet joskus sekasortoon:
"Tiedätkö mitä? Uskon, että prosessi voisi olla hauska, minä vain ajattelen, että elokuvien teko on hyvin kovaa. Ja se on stressaavaa sellaisenaan ja luulen, että suurin osa meistä päätyi tähän työhön, koska elokuvien tekeminen on hauskaa. Minusta sen pitäisi pysyä hauskana. Ja se on tosi hauska ryhmä ja tosi lahjakas ryhmä. Sanoisin, että vain silloin tällöin, ehkä kerran tai kahdesti, kulisseissa tuli vähän sekavaa. Meidän täytyi tavallaan ajaa kaikki pois, koska se on vähän häiritsevää. Tai sitten sanot vain mukavasti, 'Hei tyypit, miksi emme veisi tätä pois kuvauspaikalta ja menisi jonnekin muualle?' Ja sanon, että kun menet yhdessä Jenin ja Joshin Woodyn kanssa, se voi olla sekasortoa."
Matkijanärhestä:
"Nina, John, Suzanne ja minä olemme käyneet kirjan läpi ja luoneet sille juonirakenteen. Ja aloimme käydä sitä kaikkea läpi ja vähintäänkin merkkaamalla alustavia ideoita siitä, mitä kohtauksia tulisi olla ja miten se kaikki toimii. Ja Danny Strong, joka kirjoittaa ensimmäistä osaa, työskentelee tällä hetkellä. Joten joo, olemme itse asiassa tehneet reilusti työtä. Alamme ajatella, missä voisimme kuvata ja kaikkea sellaista."
Lähde

maanantai 21. tammikuuta 2013

Vihan liekit MTV Movie Brawlin semifinaaleihin


Vihan liekit päihitti Vieraan ja eteni MTV Movie Brawlin semifinaaleihin! Tällä kertaa vastassa on Percy Jackson: Hirviöidenmeri, jolla on myös paljon faneja (kuten myös minä). Eiköhän aleta kaikki siis äänestää!

Francis Lawrence puhuu Vihan liekeistä


MTV keskusteli Francis Lawrencen kanssa Nälkäpeli-sarjan ohjien ottamisesta, Sam Claflinin valitsemisesta Finnick Odairin rooliin, Haymitchin hahmon kehittämisestä, uuden areenan hankaluuksista ja elokuvan editoimisesta.
Ohjaajan paikan ottamisesta:
"Pidin paljon siitä, mitä Gary [Ross] teki, mutta minulla on tosi erilainen tyyli kuin hänellä", Lawrence selitti. "Joten minulle oli tosi helppoa tulla huoneeseen ja istua alas elokuvassa mukana olevien ihmisten kanssa ja tavallaan sanoa, 'Näistä Garyn tekemistä jutuista pidin ja pitäisin niistä kiinnin kynsin ja hampain kiinni ja syleilisin niitä, ja nämä jutut tekisin erilailla.' Hankalampi juttu minulle oli rehellisesti tavallaan astuminen maailmaan, jossa oli ensimmäisessä elokuvassa mukana olleita elokuvantekijöitä ja tietysti koko näyttelijäkaarti, kaikki ihmiset, jotka palaavat ja minä perin. Olin hemostunut siitä, miltä heistä tuntuisi... Minusta kaikki olivat yleisesti tosi suopeita ja työskentelivät kovasti ja heidän kanssaan oli loppujen lopuksi tosi hauska tehdä töitä. Luulen, että pari tyyppiä olivat tosi järkyttyneitä siitä, ettei Gary tekisi sitä ja sillä oli vähemmän tekemistä sen kanssa, että minä tekisin sen kuin sen kanssa, että Gary ei tekisi sitä. He tekivät sopimuksen Garyn kanssa; he ovat Garyn ystäviä; he pitävät Garystä. Ja minusta mukana oli ehdottomasti hieman apeutta.
Sam Claflin Finnickinä:
"[Claflin] on hyvin atleettinen, mikä on hienoa. Hän on hyvässä kunnossa. Hän on hyvin karismaattinen", Lawrence sanoi. "Mutta minä katselin myös pitkällä tähtäimellä. Tässä kirjassa hän on pelurimainen. Ja pitkällä tähtäimellä hän on itse asiassa tunteellinen hahmo ja hyvin lojaali hahmo ja hahmo, joka on rakastunut; hahmo, joka koki aika paljon surua. Ja hän todella pystyi sukeltamaan siihen, kuten myös olemaan todella charmikas ja seksikäs ja komea kuin mikäkin."
Haymitchin hahmon kehittämisestä:
"Yksi asia, jonka pariin halusimme sukeltaa hieman enemmän... on´li koko PTSD:n (traumaperäinen stressihäiriö) idea, ja [kirjailija] Suzannelle [Collins] sodan seurakset ovatkin yksi suurista asioista. Se on tavallaan koko sarjan pääteema", Lawrence sanoi. "Yksi asia, josta todella pidän tässä kirjassa on, että aletaan tavallaan nähdä, miksi Haymitch on sellainen kuin on, miksi ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, joten hän [Woody Harrelson] ja minä teimme sen parissa reilusti töitä, PTSD:n ymmärtämisen parissa ja miten työskennellä jonkun sellaisen kanssa, jolla on traumaperäinen stressihäiriö. Lisäksi aloimme puuhastella paljon Haymitchin aidon ihmisyyden parissa, koska hän osaa välillä olla aika kyyninen ja sarkastinen. Mutta minusta hänessä on tässä ihmisempi puoli.
Areenasta:
"Areena-jutut ovat aika hankalia... vain areenan keskusosan takia, missä runsaudensarvi sijaitsee ja vesi ja lähtöalustat. Pyöreää rantaa, jota ympäröi viidakko, ei ole olemassa, joten meidän täytyy tavallaan koota se pala palalta", hän selitti. "Ja tiedäthän, vaikka Havaijilla kuvaaminen kuulostaa todella hauskalta, se on aika hankalaa, kun olet rannalla ja siellä on aaltoja ja vuorovesiä. Vuorovesi vei kulissimme mukanaan yhtenä päivänä ja sitten... kuvaaminen viidakossa, missä on ötököitä ja mutaa ja sadetta. Päivät ovat lyhyitä, joten ei ole paljoa aikaa ja alat raahata mukanasi 50 kiloisia IMAX-kameroita."
Elokuvan editoimisesta:
"On kohtauksia, jotka on leikattu", hän sanoi. "On edelleen jotain kohtia, jotka puuttuvat, koska en ole nähnyt niitä vielä, vain koska kuvamateriaalia on paljon ja koska tekemiemme 6-päiväisten viikkojen takia [elokuvan editoijalle] oli tosi haastavaa pysyä tahdissamme meidän jatkaessa eteenpäin. Kohtuullisen paljon on leikattu, mutta en ole istunut alas ja katsonut sitä alusta loppuun.
Lähde

Audio: Sam Claflin puhuu Vihan liekeistä ja Finnickistä


Brittiläinen radiokanava Future Radio haastatteli Sam Claflinia, joka puhui reilun 17 minuutin (!!) ajan pääasiassa Vihan liekeistä ja Finnickistä. Haastattelun voi kuunnella täällä. Alla suomennos tiivistelmästä, josta saa kiittää The Hobia.

  • Sam ei lukenut kirjoja ennen koe-esiintymistään, eikä hän edes tiennyt kirjojen olevan trilogia. Hän oli kuitenkin tietoinen elokuvaa ympäröivästä hypetyksestä. Sam tutki Wikipediaa saadakseen tietoa Finnickistä.
  • Kun Sam oli saanut roolin, hän luki kaikki kolme kirjaa viidessä päivässä. Hän ei pystynyt laskemaan niistä käsistään ja sanoi Suzanne Collinsin luoneen loistavan auran jokaiselle hahmolle, ei vain Finnickille.
  • Samilla on paineita, koska hän haluaa täyttää fanien odotukset Finnickistä. Valitettavasti hän kohtasi joitakin takaiskuja, kun hänet oli valittu rooliin. Hän kuuli positiivista ja todella negatiivista palautetta Twitterissä. Hän sanoi, että hänen täytyi välttä kommenttien lukemista ja keskittyä tekemään parhaansa.
  • Samilla oli hauskaa muiden näyttelijöiden ja elokuvantekijöiden kanssa. Hän tapasi ohjaaja Francis Lawrencen ensimmäisenä ja keskusteli hänen kanssaan käsikirjoituksesta, romaaneista ja ensimmäisestä elokuvasta. 
  • Koska elokuvan kohdeyleisö on nuorempi, tietyt kohtaukset eivät voineet olla tismalleen samanlaisia kuin kirjassa. Esimerkiksi se, että Finnickillä olisi ollut yllään ainoastaan verkko, ei käynyt, mutta hän sanoo silti olleensa melko niukasti pukeutunut.
  • Samista hänen amerikan aksenttinsa vaatii edelleen työtä, mutta auttoi paljon, että suurin osa muista näyttelijöistä oli amerikkalaisia.
  • Ottojen välillä näyttelijät olivat melko ilkikurisia, mutta ottivat asiat vakavasti ja keskittyivät heti, kun Francis huusi "action."
  • Samista oli pelottavaa työskennellä sellaisten näyttelijöiden kanssa kuin Stanley Tucci [Ceasar Flickerman], Woody Harrelson [Haymitch Abernathy], Philip Seymour Hoffman [Plutarch Heavensbee] ja jopa Jennifer Lawrence. Hänestä oli kuitenkin mahtavaa työskennellä heidän kanssaan. Loppujen lopuksi hekin ovat vain tavallisia ihmisiä.
  • Sam sanoi olleensa hyvin kömpelö kuvauksissa ja kaatuilleensa monesti. Hän ja Francis vitsailivat, että kokonaisen extroja sisältävän DVD:n voisi täyttää pelkästään hänen kömmähdyksillään!
Lopussa Sam pyytää vielä radiotoimittajia kertomaan terveisiä hänen isälleen, joka työskentelee kyseisellä radiokanavalla!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Videot: Jennifer Lawrence Saturday Night Livessa


Jennifer Lawrence juonsi eilen Saturday Night Live-ohjelman ja esiintyi sen lukuisissa sketseissä. Alla kuusi videotashowsta! Valitettavasti kolme pätkää puuttuu, koska alkuperäiset eivät näy Suomessa enkä löytänyt kyseisistä videoista toimivia versioita. Lisää yllä olevan kaltaisia mainoskuvia täällä.

Jenniferin avausmonologi:


JL on SNL opening monologue by simonaka

Nälkäpeli-sketsi, jossa nähdään Katnissin ja Peetan jälkeinen lehdistötilaisuus:



JL SNL THG Skit by simonaka

Lisää videoita linkin takaa!

lauantai 19. tammikuuta 2013

T Bone Burnett: Taylor Swift oli ensimmäinen vaihtoehto Katnissin musikaaliseksi ääneksi

Nälkäpelin soundtrackin tuottaja T Bone Burnett paljasti E! Onlinelle, että Taylor Swift oli ensimmäinen Katnissin musikaaliseksi ääneksi.
"Se oli maailman helpoin asia", Burnett sanoi. "Hän vaikutti oikealta ääneltä Katnissin musikaaliseksi ääneksi. Joten hän oli ensimmäinen henkilö, johon otimme yhteyttä ja sitten emme tienneet mitä aioimme tehdä. Se oli kuin, 'Haluatko tehdä joten. Eiköhän tehdä jotakin.'"
"Hän sanoi jotakin, mikä oli mielestäni kiinnostavaa. Hän sanoi, että kuka ikinä uuden laulun kirjoittaakin, kasvattaa seuraavan sukupolven."
"Mielestäni oli mielenkiintoista, että hän otti sellaisen vastuun", Burnett sanoi. "Ei sillä, että se olisi ollut hänen vastuunsa, mutta hän ei aikonut paeta sitä. Tarvitsemme enemmän sellaisia artisteja."
Ei tule yllätyksenä, että Butnett todella haluaisi työskennellä Swiftin kanssa uudestaan. "Toivon niin", hän sanoi. "Rukoilen sitä."
Huomatkaa kuvassa kuoren teksti! :D Kuva People's Choice Awardseista, kun Taylor Swift julisti Nälkäpelin parhaaksi elokuvaksi.

Lähde

Jennifer Lawrence: Gary Ross ja Francis Lawrence ovat "melkein täydelliset vastakohdat"


Jennifer Lawrence nähdään Vanity Fairin helmikuun numerossa ja hänestä on lehdessä suuri juttu. Kyseinen artikkeli löytyy myös kokonaisuudessaan netistä. Siinä Jennifer puhuu mm. Winter's Bonesta, Unelmien pelikirjasta jne. sekä Nälkäpelistä ja Vihan liekeistä. Kyseiset kohdat suomennettuna olla, loput on luettavissa englanniksi täällä.
Gary Rossista ja Francis Lawrencesta
"He ovat melkein täydellisiä vastakohtia", Lawrence sanoi kahdesta ohjaajasta, lisäten nopeasti, "ja molemmat ovat aivan täydellisiä näihin elokuviin. Francis on aika nero erilaisten maailmojen rakentamisessa ja sinun kuljettamisessasi toiseen maailmaan. Kulisseissa tunnelma on paljon hiljaisempi, Gary on tosi energinen. Francis on tosi rento ja tosi rauhallinen. 
Woody Harrelsonin kanssa työskentelemisestä
"Woody ja minä emme ole koskaan oikeastaan puhuneet näyttelemisestä. Olemme tosi samanlaisia. Francis pitää minua aina pilkkanaan, koska ilmaannun kuvauspaikalle, eikä minulla ole tietoakaan siitä mitä teemme tai onko minulla vuorosanoja. Niinpä hän tekstaa minulle aamulla: 'Onko sinulla hajuakaan siitä mitä teemme? Ei? Ok, anna kun kerron.' Ja viime vuonna Woody sanoi, 'Jestas! En ole koskaan työskennellyt jonkun kanssa, joka saa minut tuntemaan, että työskentelin liian lujasti!'"
Samankaltaisuuksista Katnissin kanssa
"Luin Nälkäpeli-kirjoja Oscar-kauden aikana, joten olin ensimmäistä kertaa näissä mekoissa, jotka eivät näyttäneet eivätkä tuntuneet minulta. Tunsin itseni käveleväksi räsynukeksi. Muistan istuneeni meikissä ja kampauksessa, kuunnellen juttuja, mistä he puhuivat ja suurin osa oli sellaisia, joista en edes tiennyt. Isäni kutsui heitä ydinjoukoksi - he tekivät kampauksen ja meikin ja kynnet samaan aikaan. Joten luin sen ja ajattelin, 'Tiedän tismalleen miltä tuo tuntuu.' Ja sitten, toisessa kirjassa, ihmisten suhteet sinuun muuttuvat yhtäkkiä. Olet tietoinen ihmisten tuijotuksesta.
"Jopa Katnissin suhde hänen äitiinsä."
"Se on erilaista. Soitan äidilleni nyyhkyttäen koko ajan. Mutta siinä on kyse anonyymiyden menettämisen seurauksien käsittelemisestä. Menetät yksityisyyden. Ja sitten, kolmannessa kirjassa, itkin lukiessani sitä, koska hän vihdoin tajuaa voivansa tehdä hyvää. Lapset ovat sairaalassa ja vain sinne meneminen ja heidän tapaamisensa voi kohottaa heidän mieltään ja antaa heille toivoa. Niin paljon kuin tämä onkin kirous, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, yhtä suuren rahamäärän tienaaminen kuin minä tienaan tekemällä jotakin mitä rakastan, on vaikea olla katumatta sitä, kun sinua jahtaa 15 muukalaista. Kaikki mitä haluat tehdä on vuokrata talo, mutta sitten pitää vuokrata sellainen, jossa on portti ja sitten ajattelet 'Mitä olen tehnyt?' Tämä on niin tyhmää.
...Mutta sitten on näitä Make-a-Wishistä kuvauspaikalle tulleita lapsia. Ensimmäisessä elokuvassa tapasin tämän tytön, enkä voi kertoa tätä tarinaa itkemättä." Hän epäröi. Häntä itkettää. "Hänellä oli arpia joka puolella kehossaan - palovammoja - ja hän kertoi minulle, miten hän aina häpesi itseään sen takia, miltä hän näytti ja hän oli niin nolona, ja nyt hänen lempinimensä on Liekehtivä tyttö, mutta hän rakastaa sitä ja käyttää sitä ylpeänä. Se antaa hänelle itsevarmuutta. Se oli ensimmäinen kerta koko urani aikana, kun minusta oikeasti tuntui siltä, että tässä on järkeä."
Lähde

perjantai 18. tammikuuta 2013

Nälkäpeli-trilogia USA Todayn parhaten myyneiden kirjojen joukossa


USA Today on nimennyt viime vuoden 100 parhaiten myynyttä kirjaa ja suosikkitrilogiamme on top 10:n joukossa! Nälkäpeli on listan toisena, Vihan liekit viidentenä ja Matkijanärhi kuudentena.
...toisen, kiitos Hollywoodin, on Nälkäpeli, Collinsin trilogian ensimmäinen kirja - neljä vuotta julkaisuaan myöhemmin. Se sai suurta apua maaliskuussa julkaistulta hittielokuvalta, jota tähdittää Jennifer Lawrence. [E.L.] Jamesin muut kirjat ovat sijoille kolme ja neljä ja niitä seuraa Collins vuoden viidentenä ja kuudentena.
Lähde 

Video: "Nälkäpeli vs. Twilight - kuka voittaa?"

Miten käy, kun Nälkäpelin tribuutit ja Twilightin vampyyrit + ihmissudet ottavat yhteen? Se selviää alla olevassa videossa (jonka voi katsoa myös täällä)!


Via Down With The Capitol

Äänestä Vihan liekkejä MTV Movie Brawlin toisessa 3. kierroksella!


MTV Movie Brawl 2013 on edennyt seuraavalle kierrokselle ja nyt Vihan liekeillä on edessään tiukka kamppailu Vierasta vastaan. Tilanne on erittäin tasaväkinen, mutta Vieras johtaa niukasti, joten Vihan liekeille vain ääniä kehiin!

torstai 17. tammikuuta 2013

Video: Nälkäpeli Kindle Fire HD:n mainoksessa

Kindle Fire HD:n uudessa mainoksessa Nälkäpeli-elokuva on suuressa osassa! Hauskan videon voi katsoa täällä (se ei ole upotettavissa).


Lähde

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Video: Jennifer Lawrence David Lettermanin vieraan The Late Showssa

Eilen illalla Jennifer Lawrence vieraili David Lettermanin isännöimässä The Late Showssa. Hän sanoi olevansa hyvä näyttelijä, koska oli lapsena niin kova valehtelemaan, puhuu Golden Globeissa tekemästään Meryl Streep-viittauksesta ja kertoo, miten paljon hän vihaa Twitteriä. Katso video alta tai täältä!

Video: Jennifer Lawrence Golden Globe voittonsa jälkeen

Vielä löytyi Golden Globe Awardseista tällainen video, jossa E! Online tiedustelee Jennifer Lawrencen tunnelmia hänen voittonsa jälkeen. Video nähtävissä myös täällä.



tiistai 15. tammikuuta 2013

Jennifer Lawrence kertoo juhlallisuuksia seuraavasta rituaalistaan


Entertainment Weekly on julkaissut lisää haastattelustaan Jennifer Lawrencen kanssa, joka paljastaa, miksei halunnut osallistua Tähdet kertivat-ohjelmaan ja juhlatilaisuuksia seuraavan rituaalinsa. Lisäksi hän kertoo poikien tavasta piereskellä Vihan liekkien kuvauksissa ja tuottaja Nina Jacobson sanoo Jenin olevan toope.
Inside the Actors Studio- eli Tähdet kertovat-ohjelmasta kieltäytymisestä
"Tiedätkö kuinka paljon se tyyppi vihaisi minua?" hän sanoi myhäillen hassusti ammatti-isäntä James Liptonille. "'Kerro minulle metodistasi?' Ei ole metodia! En koskaan tiedä vuorosanojani!  Hän olisi kauhuissaan." Sitä paitsi, sanoi Lawrence, varmasti se piinapenkki on tarkoitettu ihmisille, joilla on pidempi ansioluettelo näytettävänään kuin hänellä. "Rakastan sitä ohjelmaa, mutta en ole tarpeeksi vanha. En ole vielä paikassa, jossa voisin katsoa taaksepäin ja ajatella 'Voi, tämä kun minä...' En ole valmis. Ja, ihan totta, minä olen eläin."
Poikien piereskelystä Vihan liekkien kuvauksissa
"Voi, tämä on jotakin, mitä veljeni tekivät kasvaessaan, mitä nyt pojat töissä [hänen Vihan liekit-kanssanäyttelijänsä Josh Hutcherson ja Sam Claflin] ovat ottaneet tavakseen ja ovat pakkomielteisiä siitä. Nappaat [pierusi] ja sitten heität sen jonkun kasvoille ja sanot, 'Haukkaapa tästä juustohampurilaisesta.'" 
Nina Jacobson Jenniferistä
"Hän on toope", sanoi Vihan liekkien tuottaja Nina Jacobson. "Hän on mukava ja hassu. Hän on vähiten vaativa pääosan näyttelijä ikinä. Jen on vain, 'Joo otan puolet asuntovaunusta, ihan sama, en tule kuitenkaan ikinä olemaan siellä.' Hän ei ole hemmoteltu, hän ei ole "kallisarvoinen", hän ei ole avuton ja se asettaa kaikille tietyn vireen, koska jos pääosan näyttelijä ei tule olemaan diiva, sitten kenelläkään mullakaan ei ole tilaa olla diiva."
Parhaan naisnäyttelijän kiitos-puheesta ja gaalojen jälkeisestä rituaalista 
Kiitos-puheessan viime yönä Lawrence aloitti lainauksella Hylättyjen vaimojen kerhosta ("Päihitin Merylin!"), joka joistakin, joille vitsi oli tuntematon, tuntui epäkunnioittavalta. "En koskaan tiedä, mitä suustani päästän ja sen takia joudun aina pulaan", hän kertoi EW:lle. Yksi asia, jonka hän kuitenkin tiesi varmasti, oli hänen palkintogaalojen jälkeinen rituaalinsa. "Ensimmäinen asia, jonka teen päästyäni matolta on, että otan korkokenkäni pois jalasta, hieron meikkini kaikkialle ja periaatteessa otan roskakorin ja huudan 'Rawwrrrrr!' ja kippaan sen kaiken niskaani."
Kieltämättä kuulostaa sellaiselta jutulta, mitä Jennifer voisi jopa tehdä! :D

Lähde

Paula Malcomson nimesi hahmonsa, rouva Everdeenin


Entertainment Tonight sai mahdollisuuden haastatella Paula Malcomsonia, joka näyttelee rouva Everdeeniä. Hän puhuu Vihan liekeistä ja roolistaan ja kertoo jopa, minkä etunimen hän antoi hahmolleen.
"Sivuilla ei ole paljoa", Malcomson kertoi minulle roolista, mutta lisäsi, "Kun luin kirjat, olin innoissani mahdollisuuksista ja minusta tuntui, että se voisi olla tosi hauska rooli." Tosin Malcomson tajusi pian satsanneensa hieman liikaa luodakseen painoa esitykseensä.
"Ensimmäisessä elokuvassa tein sen ihan oikeasti. En halunnut ilmaantua paikalle ja näyttää aivan nätiltä. Halusin mennä sinne ja olla nälkäinen, olla sorrettu. Tajusin nopeasti, että käyttäydyin kuin olisin eri elokuvassa kuin koko muu näyttelijäkaarti [nauraa]. Minä vain luulen, että toin painoa, josta en tiedä, että kuuluiko se tarinaan, jota he yrittivät kertoa. Mutta hänen hahmonsa kehittyy upeasti. Hän kokee uudelleen syntymisen sarjan aikana, joten käyn sitä mielessäni paljon läpi."
Luodessaan yksityiskohtaista taustatarinaa hahmolleen Malcomson loi hänelle myös ensimmäisen nimen. "Nimesin hänet Claraksi", hän kertoo ETonlinelle. "En tiedä miksi, mutta se vain tuli [mieleeni]."
Näyttelijätär päätti äskettäin Nälkäpeli: Vihan liekit-elokuvan kuvaukset. Kokemus, jonka hän sanoo olleen parempi kuin ensimmäinen. "Olin niin innoisani [uuden ohjaajan] Francis Lawrencen kanssa työskentelystä", hän sanoi. "Oli myös mukavaa mennä takaisin nyt, kun me kaikki tunsimme toisemme. Se oli kuin kaunis jälleennäkeminen tänä kesänä ja meillä oli hauskaa."
Lähde 

Lisää videoita Jennifer Lawrencesta Golden Globe Awardseissa

Access Hollywood on julkaissut Jennifer Lawrencesta kaksi videota, joista toisessa hän puhuu Unelmien pelikirjasta ja yrittää ampua Ryan Seacrestiä ja toisessa hän puhuu mm. kiitos-puheestaan ja soittaa veljelleen. Lisäksi Extran videossa nähdään Jenniferin voitontanssi kohdassa 0:28 ja kommentti hänen "I beat Meryl" ("Päihitin Merylin [Streep]") -kommentistaan kohdassa 1:36.





video platformvideo managementvideo solutionsvideo player

Vihan liekit Facebook-kansi sekä Twitter-kansi ja -tausta

Lionsgate on julkaissut uudesta Vihan liekkien teaser julisteesta Facebook-kanneksi sekä Twitter-kanneksi ja taustaksi sopivat kuvat. Osoita faniutesi kopioimalla ne alta ja laittamalla ne kaikkien nähtäville!

Facebook


Twitter



maanantai 14. tammikuuta 2013

Lionsgate julkaisi Vihan liekkien ensimmäisen virallisen teaser julisteen


Lionsgate julkaisi äsken Vihan liekkien ensimmäisen virallisen teaser julisteen ja se näyttää upealta! Aikaisemmat vastaavat ovat olleet peräisin animoidusta versiosta, mutta tämä on täysin virallinen versio.

MTV Movie Brawl: Äänestä Vihan liekkejä toisella kierroksella!


Vihan liekit pääsi toiselle kierrokselle MTV:n Movie Brawlissa eli elokuvakamppailussa ja on nyt vastakkain After Earth-elokuvan kanssa, jossa muuten näyttelee Isabelle Fuhrman [Clove]!
(1) The Hunger Games: Catching Fire vs. (8) After Earth
Se on Team Katniss vastaan Team Smith, kun Nälkäpeli-sarja kohtaa ohjaaja M. Night Shyamalanin tulevan maailmanlopun jälkeisestä ajasta kertovan sci-fi-elokuvan. Vihan liekit riistäytyi aikaisin yhdeksi kahdesta kovimmista äänten saajista vuoden 2013 Brawlissa - onko Will ja Jaden Smithin seikkailulla edes mahdollisuuksia?
Käy äänestämässä täällä!

Lisää videoita Golden Globe Awardseista

Tässä kolme videota Golden Globe Awardseista: Jennifer Lawrence sanoo, ettei enää yritä kieltää Nälkäpeli-hypetystä, Toby Jones puhuu Vihan liekkien erilaisuudesta verrattuna Nälkäpeliin ja Taylor Swift kertoo Safe & Sound-kappaleesta.

 
"Rytmi, jossa [Francis Lawrence] työskentelee, on hyvin erilainen. Aivan erilainen visuaalinen suunta, josta ihmiset tulevat olemaan innoissaan", Jones kertoi MTV:lle. 
"On hyvin mielenkiintoinen tapa, jolla he aikovat dramatisoida itse peliä."
 
"Kanssakirjoittajani The Civil Wars ja T Bone Burnett, olivat mahtavia", hän lisäsi. "Meillä oli tämä idea, että halusimme laulun kertoan empatiasta, jota tässä elokuvassa on, ja sympatian pohjavireestä ja ihmisen myötätunnosta, jota on mukana aivan uskomattomassa toimintaa ja taistelua sisältävässä elokuvassa."
"Halusimme korostaa sitä tosi asiaa, että sen kaiken alla on paljon sydäntä." 
++ Tässä vielä video gaalan punaiselta matolta, jolla Jennifer ja Bradley Cooper vitsailevat heidän huhutusta suhteestaan. "Voisin olla hänen isänsä!" sanoi Bradley. Kaikkea, mitä juorulehdet sanovat, ei kannata uskoa. ;)

Lisää kuvia Golden Globe Awardseista ja after partyista

Jennifer Lawrence pokkasi parhaan naisnäyttelijän pystin musikaalista/komediasta ja näytti gaalassa upealta! Paikalla oli myös Toby Jones [Claudius Templesmith], joka oli ehdolla parhaasta sivuroolista. Josh Hutcherson ja Jena Malone [Johanna Mason] taas nähtiin Warner Bros. ja InStylen Golden Globe Awards after partyissä.






Lisää kuvia PopSugarissa ja Zimbiossa.

Jennifer Lawrence voitti parhaan naisnäyttelijän palkinnon myös LA Film Criticsiltä!

Jennifer Lawrencen voittoputki näyttää vain jatkuvan, sillä naisnäyttelijä vastaanotti 12.1. myös LA Film Criticsin palkinnon roolistaan Unelmien pelikirjassa. Seuraavaksi vuorossa on Oscarit, joten saa nähdä miten Jenin siellä käy. Ainakin nyt näyttää todella hyvältä!

Bradley Cooper, Jenniferin vastanäyttelijä kyseisessä elokuvassa, esitteli palkinnon ja antoi sen eteenpäin. LAFC twiittasi ahkerasti illan tapahtumia ja kommentteja, tässä niistä muutamia:

"Hän on kuin 40- ja 10-vuotias samaan aikaan. En voi uskoa, että hän on oikeasti olemassa. Kun olin lapsi, olin onnellinen siitä että olin elossa Michael Jordanin pelatessa tai Daniel Day-Lewisin näytellessä. Nyt olen onnellinen, että elän Jenniferiä varten", Bradley Cooper kertoo.

"Jennifer Lawrence on kipeä ja täynnä Sudafedia (nuhalääke). Hän pudotti juuri kenkänsä ja vitsaili Bradleyn romanssisoimisesta sensaatiolehtiin. Huone villiintyi!" twiitti tapahtumasta.

"Kuten tiedottajani voi vahvistaa, osaan olla luonnostani kauhea ja sopimaton", Jennifer itse kuvaili itseään.

Onnittelut tästäkin Jenniferille, ja lisää kuvia tapahtumasta löytyy täältä!

Kuvia Golden Globeista (Jen Law, Josh Hutcherson, Jena Malone ja Toby Jones)







Jennifer Lawrence voitti parhaan naisnäyttelijän Golden Globen!

Sysimarja toivottaa paljon onnea Jennifer Lawrencelle Golden Globestaan, jonka hän voitti roolista Unelmien pelikirjassa! Tässä video Jenin voitosta vielä (: Mahtavaa!


sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Vihan liekkien kuvaukset päätökseen vasta maaliskuussa?


Aikaisemmin tällä viikolla Jennifer Lawrence kertoi E! Onlinelle, että Vihan liekkien kuvauksia on jäljellä vielä reilu viikko. Sen perusteella, mitä Jennifer on kertonut Belfast Telegraphille, kuvausten jatkumiseen on kuitenkin vielä aikaa.
"Olemme tavallaan pienellä tauolla, menemme takaisin ja päätämme kuvaukset luullakseni joskus maaliskuussa", hän sanoi.
 Lähde

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kuvia: Jennifer Lawrence AFI Awardseissa

Palkintogaalakausi on tosiaan alkanut ja sen kyllä huomaa, Jennifer Lawrencekin oli tänään jo kolmantena päivänä peräkkäin jossakin gaalassa! Tänään oli vuorossa AFI Awardsit (AFI = American FIlm Institute) ja Jennifer oli jälleen paikalla upean näköisenä. Gaalassa Unelmien pelikirja valittiin yhdeksi AFI:n vuoden elokuvista.


Lisää kuvia PopSugarilla.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Entertainment Weeklyn tarjoamia tiedonmurusia


Entertainment Weeklyn Vihan liekit-numero ilmestyi Amerikassa tänään ja siitä löytyy erinäisiä pärkiä netistä sekä skannaukset koko jutusta (ne löytyy mm. DWTC:ltä). Tässä muutamia mielenkiintoisia asioita, joita lehdestä selviää:
Jennifer Lawrence ohjaaja Francis Lawrencesta:
"Hän on tosi fiksu ja hänellä on tosi herkkä tyyli. Hän suhtautuu kirjaan intohimoisesti. Ei näyttänyt siltä, että oli innoissaan vain päästessään tekemään valtavaa elokuvaa."
Jennifer Lawrence suosikkikuvauspäivästään:
"Me kuvasimme tällä kauniilla rannalla ja kaikkialla oli merikilpikonnia. Ottojen välillä Josh, Sam ja minä hyöksimme ja hypimme vedessä. Ajattelin, "Minulle maksetaan tämän tekemisestä? Tämä on mahtavaa."
Sam Claflin koe-esiintymisestään:
"Finnick on tämä ruskettunut, vihreäsilmäinen seksijumala. Ajattelen, 'Olen brunette, minulla on paljon sänkeä', ja siihen aikaan en todellakaan ollut hyvässä kunnossa. Tämä tyyppi, joka näytti Brad Pittiltä Thelma & Louisessa, käveli paikalle aivan koe-esiintymiseni jälkeen. Ajattelin, 'Joo, en tule saamaan tätä [roolia].'
Nina Jacobson Sam Claflinin valitsemisesta rooliin:
"Joskus saadaan joku, jolla on rehvastelukykyä, muttei sielukkuutta, tai toisin päin. Samilla oli molemmat. Hän on aivan ihana, ihana tyyppi."
Sam Claflin sokeripala-kohtauksesta:
"Heidän täytyi lieventää sitä siitä, mitä se on kirjassa, koska he eivät voi tehdä siitä liian kuvallista, jos tiedät mitä tarkoitan", hän keskeyttää hymyillen ujosti. "Koska se oli vain solmu, joka peittää hänen, periaatteessa, tiedät mitä tarkoitan! Olin ehdottomasti valmis tekemään mitä tahansa. Mutta puvustaja sanoi, 'No, emme voi pukea sinua ei mihinkään', joten olen tavallaan peiteltynä.
Francis Lawrence uuden vision luomisesta:
"Ajattelin, että asujen kohdalla oli paljon mahdollisuuksia, erityisesti Capitolissa, hullutella, pitää hauskaa, mutta hyvin hienostuneella tavalla. Mukaan liityi The Girl with the Dragon Tattoon pukusuunnittelija Trish Summerville. Lawrence halusi myös värkätä elokuvausta. ("Ei sen tarvitse aina olla epäkyllästettyä ja harmaata") ja toi mukaan uuden visuaaliefektien työnjohtajan, Janek Sirrsin (The Avengers).
Nina Jacobson Philip Seymour Hoffmanin saamisesta mukaan:
"Menimme ja näimme hänet Broadwayllä, missä hän teki Death of a Salesmania. Vaati paljon kärsivällisyyttä saada hänet keskittymään ja lukemaan kirja, koska meillä ei ollut vielä käsikirjoitusta. Mutta me todella halusimme hänet, koska halusimme kaikkien tietävän, että kyllä, kyseessä on uusi ohjaaja, mutta standardimme ovat aivan yhtä korkeat ja tähtäämme edelleen Oscar-kaliiberin näyttelijöihin.
Nina Jacobsonin vahvistus siitä, että Michael Arndt auttoi viimeistelemään käsikirjoituksen:
"Ensimmäinen kolmannes kirjasta on paljolti siksakkausta", sanoo Jacobson. "Menemme kiertueelle, olemme Capitolissa, olemme takaisin kotona, sitten Katniss viettää paljon aikaa päänsä sisällä ajatellen." Jacobson palkkasi käsikirjoittaja Michael Arndtin (Toy Story 3) virtaviivaistamaan tarinaa ja vilkastuttamaan sen tunteellista ydintä. "Michael jätti ensimmäisen luonnoksen ja pystyit näkemään sen kaiken", sanoo Francis Lawrence.
Loput haastatteluista voi tosiaan lukea skannauksista, jotka linkitin ylös. Lisäksi HUOM! Vaikka Lehtipisteen sivuilla Entertainment Weeklystä ei puhutakaan mitään, lehteä on saatavilla Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa hintaan 7,80€ ja kyseisen numeron pitäisi ilmestyä sinne jonain päivänä ensi viikolla. Lisäksi täällä Sysimarjassa tullaan arpomaan yksi kappale kyseistä numeroa, kunhan saan lehden käsiini. Siitä lisää sitten! :D

Lähde 1, lähde 2