tiistai 4. syyskuuta 2012

Vihan liekkien peruukkeja ja hiusstylistin Tweettejä


The Hob uutisoi eilen raportista, jonka mukaan joku oli käynyt Santa Monicassa Doves Salonissa ja nähnyt valikoiman värikkäitä peruukkeja, joiden stylistin sanoi olevan elokuvaa varten. Yllä olevassa kuvassa muutamia peruukkeja.

The Hob tutki Doves Salonin Facebook-sivuja löysi kuvan, jossa on mukana Linda Flowers, joka toimi Nälkäpelissä hiusstylistinä (ja näyttää palaavan tehtäväänsä Vihan liekeissä!). Kuvaan liittyi teksti: "Kaksi edellistä päivää salongilla ovat olleet todella jännittäviä! Olemme työskennelleet johtavan hiusstylistin, Linda Flowersin kanssa elokuvaa varten. Meille oli kunnia saada tämä hiustaiteilijoiden tiimi salonkiimme!"


The Hobin ylläpitäjät eivät jättäneet asiaa tähän, vaan vähän etsiskelivät ja löysivät todennäköisesti Linda Flowersin Twitterin. Ei ole varmaa, onko tili todella hänen, mutta viestien ja kuvien perusteella se vaikuttaa todennäköiseltä. Tweettien perusteella Flowers on työskennellyt Vihan liekkien parissa jo edelliset kaksi kuukautta!

  • Capitolin hiustyylejä käsittelevän keskustelun aikana, hän kirjoitti: "Tiedoksenne, kuulin, että he haluavat muuttaa tyyliä hieman, en jaksa odottaa saavani kuulla kaikkea uutta tietoa, HAUSKAA" - 11. heinäkuuta
  • "Luin juuri Vihan liekit. Loistava käsikirjoitus" - 15. heinäkuuta
  • "Vihan liekkien valmistelua. Paljon yllätyksiä" - 25. heinäkuuta
  • "Laitan Jenniferin hiukset Vihan liekkejä varten, en malta odottaa" 29. heinäkuuta
  • "Tapaan Elizabeth Banksin/Effie Trinketin tänään. Effie on tullut takaisin, jee. Viemässä sitä uudelle tasolle. Jos se on mahdollista" - 1. elokuuta
  • "Odotan innolla hiusten laittamista Capitolin juhlia varten Vihan liekeissä" - 8. elokuuta
  • "Uskon, että menemme jonnekin Pohjois-Carolinaan pariksi päiväksi. Luulen, että Hässäkkää varten" - 9. elokuuta
  • Finnickistä puhuttaessa, hän kirjoitti: "Sovimme, että juhlissa hänen pitäisi olla hyvin huoliteltu ja pelin aikana sotkuinen, erityisesti, kun kaikki tulevat pois vedestä" - 9. elokuuta
  • "Tapasin Francis Lawrencen, Vihan liekkien ohjaajan, tänään" - 15. elokuuta
  • "Atlantassa 3 kuukauden ajan. Uusi asunto, 26. kerros, kaunis näköala" - 28. elokuuta
  • "Jäiks, blondien muuttaminen ruskeiksi, ruskeiden blondiksi. Brunetten kupariset korostukset. Mikä el naturalissa on vikana.." 31. elokuuta
  • "Sam / Finnick, mikä kullanmuru" - 2. syyskuuta
Näyttää siltä, että Vihan liekkien esituotanto on ollut jo hyvän aikaa käynnissä! 

Lähde: The Hob

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti