maanantai 24. syyskuuta 2012

Vihan liekkejä kuvataan Clayton Countyn 'The Beachillä'


Aikaisemmin tässä kuussa kuulimme, että Vihan liekit sai luvan kuvauksiin Clayton Countyn kansainvälisessä puistossa ja nyt Atlanta Journal Constitutionin artikkelissa on asiasta uutta tietoa:
Nälkäpeli-trilogian toisen elokuvan osia tullaan kuvaamaan parin seuraavan kuukauden aikana Claytonin kansainvälisessä puistossa. Tuotanto tuo mukanaan elokuvastatistien, paikallisen poliisiin yötöiden ja paikallisten yritysten työn tarpeen.
Vaikka Atlantan maamerkit tulevat aina vetämään elokuvateollisuutta puoleensa, Claytonin kyky olla maalaismainen, esikaupunkimainen, historiallinen tai futuristinen on hyödyllistä elokuvantekijöille. Ja Clayton on yksi paikka Atlantassa, jossa on ranta.
Vihan liekkejä, Nälkäpeli-elokuvan toista osaa, tullaan kuvaamaan keinotekoisessa vesipuistossa, joka tunnetaan "The Beachinä", koska se rakennettiin rantalentopallon kilpailupaikaksi vuoden 1996 olympialaisia varten. Puistoa muutetaan maailman lopun jälkeisiksi kulisseiksi elokuvaa varten. Muut elokuvan osat kuvataan Atlantassa ja Havaijilla. 
Kuvan perusteella paikan valinnassa on järkeä, onhan neljännesjuhlan ranta ja vesialue pyöreä!

Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti