perjantai 28. syyskuuta 2012

Vihan liekeissä nähdään harvinaisia friisiläishevosia


Collumbia Valley Pioneerin artikkelista selviää, että kanadalainen Paagmanin perhe nähdään Vihan liekeissä avajaisseremoniassa harvinaisten friisiläishevostensa kanssa.
Paikallisesti kasvatettujen kavioiden kopina kuullaan kaikkialla maailmassa vuonna 2013, kun laakson hevoset näyttäytyvät toisessa Nälkäpeli-elokuvassa.
Paagmanien perhe, jotka asuvat Toby Benchesissä, tunnetaan alueella harvinaisista friisiläishevosista, joita he kasvattavat ja kouluttavat. Nyt yhdeksän näistä hevosista tulevat olemaan mukana suositun Nälkäpeli-trilogian toisessa elokuvassa, jonka nimi on Nälkäpeli: Vihan liekit.
"Olemme todella ylpeitä siitä, että laakson asukkaat ja hevoset ovat mukana vuoden 2013 suurimmassa elokuvassa", sanoi Gerard Paagman, perheen isä. "Kun puhelin soi, kysyimme lapsilta mikä Nälkäpeli on. He alkoivat hyppiä ja kiljua."
17. syyskuuta Gerard ja yhdeksän perheen todella rakastetuista friisiläisistä lähtivät Atlantaan, Georgiaan aloittamaan kuvaukset.
Caio Paagman ja tyttäret Jambo-Ree, 8, Tomba, 10 ja Ster, 12, liittyvät hevostensa seuraan kuvauspaikalla 9. lokakuuta, missä lapset tulevat toimimaan statisteina.   
Yksi Paagmanien tyttäristä, Balance, 14, on vuoden mittaisessa oppilasvaihdossa Alankomaissa, mutta hän lentää erityisesti Atlantaan kuvaamaan pienen roolin elokuvassa. Hän osallistuu myös radiohaastatteluun puhumaan hänen suuresti himoitusta elokuvatyöstään.
"Hollannissa on lähes mahdotonta saada koulusta vapaata, mutta me onnistuimme", Caio sanoi. "Balance on tosi innoissaan."
Paagmanit tietävät vielä hyvin vähän siitä, mitä Nälkäpelin viimeisimmän osan kuvaukset sisältävät, muuten kuin, että se vie ainakin kuusi päivää.
Perhe ei pääse näkemään koko käsikirjoitusta ennen kuin on aika kuvata.
 Lähde

3 kommenttia:

  1. Vähänkö ois maukasta!

    VastaaPoista
  2. woww! oon kade :) i love horses & hunger games so mutch!

    VastaaPoista
  3. Ite en oo hirvee Hevoshullu, mut Nälkäpelhullu & -addikti! :D

    VastaaPoista