torstai 25. syyskuuta 2014

Pukusuunnittelija Judianna Makovsky kertoo Katnissin metsästystakin suunnittelusta

Nälkäpelin pukusuunnittelija Judianna Makovsky istuutui alas Fast Companyn haastateltavaksi ja puhui elokuvia varten suunnittelemistaan vaatteista. Hänen töistään 150 kappaletta on esillä 2. lokakuuta aukeavassa näyttelyssä Hollywood Costume Exhibitionilla Los Angelesissa mukana on myös Katnissin metsästystakki.

"Kun aloimme suunnitella Katnissin metsästysasua, yritimme noudattaa tarkasti kirjan kuvausta. Kirjassa hänen takkiaan kuvataan hänen isänsä vanhaksi metsästystakiksi. Saimme inspiraatiota amerikkalaisista kaivostyöläisvaatteista sekä tutkimme myös nahkatakkeja 30-luvulta 50-luvulle. Mutta ensimmäinen takki jonka teimme nahkasta ei näyttänyt hyvältä. Koska sen oli tarkoitus olla hänen isänsä, se oli ylimitoitettu ja aivan liian iso ja kömpelö. Se esti häntä ampumasta jousipyssyllä. Joten lopuksi testattuamme sanoin: "Luulen että meidän pitäisi tehdä takki joka todella istuu hänelle." Tiesin että superfanit saattaisivat pettyä, mutta filmaattisessa, realistisessa mielessä, ylisuuri takki ei vain toiminut."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti