lauantai 6. syyskuuta 2014

Natalie Dormer puhuu Matkijanärhestä ja muusta

Natalie Dormer oli äskettäin Yahoo!:n haastateltavana ja puhui mm. Matkijanärhestä, Game of Thronesista ja Jennifer Lawrencesta. Koko haastattelun voi lukea täällä, mutta alta löytyy suomennettuna haastattelun kohokohdat.
Puhutaanpa ensimmäiseksi hiuksistasi - se kasvaa takaisin, mutta sinulta ajettiin toinen puoli kaljuksi Nälkäpelin Cressidan roolia varten. Kuka käytteli terää?
Se ei ollut oma päätökseni; se piti tehdä elokuvan vuoksi. Joten puhuin Francis Lawrence, ohjaajan, kanssa paljon siitä ja myös hiusosaston pään - anteeksi, se kuulostaa aina hassulta, hiusosaston johtajan. Olin tavallaan puhunut itseni siihen siihen mennessä, kun istuin asuntovaunussa ja he ottivat terän esiin.  
Miten tämä leikkaus vaikutti omaan tyyliisi?
Se kannustaa tutkimaan tavallaan punkimpia, funkympia tyylejä punaisilla matoilla tai tapahtumissa. Mutta olin itseasiassa aika yllättynyt Comic-Conissa - siellä oli meneillään paljon toispuoleisuutta. Tytöt tekevät tätä toispuoleisuusjuttua, tosi tiukalla...alhaalla yhdellä puolella niin, että se näyttää melkein kuin he olisivat ajelleet sen kaljuksi. Se näyttää olevan muodissa ja näytän olevan ajassa edellä. En tiedä onko Katniss Everdeenin tyyli myös nousemassa, mutta monilla tytöillä on toispuoleisia lettejä.
Nälkäpelissä Cressida keskittyy myös paljon PR:ään - tekee niin yllään taisteluvaatteet ja maiharit. Millainen tämä muutos oli?
Voi, olin iloinen päästessäni eroon leijuvista silkkihameista ja juoksemassa ympäriinsä puoliautomaattinen kivääri ja armeijavarustus ylläni vähän aikaa. Oli hauskaa olla mudassa ja liassa poikien kanssa ja voimaantuneempi fyysisessä mielessä. Ja nyt, yhdeksän kuukauden liassa ja vedessä juoksentelun jälkeen, on mukavaa olla taas Margaeryn silkkihameissa.
Ulkonäöstä ja mielikuvista puhuttaessa, oliko Jennifer Lawrence sellainen kuin odotit?
Jenillä on mahtava maine tosi nöyränä ja tosi aitona ja tosi hauskana ihmisenä ja hän on kaikkia näitä asioita. Hän pitää tunnelman elävänä. Joten kuvauksissa oli tosi hauska energia. Ja kyse on pitkistä päivistä - toiminnan kuvaaminen vie paljon aikaa - ja joskus kuvattavana on haastavia asioita. Joten joo, sitä vain seisotaan pimeässä vettä kaulaan asti. Se on tavallaan... 12 tunnin jälkeen, kaikki heittävät vitsejä pitääkseen naurua yllä. Näin sellaisista asioista pääsee läpi.
Lähde

2 kommenttia:

  1. Olisiko ketään joka osaisi selittää minulle tämän asian: instagramissa on paljon puhetta siitä, kuinka joku hakkeroitui Jenin iCloud sivulle ja varasti yksityisiä kuvia. Onko tämä totta, vai pelkkä perätön huhu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tuosta on ollut paljon juttua myös suomalaisissa lehdissä ja erinäisillä nettisivuilla. Juttu on kuitenkin sen laatuinen, että täällä se näkyy vain keskusteluna, ei uutisena.

      Poista