perjantai 12. syyskuuta 2014

Josh Hutcherson Toronton elokuvafestivaaleilla 2: kuvia, videoita ja haastattelu


Eilen postasin jo hieman Josh Hutchersonista Toronton elokuvafestivaaleilla, mutta tässä postauksessa on vielä enemmän sisältöä! Hänen elokuvansa Escobar: Paradise Lostin maailman ensi-ilta oli festivaaleilla eilen, joten sieltä on paljon uutta kuva- ja videomateriaalia Joshista. Paljon enemmän löytyy täältä! Lisäksi alta löytyy The Daily Observerin haastattelu, jossa hän puhuu jälleen Jennifer Lawrencen kohtaamasta kuvavarkaudesta sekä viimeisestä Matkijanärheä varten kuvaamastaan kohtauksesta (sisältää juonipaljastuksia!).






The Daily Observerin haastattelu:
"Ensimmäinen reaktioni oli viha ja todellinen pettymys yhteiskuntaan kokonaisuudessaan"; Hutcherson sanoi Larbou Day:n viikonloppuna tapahtuneesta alaston kuvien hakkeroinnista, jonka seurauksena tuhansia kuvia varastettiin monilta julkkiksilta, huomattavimmin hänen [Joshin] Nälkäpeli-kanssanäyttelijältään ja ystävältään Jennifer Lawrencelta. "Sitä on tietyn verran julkista huomiota ja mitä vielä. Mutta siinä ei ole kyse siitä, että yksityiselämääsi kirjaimellisesti tutkittaisiin ja varastettaisiin sinulta", hän sanoi. "Näyttelijäksi tulemisen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että pitäisi selviytyä stalkkaamisesta."
Hutcherson tietää mistä puhuu, kiitos kansainvälisen tähteyden, johon Nälkäpeli hänet työnsi. Hän on jo lopettanut Matkijanärhi osa 2:n kuvaukset ja sen on tarkoitus ilmestyä ensi vuoden marraskuussa, mutta hänen viimeisessä kohtauksessaan Peetana ei ollut dramatiikkaa: se oli yksinkertainen uusintakuvaus kuvakulmasta, josta ei kuvattu varsinaisten kuvausten aikana.
"Siinä minä sammutan Katnissia polttavan tulen. Siinä kamera kirjaimellisesti osoitti ylös minuun, minulla oli viltti ja heitin sen kameraa päin", hän sanoi nauraen.
"Se oli ehdottomasti katkeransuloinen hetki, mutta se on yksi niistä asioista, joiden päättyessä ajatellaan, 'Se oli siinä. Se oli kaikkien näiden elokuvien viimeinen hetki.' Se oli tosi antikliimaksista!"
Hän oli kuitenkin paikalla seuraavana iltana, kun elokuvan kuvaukset päättyivät. "Se ei ollut alkuräjähdyksen tyylinen lopetus. Luulen kaikkien olleen tosi surullisia", hän sanoi. "Olimme luoneet yhdessä jotain hyvin erityistä vuosien ajan, ja kun tuli aika sanoa hyvästit, se oli rankkaa."
Ja vaikka hän on Lawrencen läheinen ystävä kuvausten ulkopuolella, hän ei ole puhunut vielä hänen kanssaan kuvien hakkeroinnista. Koska, asianmukaisesti, hän kunnioittaa tämän yksityisyyttä.
"En halunnut ottaa sitä puheeksi hänen kanssaan, se on henkilökohtainen asia, jota hän käy läpi ja jos hän haluaa puhua kanssani, hän puhuu siitä kanssani", hän sanoi. "Se on rankkaa. Minusta tuntuu kamalalta sen kaiken takia." 
Matkijanärhi-kirjassa ei kerrota, että Peeta pelastaisi Katnissin räjähdyksen aiheuttamilta liekeiltä, mutta se ei missään nimessä tarkoita, ettei se voisi olla totta. Katniss menettää tajunsa räjähdyksen sattuessa ja on selvää, että myös Peeta oli paikalla, koska hän palovammojen takia sairaalassa vielä pidempään kuin Katniss. Mitä pidätte ajatuksesta, että elokuvassa tehdään selväksi, että Peeta pelastaa Katnissin myös tässä kohtauksessa?

Lähde

1 kommentti:

  1. Mun mielestä se on Jotenki söpöö että elokuvaan laitetaan että Peeta pelastaa Katnissin, se lisää sitä että selvästi Peeta on muuttumas takas oikeeks ittekseen. <3 Ja lisäks Josh on niin paras ku se on niin järkevä ja sellanen, jolla ei kuuluisuus oo noussu pähän, samoin ku ei Jenilläkää :)

    VastaaPoista