tiistai 3. joulukuuta 2013

Haastattelu: Jena Malone Johannan koekuvauksista, Matkijanärhen kuvaamisesta ja Gif-kuvista

New York Magazinen Vulture -blogi pääsi jututtamaan Jena Malonea ärtymyksen hallinnasta Vihan liekkien koekuvauksiin, oppimaan GIF-kuvista ja valmistautumisesta Matkijanärhen kuvauksiin tässä kuussa.

Francis kertoi, että Johannan rooliin hakeneet näyttelijättäret esittivät häntä lähinnä narttumaisena naisena, mutta sinä saavuit ja olit aidon vihainen. Sait hänet pelästymään. Olitko vihainen? Mitä sinä teit?

Ennen koelukua ajattelin, että hitto, en ole vihainen persoona. Tarkoitan, että osaan kyllä olla joten kuten pelottava, mutta olen oikeastaan iloinen ja toisten olot mukavaksi tekevä ihminen. Viha on jotain mitä ei voi teeskennellä. Se kanavoituu sinuun jotain kautta, jostakin. Sitä on vaikea ohjailla. Joten olin, että vitut, tämä tulee olemaan vähän monimutkaista, mutta en mene tuonne ja anna jotain totaalisen teeskenneltyä ja typerää. Ja niin, en tiedä miten, mutta herättyäni sinä aamuna kaikki alkoi ottaa minua päähän. Herätyskelloni ei mennyt pois päältä oikein, joku soitti minulle viideltä aamulla, nousin sängystä väärällä jalalla. Mietin, että mitä ihmettä oikein tapahtui? Ja silloin ymmärsin, että hän [Johanna] oli ottamassa minusta vallan. Joten saapuessani koekuvauksiin olin jo aivan ärtynyt. He olivat vielä 30 minuuttia myöhässä. Joku näyttelijä oli siellä ennen minua, ja hän tuli ulos, laittoi kuulokkeet päähänsä ja meni takaisin sisään. Ajattelin, jeesus, tämä tyyppi! He mielistelevät kaikkia! Hän yrittää itkeä, hän ei osaa itkeä! Olin niin vihainen. He haaskasivat aikaani. Kun viimein pääsin sisälle, en tainnut edes sano hei Francisille, vaan kävelin heidän eteensä ja sanoin "kertokaa minulle, kun haluatte minun aloittavan."

On hullua ajatella, että jotkut nuoremmista Vihan liekkien faneista eivät ole kuulleetkaan elokuvasta Aina vierelläsi.

Ei, mutta se ei ole totta! Ostoskeskuskiertueella joka toinen tyttö sanoi, että Donnie Darko on heidän suosikkinsa tai Aina vierelläsi on heidän suosikkinsa. Se todellakin antaa uskoa hyvään tehtyjen elokuvien sarjaan elämässä. Se on mielenkiintoista elokuvamaailmassa työskentelyssä: Jos se ei vaikuta heti, niin se silti saattaa 20, 50 tai 100 vuoden kuluttua. 

Takaisin Vihan liekkeihin. Tiesitkö, että he ovat jo muuntaneet hississä riisuutumis kohtauksesi gifeiksi?

En tiennyt! Enkä edes tiennyt, mitä gifit olivat! Pikkusiskoni on koittanut opettaa minulle gifejä ja memejä ja sellaista. Olen jo hieman obsessoitunut niistä.

Jennifer Lawrencen ilmeet näyttävät kohtauksessa enemmän hänen omiltaan kuin Katnissin. En sano, etteikö hän tee hyvää työtä näyttelijänä, mutta-

Joo, sain hänet itsensä melkein esille sillä!

Et ole ilmeisestikään vielä ajellut päätäsi, joten tarkoittaako se ettei sinun tarvitse tehdä sitä Matkijanärheen, vai etkö vain ole aloittanut kuvauksia?

En ole vielä aloittanut, sen vuoro on joulukuussa. Johanna palaa kuvioihin vasta noin puolivälissä Matkijanärheä, siihen asti hän on poissa kidutettavana. Se on hauskaa, koska lehdistökiertueella, se oli myös minulle tutkimista. Koska aloitan, niin kuin, ensi viikolla. Joten olin, että hitto, minun täytyy palata kuvaamaan heti lehdistökiertueen jälkeen. Siispä luin kiduttamisesta ja ajattelin näitä synkkiä, syviä ja voimakkaita juttuja... Samalla kun olin pukeutunut korkokenkiin ja halailin 15-vuotiaita tyttöjä. 

Voit lukea koko jutun Vulturen sivuilta.

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Gif on liikkuva kuva, esim. tässä yksi juurikin hissikohtauksesta:
      http://rockpaperwatch.files.wordpress.com/2013/11/johanna.gif :D

      Poista
  2. Ihanaa Sofia, tän suomentaminen oli ollu mun tehtävälistalla heti raportin kirjottamisen jälkeen, mutta nyt kun olin pari tuntia kirjotellu 2 sivua 5-sivuseen raporttiin, oli ihanaa huomata, että haastattelu olikin jo täällä! <3

    VastaaPoista