Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peter Craig. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peter Craig. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 9. maaliskuuta 2016
Kolme uutta videota Matkijanärhi osa 2:n lisämateriaaleista
Ja lisää clippejä Matkijanärhi osa 2:n lisämateriaaleista vain tulee! Wiredin julkaisemassa videossa puhutaan elokuvan suurimmasta kulissista, jota tarvittiin kohtaukseen, jossa Katniss ja Gale lähestyvät presidentti Snow'n kartanoa. Fangirlishin pätkässä Francis Lawrence puhuu Suzanne Collinsin roolista elokuvissa, hän mm. kutsuu häntä "Katniss-kompassiksi". Lisäksi Josh Hutcherson puhuu Nälkäpelin maailmasta. Movieclips Extrasin clipissä Elizabeth Banks, Stanley Tucci ja David Levithan (Nälkäpeli-kirjojen editori) puhuvat sarjan merkityksestä.
lauantai 11. huhtikuuta 2015
Nälkäpeli-tiimi tekemään Lionsgaten "The Odysseytä"
Tältä porukalla luvassa on varmasti jälleen laadukas kirjaan perustuva elokuvasovitus! :)
Lähde
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Haastattelu: Matkijanärhi sivuilta valkokankaalle
- Peter Craigiä pyydettiin käsikirjoittamaan Matkijanärhi-elokuvia, eikä hänen tarvinnut miettiä vastaustaan. Hänellä on kaksi tytärtä, jotka ovat suuria Nälkäpeli-faneja ja he saivat kuulla yhden isänsä ideoista ennen ketään muuta: ajatuksen Vyöhykkeellä 7 tapahtuvasta kapinallisten hyökkäyksestä, joka elokuvassa nähdään.
- Craigistä tuli elokuvien pääkärsikirjoittaja, kun Danny Strong siirtyi eteenpäin ensimmäisten luonnosten jälkeen.
- Pystyäkseen luomaan kirjalle uskollisen sovituksen siitä huolimatta, että se jaetaan kahteen osaan, elokuvantekijät kääntyivät kirjailija Suzanne Collinsin puoleen. Hän loi erilliset luonnokset kummallekin puolikkaalle, kuvaten päähenkilöiden tarinoiden kulkua ja tarinan kohokohtia.
- Nina Jacobson: "Me ajattelimme, että ensimmäinen elokuva keskittyisi propagandasotaan ja Peetan takaisin saamiseen. Toinen elokuva olisi täysimittaisesta sodasta ja Snow'n poistamisesta pelistä. Suzannen lähestymistapa oli suuresti näiden suurten ajatusten takana siitä, miten jakaisimme kirjan kahdeksi elokuvaksi."
- Francis Lawrence: "Meneillään oleva kapina - Katniss kuulee siitä ja ajattelee sitä, kun taas meillä on mahdollisuus mennä vyöhykkeille näkemään se. Joten elokuvan hyvin sisäisen puolikkaan muuttaminen joksikin visuaalisemmaksi ja elokuvallisemmaksi oli todennäköisesti suurin haaste ja jotakin, minkä parissa Peter, Suzanne, Nina ja minä todella työskentelimme."
- Yksi ratkaisu oli tehdä Katnissista aktiivisempi. Craig kirjoitti Katnissin juoksemaan ulos bunkkerista, kun Prim oli jäämässä sen ulkopuolelle, kun kirjassa Katniss odottaa sisäpuolella. Elokuvassa Katniss myös päättää, että hänen on päästävä uudestaan Vyöhykkeelle 12, kun taas kirjassa idea tulee Cressidalta. Katniss tekee myös oman osansa voittajien pelastusoperaatiossa puhumalla Snow'lle videopuhelun kautta. Peter Craig sanoo, että näin Katnissille annettiin lisää tilaisuuksia olla rohkea pysymällä kuitenkin uskollisena Suzannen toiveelle siitä, että traumaperäinen stressihäiriö vaivaisi Katnissia suuresti.
- Katniss laitettiin myös vaatimaan Peetan ja muiden voittajien pelastusoperaatiota armahduksen lisäksi.
- Nina Jacobson: "Halusimme varmistaa, että koskaan ei tuntunut siltä, että Katnissin ainut motivaatio olla matkijanärhi ja osallistua kapinaan olisi hänen poikaystävänsä saaminen takaisin. Sellainen on tyhjänpäiväistä ja hänen alapuolellaan. Hän näkee myös mitä maassa tapahtuu, ja että ihmiset pyrkivät muutokseen ja hän haluaa olla osa muutosta."
- Peter Craig: "Katniss on koko vallankumouksen tunteellinen katalysaattori. Kun hän laulaa jotakin, siitä tulee taistelulaulu, ja kun hän huutaa jotakin, siitä tulee taisteluhuuto."
- Peter Craig: "Tavoitteena oli tehokkaasti sovittaa Katnissin tarinan kaari siihen, mitä Panemissa tapahtui. Hän antaa itsestään niin paljon. Hän itse asiassa tavallaan uhraa itsensä tunteellisesti ja henkisesti inspiroidakseen kaikkia näitä muita ihmisiä. Halusimme näyttää, että se toimi, ja että ihmiset muilla vyöhykkeillä todella tarvitsivat häntä. He vastasivat siihen ja tekivät myös uhrauksia."
- Tämän tehdäkseen, Craig kertoi ideasta, jossa näytetään miten kukin propo aiheutti kapinointia vyöhykkeillä. Hän kertoo, että hänellä oli ihan liikaa ideoita! Elokuvaan päätyivät hänen ensimmäinen ideansa Vyöhykkeestä 7 sekä Vyöhykkeen 5 padon räjäyttäminen. Kirjassa vain mainitaan padon murtuminen (Vyöhykkeellä 7).
- Peter Craig: "Suzanne tuntee tämän maailman niin uskomattoman hyvin ja me puhuimme siitä, miten Panemin energia- ja viestintäjärjestelmät toimivat." Näin päädyttiin lumipalloefektiin: räjäytetty pato katkaisee Capitolista sähköt, jolloin Beetee pääsi murtautumaan Capitolin järjestelmiin.
- Francis Lawrence: "Elokuvissa Effie on tosi ikoninen. Siinä ei ole järkeä, että työntäisimme hänet sivuun Matkijanärhi osa 2:n loppuun asti, jolloin hän voisi näyttäytyä ja esittelisimme aivan uuden hahmon, jonka pitäisi yrittää päästä edes lähelle sitä, mitä Elizabeth on tehnyt Effielle." Suzannen vakuuttamisessa oli kuitenkin työtä. Nina Jacobson: "Aluksi hän ei ollut ideasta kovin varma. Hän tiesi haluavansa nähdä enemmän Effietä, mutta hän ei ollut varma siitä, että hän olisi Vyöhykkeellä 13. Minä ehdotin, että hän voisi olla kuin Fulvia. Hän pohti asiaa." Lopulta Suzanne vakuuttui, kun hän näki alustavan leikkauksen Vihan liekkien kohtauksesta, jossa Effie hyvästelee Katnissin ja Peetan kyyneleet silmissä. Peter Craig: "Näytöksen jälkeen muistan Suzannen tulleen tapaamiseen ja sanoneen, 'Kuka Fulvia?'"
- Artikkelissa kerrotaan, että Vyöhykkeen 13 asukkaiden ranteisiin leimatut aikataulut kuvattiin, mutta se ei päätynyt elokuvaan.
- Nina Jacobson sanoo, että he halusivat Vyöhykkeen 13 oikeasti näyttävän kapinallisten tukikohdalta, eikä supertiukalta paikalta. He eivät halunneet sen asukkaisen vaikuttavan roboteilta.
- Peter Craig presidentti Coinista: "Hän todella uskoo asiaansa. Minusta hän ei ole joku, jonka aikomuksena on kohdella ketään väärin. Ja elokuvan aikana valta viettelee häntä vähän. Hänestä tulee parempi asioiden myymisessä. Minusta me katsomme hänen muuttumistaan Coiniksi, jonka tunnistamme kirjasta. Hitaasti, ajan kuluessa, alat ajatella 'Keitä nämä ihmiset ovat?' Ymmärrät, että he ovat vaarallisen yksimielisiä. Suunnilleen elokuvan puolivälissä sitä alkaa miettiä, kenellä tätä sotaa oikein myydään?"
- Elokuvantekijöillä oli hauskaa suunitellessaan voittajien pelastusoperaatiota ja Craig uskoo, että niin oli myös Suzannella. Haastetta suunnitteluun toi se, että Vyöhykkeen 13 piti ajatella, että suunnitelma oli toimiva ja että Capitol kuitenkin tietää siitä kaikesta. He halusivat tehdä katsojalle selväksi, että Capitolin tarkoituksena oli palauttaa Peeta Vyöhykkeelle 13 tappamaan Katniss.
- Elokuvatiimi mietti loppukohtausta ja yhtenä ajatuksena oli todella päättää elokuva kohtaukseen, jossa Peeta kuristaa Katnissia. Francis Lawrence kuitenkin tiesi, että se ei välttämättä saisi katsojia haluamaan lisää, vaan suuttumaan. Peter Craig: "Lpulta se tuntui luonnolliselta kohdalta halkaista kirja, koska Peeta on takaisin ja sitä on aivan uusia prioriteetteja. Katniss käy läpi aivan erilaisen prosessin Peetan kanssa, kun hän on takaisin. Se katse, jonka hän antaa Peetalle - hän katsoo jotakuta, jota hän todella rakastaa, joka ei ole vain nappula tässä shakkipelissä niin kuin kaikkien muiden mielestä. Pidin aina siitä, miten loppu vaihtelee Coinin ja Katnissin välillä ja miten heidän prioriteettinsä ovat jakaantuneet elokuvan lopussa."
- Presidentti Snow'n tappaminen ei ole Katnissin ehdoissa matkijanärheksi ryhtymiselle kuten kirjassa. Francis Lawrence: "Se on todennäköisesti yksi suurimmista muutoksista kirjan jakamisessa. Meistä kummallakin elokuvalla on oma dramaattinen kysymyksensä, oma tavoitteensa. Tässä osassa Katniss ottaa vihdoinkin vallankumouksen symbolin roolin ja alkaa taistella vastaan. Mutta dramaattinen kysymys on: Saammeko Peetan takaisin? Toisen osan on: Mennään ottamaan Snow kiinni." Nina Jacobson sanoo heidän halunneen Katnissin tulevan päätöksen tappaa Snow vähitellen. Se mitä Peetalle on tapahtunut, on viimeinen niitti.
- Matkijanärhi osa 2:n päätös on synkempi kuin monen muun sarjan ja juuri siksi Francis halusi ohjata Matkijanärhi-elokuvat. Francis on aina sanonut haluavansa "tehdä kirjat, eikä keksiä niitä uudelleen."
- Peter Craig: "Me tiesimme sen [Matkijanärhen] olevan synkkä ja katsoimme asioita, jotka eivät ole synkkiä ja todella otimme myös ne huomioon. Hahmojen välillä on paljon kyyntymystä, jota ei voi aina näyttää, kun he taistelevat areenoilla tai kun he ovat erossa toisistaan. Katnissin ja Peetan välillä orastaa rakkaustarina, joka on ytimeltään tosi, tosi suloinen. On kaikki nämä hahmot, jotka ovat jälleen yhdessä ja aidosti välittävät toisistaan."
- Peter Craig: "Minusta synkkyyttä voi olla, jos keskellä on helpotusta. Matkijanärhi osa 2:ssa on oikeastaan täysin kyse siitä ja miten kaikki nämä ihmiset antavat toisilleen anteeksi ja löytävät toisensa uudelleen. Se saattaa viedä sinut tiheikön läpi, mutta tulet ulos toiselta puolelta."
Mitä mieltä olette muutoksista ja niihin johtaneista päätöksistä? Onko jokin muutos teistä aivan erityisen hyvä tai olisiko jotain voinut tehdä toisin?
perjantai 16. toukokuuta 2014
Effiellä suurempi rooli kirjassa, Philip Seymour Hoffmanista ei CGI-versiota yms.
Effie Trinketiä ei nähdä paljon matkijanärhi-kirjassa, mutta...
Francis Lawrence: Hän tulee takaisin! Kirjassa Fulvia periaatteessa korvaa hänet. Mutta miten kukaan voi korvata Elizabeth Banksia Effie Trinketinä näissä elokuvissa? Kun Suzanne Collins näki Vihan liekit, hän soitti ja yksi ensimmäisistä asioista, jonka hän sanoi oli "Ei ole mahdollista etteikö Effie Trinket voisi olla Matkijanärhi-elokuvissa." Effie tuo lämpöä ja hauskuutta ja kepeyttä näihin synkkiin tarinoihin. Se on tässä elokuvassa kala kuivalla maalla ja fanit tulevat rakastamaan sitä, miten hän on sopeutunut vyöhykkeen 13 maailmaan.
Nina Jacobson: Effiestä tekee mielenkiintoisen se, että hän ei halua olla siellä. Toisin kuin Plutarch, hän ei halua olla osa vallankumousta. Hänet täytyy vakuuttaa auttamaan ja hän auttaa henkilökohtaisten syiden, ei poliittisten syiden takia.
[...]Huhun mukaan teette Philip Seymour Hoffmanin keskeneräiset kohtaukset valmiiksi tietokoneella (CGI).
Francis Lawrence: Saimme valmiiksi suurimman osan hänen työstään. Luulen, että hänellä saattoi olla kahdeksasta kymmeneen päivään jäljellä aikataulussamme. Suurimmassa osassa noista kohtauksista Philillä ei ollut ollenkaan puheenvuoroja. Me laitamme hänet noihin kohtauksiin, mutta käytämme ainoastaan aitoa kuvaa. Emme luo mitään digitaalista tai robottiversiota hänestä.
Nina Jacobson: Meidän piti käsikirjoittaa uudestaan puhekohtaukset, jotka hänellä oli jäljellä eikä tarvitse kysyäkään, olivatko niiden kohtausten kuvaaminen tuskallista ilman häntä. Saatamme antaa Plutarchin puheenvuoron Haymitchille tai Effielle, mutta vain sellaisissa tilanteissa, joissa pystymme tekemään niin heikentämättä kohtauksen tarkoitusta.
[...]Nina, kerro meille elokuvan kohtauksesta, jota et voi odottaa kaikkien näkevän.
Nina Jacobson: Kun Katniss menee vyöhykkeelle 8 ja sanoo, "Jos me palamme, te palatte kanssamme." Ensimmäistä kertaa hän näkee vaikutuksen, joka hänellä on ihmisiin. Nuo kohtaukset, joissa Katniss omistaa sen mitä ja kuka hän on, todella aiheuttavat minussa kylmiä väreitä. Oh ja olen innoissani siitä, mitä nämä kaksi uneksivat "Hirttopuulle." Francis ja Peter keksivät uskomattoman tavan muuntaa kirjan voimakas hetki upeaksi suurelle valkokankaalle.
[...]Kaikki haluavat tietysti tietää, miten jaatte kirjan kahdeksi elokuvaksi? Voimmeko saada vinkin?
Nina Jacobson: Kirjan ensimmäinen puolikas on selkeästi tarina, jossa Peetaa yritetään saada takaisin. Emotionaalisesti Katniss on petetty. Hän on ulkopuolinen vieraalla maalla. Hän tietää, että ihmiset odottavat hänen tekevän muutoksen ja tämä on se aika, kun hän ymmärtää, ettei hän voi seistä sivussa tekemättä mitään. Snow on tehnyt liikaa. On ollut liikaa petosta ja Katnissin rakastamat ihmiset ovat vaarassa. Hän tekee mitä vain pitääkseen heidät turvassa.Kaiken tämän lisäksi jutussa puhutaan kahden elokuvan kuvaamisesta kerralla ja sen aiheuttamista haasteista ja eduista, hahmoista kuten Katnissista, presidentti Coinista ja Haymitchistä, Peter Craigin mukana olostakuvauksissa ja käsikirjoitusprosessista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


