Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. lokakuuta 2019

Uuden Nälkäpeli-kirjan nimi ja kansi on julkaistu!

The Ballad of Songbirds and Snakes! Siinä Suzanne Collinsin uuden, 10. Nälkäpelistä kertovan kirjan englanninkielinen nimi, joka julkistettiin tänään. Lisäksi julkaistiin kirjan kansi:

Mitä tykkäätte nimestä ja kannesta? Nimi ainakin poikkeaa paljon alkuperäisen trilogian nimistä, kun taas kansi sopii ihanasti yhteen.

WSOY on uutisoinut, että kirja julkaistaan suomeksi samana päivänä kuin alkuperäisteos eli 19.5.2020. Sitä odotellessa! Tuleekohan suomennoksen nimi olemaan Balladi laululinnuista ja käärmeistä?

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Suzanne Collinsilta uusi kirja 19.5.2020 - sijoituu 10. Nälkäpeliin!


Aloin käydä jo epätoivoiseksi ja epäillä, ettei tätä päivää nähtäisi. Kustantaja Scholastic tiedotti tänään, että Suzanne Collins julkaisee uuden kirjan 19.5.2020 ja mikä parasta, se on esiosa Nälkäpelille! Kirja sijoittuu 64 vuotta Nälkäpelistä menneisyyteen eli järjestyksessään 10. Nälkäpeliin.

Suzanne Collins kertoo kirjasta seuraavaa:
"Tämän kirjan kautta haluan tutkia luonnon tilaa, keitä me olemme, ja mitä mielestämme selviytyminen vaatii. Jälleenrakennuksen aika 10 vuotta yleisesti synkkänä aikana tunnetun sodan jälkeen - kun Panem yrittää päästä takaisin jaloilleen - tarjoaa hedelmällisen pohjan hahmoille, jotka kamppailevat näiden kysymysten kanssa ja siten määrittävät näkemyksensä ihmisyydestä."
Lionsgate on aikaisemmin ilmaissut kiinnostuksensa Nälkäpelin maailman laajentamiseen elokuvallisesti. Studion puheenjohtaja Joe Drake kommentoi kirjauutista:
"Nälkäpeli-elokuvien ylpeänä kotina maltamme tuskin odottaa Suzannen seuraavan kirjan ilmestymistä. Olemme keskustelleet hänen kanssaan kirjoitusprosessin aikana ja odotamme innolla läheistä työskentelyä hänen kanssaan elokuvan suhteen."
Eli on tulossa uusi kirja, mutta edellisestä päätellen myös uusi elokuva?! Sysimarjahan saa kohta oikeasti herätä taas henkiin! Oletteko mukana? ♥

Lähde

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Nälkäpeli-trilogiasta 10-vuotisjuhlajulkaisu


Voitteko kuvitella, että tänä vuonna Nälkäpelin julkaisusta tulee kuluneeksi 10 vuotta? Se on jo sellainen asia, että pitää palata Facebookista itsensä Sysimarjan puolelle! Entertainment Weekly on paljastanut, että koko Nälkäpeli-trilogiasta julkaistaan 30. lokakuuta 10-vuotisjuhlajulkaisu, johon kuuluu uudet kannet (kuvat yllä ja postauksen lopussa) ja uutta sisältöä.

Uutta sisältöä tulee olemaan 50 sivun verran, ja siihen kuuluu laajiin haastattelu, jonka kirjailija Suzanne Collins on antanut sitten Nälkäpelin julkaisun, sodasta kirjoittamiseen keskittyvä keskustelu Suzannen ja kirjailija Walter Dean Myersin välillä sekä aikajana Nälkäpelin 10-vuotisen historian huippuhetkistä aina ensimmäisen kirjan julkaisusta viimeisen elokuvan jälkimaininkeihin asti.

Kustantaja Scholasticin varajohtaja ja editorial director David Levithan sanoo seuraavaa: "On upeaa huomata, että Nälkäpelistä löytyy uutta opittavaa vielä 10 vuotta sen julkaisun jälkeenkin. Pidän erikoisjulkaisussa erityisesti siitä, että se vastaa moniin fanien vuosien varrella esittämiin kysymyksiin, ja antaa käsityksen siitä, miten Suzanne loi niin aikakautta määrittelevän tarinan."

EW on saanut myös julkaista osan juhlajulkaisuun kuuluvasta Suzannen haastattelusta. Tässä se suomennettuna:
David Levithan: Yksi avainekijä Nälkäpelissä on Katnissin ääni ja näkökulma. Tiedän, että jotkut kirjailijat aloittavat hahmosta ja sitten löytyvät sen kautta tarinan, mutta Nälkäpelin kohdalla (ja korjaa, jos olen väärässä) uskon sinun saaneen ensin idean tarinasta, ja vasta sitten Katniss astui mukaan. Mistä hän ilmestyi? Haluaisin kuulla sinun kertovan hänen nimensä ja todella persoonallisen luonteensa alkuperästä.
Suzanne Collins: Katniss ilmaantui heti idean saatuani, hän seisoi sängyn vieressä jousen ja nuolten kanssa. Alismaan tarinoita kirjoittaessani käytin paljon aikaa punniten eri aseiden ominaisuuksia. Käytin jousiampujia hyvin säästäväisesti, koska he tarvitsevat valoa, jota Alismaassa on hyvin vähän. Mutta jousi ja nuolet voidaan tehdä käsin, niillä voi ampua kaukaa, ja niistä voi tehdä tehokkaampia, kun tarina etenee sotaan. Hän oli synnynnäinen jousiampuja.
Hänen nimensä tuli myöhemmin etsiessäni tietoa erilaisista selviytysmiharjoitteista ja erityisesti syötävistä kasveista. Yhdestä kirjastani löysin muulinkultakorvan [englanninkielinen "arrowhead plant" kuulostaa huomattavasti paremmalta :D], ja mitä enemmän luin siitä, sitä enemmän heijasti Katnissia. Sen latinankielisellä on samat juuret kuin Sagittariuksella, jousiampujalla. Hän pystyy keräämään syötäväksi kelpaavia mukulajuuria, nuolenkärjen muotoiset lehdet olivat hänen puolustuksensa, ja pienet valkoiset kukat pitivät sen yhtäläisenä kukka-nimien kanssa, kuten Rue [tuoksuruuta] ja Primrose [esikko]. Katsoin listaa sen vaihtoehtoisista nimistä. "Suoperuna." "Ankkaperuna." Katniss voitti helposti.
Hänen äänensä puolestaan, minun ei ollut tarkoitus kirjoittaa ensimmäisessä persoonassa. Ajattelin, että kirja tulisi olemaan kolmannessa persoonassa kuten Alismaan tarinat. Sitten istuin alas kirjoittamaan, ja ensimmäinen sivu tulvahti ulos ensimmäisessä persoonassa, kuin hän olisi sanonut, "Astu sivuun, tämä on minun tarinani." Annoin hänen kertoa tarinansa.
 Kuinka moni nyt suunnittelee hankkivansa tämän juhlajulkaisun? Minä ainakin, vaikka hyllystäni löytyykin jo koko trilogia neljänä eri versiona... :D


Kuvat: Scholastic

lauantai 26. syyskuuta 2015

Nälkäpelin uusi "liekehtivä" kirjapainos myyntiin lokakuussa

Britannian virallinen Nälkäpeli-sivusto on julkaissut kuvia Nälkäpelin uudesta "liekehtivästä" kirjapainoksesta, joka ilmestyy myyntiin 1. lokakuuta.


Mikäli olet kiinnostunut hankkimaan myös nämä kirjojen uudet versiot kokoelmaasi, voit ennakkotilata kirjat Amazonista hintaan £7.99/kpl!

tiistai 14. lokakuuta 2014

Elokuvakannellinen Matkijanärhi-pokkari nyt myynnissä


Trilogian kolmas osa Matkijanärhi on nyt saatavilla elokuvakannellisena pokkarina! Tämä kaunokaisen löytyy mm. Suomalaisista Kirjakaupista, Akateemisesta kirjakaupasta ja Adlibriksesta. Aiotteko lisätä tämän pokkarin kokoelmiinne?

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Nälkäpeli-trilogia Amazon Kindlen eniten korostettu


Amazon on julkaissut listan kirjoista, joista on sen lukulaite Kindlellä tehty eniten korostettuja sekä listannut myös nuo eniten korostetut otteet. Eniten korostettujen otteiden listalla on kaikkiaan 25 otetta, joista peräti 19 on peräisin Nälkäpeli-kirjoista! Aika uskomatonta, vai mitä? Lainaukset Nälkäpeleistä ovat vallanneet mm. listan sijat 1, 3, 4, 5 ja 6. Koko lista otteineen löytyy täältä. Koko listan kärjessä on seuraava ote Vihan liekeistä: Because sometimes things happen to people and they're not equipped to deal with them, joka on vapaasti suomennettuna (ei siis suomennetusta kirjasta) "Koska joskus ihmisille tapahtuu asioita ja he eivät ole kykeneviä käsittelemään niitä." Tämä ote on korostettu kaikkiaan 17 784 kertaa, kun taas mitään muuta otetta ei ole korostettu enempää kuin 9 620 kertaa.

Myös itse kirjat pääsivät listoille. Nälkäpeli on peräti listan sijalla kolme, edellään vain Raamattu ja Steve Jobsin elämäkerta! Vihan liekit on sijalla 8 ja Matkijanärhi 13. Koko lista on täällä.

Kuva © geekosystem.com

Lähde

tiistai 25. helmikuuta 2014

Vihan liekit yksi eniten Kid's Choice Awards-ehdokkuuksia saaneista


Kid's Choice Awardsien ehdokkaat julkaistiin eilen ja Vihan liekit oli yksi eniten ehdokkuuksia kahmineista! Se on ehdolla sekä parhaaksi elokuvaksi, että kirjaksi koko trilogian voimin ja sen ansiosta myös Jennifer Lawrence ja Jena Malone saivat ehdokkuuksia rooleistaan.
Suosikkielokuva
Nälkäpeli: Vihan liekit
Iron Man 3
Mahtava Oz
Smurffit 2
Suosikkinaisnäyttelijä
Sandra Bullock
Mila Kunis
Jennifer Lawrence
Jayma Mays
Suosikki "naisbuttkicker"
Sandra Bullock
Jennifer Lawrence
Evangeline Lilly
Jena Malone
Suosikkikirja
Neropatin päiväkirja-sarja
Harry Potter-sarja
Hobitti
Nälkäpeli-sarja
Äänestämään pääsee täällä. Äänestää voi myös tviittaamalla seuraavilla tageillä:
Suosikkielokuva: #VoteHungerGames #KCA
Suosikkinaisnäyttelijä: #VoteJLaw #KCA
Buttkicker: #VoteJLawforButtkicker #KCA ja/tai #VoteJenaforButtkicker #KCA
Suosikkikirja: #VoteHungerGamesBook #KCA
Lähde

lauantai 23. marraskuuta 2013

Francis Lawrencen ja Suzanne Collinsin erikoishaastattelun viimeiset osat

TIME on julkaissut valtavan pitkän Francis Lawrencen ja Suzanne Collinsin erikoishaastattelun, jonka ensimmäiset osat löytyvät täältä ja täältä. Tässä tulevat vielä viimeisetkin!
TIME: Mistä Katniss tuli?
Suzanne: Katniss saapui lähes täysin muotoutuneena. Että hän oli jousiampuja, että hän oli perheensä yksinomainen tuki, että hän oli hyvin ihailtava hahmo, mutta myös samaan aikaan hyvin virheellinen hahmo, koska hän tarvitsi sitä selviytyäkseen siitä, mistä hänen oli tultava selviytymöön. Hän oli yksi niistä lapsista, joiden harteille oli heitetty suuri vastuu liian nuorena ja se oli muovannut häntä tietyllä tavalla. Joten joillain tavoin hän on hyvin aikuismainen ja joillain taas äärimmäisen epäkypsä ikäisekseen.
Ja sitten mikä on hauskaa - kun istuin alas kirjoittamaan kirjaa, tarkoitukseni oli, että se olisi kuin Ylismaan tarinat, hän-kertojalla ja menneessä aikamuodossa. Ja aloin kirjoittamaan ja se tuli ulos minä-kertojalla nykyhetkessä. Oli kuin hän olisi vaatinut saada kertoa tarina, joten tein sitten niin. Hän oli päässäni täysin hyvin nopeasti.
TIME: Mihin uskot ihmisten samaistuvan hänessä? Tietenkin hänen kokemuksensa on hyvin erilainen kuin heidän, jotka todella lukevat kirjat. Tai ainakin toivon niin.
Suzanne: No minusta yksi asia, johon ihmiset samaistuvat hänessä on, että hänessä on vikoja. Tiedät ensimmäiseltä sivulta, esimerkiksi, että hän yritti hukuttaa kissanpennun. Nyt jos sitä ajattelee, on paljon asioita joita kissanpennun kanssa olisi voinut tehdä. Sen olisi voinut pistää ulos, hän olisi voinut kysyä naapureiltaan olisivatko he halunneet sen, hän olisi voinut antaa sen juosta ympäriinsä pyydystämässä hiiriä. Mutta hän ottaa sen ja yrittää hukuttaa sen ämpäriin samalla kun hänen pikkusiskonsa itkee ja hän heltyy, koska on kyse Primistä, mutta olet ensimmäisellä sivulla eikä sinut tarvitse huolehtia siitä, että tämä hahmo tuntuisi moraalisesti ylivoimaiselta. Tiedät heti, että okei, hän ei ole täydellinen.
Mutta hyvin nopasti, parin luvun sisällä, hän tekee tämän merkittävän asian eli ilmoittautuu elonkorjuussa vapaaehtoiseksi Primin puolesta. Joten nyt sinulla on jo monimutkainen hahmo. Etkä ole varma - on myös kyse siitä, että hänen moraalinen kompassinsa ailahtelee. Se ei aina osoita pohjoiseen. Se ei aina osoita oikeaan ja moraaliseen vaihtoehtoon. Hänellä on pohjimmiltaan hyvä sydän, mutta tiedät, että hän pystyy tekemään valintoja, joiden kenenkään ei pitäisi joutua tekemään.
Francis: Minusta myös ihmiset voivat todella samaistua häneen ja uskoa valintoihin, jotka hän tekee. Hän ei ole millään tavalla supersankari. Hän on hyvin aito ihminen, joka haluaa hyvin aitoja asioita ja on hyvin vastahakoinen ottamaan minkäänlaista supervastuuta. Luulen, että kuka tahansa meistä, oli kyse miehestä tai naisesta, voi kuvitella tulla tyrkätyksi tilanteeseen ja samaistua valintoihin, jotka hän tekee. Hän on sankarimainen, mutta hän ei ole supersankari ja minusta se on valtaisa asia.
[...]TIME: Olet hassussa asemassa ihmisenä, joka on luonut tämän valtaisan, tavallaan koko median kattavan ilmiön, joka myös käsittelee mediaa hyvin kriittisesti. Onko siinä tasapainottelemista?
Suzanne: Se on jollain tasolla ironista, mutta toivon, että se on ironiaa, josta myös yleisö on tietoinen. Se on yksi syistä, joiden takia olen niin innoissani markkinointikampanjasta. Se on aivan loistava, koska se käyttää samoja kuvia promoamaan elokuvaa meidän yleisöllemme kuin Capitol käyttää promoamaan neljännesjuhlaa Capitolin väelle. Juuri se, tämä dualismi, on tosi lähellä sitä, mistä kirja kertoo. Se muuttuu vielä enemmän siksi siirtyessämme eteenpäin Matkijanärheen: propagandasotaan, toden ja epätoden kuvaan ja siihen, että voitko uskoa siihen, mitä näet ruudulla, kuinka paljon sinua manipuloidaan, kuinka paljon kuvaa manipuloidaan, kuinka paljon sinulle valehdellaan.
Tässä osassa Suzanne myös kertoo valinneensa jousen ja nuolet Katnissin aseeksi niiden uskottavuuden takia ja samaistuvan enemmänkin Plutarch Heavensbeehen kuin Katnissiin, jota on kuitenkin vaikeinta erottaa hänen mielestään. Hän myös sanoo, ettei ole yhtään kiinnostunut cameo-roolin tekemisestä elokuvissa. Näistä voi lukea lisää täällä.
TIME: Kun luin ihmisten kirjoittavan Nälkäpelistä, näyttää siltä, että osa luki sen allegoriana tunteellisesta kokemuksesta olla nuori ja osa luki sen enemmänkin kirjaimellisesti sotaa ja poliittista sortoa ympäröivien moraalisten asioiden tutkimuksena. Onko se molempia? Oletko tyytyväinen molempiin?
Suzanne: Olen lukenut niin monia tulkintoja. Löytyy kokonainen kristillinen allegoria. Tiedäthän, olen nähnyt ihmisten puhuvan siitä kuin Platonin luolavertauksesta, mikä on tosi hauskaa. Olen nähnyt suuren hallituksen kanteen. Olen nähnyt, tiedäthän, 99 prosenttisesti kaikkea. Luulen, että ihmiset tuovat paljon itsestään kirjaan. Kun Nälkäpeli ensimmäisenä ilmestyi tiesin, että ihmisillä oli hyvin erilaisia kokemuksia. Se on sotatarina. Se on romantiikkaa. Muut ovat sitä mieltä, että se on toimintaseikkailu.
Tiedäthän, minulle se oli aina ensiksi ja päällimäisenä sotatarina, mutta mikä ikinä tuo sinut tarinaan on okei minulle. Ja sitten, tietysti, jos ihminen näkee sen nuoren kokemuksena tai kristillisenä allegoriana, et voi kertoa heille toisin. Se oli heidän aito vastauksensa siihen ja se on okei. Et voi sekä kirjoittaa ja sitten istua toisella puolella ja tulkita sitä ihmisille.
Voin kertoa sinulle, että minulle se oli sotatarina. Mutta siinä on myös niin monia eettisiä ongelmia, koska kyseessä on sota ja sitä kiertää niin monia muita eettisiä ongelmia, on väkivaltaa, on sotaa, on nälkää, on propagandaa, on ympäristön tuhoutuminen, on armoton hallitus, vallan väärinkäyttö ja kaikki nämä muut elementit, jotka tulevat mukaan kuvaa ja ihmiset saattavat vastata niihin, jotka ovat heille tärkeimpiä ja tiedäthän, että jotkut tulivat rakkaustarinan takia. Se on okei. Tule rakkaustarinan takia, pysyä sodan takia.
TIME: Francis, luetko fanien reaktioita netistä? Seuraatko mitä ihmiset sanovat Twitterissä roolittamisesta ja sen kaltaisista asioista?
Francis: Kyllä, vähän joo. Tarkoitan, minun kokemukseni perusteella tähän mennessä se on ollut tosi positiivista, mikä on ollut tosi mukavaa. Tarkoitan, minun täytyy sanoa, että kun sain työn pysyin aikalailla poissa netistä viikon tai kahden ajan, olin vain tavallaan hermostunut...
Suzanne: Kunnes he lopettivat sinusta puhumisen?
Francis: Joo, mitä tahansa he tunsivatkin, en halunnut tietää. Sitten minä tavallaan aloin lukea juttuja, kun ne julkaistiin. Tai sitten oli huhuja, tiedäthän. Mutta saimme ihmisiltä laadukasta palautetta. Ajattelin, että suurin sanaharkka kiertäisi Finnickin valintaa. Kaikilla oli oma ideansa siitä, miltä tämä jumalainen mies näyttäisi. Tiedäthän, joillekin se on joku Chris Hemsworthin [Thor] kokoinen ja toisista Sam Claflin on täydellinen. Mutta siinä tuli aina olemaan väittelyitä aiheuttavia päätöksiä.
[...]TIME: Elokuvassa on merkittävä kohtaus, jossa Katniss on juuri kuullut neljännesjuhlasta ja hän juoksee metsään ja tuntee kaiken kerralla. Kerro minulle lisää siitä kohtausesta. 
Francis: No, me kuvasimme sen tosi, tosi nopeasti. Me itseasiassa kuvasimme kaksi päivää ulkona kaupungin ulkopuolella Ramapo vuorilla New Jerseyssä. Tammikuussa, kun Jen oli Unelmien pelikirja-kiertueellaan, tiedäthän, Oscar-kampanja, me tavoitimme hänet ja kuvasimme kaksi päivää vuorilla. Ja siellä oli noin -10 astetta. Oli jäätävän, jäätävän kylmä. Koska oli niin kylmä ja koska siinä kohtauksessa hänellä ei ole takkia, pystyin pyytämään häntä tekemään sen vain kolme tai neljä ja hän oli tehnyt pari ottoa, joissa hän oli huutanut "Ei, ei, ei, ei, ei." Sitten pyysin häntä tekemään sen hiljaa ja loppujen lopuksi se oli otto, jota käytimme.
TIME: Kerro minulle jostakin muusta, mikä oli vaikeaa - rankempaa kuin odotit.
Francis: Runsaudensarvi-jutut olivat tosi vaikeita. Teimme areenan rakentamalla runsaudensarven saarelle, sekä pari pienoista. Ja pienen alustan, joilla he nousevat areenalle, rakensimme lampeen Atlantassa. Emmekä me voineet kuvata sitä ennen kuin marraskuun puolivälissä, joten vesi oli noin neljä asteista ja tavallaan sameaa. Se ei näyttänyt kovin hyvältä. Joten vain veden ympärillä taktikoiminen ja ihmisten saaminen neljä asteiseen veteen ja sieltä pois oli tosi, tosi vaikeaa. Me edes lääketieteellisistä syistä saaneet laittaa Magsia veteen, koska se oli niin kylmää ja se olisi nostanut hänen verenpaineensa korkealle.
Suzanne: Me puhuimme kerran Matkijanärhestä ja etkös sinä sanonut, että "Ainakaan siinä ei ole vettä."
Francis: Joo. Ainakaan siinä ei ole vettä. Tai hyvin vähän.
Suzanne: Niin hän lohdutti itseään. 
Täältä voi vielä lukea siitä, miten hankalia taistelukohtaukset olivat, että Suzanne yllättyi Nälkäpelien suuresta suosiosta aikuisten kesken sekä dystopiasta, elämänsä muuttumisesta sekä minkä parissa hän työskentelyy nyt.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Jatkoa Francis Lawrencen ja Suzanne Collinsin erityishaastatteluun

TIME on haastatellut Francis Lawrencea ja Suzanne Collinsia aivan älyttömän pitkästi ja jakanut sen viiteen edelleen hyvin pitkään osaan. Ensimmäinen osa löytyy täältä ja tässä sille jatkoa!
TIME: Francis, mikä Vihan liekeissä vetosi sinuun? Mikä sai sinut haluamaan tehdä tämän elokuvan?
Francis: Rakastin tarinoita ylipäänsä. Teema ja idea sodan seurauksista ja mitä se tekee ihmisille ja miten sota ja väkivalta vaikuttavat ihmisiin. Ajattelin vain, ettei ole monia tällaisia nuorten aikuisten tarinoita, joissa on aito, vahva, ajankohtainen ja samaistuttava idea. Sitten minulla oli Vihan liekeissä mahdollisuus avata sitä maailmaa. Yksi osa, jonka tekemistä rakastan on luominen ja ensimmäisessä tehtiin paljon maailman luomista, mutta mahdollisuuksia oli lisää - tulimme näkemään enemmän Capitolia, enemmän vyöhykettä 12, paljon muita vyöhykkeitä. Oli aivan uusi areena, jolla ei ollut mitään tekemistä ensimmäisen areenan kanssa. Joten oli paljon visuaalisia asioita, joihin pystyin upottamaan hampaani. 
TIME: Tuntuiko sinusta, että halusit pitää saman tyyppisen visuaalisen tyylin ja visuaalisen "sanaston", jonka [Nälkäpelin ohjaaja] Gary [Ross] oli vakiinnuttanut?
Francis: Luulen, että olisi ollut pieni virhe heittää aivan täysin elokuvan lähestymistapa, kun on kyse sarjasta. En ikinä tekisi sitä sarjalle. Mutta sanomalla tuon, ajattelin, että oli mahdollisuuksia kehittää pukuja ja visuaalisia efektejä ja maantiedettä ylipäänsä. Pidin Garyn luonnollisesta lähestymistavasta. Minulla on oma versioni siitä, oma tyylini. En kuvaa tavalla, jolla hän kuvaa, valitsen erilaisia linssejä, osaksi siksi, että voi tuntea olonsa intiimimmäksi hahmojen kanssa säilyttäen silti paikan tajun. Joten minulla on erilainen lähestymistapa, mutta pidin saman tuotantosuunnittelijan mukana, koska hän suunnitteli Capitolin ja niiden esteettisten asioiden piti pysyä mukana. Ja jopa muut vyöhykkeet, niissä piti olla esteettistä yhtenäisyyttä ja halusin olla varma, että se pysyi läpi koko matkan.
Toinen osa löytyy kokonaisuudessaan täältä. Siinä Suzanne kertoo pitkästi, miksi hän kirjoitti Nälkäpelin kaltaisen kirjan.
TIME: Kuvaukset areenalla tapahtuvista taisteluista ovat niin raakoja, niin graafisia - miten tiesit, miten pitkälle voisit mennä kuvatessa väkivaltaa nuorelle yleisölle?
Suzanne: Luulen, että todennäköisesti omien lapsuuden kokemuksieni perusteella. Minä altistuin näille asialle tosi aikaisin isäni kautta. Luulen, että hän tiesi tason, mitä eri aiheita oli hyväksyttävää tutkia eri ikäisenä tai jotain sellaista. Se oli todennäköisesti ohjenuorani läpi kaikkien yhdeksän kirjan [Nälkäpelit, Ylismaan Gregor-sarjan ja Year of the Junglen].
Luulen, että ihmisistä on tosi epämukavaa puhua sodasta lapsille. Joten he eivät puhu siitä, koska se on helpompaa. Mutta sitten on nuoria 18-vuotiaita, jotka värväytyvät armeijaan, eikä heillä ole pienintäkään ajatusta siitä, mihin he ovat ryhtymässä. Minusta laitamme lapsemme valtaisan huonoon asemaan, jos emme opeta heitä sodasta, jos emme anna heille mahdollisuutta ymmärtää sitä hyvin nuoresta asti. Ei ole kyse heidän pelottelemisestaan. Tarinat eivät pelottaneet minua ollessani lapsi ja näissä tapauksissa ne ovat fiktiivisiä. Gregor sijoittuu fantasiamaailmaan ja Nälkäpeli kaukaiseen tulevaisuuteen. En koe, että nuoret lukijat pelkäisivät niitä. Uskon heidän olevan kiinnostuneita niistä ja jollain tavalla myös helpottuneita siitä, että näkevät aiheesta puhuttavan. 
Francis: Joo ja siitä, että he näkevät ettet piilottele mitään. Minusta se on myös osa sitä. Kyse on siitä, ettet peittele mitään; näytät seuraukset.
Suzanne: Se on jotakin, mistä meidän pitäisi käydä keskusteluja lastemme kanssa paljon aikaisemmin. Se on olemassa, mutta ihmisille tulee epämukava olo, eivätkä tiedä miten puhua siitä. Ympäri maailman on lapsisotilaita, jotka ovat 9, 10, kantamassa aseita, pakotettuna olemaan sodassa ja mitä vielä. Eivätkö lapsemme voi edes lukea fiktiivistä tarinaa siitä? Minusta he voivat.
TIME: Miksi kirjoittaa se scifinä? Mikset kirjoittaisi romaania oikeasti tapahtuneesta sodasta?
Suzanne: Minusta siksi, että siinä on tavallaan allegorisia elementtejä. Areena on hyvin allegorinen. Se on symboli - tulemme näkemään sen muuttuvan. Ja minun täytyy pystyä luomaan se, manipuloimaan sitä ja minun täytyy saada se toimimaan. Historiallisesti Nälkäpelillä on perustansa sodassa, se oli olisi kolmas orjasota, joka oli Spartacuksen sota, jossa on mies, joka on orja, joka muutettiin gladiaattoriksi, joka karkasi gladiaattorikoulusta ja johti kapinaa ja sitten hänestä tuli sodan kasvot. Joten hahmon tarinalle on historiallinen ennakkotapaus. Mutta minusta tarvitsin vapauden luoda elementtejä, joita en olisi löytänyt näppärästi historiasta.
Kolmannen osan voi lukea loppuun täällä. Francis kertoo vielä, mikä oli rajana kuvallisen väkivallan näyttämisessä ja Suzanne puhuu Nälkäpelin ja Kärpästen herran välisestä yhteydestä sekä muista Nälkäpeliin vaikuttaneista asioista, kuten kreikkalaisesta mytologiasta.

Haastattelun kaksi viimeistä osaa ovat jo ilmestyneet ja yritän saada ne tänne tämän viikonlopuna aikana. Ne voi kuitenkin käydä jo lukemassa englanniksi täältä (4. osa) ja täältä (5. osa).

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Scholastic julkaisi virallisen Vihan liekkien elokuva-kirjan kannen

Scholastic julkisti tänään Cathing Fire: The Official Illustrated Movie Companion eli virallisen, kuvitetun Vihan liekit elokuva-kirjan kannen! Kirja tulee myyntiin 22. marraskuuta, Vihan liekkein Amerikan julkaisupäivänä.


tiistai 11. kesäkuuta 2013

Video: Uusi Vihan liekkien kirjatraileri

Vihan liekit julkaistiin Amerikassa vasta äskettäin pokkarina ja sen kunniaksi sille on tehty uusi kirjatraileri. Fanit ovat päässeet osaksi videota ja kertovat siinä miksi he rakastavat Nälkäpeliä ja Vihan liekkejä.



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Nälkäpelille kaksi Kid's Choice Awardia!


Nälkäpelillä oli eilen hyvä ilta Kid's Choice Awardseissa, sillä se vei niin parhaan kirjan kuin elokuvankin palkinnon! Willow Shields [Prim], Amandla Stenberg [Rue] ja Alexander Ludwig [Cato] olivat paikalla vastaanottamassa palkinnot.


Parhaan kirjan kategoriassa Nälkäpeli-trilogia päihitti Harry Potter-, Neropartin päiväkirja- ja Magic Tree House-sarjat ja parhaan elokuvan kategoriassa  The Amazing Spider-Manin, The Avengerin ja Neropatin päiväkirjan.



Myös Josh Hutcherson sai gaalassa näkyvyyttä, vaikkei varsinaisesti ollutkaan paikalla. Mitä mieltä olette, pukeeko vihreä Joshia? ;) Video löytyy myös täältä.


perjantai 18. tammikuuta 2013

Nälkäpeli-trilogia USA Todayn parhaten myyneiden kirjojen joukossa


USA Today on nimennyt viime vuoden 100 parhaiten myynyttä kirjaa ja suosikkitrilogiamme on top 10:n joukossa! Nälkäpeli on listan toisena, Vihan liekit viidentenä ja Matkijanärhi kuudentena.
...toisen, kiitos Hollywoodin, on Nälkäpeli, Collinsin trilogian ensimmäinen kirja - neljä vuotta julkaisuaan myöhemmin. Se sai suurta apua maaliskuussa julkaistulta hittielokuvalta, jota tähdittää Jennifer Lawrence. [E.L.] Jamesin muut kirjat ovat sijoille kolme ja neljä ja niitä seuraa Collins vuoden viidentenä ja kuudentena.
Lähde 

lauantai 29. joulukuuta 2012

Nälkäpeli jälleen vuoden 2012 parhaiden elokuvien ja kirjojen listoilla

Vuosi 2012 alkaa pian olla lopuillaan ja listoja vuoden parhaista vain ilmestyy. Nälkäpeli onkin jälleen löytänyt tiensä useille listoille niin elokuvana kuin kirjana.
  • Moviefonen 50 vuoden 2012 parasta elokuvaa: Nälkäpeli sija 16 - "Miksi Rakastamme Sitä: Naurettavan korkeista odotuksista huolimatta Nälkäpeli onnisttui vastaamaan hypetykseen tasapainottamalla rajua toimintaa (huomaa: Lawrence jousen ja nuolen kanssa) aidolla tunteella."
  • Yahoo! Moviesin 25 vuoden 2012 parasta elokuvaa: Nälkäpeli sija 10 - "Toinen ohjaaja olisi saattanut hyödyntää äärimmäistä lasten välistä väkivaltaa, joka täyttää Nälkäpelin sivut. Mutta Gary Ross lieventää sitä mestarimaisesti sovituksessaan keskittyen sen sijaan sellaisen barbarismin puhtaaseen kauheuteen ja tunteiden kuminaan."
  • Empiren vuoden 2012 juonipaljastukset: Nälkäpeli - "Ottaen huomioon, että elokuva pojustettiin Twilight-tyylisellä kolmiodraamalla - vaikka Liam Hemsworthin Gale Hawthorne tekee vain pienen ilmaantumisen - olisi yleisölle kova pala purtavaksi, jos yksi rakastajista kuolisi ennen kuin ensimmäisen elokuvan aika loppuisi."
  • Locus Onlinen gallupissa Nälkäpeli sijoittui 7. 2000-luvun parhaiden sci-fi -romaanien listalla.
  • Barnes & Noble nimesi Nälkäpelin yhdeksi vuoden parhaista nuorten kirjoista.  

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Nälkäpeli Facebookin suurin villitys kirjoina ja elokuvana

Facebook julkaisi tänään katsauksen tästä vuodesta. Katsaus koostuu Amerikan suurimpien villitysten listoista, joissa käsitellään mm. elokuvia, kirjoja ja tapahtumia. Nälkäpeli pokkasi itselleen ykköspaikan sekä elokuvien, että luetuimpien kirjojen listoilla ja jälkimmäisellä Vihan liekit ja Matkijanärhi ovat vallanneet itselleen kaksi seuraavaa paikkaa!

maanantai 29. lokakuuta 2012

Philip Seymour Hoffman puhuu Nälkäpelin teemoista


The Independent haastatteli Philip Seymour Hoffmania [Plutarch Heavensbee] keskustellakseen hänen uudesta elokuvastaan The Masteristä, mutta myös Nälkäpeli tuli puheeksi muiden elokuvien ohella. Huom! Sisältää hieman juonipaljastuksia Matkijanärhestä.
...Mutta mielenkiintoisimpana, hän tulee tähdittämään Vihan liekkejä, Nälkäpelin jatko-osaa. Perustuen Suzanne Collinsin hittikirjoihin, jossa totaritaarisessa yhteiskunnassa nuoret pakotetaan taistelemaan kuolemaan asti massaviihteenä, Hoffman näyttelee Plutarch Heavensbeetä, poliittisesti neuvokasta pääpelinjärjestäjää, joka organisoi turnauksen.
"En ollut kirjoista tietoinen ennen kuin elokuva julkaistiin ja ihmiset tekivät minut tietoiseksi siitä", hän sanoo. "Minulla on nyt viimeisen kirjan lukeminen kesken; ne ovat erityisiä."
"Hän on kirjoittanut nämä kirjat nuorille fasismista ja he kukistavat fasismin ja sitten se, mikä kukistaa fasismin, onkin yhtä paha kuin fasistinen hallinto. Se on niin fiksua." Uskooko hän nuorten tajuavan poliittisen viitekehyksen? "En ymmärrä miten he voisit olla tajuamatta. Hän on hyvin selkeä." Joten tarkoittaako tämä sitä, että hänestä on tulossa teini-idoli? "En usko, että niin käy!" Ja hän hymyilee - harvinainen auringonsäde poikki pilvisten kasvojen.
On hienoa nähdä, että Vihan liekkien uudet näyttelijät arvostavat kirjoja yhtälailla kuin vanhat Nälkäpelin näyttelijät!

Lähde

tiistai 23. lokakuuta 2012

Toby Jones puhuu Nälkäpelistä

Collider haastatteli Toby Jonesia [Claudius Templesmith] hänen uudesta elokuvastaan The Girl vähän aikaa sitten ja mukaan mahtui myös yksi kysymys Nälkäpelistä.
Kuinka hauskaa on olla osa Nälkäpeli-sarjaa ja paljastua aivan uuden tyyppiselle yleisölle?
Se tuntuu hyvältä! Lapseni ovat suuri Nälkäpeli-kirjojen faneja ja he rakastivat ensimmäistä elokuvaa. On hienoa, että olen työssä, josta he saavat joskus lisätietoa siitä maailmasta. Ei niin, että he tulisivat kuvauspaikalle ja olisivat yhtään kiinnostuneita minun kertomuksistani kuvauspaikalta, mutta on hauskaa, että olemme molemmat kiinnostuneita samasta kirjasta eri syiden tähden.
Lähde 

perjantai 5. lokakuuta 2012

Nälkäpeli nimetty yhdeksi viime vuoden haastatetuimmaksi kirjaksi


The American Library Association (ALA, Amerikan kirjastoyhdistys) juhlii Kiellettyjen kirjojen viikkoa juhlistaakseen lukemisen vapautta. Kyseessä on 30 vuosittainen Kiellettyjen kirjojen viikko, jolloin ALA julkaisee edellisen vuoden kymmenen haastatetuinta kirjaa. Nälkäpeli on listalla sijalla kolme ja sitä edellä ovat vain ttyl ja The Color of Earth.
Tietysti kiellettyjen kirjojen listalle pääseminen ei ole välttämättä hyvä juttu - vaikka monet tämän päivän kirjailijat pitävät sitä kunniana. Listan kirjat on useimmiten maan vanhempien ja aikuisten haastamia kirjoja, jotka he haluavat kielletyiksi kirjastoissa ja/tai koulujen lukulistoilta.
Osa sitä, mitä Kiellettyjen kirjojen viikko juhlistaa, on se tosi asia, että näistä haasteista huolimatta elämme maassa, jossa nämä kirjat pysyvät kirjastojen hyllyillä.
Lähde 

tiistai 21. elokuuta 2012

Amandla Stenbergin haastattelu DVD:n julkaisun yhteydessä


Amandla Stenbergin ollessa New Yorkissa Toys R Us-myymälässä vieraana Nälkäpeli-DVD:n ja -Blu-rayn julkaisun yhteydessä muutaman amerikkalaisen fanisivun ylläpitäjät haastattelemaan häntä ja tuloksena oli alla oleva megapitkä ja mahtava haastattelu!
Sinä näytät ja kuulostat aivan Ruelta. Onko kukaan kertonut sitä sinulle?
He ovat kaikki kuin, tiedäthän, sinä näytät paljon siltä näyttelijältä Nälkäpelissä. Ja minä olen kuin, todellako? [nauraa]
Mitä sanot ihmisille, kun he sanovat niin?
Luulen, että he sanovat niin automaattisesti... ettei olisi mitenkään mahdollista, että he voisivat törmätä oikeaan näyttelijään.
Pidän sinun [miniatyyri Nälkäpeli-kirja] korvakoruistasi.
Kiitos! Päätimme eilen illalla, että niitten pitäisi avautua ja niissä pitäisi olla pieniä lainauksia sisäpuolella. Pidätkö tällaisista asioista? Keräätkö fanitavaraa?
Koko kirjahyllyni on Nälkäpeli-tavaran peitossa. Enkä halua sen näyttävän siltä, että olisin itsekeskeinen... Olen oikeasti koukussa sarjaan. Olen itsekin oikea fani.
Kuinka monta kertaa olet lukenut Nälkäpelin?
Olen lukenut sen viidesti. Tunnen kirjan kauttaaltaan.
PALJON lisää linkin jälkeen!

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Äänestä suosikki nuorten kirjojasi kaikkien aikojen parhaiden listalle


NPR Books on kokoamassa nuorten aikuisten kirjojen top 100-listaa ja 235 ehdokkaan joukosta löytyy myös Nälkäpeli-sarja. Valitse listalta kymmenen suosikkiasi ja pian selviää, mitkä ovat sata parasta nuorten aikuisten kirjaa ikinä! Äänestäminen tapahtuu täällä.