maanantai 21. huhtikuuta 2014

Nuori unelmiensa visiitille Vihan liekkien kuvauksiin Kids Wish Networkin ansiosta


Viime viikon lopussa nettiin ilmaantui yllä oleva kuva Vihan liekkien kuvauksista ja siihen liittyy mahtava tarina! Kuvassa Jennifer Lawrencen, Josh Hutchersonin, Liam Hemsworthin ja Willow Shieldsin kanssa poseeraava tyttö, Marisa Tran, pääsi unelmiensa vierailulle Vihan liekkien kuvauksiin Kids Wish Networkin kautta.
Kun Marisa Tran oli jumissa sairaalassa toipumassa kemoterapiahoidoista, oli yksi kirjasarja, jota hän rakasti lukea toistamiseen kannesta kanteen, Nälkäpeli. Nuori samaistui helposti Katnissin rohkeuteen ja vahvaan luonteeseen, jotka ovat kaksi asiaa, joita Marisa tarvitsi auttaakseen hänet läpi turmelevasta hoidosta, jota vaadittiin hänen taistelussaan henkeä uhkaavaa sairautta vastaan. Kun hän oli tarpeeksi hyvässä kunnossa, Kids Wish Network ei olisi voinut ajatella parempaa tapaa osoittaa hänelle tukeaan kuin toteuttaa hänen toiveensa päästä vierailemaan kirjasarjan toiseen osaan, Vihan liekkeihin, perustuvan elokuvan kulisseissa.
Marisalla diagnosoitiin sekä akuutti lymfoplastileukemia (ALL) että akuutti myelooinen leukemia (AML) vuonna 2011. Molempien henkeä uhkaavien sairausten saaminen on erittäin harvinaista ja Marisan hoidot aloitettiin viipymättä. Lokakuussa 2011 hän sai ensimmäisen luuydinsiirtonsa ja aloitti sitten kemoterapian erikseen kummankin diagnoosin perusteella. Nuori vietti yli kuusi kuukautta sairaalassa toipuen, suurimman osan ajasta eristysosastolla, koska hänen immuunijärjestelmänsä oli äärimmäisen heikko.
Kun hänet päästettiin sairaalasta, mikään ei estänyt häntä tai Kids Wish Networkia toteuttamasta hänen toivettaan. Marisa ja hänen perheensä pääsivät täysin maksetulle toivomusmatkalle Atlantaan vierailemaan Vihan liekkien kuvauspaikalla kuvausten aikana. Hänestä parasta oli mahtavan näyttelijäkaartin tapaaminen, johon kuuluvat tähdet Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Woody Harrelson ja Liam Hemsworth.
Tässäpä hieno tarina! Näitä lukisi ja suomentaisi mielellään enemmänkin.

Lähde

10 kommenttia:

  1. Wow! Uskomatonta! Onnen tyttö.. Miksi Suomessa ei koskaa tapahdu mitään järisyttävää, tai näyttelijät eivät edes käy täällä. Ei luulisi että Suomeen on vaikea tulla esim. esittelemään elokuvaa. Kyllähän ne Norjassa oli käynyt ( jos oikein olen käsittänyt ) mutta ei, ei voida käydä naapuri Suomessa!

    VastaaPoista
  2. Kyllä, onnen tyttö. Aika monessa maassa on Nälkäpelifaneja, eikä näyttelijät ehdi vierailla jokaisessa maassa

    VastaaPoista
  3. Ja nostan hattua matkan järjestäneille, koska voin vaan kuvitella sen tunteen kun on selvinnyt noin vaikeista sairauksista ja vielä pääse tollaiselle matkalle.

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka ihana juttu :')

    VastaaPoista
  5. Onnen tyttö. Voiku itekki pääsis vaikka matkijanärhen kulisseihi.

    VastaaPoista
  6. Tosi terveen näköinen ja pirteä tyttö! Ei uskois, että olis sairastanu kahta vakavaa sairautta. Onnen tyttö, kun parantui ja pääsi vielä Nälkäpelin kulisseihin:) Olkoon onni teille aina myötäinen!

    VastaaPoista
  7. Liam näyttää jättiläiseltä kääpiö Joshiin verrattuna... :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, naureskelin just samalle jutulle :3 josh on söpö ja komee

      Poista
    2. Niimpä! Mut silti, aika huvittava kun Liam ja Jos seisoo vierekkäin. Elokuvas ei eroa huomaa, mut se on tarkoitettukin niin.

      Poista
    3. Nauroin just samalle jutulle :D

      Poista