tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kuvia ja video: Sam Claflin promoaa The Quiet Onesia Los Angelesissa

Sam Claflin vietti eilen päivänsä Los Angelesissa promoamassa elokuvaansa The Quiet Onesia. Matkijanärhi-elokuvien kuvauksissa on nyt selkeä tauko, sillä Jennifer Lawrence vietti myös eilispäivän promoamalla X-Meniä New Yorkissa! Sam vieraili ensimmäisenä KTLA Morning Newsissä, jossa hän puhui uuden elokuvansa lisäksi myös Nälkäpelistä.

  • Yksi haastattelijoista huutaa heti alkuun, että Finnick Odair on mahtavin nimi ikinä, pisteet hänelle!
  • Aluksi haastattelussa puhutaan siitä, miten Sam oli MTV Movie Awardseissa ehdolla parhaan paidattoman esiintymisen kategoriassa. Sam sanoo, että Zac Efron voitti ansaitusti! Hän sanoo, että hänen suurin painajaisensa oli, että hänelle olisi tehty sama kuin Zacille hänen voitettuaan eli käytännössä riisuttu puolialastomaksi lavalla miljoonien tv-katsojien edessä. Hän oli erittäin iloinen Zacin voittaessa!
  • Sam sanoo, että parasta motivointia hyvän kropan saavuttamiseksi on käsikirjoitus, jossa on kohtaus, jossa pitää esiinty ilman paitaa. Häntä motivoi myös erityisesti fanien negatiiviset kommentit, kun he sanoivat hänen olevan esim. liian lihava Finnickin rooliin. Hän halusi näyttää kaikille heidän olevan väärässä!
  • Hänellä oli henkilökohtainen valmentaja ja hyvin tylsä ruokavalio, kanaa ja parsaa kerran päivässä joka päivä. 
  • Sam kertoo heidän juuri lopettaneen Matkijanärhien kuvaukset Atlantassa (he lopettivat viime perjantaina) ja kaikkien rakastaneen kuvauksia siellä, mutta hän on innoissaan siirtymisestä Eurooppaan. 
  • Hän sanoo, että Nälkäpeli-elokuvat ovat varmasti muuttaneet joidenkin näyttelijöiden elämää, mutta ei niinkään hänen, koska hän "ei kuljeskele ympäriinsä blondina ja paidattomana atraimella huitoen." Hän sanoo, että Liam Hemsworth on helppo huomata väkijoukossa pituutensa takia ja Jennifer Lawrence taas on Jennifer Lawrence. Hän sanoo, että Jenniferillä on jalat paremmin maassa kuin kellään muulla hänen tapaamallaan alan ihmisellä, vaikka käytännössä koko Amerikka (ja muukin maailma) seuraa häntä. Jennifer on pysynyt luonnollisena ja normaalina, mikä on Samista harvinaista.
  • Sam oli viimeistä päivää The Quiet Onesin kuvauksissa, kun hän sai soiton, jossa hänelle kerrottiin hänen saaneen Finnickin roolin. Se oli hänestä hyvin iloinen päivä!
Sam kävi myös Universalin studioilla Hollywoodissa, missä hänen ExtraTV-haastattelunsa kuvattiin. Sitä ei ole vielä julkaistu, mutta tässä pari kuvaa hänestä studioiden ulkopuolella:


Lisäksi hän kävi vastaamassa AMC:n The Quiet Onesiin liittyviin kysymyksiin kahden kanssanäyttelijänsä, Jarred Harrisin ja Olivia Cooken, kanssa. Videon voi katsoa täällä. Hän oli myös Josh Horowitzin vieraana MTV After Hoursissa, jota ei ole myöskään vielä julkaistu. Sitä odotellessa!

2 kommenttia:

  1. Onko teillä tietoa, tuleeko Quiet Ones Suomen teattereihin, ja mikä ikäraja siinä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistään ei valitettavasti löydy päivää, jolloin elokuva tulisi Suomen teatteihin, joten ei taida tulla. :/ Amerikassa ikäraja on k-13.

      Poista