tiistai 12. marraskuuta 2013

Video: Jennifer Lawrence ja Josh Hutcherson puhuvat Vihan liekeistä ja Matkijanärhestä

Popsugar haastatteli Jennifer Lawrencea ja Josh Hutchersonia, jotka puhuivat mm. heihin liittyvistä asioista, joista saattaisimme yllättyä, siitä miten he samaistuvat hahmoihinsa ja Vihan liekkien kuvaamisesta.


  • Jennifer sanoo leikanneensa hiuksensa ihan impulsiivisesti.
  • Niin Katniss ja Peeta kuin Jennifer ja Josh ovat kuuluisia Nälkäpelin takia. 
  • Josh sanoo, että faneista olisi shokeeraavaa kuulla, että Jennifer voi olla myös hyvin rauhallinen ihminen ja pitää keskustelua yllä. :D 
  • Jennifer taas sanoo Joshissa olevan yllätävää, että tämä on kuin 100-vuotias mies, hän on Jenniferin tukipilari ja hyvin viisas. 
  • Haastattelija kysyi, mistä kohtaa Matkijanärhi lähtee liikkeelle ja Jennifer rupesi kertomaan Vihan liekeistä, minkä vuoksi hän ja Josh alkoivat puhua siitä, miten he promoavat jo kauan aikaa sitten kuvattua Vihan liekit-elokuvaa nyt, kun ovat jo aloittaneet Matkijanärhen kuvaukset. Matkijanärhestä Jennifer ei osaa sanoa varmaksi, koska sitä ei ole kuvattu kokonaan, mutta heittää että alussa nähdään ehkä kohtaus, jossa Katniss saa tietää Peetan olevan elossa Capitolissa.
  • Joshilta kysytään, mikä on sopimattomin asia, jonka Jennifer on sanonut hänelle ja vastaus on, ettei hän voi sanoa sitä. Jennifer valittaa, että kyseinen vastaus saa hänet kuulostamaan perverssiltä. Josh sanoo myös, ettei hän edes tiedä mikä on sopimattomin asia, koska Jennifer on sanonut lukemattomia sopimattomia asioita! Tässä vaiheessa Jennifer näyttää Joshille kansainvälistä käsimerkkiä. :D
  • Joshista hauskimpia kohtauksia olivat ne, joissa oli paljon porukkaa mukana. Esimerkkinä Josh mainitsee kohtauksen, jossa Beetee kertoo kaikille suunnitelmansa rannalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti