keskiviikko 21. elokuuta 2013

Sam Claflin puhuu Finnickin roolittamisesta, Vihan liekeistä yms.

Elle on julkaissut pitkän Sam Claflinin haastattelun, jossa hän puhuu mm. koe-esiintymisestään Finnickiksi, fanien reaktioista ja ylipäänsä Vihan liekeistä.
Hei Sam! Aloitetaanpa. Olet sanonut aikaisemmissa haastatteluissa, että kun menit ensimmäiseen Vihan liekkien koe-esiintymiseesi, et tiennyt mihin koe-esiinnyit. Miten niin voi olla?
Minulle lähettiin käsikirjoitus, eikä siinä ollut otsikkoa. Siinä oli vain kaksi kohtausta, joissa oli hahmo nimeltä Finnick, sekä minimaalinen tietoisku hahmosta. Aloin lukea kohtausta ja näin nimen Katniss ja olin vasta lähiaikoina nähnyt Nälkäpelin, joten ajattelin "Ok, onko tässä jokin yhteys?" Mutta en tiennyt, että se oli trilogia. Minä vain luulin sen olevan yksi ainokainen elokuva. Joten kirjoitin Googleen Finnick Odair ja kaikki kirja- ja fanisivut ilmestyivät ja olin aivan "vau." Joten minä vain kävin sen kaiken läpi ja tein mahdollisimman paljon tutkimusta edeltävänä iltana.
Ja miten ensimmäinen casting-haastattelu meni?
Ajattelin, että minulla oli ihan hyvä ajatus siitä, kuka tämä henkilö oli, mutta olin aika pihalla. Ajattelin, että hän oli tavallaan pahis. Ja selvästi hän esiintyy siinä valossa alussa, joten keskityin siihen tosiasiaan, että hän oli salaperäinen ja epäluotettava niin paljon kuin pystyin. Mutta luojan kiitos Francis [Lawrence] oli paikalla, kun minut kutsuttiin takaisin, koska hän ohjasi minua toisella kerralla hyvin eri tavalla kuin olin odottanut.
Miten niin?
Minusta yksi fantastinen asia, jonka Suzanne Collins onnistuu saavuttamaan näissä kirjoissa on, että jokaikinen hahmo, ei väliä miten suuri tai pieni, käy läpi uskomattoman matkan. Ja kun luet niitä läpi, tajuat, että joku sellainen kuin Finnick - jonka ulkonäkö antaa ymmärtää, että hän on täydellisyyden ruumiillistuma -  on hyvin kaukana siitä ja hänellä on hyvin synkkä menneisyys. Joten Francis antoi minulle vapauden näytellä tämän ajatuksen kanssa kohtauksissani. Finnick on kaukana täydellisestä. Hänessä on salakareja ja myös fantastista monimutkaisuutta. Ja Vihan liekit vain hipaisee pintaa siitä.
Puhutaanpa fyysisistä asioista, jotka ovat välttämättömiä Finnickin henkiin herättämisessä. Millainen oli valmistautumisesi siihen?
No, harteillani oli heti valtaisasti paineita. Luettuani kaikki kirjat ja sitten tehtyäni tutkimusta ja tietäessäni myös muista näyttelijöistä, joiden fanit toivoivat tulevan valituksi - ensimmäinen ajatukseni, kun sain roolin, oli: "Herran jestas. Miten helvetissä aion saada sixpackin niin nopeasti?!" Huomioimatta, että hän on pitkä, blondi, ruskettunut, vihreäsilmäinen. Ja minä vain kävelin paikalle sänkisine kasvoineni ja tosi kalpeine englantilaisine ihoineni, pitkine ruskeine hiuksineni ja, rehellisesti sanottuna, huono kuntoisena. Joten sanoin itselleni, "tätä ei tule koskaan tapahtumaan." Mutta kun minut oli valittu, hälytyskellot alkoivat soida ja valmentajat tulivat mukaan kuvioihin. Oli paljon kuntosaliharjoittelua, paljon stuntharjoittelua ja taistelua. Hiusten värjäämistä, tekorusketusta, koko hoito. Olin eri mies. Olen tosi iloinen tuloksista ja voin vain toivoa, että saavutan osan siitä täydellisyydestä, jota kaikki odottavat.
Mitä morsiamesi ajatteli?
Hän oli tosi onnellinen! Ihan kuin hän olisi ollut vähän aikaa jonkun californialaisen surffarin kanssa.
Olin yllättynyt kuullessani, että luit niin paljon fanien reaktioista sinun valintaasi rooliin, koska se ei ollut aluksi kaikista positiivisinta...
Joo, luulen, että kaikki olivat tosi järkyttyneitä. Minkä minä ymmärrän, koska se on niin tärkeä rooli sarjassa.
Vaikuttaa vain siltä, että monet näyttelijät yrittäisivät välttää sitä ja keskittyä sen sijaan siihen, mitä he voivat tuoda rooliin. Tuntuuko sinusta, että sinua auttoi se, että tiesit mitä fanit ajattelivat?
Se auttoi minua puskemaan eteenpäin ja motivoi minua työskentelemään kovemmin. Luin monia tarinoita siitä, miten ihmiset eivät olleet iloisia siitä, että sain roolin - äläkä ymmärrä väärin, en istu täällä googlaamassa itseäni 24/7 - mutta luulen, että osa minusta oli innokas tietämään, mitä minun tarvitsisi tehdä tullakseni Finnickiksi, jonka fanit halusivat minun olevan. Negatiivisten kommenttien avulla oli helpompaa tietä, mitä he odottivat minulta.
Oletko nähnyt elokuvasta mitään aikaista kuvamateriaalia?
Tähän mennessä vain ihan pieniä juttuja.
Miltä näyttää?
Voin vain sanoa, että ihmiset tulevat hämmästymään. Francisilla on niin loistava ja lennokas visio, joka on luonut aivan uutta syvällisyyttä maailman, joka on periaatteessa jo luotu. Lisää siihen näyttelijäkaarti: johdossa tuore Oscar-voittaja; Philip Seymour Hoffman uutena jäsenenä. 
Tämänkaltainen projekti tulee epäilemättä muuttamaan uraa. Oletko ottanut aikaa miettiäksesi, mitä seuraavaksi tapahtuu? 
Muistan, kun tein Pirates of the Caribbeanin [Vierailla vesillä] ja tuottaja sanoi minulla "sinulla ei ole hajuakaan, mitä tulee tapahtumaan." Mutta edes sellaisen elokuvan jälkeen mikään ei muuttunut. Eikä minulla ollut mitään odotuksia siitä, mitä voisi tapahtua tai tapahtuisi. Yritin vain hukuttaa itseni töihin. Voin sanoa saman Vihan liekeistä. En ole oikeastaan miettinyt sitä. Jos jokin muuttuu, otan sen vastaan. Tällä hetkellä voin edelleen kävellä tietä pitkin ilman, että minut tunnistettaisiin.
Mutta sinun täytyy tietää, että se muuttuu.
No, minä olen englantilainen. Eikä minulla ole ruskettunutta ihoa tai blondit hiukset tai vihreät silmät. Nyt en näytä yhtään Finnickiltä. Tosi asiassa olen ollut urallani aikalailla siunattu rooleilla, jotka todella muuttavat todellista ulkonäköäni. En ole koskaan näyttänyt samalta missään elokuvassa, jonka olen tehnyt. Joten kun palaan takaisin vain Samiksi, sulaudun aika hyvin tavallisten ihmisten joukkoon.
Ok, mutta jos sinut tällä kertaa ammutaan katapultilla täyteen megatähteyteen, onko sinulla "jotakin sivua Jennifer Lawrencen kirjasta", jonka mukaan käsittelisit sitä kaikkea?
En ole koskaan oikeastaan puhunut hänen kanssaan siitä. Mutta kun katsoo jotakuta kuin Jen tai Josh [Hutcherson] tai Woody [Harrelson] ja huomaa, miten heillä on pysynyt jalat maassa läpi sen kaiken - minä ikään kuin pyrin säilyttämään sen, minkä he ovat säilyttäneet. He eivät ole muuttaneet itseään tai sitä, mihin he uskovat. Tykkään ajatella, että minulle käy samoin. Joo, ehkä kaduilla käveleminen ei tule olemaan enää niin helppoa, mutta, tiedäthän, Jen on yhä täysin Jennifer Lawrence. Ja minä haluan edelleen olla Sam Claflin.
Varsin mielenkiintoinen haastattelu Sam Claflinilta! Sam vaikuttaa nähneen aika paljon vaivaa ollakseen paras mahdollinen Finnick, vai mitä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti