Näytetään tekstit, joissa on tunniste Willow Shields. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Willow Shields. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kuvia: Elizabeth Banks ja Willow Shields Power Rangers -elokuvan ensi-illassa


Power Rangers -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin keskiviikkona Los Angelesissa ja elokuvan pahista näyttelevä Elizabeth Banks säteili punaisella (tai no, mustalla) matolla. Hänen lisäkseen paikalla nähtiin myös Willow Shields! Tässä kuvia heistä molemmista.


Lisää kuvia Elizabethista löytyy mm. täältä ja Willow'sta täältä.

Elizabethin voi nähdä toiminnallisessa roolissaan Power Rangers -elokuvassa 7.4. eteenpäin.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Ennennäkemättömiä kuvia Nälkäpelin kulissien takaa

Nälkäpelin kulissien takaa on julkaistu ennennäkemättömiä kuvia! En edes tiedä, mistä nämä ovat lähtöisin, mutta ne ovat kaikkialla sosiaalisessa mediassa. Suurin osa kuvista on otettu pukujen sovituksista, joten joukosta löytyy myös blondit Katniss ja Gale ja brunette Peeta. :D

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kuvia ja videoita Nälkäpeli-maratontapahtumasta

Sunnuntaina Lionsgate järjesti Los Angelesissa Nälkäpeli-maratontapahtuman, jossa onnekkaat fanit pääsivät näkemään kaikki neljä elokuvaa putkeen ym. muuta mukavaa! Paikalla oli myös muutamia elokuvien tähtiä - Willow Shields (Prim), Stef Dawson (Annie), Eugenie Bondurant (Tiikeri), Meta Golding (Enobaria) ja Bruno Gunn (Brutus) - jotka vastasivat kysymyksiin. Tapahtuman tarkoituksena oli juhlistaa Matkijanärhi osa 2:n ja elokuvacombon ilmestymistä DVD:nä ja Blu-raynä sekä kunnioittaa faneja.

Tässä kuva tapahtuman aikataulusta. Siihen kuului mm. Peetan leipomo, Effien meikkikorneri, pukukilpailu ja lisämateriaalien katselu!


Tässä @markhughesfilmsin ja Papofglencoen ottamia kuvia tähdistä:


Tässä video Q&A-tuokiosta. Näyttelijät puhuvat mm. Nälkäpelin merkityksestä ja faneista sekä sellaisista yksityiskohdista kuin Metan koe-esiintymisestä ja siitä, kuinka kauan Eugenien markeeraus Tiikeriksi kesti.


Willow Shields, Stef Dawson ja Meta Golding vierailivat myös KTLA News Morning-ohjelmassa eilen promotakseen Matkijanärhi osa 2:n DVD-/Blu-ray-julkaisua. He puhuivat pitkälti Nälkäpelin suuruudesta ja milloin tajusivat sen.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Videot: Lisää Matkijanärhi osa 2:n ja combon lisämateriaaleista

Huomaa, että Matkijanärhi osa 2:n digitaalisen version myynti alkaa Amerikassa aivan pian (8.3.) ja että myös leffacombon julkaisu lähestyy, sillä nyt nettiin ilmestyy clippejä kummankin lisämateriaaleista oikein rytinällä! MTV on julkaissut pidemmän kohtauksen Nälkäpeliä edeltäneestä treenaamisesta kuin mitä elokuvassa nähtiin ja samaan tapaan Yahoo! Movies on julkaissut pidemmän kohtauksen presidentti Snow'n ja Seneca Cranen välisestä keskustelusta. Nämä kaksi ovat osa amerikkalaisen Nälkäpeli-combon lisämateriaaleja. Näiden lisäksi BuzzFeed on julkaissut videon, jossa puhutaan kaapatusta Peetasta ja näiden kohtausten näyttelemisestä. Tämä viimeinen ei valitettavasti ole upotettavissa, mutta sen voi käydä katsomassa täällä. Huomatkaa kohdassa 1:04 Francisin hymy ja pystyssä olevat peukut. Hymyilytti ainakin minua. :D


Get More: Music News

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Videot: Willow Shields ja Elden Henson The Hunger Games Exhibitionissa

The Hunger Games Exhibition siirtyi ihan äskettäin New Yorkista San Franciscoon, missä Willow Shields (Prim) ja Elden Henson (Pollux) kävivät kiertämässä näyttelyä. Tässä pari videota, joista ensimmäisessä kaksikko kertoo ajatuksiaan näyttelystä ja jälkimmäisessä nähdään enemmän itse näyttelyesineitä.


  • Eldenistä siisteintä koko näyttelyssä on se, että se sukeltaa entistä syvemmälle tarinaan.
  • Matkijanärhi-pinssin näkeminen herätti Willow'ssa kaikista eniten muistoja, se palutti mieleen muitoja hänen ja Jenin ja Katnissin ja Primin välisestä yhteydestä ja se merkitsee hänelle paljon.
  • Willow'sta on ollut mahtavaa nähdä Nälkäpelin kasvavan tällaiseksi ilmiöksi ja faneista on tullut hänelle kuin perhe. Fanikunta on valtava ja enemmän kuin he olisivat voineet pyytää.
  • Eldenistä oli siistiä nähdä näyttely ja hän tunsi itsensäkin faniksi erityisesti sen alussa nähdessään Nälkäpelissä ja Vihan liekeissä käytettyä rekvisiittaa, koska tuli itse mukaan vasta Matkijanärhissä.
  • Willow on ensimmäistä kertaa San Franciscossa ja hänestä on hienoa, että näyttely on nyt siellä.
  • Elden on vaikuttunut siitä, miten paljon vaivaa näyttelyyn on nähty ja miten paljon interaktiivisia kohteita siellä on. 
  • Willow on yllättynyt siitä, miten paljon hän oppi näyttelyssä. Vaikka hän on lukenut koko trilogian kahdesti tai kolmesti ja oli elokuvissa, hän ei tiennyt kaikkea näyttelyssä ilmi tulevista asioista. Hänestä se on mahtavaa, koska tietää fanienkin rakastavan sitä, että näyttely tarjoaa lisätietoja tarinasta yms.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kuvia: Nälkäpelin tähdet New Yorkin muotiviikoilla

New Yorkin muotiviikot ovat olleet tällä viikolla käynnissä ja paikalla on ollut Nälkäpelistä tuttuja naamoja! Willow Shields on näyttäytynyt siellä useampaankin kertaan erilaisissa asuissa, mutta myös Jena Malone sekä Leven Rambin (Glimmer) ja Isabelle Fuhrman (Clove) on nähty ihailemassa muodin uusimpia ihmeitä. Lisää kuvia löytyy Just Jared Jr.:ltä! Jena on pian äiti. ♥

torstai 3. joulukuuta 2015

Haastattelu: Näyttelijät puhuvat Matkijanärhi osa 2:ssa työskentelystä


Australialainen Dolly-lehti on julkaissut artikkelin Matkijanärhi osa 2:sta, johon sisältää Jennifer Lawrencen, Josh Hutchersonin ja Liam Hemsworthin sekä Willow Shieldsin, Stef Dawsonin ja Sam Claflinin haastattelut. Nämä ovat suomennettuna alla! Haastattelut keskittyvät pitkälti Nälkäpeli-elokuvissa työskentelyyn, mutta vähän muistakin aiheista on puhetta.
Miltä sarjan päättyminen tuntuu?
Josh: Tunne on sekalainen. Ensin olimme kaikki surullisia, mutta sitten tajusimme, että meillä kaikilla on edelleen puhelinnumerot ja voimme pitää usein yhteyttä toisiimme. 
Mikä on tärkein asia, jonka opitte itsestänne kuvausten aikana?
Jen: Se, että olen kärsimätön.
Liam: Tosi kärsimätön. Olen oppinut, että Jen osaa olla tosi kärsimätön. 
Miten ihmiset reagoivat teihin nyt?
Jen: [Ihmisten reagointi] on outo juttu, joka tapahtuu kuuluisuuden myötä.
Josh: Esimerkiksi kun kävelet ravintolaan ja ihmiset katsovat sinua ja tunnistavat sinut heti. Se on ahdistavimpia tilanteita.
Jen: Hikoilen joka kerta. Joku on tullut luokseni ja itkenyt edessäni ravintolassa, kun perehdyin pihviini! 
Jen, jos saisit täyden kannustuspuheen Katnissilta, mitä kysyisit häneltä?
Jen: En ole koskaan ajatellut sitä. Luulisin, että sanoisin, "Mistä saat rohkeutesi?" Koska hänellä on sitä paljon. Mutta tiedätkö, kuka on paras kannustuspuheiden pitäjä?
Josh: Liam.
Liam: Ole hyvä. Minä pidän hyviä kannustuspuheita.
Liam, mitä sinä ajattelet kuuluisuudesta?
Liam: Olemme kaikki äärimmäisen onnekkaita. Työssä on osia, jotka eivät ole niin kivoja, mutta saamme tehdä mahtavaa työtä ja voimme matkustaa ympäri maailmaa ja työskennellä mahtavien ihmisten kanssa. Kysyin kerran Harrison Fordilta oliko hän koskaan uransa aikana kyseenalaistanut sitä, mitä hän tekee. Hän katsoi minua, kun olisi hulluin ihminen ikinä. Hän sanoi, "En. Tämä on maailman paras työ." Ja minä sanoi, "Hyvä vastaus." 
Olemme jättäneet suurimman kysymyksen viimeiseksi: Mikä emoji kuvastaa mielestäsi parhaiten hahmoasi?
Josh: Hymyilevä kakkakasa. [Anteeksi mitä, Josh?! :D]
Jen: En käytä emojia. Saan niitä ja ajattelen, "Käytä sanojasi!"
Liam: Surulliset ja vihaiset emojit. Mutta jos kyse olisi minustas ihmisenä, se olisi iloinen. 
Millaista oli näytellä J-Law:n pikkusiskoa?
Willow: Se oli mahtavaa. Luulen, että melkein kaikki kuvaamani kohtaukset olivat hänen kanssaan, joten meistä on tullut läheisiä. Hänen kanssaan on hauska työskennellä, mutta hän on myös äärimmäisen lahjakas ja tosi ammattimainen. Minusta kaikki arvostivat hänen mukana oloaan, koska hän teki siitä tosi innostavan ja mukavan työympäristön. 
Mitään hauskoja muistoja kuvauksista?
Willow: Muistan, että Jen ja minä olimme täysin koukussa oransseihin Tic Tac-karkkeihin ja hänellä oli aina valtavasti niitä meikkipussissaan. Itse asiassa saatettiin sanoa "action", kun meillä oli niitä suussamme ja hän kuiskaili minulle. "Mitä minä teen? Mitä minä teen? Repliikkini on tulossa ja minulla on Tic Taceja suussani!" Jolloin minä kutitin häntä ja käskin häntä sylkäisemään ne." 
Mitä teit ottojen välillä?
Willow: Tein koulutöitä. Olen aikaisemmin jutellut muutaman kerran Joshin kanssa siitä, miten rankkaa on tehdä kouluteitä ja työskennellä kuvauksissa. Hän on yksi ihmisistä, joka työskenteli paljon ollessaan minun ikäiseni ja hän vain sanoi, "Muistan joutuneeni menemään asuntovaunuuni, kun kaikki muut menivät lounaalle, jotta sain kaikki läksyni tehtyä", joten hän ymmärsi. Kukaan ei halunnut auttaa minua algebrassa, mutta se on okei - en syytä heitä! 
Jos voisit varoittaa Primiä viimeisestä elokuvasta, mitä sanoisit?
Willow: En usko, että varoittaisin häntä. Minusta hän teki osansa kapinassa. Minusta hän halusi sillä tavalla auttaa ihmisiä.
Elokuvassa rakkaudenkohteesi on Sam Claflin. Millaista hänen kanssaan oli työskennellä?
Stef: Hänen kanssaan oli suurenmoista työskennellä! Tulimme heti toimeen ja olimme hyviä ystäviä ensimmäisestä päivästä lähtien. Hän on mahtava ihminen. 
Ja sinun täytyy kertoa meille kaikki Jenistä!
Stef: Hän on upea tyttö ja minusta tuntui tervetulleelta heti ensimmäisestä hetkestä lähtien. Ensimmäinen kanssakäymiseni hänen kanssaan oli, että sanoin hänelle "Hyvää päivää! ja hän antoi minulle suuren halauksen toivottaaksen minut tervetulleeksi Nälkäpeli-perheeseen. 
Oliko mukavaa, kun Liam, toinen australialainen, oli mukana kuvauksissa kanssasi?
Stef: Minusta tuntui kuin olisin kotona ja juttelisin ystävän kanssa surffaamisesta. Hän on ihana. Mutta Josh on kaikkien aikojen suosikkitanssiparini!
Mitä tulet ikävöimään sarjasta?
Sam: Sen porukan näkemistä joka ikinen päivä. Sitä tulee pisteeseen, jossa teistä alkaa tulla perhe. On outo tunne, ettemme tule enää koskaan olemaan samanlainen yksikkö. 
Riippumatta Finnickin kohtaamasta haasteesta, hänen hiuksensa näyttävät aina hyvältä!
Sam: Hän välittää hiuksistaan! Luulen, että olin ehkä liian tietoinen siitä. Minä vannon sinulle; minun on täytynyt olla "hiustuolissa" noin viisi minuuttia. He laittoivat joitain tuotteita, minä kirjaimellisesti juoksutin sormeni hiusistani läpi ja ne pysyivät sillä tavalla. Emme olleet siitä turhan tarkkoja [=finicky]. Kyllä, pun intended! 
Treenasitko koskaan kanssanäyttelijöidesi kanssa?
Sam: Liam ja minä treenasimme yhdessä aika paljonkin, mutta sitten aikataulumme eivät enää sopineet yhteen ja lopetimme. 
Tunnetko paineita, kun sinun täytyy ottaa paitasi pois kuvatessasi Finnickin kohtauksia?
Sam: Valtavasti! Erityisesti, koska kirjassa Finnickiä kuvaillaan kreikkalaisena adoniksena. 
Jos voisit tviitata tai viestittää Instagramissa Finnickille yhden tärkeän neuvon, mikä se olisi?
Sam: Älä mene maan alle. Älä mene viemäreihin. 

tiistai 17. marraskuuta 2015

Kuvia: Matkijanärhi osa 2:n Los Angelesin ensi-ilta

Viime yönä järjestettiin Matkijanärhi osa 2:n Amerikan ensi-ilta Los Angelesisa! Tapahtumassa ei tehty haastatteluja, eikä livestream Pariisin tapahtumia kunnioittaen. Tässä on kuitenkin kuvia tähdistä, jotka olivat melkolailla kaikki paikalla + vanhoja tuttuja! Access Hollywoodin galleriasta löytyy vielä jotain kuvia lisää. Tulen varmasti päivittämään tähän myöhemmin myös muita kuvia!

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

tiistai 10. marraskuuta 2015

Haastatteluvideoita ensi-illoista

Tässä on taas muutama video Matkijanärhi osa 2:n Berliinin ja Lontoon ensi-illoista! Ensin TIK Onlinen tekemät Julianne Mooren, Willow Shieldsin ja Francis Lawrencen haastattelut ja lopuksi Oden tekemä Sam Claflinin haastattelu.







lauantai 7. marraskuuta 2015

Kuvia ja videoita Matkijanärhi osa 2:n maailman ensi-illasta Berliinistä


Matkijanärhi osa 2:n maailman ensi-iltaa juhlittiin keskiviikkona Berliinissä ja sekä puitteet että loistava näyttelijäkaartimme näyttivät aivan mielettömän upeilta! Tässä muutamia kuvia (kuten näette, oli valinnan vaikeuksia...) sekä videoita tapahtumasta. Jos kaipaatte lisää kuvia, Panem Propaganda on koonnut gallerian niistä! Kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla.

Berliinissä paikalla oli suuri joukko näyttelijöitä: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Sam Claflin, Willow Shields, Jena Malone, Natalie Dormer, Elizabeth Banks, Julianne Moore, Stanley Tucci, Donald Sutherland ja Michelle Forbes. Paikalla olivat myös ohjaaja Francis Lawrence ja tuottajat Nina Jacobson ja Jon Kilik.