New Yorkin muotiviikot ovat olleet tällä viikolla käynnissä ja paikalla on ollut Nälkäpelistä tuttuja naamoja! Willow Shields on näyttäytynyt siellä useampaankin kertaan erilaisissa asuissa, mutta myös Jena Malone sekä Leven Rambin (Glimmer) ja Isabelle Fuhrman (Clove) on nähty ihailemassa muodin uusimpia ihmeitä. Lisää kuvia löytyy Just Jared Jr.:ltä! Jena on pian äiti. ♥
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isabelle Fuhrman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isabelle Fuhrman. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
tiistai 4. joulukuuta 2012
Video: Isabelle Fuhrman puhuu Nälkäpelistä ja After Earthista
Isabelle Fuhrman (Clove) kertoi Celebuzzille siitä, miten innoissaan oli saatuan olla osa Nälkäpeli-sarjaa, ja kuinka hän odottaa jatkoa suurella mielenkiinnolla.
Fuhrman ei ole tuntematon Hollywoodin suurissa elokuvasarjoissa, esitettyään juuri Clovea ilmiömäisessä Nälkäpeli-leffassa. Ja kuten miljoonat sarjan seuraajat, on nuori näyttelijä yhtä fanaattinen kirjoista.
"Olen kirjojen suuri fani, joten tavallaan itkin ja huusin ja olin emotionaalinen, kun kuulin saaneeni osan", Isabelle kertoo.
Vihan liekkejä ei julkaista ennen seuraavan vuoden marraskuuta, mutta Fuhrman ei malttaisi odottaa. Hän kertoi itse asiassa lukeneensa koko sarjan jo ainakin kolmetoista kertaa!
"Odotan Vihan liekkejä, kuten kaikki muutkin", Fuhrman sanoi.
Hän myös kertoo millaista on työskennellä Will Smithin kanssa elokuvassa After Earth. Video tässä alapuolella, sekä ohessa linkki suoraan videoon.
tiistai 14. elokuuta 2012
Neljä uutta videota kulissien takaa
Walmart läjäytti paljon uutta nähtävää DVD:ltä ja Blu-rayltä julkaisemalla neljä videota niiden lisämateriaaleista!Jennifer Lawrence puhuu treenaamisesta:
Josh Hutcherson puhuu myös treeneistään:
Tässä videossa puhutaan hieman erikoistaidoista ja Isabelle Fuhrman puhuu veitsien heittelystä:
Jennifer puhuu ikonisesti matkijanärhi-rintaneulasta:
Lähde
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Isabelle Fuhrman ja Amandla Stenberg osa "Drew's Angels"-kuvauksia
Drew Barrymore on napannut muutaman mielenkiintoisen kuvan Nälkäpelin tähdistä Isabelle Fuhrmanista ja Amandla Stenbergistä! V Magazine on julkaissut kuvien lisäksi selityksen, miksi Barrymore halusi työskennellä heidän kanssaan.Isabelle Fuhrman
Elokuvissa kävijöille ympäri maailmaa Nälkäpelin hahmo Clove on kostonhimoinen nuori salamurhaaja. Mutta Isabelle Fuhrmanille, näyttelijälle, joka näytteli häntä, hahmo on vivahteikkaampi. "Minun mielessäni Clove ei ollut koskaan murhaaja", hän sanoo. "Kuvittelin hänellä olleen hyvin traaginen elämä, johon kuului tiettyjä hetkiä, jotka ajoivat hänet, paremman sanan puutteessa, hulluksi. Syntynyt Washingtonissa, D.C. ja kasvanut Atlantassa, Georgiassa, Fuhrmanin työetiikka on vienyt hänet paikallisista ohjelmista - "Ensimmäinen keikkani oli laulaa vanhainkodissa siskoni kanssa" - Jay Lenon komediasketseihin, kauhuelokuva Ottolapseen ja lopulta hänen rooliinsa Clovena. "Sen roolin saaminen oli vaikeaa, koska halusin kertoa kaikille ystävilleni, enkä voinut tehdä niin kolmeen viikkoon", hän sanoo. "Aloin kuntoilla itse valmistautuakseni. Siirryin normaalista liikunnasta painonnosto valmentajalle, juoksemaan mailin 50 paunan painoisen liivin kanssa, plus vatsalihastreenit, punnerrukset ja yleinen kuntoilu. Sanoin kaikille kavereilleni, että halusin vain tulla hyväkuntoisemmaksi, mutta en usko, että he uskoivat. Tällä hetkellä hän kuvaa M. Night Shyamalanin After Earthia, vastassaan Will Smith ja hän tulee esiintymään Suspirian uudessa versiossa David Gordon Greenin kanssa ensi vuonna. "Minä todella haluan olla sellainen näyttelijä, joka voi näytellä minkä genren elokuvassa tahansa", hän sanoo. "Vähän kuin Meryl Streep."
Amandla Stenberg
Nykyajan lapset ovat luonnollisia monitaitureita. Katso vaikka 14-vuotiasta Los Angelesista kotoisin olevaa Amandla Stenbergiä, toista tämän vuoden Nälkäpelin läpimurtotähteä. Kun hän ei ole menossa castingeihin tai koe-esiintymisiin, hän neuloo, näpsii kuvia Nikonin D80:llä ja soittaa viulukonserttoja, puhumattakaan kitarasta ja rummuista. Hänen ensimmäinen suuri läpimurtonsa oli sitkeän esiteinimurhaajan näytteleminen Colombianassa Zoe Saldanan rinnalla. Mutta Nälkäpeli todella nosti hänet kartalle, jonka hän olisi voinut ennustaa. "Kun agenttini soitti minulle kertoakseen, että minä näyttelisin Ruea, aloin kirjaimellisesti juosta ympäri huonetta ja hyperventiloida. Huusin lakkaamatta, 'Olen Rue, olen Rue!'" hän muistaa. "Äitini piti hakea minulle lasillinen vettä ja käskeä minun hengittämään syvään. Meillä on se kaikki videolla. Sitä on hauska katsoa." Ollessaan kulisseissa Barrymoren kanssa, Amandla jakoi innokkuutensa valokuvaukseen kysymällä aloittelevalta "linssinaiselta" neuvoa. "[Drew] kertoi minulle, että hän tykkää kuvata iloisia sattumia ja kun valokuva syntyy luonnollisesti, tulet rakastamaan sitä.Lähde
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Videot: Young Hollywood haastattelee Alexanderia, Isabellea ja Jackieta
Young Hollywood on haastatellut Alexander Ludwigia [Cato], Isabelle Fuhrmania [Clove] ja Jacqueline Emersonia [Ketunnaama]. Videoissa he puhuvat mm. treenaamisesta elokuvaa varten, suosikkinäyttelijöistään, piloista yms.sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Kuvia Kid's Choice Awardseista
Kid's Choice Awardsit järjestettiin eilen ja paikalla oli myös liuta Nälkäpelin näyttelijöitä; Josh Hutcherson, Willow Shields, Alexander Ludwig, Isabelle Fuhrman, Amandla Stenberg, Dayo Okeniyi ja Jacqueline Emerson! Alla muutama kuva ja lisää nähtävissä mm. täällä ja täällä.maanantai 26. maaliskuuta 2012
Kalia Prescott julkaissut kuvia Nälkäpelin kulissien takaa
Vyöhykkeen 3 tyttötribuuttia näytellyt Kalia Prescott on julkaissut kuvia Nälkäpelin kulissien takaa ja niistä saa lähemmän silmäyksen muutamaan avajaisseremonia-asuun! Muutama kuva nähtävissä alla, loput löytyvät täältä!Lähde
Tunnisteet:
Alexander Ludwig,
Amandla Stenberg,
elokuva,
Isabelle Fuhrman,
Jack Quaid,
Jackie Emerson,
Kalia Prescott,
kuvia,
Leven Rambin,
Nälkäpeli,
Samuel Tan,
tribuutit,
Willow Shields
lauantai 24. maaliskuuta 2012
tiistai 20. maaliskuuta 2012
ComingSoon.net haastattelee Isabelle Fuhrmania, Alexander Ludwigia ja Amandla Stenbergiä
ComingSoon.net haastatteli äsken Isabelle Fuhrmania [Clove], Alexander Ludwigia [Cato] ja Amandla Stenbergiä [Rue] ja kysyi heiltä mm. mitä he oppivat harjoitellessaan roolejaan varten. Lue osa haastattelusta suomennettuna alta!
ComingSoon.net haastatteli äsken Isabelle Fuhrmania [Clove], Alexander Ludwigia [Cato] ja Amandla Stenbergiä [Rue] ja kysyi heiltä mm. mitä he oppivat harjoitellessaan roolejaan varten. Lue osa haastattelusta suomennettuna alta!
Olitteko kaikki lukeneet kirjan ennen elokuvaa?
Alexander: Siitä on kirjakin?! (nauraa) Ehdottomasti. Ilman muuta. Me olimme kaikki kirjan suuren suuria faneja.
Oliko teillä suosikkihahmoja?
Isabelle: Kyllä, ehdottomasti. Minun suosikkini olivat Katniss ja Rue. He vain ovat samaistuttavia ja rakastettavia.
Millaista sitten oli se, että halusit tappaa heidät?
Isabelle: (nauraa) No, sanon aina, että sinun täytyy rakastaa hahmojasi. Se tarkoitti kirjan uudelleen lukemista ja opettelemista rakastamaan hahmoa, joka on oikeasti paha hahmo. Siitä se sitten oli sen selvittämistä, että kuka hän oli ja mikä teki hänestä niin kamalan ja henkisesti häiriintyneen.
Alexander, tämä on sinulle hyvin erilainen rooli verrattuna Kilpajuoksuun taikavuorelle. Olet paha tyyppi hyvän sijaan. Millaisen treenin jouduit käymään läpi toiminta-puolen jutuista?
Alexander: Olet oikeassa, ehdottomasti. Kun minulle tarjottiin Caton roolia, tartuin tilaisuuteen. Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut tilaisuutta näytellä pahista ja se on aina ollut jotain, mitä todella, todella halusin tehdä. Se on ihmisen pimeän puolen kokemista. Cato on tosi, tosi kieroutunut yksilö. Työskentelimme kovasti fyysisellä tasolla. Harjoittelin Navy SEALin kanssa saadakseni lihasmassaa. Tonneittain kaksintaistelua.
Isabelle: Työskentelimme tosi paljon yhdessä harjoitellessamme. Hänellä oli miekka ja minulla veitsi ja kun harjoittelimme niillä, se oli aikalailla sama lukuun ottamatta eri kokoja.
Amandla, sinulla on joitain elokuvan kauneimmista ja liikuttavimmista kohtauksista.
Amandla: Joo ja se tietty päivä kulisseissa oli tavallaan aika vakava. Jennifer [Lawrence] on äärettömän hauska. Joka kerta, kun saimme oton loppuun, hän sanoi, "Sepä oli piristävää! Rakastin sitä!" Sitten kaikki alkoivat nauraa. Se tavallaan piti sen kevyenä.
Mikä oli suurin asia, minkä opitte itsestänne tällaista elokuvaa tehdessänne?
Alexander: Puhuessani itsestäni, vaati paljon vaivaa löytää tapa, miten näytellä vihollista. Sen mielenlaadun parissa pitää todella työskennellä. Se ei ole jotain, mikä vain tulee helposti. Hyvien tyyppien näytteleminen on vain jotain, joka vain tuntuu minulle luonnollisemmalta. Veikkaan, että tykkään ajatella itseni hyvänä tyyppinä. Se vaatii ehdottomasti paljon työtä. Paljon tutkintaa ja taustatarinan luomista.
Isabelle: Minä opin paljon taidoistani. Paljon psykologisesta puolesta, ollessani paha hahmo, mutta hänellä oli täysin erilaiset motiivit kuin hahmoilla, joita olen koskaan aikaisemmin näytellyt. Yritin vain ymmärtää, kuka hän oli ja mistä hän tuli. Miksi hänestä tuli niin häiriintynyt.
Amandla: Luulen, että sanoisin saman asian, opin näyttelemisestä. Jenistä tuli myös todella hyvä ohjaaja minulle ja joku, johon pystyin tukeutumaan. Jos minulla oli erilainen käsitys kohtauksesta kuin Garylla [Ross] tai kenellä tahansa muulla, hän tavallaan selitti sen minulle, kunnes se oli kristallin kirkasta minulle. Minä myös todella opin Ruesta ja miten, jopa hänen suuressa kohtauksessaan, vaikka hän onkin äärimmäisen peloissaan, hän yrittää aina olla rohkea Katnissin vuoksi, koska hän haluaa Katnissin jatkavan ja voittavan pelin. Siitä tui jotain, minkä todella ymmärsin ja minä todella pääsin sisälle kohtaukseen sen jälkeen.Lähde 1, lähde 2
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Videoita: Clevver TV haastattelee näyttelijöitä punaisella matolla
Clevver TV haastatteli eilisessä Nälkäpelin julkkisensi-illassa Los Angelesissa Elizabeth Banksia [Effie], Liam Hemsworthia [Gale], Wes Bentleytä [Seneca Crane], Alexander Ludwigia [Cato], Amandla Stenbergiä [Rue], Dayo Okeniyiä [Thresh], Willow Shieldsiä [Prim], Isabelle Fuhrmania [Clove], Jack Quaidia [Marvel], Jacqueline Emersonia [Ketunnaama], Phillip Troy Lingeriä [Katnissin isä!], Karan Kendrickiä [Atala] ja Paula Malcolmsonia [Katnissin äiti]. Videoissa on hieman paljastuksia elokuvasta.
Loput videot linkin takana!
Clevver TV haastatteli eilisessä Nälkäpelin julkkisensi-illassa Los Angelesissa Elizabeth Banksia [Effie], Liam Hemsworthia [Gale], Wes Bentleytä [Seneca Crane], Alexander Ludwigia [Cato], Amandla Stenbergiä [Rue], Dayo Okeniyiä [Thresh], Willow Shieldsiä [Prim], Isabelle Fuhrmania [Clove], Jack Quaidia [Marvel], Jacqueline Emersonia [Ketunnaama], Phillip Troy Lingeriä [Katnissin isä!], Karan Kendrickiä [Atala] ja Paula Malcolmsonia [Katnissin äiti]. Videoissa on hieman paljastuksia elokuvasta.
Loput videot linkin takana!
Tunnisteet:
Alexander Ludwig,
Amandla Stenberg,
Dayo Okeniyi,
Elizabeth Banks,
Isabelle Fuhrman,
Jack Quaid,
Jackie Emerson,
Karan Kendrick,
Liam Hemsworth,
Paula Malcomson,
Phillip Troy Linger,
Wes Bentley,
Willow Shields
torstai 8. maaliskuuta 2012
Kuvia ja videoita kiertueen kolmannelta etapilta Chicagosta
Eilen, 7. maaliskuuta, kauppakeskuskiertue jatkui Chicagoon ja siellä fanit pääsivät näkemään Josh Hutchersonin [Peeta], Jackie Emersonin [Ketunnaama] ja Isabelle Fuhrmanin [Clove]! Hyödynnän jälleen Down with the Capitolin hyvää kuva- ja videokoostetta tapahtumasta, se löytyy täältä!
Lähde
Eilen, 7. maaliskuuta, kauppakeskuskiertue jatkui Chicagoon ja siellä fanit pääsivät näkemään Josh Hutchersonin [Peeta], Jackie Emersonin [Ketunnaama] ja Isabelle Fuhrmanin [Clove]! Hyödynnän jälleen Down with the Capitolin hyvää kuva- ja videokoostetta tapahtumasta, se löytyy täältä!
Lähde
lauantai 25. helmikuuta 2012
Isabelle Fuhrman muutti ääntään Clovena
Angeleno-lehdessä (jota ei myydä Suomessa) on juttu Isabelle Fuhrmanista ja siinä hän kertoo esiintymisestään Clovena:
Lähde 1 , lähde 2
Angeleno-lehdessä (jota ei myydä Suomessa) on juttu Isabelle Fuhrmanista ja siinä hän kertoo esiintymisestään Clovena:
Aseistautuneena Clovena, joka taistelee elämänsä puolesta Nälkäpelissä, mitä taitoja sinun piti parantaa?
Opin kuinka heittää painotettuja veitsiä ja oli myös paljon fyysistä harjoittelua. Halusin herättää Cloven henkiin niin hyvin kuin pystyin, joten vaadin, että teen kaikki omat stunttini ja muutin ääntäni hahmoa varten.Lisäksi Isabelle Fuhrman viettää tänään 15-vuotissyntymäpäiväänsä, joten suuret onnittelut hänelle!
Lähde 1 , lähde 2
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Teen Voguen maaliskuun numerossa uusia kuvia
Teen Voguen maalikuun numerossa on mukana juttu Nälkäpelistä ja siinä on haastateltu sen kolmea tähteä, Amandla Stenbergiä [Rue], Leven Rambinia [Glimmer] ja Isabelle Fuhrmania [Clovea]. Jutussa on myös pari uutta still-kuvaa, joita ei ole vielä valitettavasti saatavilla parempi laatuisina.
Lähde 1, lähde 2
Teen Voguen maalikuun numerossa on mukana juttu Nälkäpelistä ja siinä on haastateltu sen kolmea tähteä, Amandla Stenbergiä [Rue], Leven Rambinia [Glimmer] ja Isabelle Fuhrmania [Clovea]. Jutussa on myös pari uutta still-kuvaa, joita ei ole vielä valitettavasti saatavilla parempi laatuisina.
Muutamia lainauksia lehtijutusta:
Isabelle Fuhrman: "Luin sarjan kolmetoista kertaa! ...Sanoin äidilleni, '[Koe-esiintyminen] on kuin Nälkäpeliä. Minä aion voittaa ja olla mukana tässä elokuvassa.'"Kaikilta kysyttiin, mitä muuta hahmoa he haluaisivat näytellä elokuvassa:
Leven Rambin valitsee Peetan: "Se on siistiä kaksisuuntaista peliä. Hänen täytyy teeskennellä ammattilaisten kanssa, eikä loukata Katnissia. Ja olla myös tämä itsevarma showmies."
Isabelle Fuhrman valitsee Haymitchin: "Se olisi haaste. Hän piilottelee paljon enemmän, kuin minkä antaa näkyä."
Amandla Stenberg valitsee Cloven: "Pidin Ruesta ja Ketunnaamasta, mutta kuvausten ja sen jälkeen, kun olin nähnyt Isabellen toiminnassa Cloven hahmo on mielestäni tosi siisti... vaikka hänen hahmonsa onkin tosi uhkaava."Teen Vogueta myydään myös Suomessa, lähimmän sitä myyvän lehtipisteesi löydät täältä!
Lähde 1, lähde 2
lauantai 21. tammikuuta 2012
Video: Isabelle Fuhrman puhuu Clovesta ja Nälkäpelistä
PopSugar haastatteli Isabelle Fuhrmania [Clove] Nälkäpelistä Critic's Choice Awardsien punaisella matolla. Hän kertoo, kuinka itse on kirjojejn suuri fani, kuinka valmistautui Cloven rooliin ja parhaan muistonsa Nälkäpelistä. Tiivistetty suomennos videon alla!
Isabelle kertoo haluavansa kuollakseen nähdä Nälkäpeli-elokuvan ja kertoo lukeneensa koko trilogian suunnilleen yhdeksän kertaa ja ensimmäisen kirjan jopa kolmetoista kertaa. Koska hän on itsekin sarjan niin suuri fani, hän halusi tuoda hahmonsa eloon parhaalla mahdollisella tavalla. Hän kertoo valmistautuneensa rooliinsa lukemalla kirjan uudestaan yrittäen selvittää, kuka Clove on. Hänellä oli myös paljon fyysistä harjoittelua, kuten veitsien heittoa, kamppailuatreenejä, taistelua ja jopa vähän parkouria, jotta kuvaaminen metsässä olisi helpompaa. Hänen paras muistonsa Nälkäpelin kuvauksista on yhteinen aika muiden näyttelijöiden kanssa. Isabelle kertoo rakastavansa ruoanlaittoa ja hän grillasi ja leipoi kaikille. Heillä oli hauskaa, heistä tuli läheisiä ja he pitävät edelleen koko ajan yhteyttä toisiinsa.
Lähde
PopSugar haastatteli Isabelle Fuhrmania [Clove] Nälkäpelistä Critic's Choice Awardsien punaisella matolla. Hän kertoo, kuinka itse on kirjojejn suuri fani, kuinka valmistautui Cloven rooliin ja parhaan muistonsa Nälkäpelistä. Tiivistetty suomennos videon alla!
Isabelle kertoo haluavansa kuollakseen nähdä Nälkäpeli-elokuvan ja kertoo lukeneensa koko trilogian suunnilleen yhdeksän kertaa ja ensimmäisen kirjan jopa kolmetoista kertaa. Koska hän on itsekin sarjan niin suuri fani, hän halusi tuoda hahmonsa eloon parhaalla mahdollisella tavalla. Hän kertoo valmistautuneensa rooliinsa lukemalla kirjan uudestaan yrittäen selvittää, kuka Clove on. Hänellä oli myös paljon fyysistä harjoittelua, kuten veitsien heittoa, kamppailuatreenejä, taistelua ja jopa vähän parkouria, jotta kuvaaminen metsässä olisi helpompaa. Hänen paras muistonsa Nälkäpelin kuvauksista on yhteinen aika muiden näyttelijöiden kanssa. Isabelle kertoo rakastavansa ruoanlaittoa ja hän grillasi ja leipoi kaikille. Heillä oli hauskaa, heistä tuli läheisiä ja he pitävät edelleen koko ajan yhteyttä toisiinsa.
Lähde
Tunnisteet:
Clove,
elokuva,
fanit,
haastattelu,
Isabelle Fuhrman,
kirjat,
Nälkäpeli,
videot
tiistai 20. joulukuuta 2011
Jennifer ja muut tähdet listoilla
Jennifer Lawrence ja muutamat muutkin Nälkäpelin tähdet ovat löytäneet tiensä useammallekin listalle ja tässä koottuna viimeisimmät!
Jennifer Lawrence on IMDB:n sadan suosituimman näyttelijän listalla seitsemäntenä, kun viime vuonna hän ei ollut listalla ollenkaan! Lista perustuu IMDB:ssä tehtyihin hakuihin, joten Jennifer on ollut yksi haetuimmista näyttelijöistä! Listan kärjessä ennen häntä ovat Natalie Portman, Mila Kunis, Johnny Depp, Emma Stone, Chris Hemsworth (Liamin veli!) ja Olivia Wilde.
Jennifer löytyy myös Forbesin numeroimattomalta listalta, jolle on lueteltu viihdealan 30 parasta alle 30-vuotiasta tähteä. Listalla ovat lehden mukaan sellaiset henkilöt, joita tulisi pitää silmällä. Näin he sanovat Jenniferistä:
Lähde 1, lähde 2, lähde 3, lähde 4
Jennifer Lawrence on IMDB:n sadan suosituimman näyttelijän listalla seitsemäntenä, kun viime vuonna hän ei ollut listalla ollenkaan! Lista perustuu IMDB:ssä tehtyihin hakuihin, joten Jennifer on ollut yksi haetuimmista näyttelijöistä! Listan kärjessä ennen häntä ovat Natalie Portman, Mila Kunis, Johnny Depp, Emma Stone, Chris Hemsworth (Liamin veli!) ja Olivia Wilde.
Jennifer löytyy myös Forbesin numeroimattomalta listalta, jolle on lueteltu viihdealan 30 parasta alle 30-vuotiasta tähteä. Listalla ovat lehden mukaan sellaiset henkilöt, joita tulisi pitää silmällä. Näin he sanovat Jenniferistä:
Jennifer Lawrence, näyttelijä, 21: Oscar-ehdokas Lawrence voi alkaa ansaita suuria rahoja, jos Nälkäpeli on Twilightin kokoinen hitti.Forbes julkaisia myös listan "10 näyttelijää, joita seurata vuonna 2012", jolta löytyvät sekä Jennifer, että Josh Hutcherson ja Liam Hemsworth. Näin lehti sanoo heistä:
Liam Hemsworth: Hollywood on kuumana uusiin nuorten aikuisten hitteihin ja Nälkäpeli on valmis täyttämään tämän paikan. Hemsworthilla, joka tunnetaan tällä hetkellä todennäköisesti parhaiten Miley Cyrusin poikaystävänä, on mahdollisuus tulla suureksi tähdeksi Galena tulevassa sarjassa.
Josh Hutcherson: Kuten Hemsworth, Hutcherson voi lyödä itsensä suuresti läpi Nälkäpelissä. Hänellä on suuri rooli Peetana, Katnissin parina murhanhimoisessa pelissä tarinan keskipisteessä.
Jennifer Lawrence: Tulevan Nälkäpeli-elokuvan kolmesta päänäyttelijästä Lawrencella on eniten voitettavaa... tai hävittävää. Elokuvaa toimii faneille vain, jos Lawrence voi saavuttaa hahmonsa Katnissin sitkeyden ja välittämisen tasapainon.J-14 -lehden (jota saa myös Suomesta!) tammikuun numerosta löytyy "100 kuumimman tähden, joita seurata"-lista, jolta löytyy useampikin Nälkäpelin näyttelijä. Tässä heidän sijoituksensa:
009 - Alexander Ludwig (Cato)J-14 -lehden kannen mukaan kyseisestä numerosta löytyy myös "Nälkäpelin backstage draamaa"-juttu, jossa kerrotaan kuinka Nälkäpeli melkein rikkoi Josh Hutchersonin ja hänen parhaan ystävänsä Avan Jogian välit. Tätä juttua en ole kuitenkaan löytänyt netistä, mutta tosiaan, tätä lehteä saa myös joistain Suomen kaupoista!
013 - Liam Hemsworth (Gale)
014 - Jennifer Lawrence (Katniss)
015 - Josh Hutcherson (Peeta)
029 - Leven Rambin (Glimmer)
056 - Isabelle Fuhrman (Clove)
078 - Amandla Stenberg (Rue)
100 - Jack Quaid (Marvel)
Lähde 1, lähde 2, lähde 3, lähde 4
lauantai 10. joulukuuta 2011
Kuvia Jackie Emersonista ja Isabelle Fuhrmanista
Torstaina Jackie Emerson [Ketunnaama] ja Isabelle Fuhrman [Clove] osallistuivat InStylen ja The Hollywood Foreign Press Associationin (Hollywoodin ulkomaisen lehdistön yhdistys) sponsoroimaan A Night of Firsts-juhlaan ja alla kuvia heistä siellä.
Lähde
Torstaina Jackie Emerson [Ketunnaama] ja Isabelle Fuhrman [Clove] osallistuivat InStylen ja The Hollywood Foreign Press Associationin (Hollywoodin ulkomaisen lehdistön yhdistys) sponsoroimaan A Night of Firsts-juhlaan ja alla kuvia heistä siellä.
Lähde
torstai 1. joulukuuta 2011
Isabelle Fuhrmanin vastaukset fanien kysymyksiin
Isabelle Fuhrman (Clove) vastasi tiistaina Twitterissä seuraajiensa Nälkäpeli-aiheisiin kysymyksiin. Hän kertoi mm. reaktiostaan traileriin, lempikohtauksensa kirjassa, työskentelemisestä Jenniferin ja Joshin kanssa ja paljon muuta!
Kysymys: Mikä on suosikkikohtauksessa Nälkäpelissä?Lähde
Isabelle: Olen aina rakastanut kirjan alussa olevaa taistelua runsaudensarvella.
Kuinka innoissasi olet siitä, että olet osa Nälkäpeliä?
En voi uskoa, että olen osa sitä!! Olen tosi innoissani!
Kummasta pidit enemmän: Esterinä [Orpolapsi-elokuvassa] vai Clovena olemisesta? Olet näytellyt vähän pahoja ihmisiä.
Rakastan kumpaakin näistä hahmoista täysin eri syistä! Kuka on lempi-Clovesi? Tai Esterisi? Haha
Millaista Jennifer Lawrence kanssa työskentely oli?
MAHTAVAA! Hän on fantastinen näyttelijä ja täydellinen Katniss! Hän on myös superhauska!
Mikä oli kaikista hauskoin kokemus kuvauksien yhteydessä?
Stunttien opettelu! Ja niin upeiden näyttelijöiden tapaaminen ja hyvien ystävien saaminen. :D
Millaista oli työskennellä Alexander Ludwigin kanssa Nälkäpelissä?
Alexander Ludwigin kanssa työskenteleminen on parasta! Hän on niin mukava ja hauska! Hänestä todella tuli minun isoveljeni! <3
Onko mahdollista, että Clovesta tulisi juliste? Mielestäni näyttäisit upealta sellaisessa julisteessa!
En tiedä! Meidän täytyy vain katsoa ja odottaa. :D
Kuka on lempihahmosi Nälkäpelissä?
Clove! Hahaha
Oikeastiko? Siis jos et olisi näytellyt häntä, olisiko hän silti lempihahmosi?
Ei... haha! Katniss on suosikkini. Hän on vain niin monimutkainen!
Mitä ajattelit, kun näit trailerin ensimmäisen kerran?
Olen niin innoissani elokuvan näkemisestä! Kirjan suurena fanina, traileri oli juuri sitä, mitä halusinkin nähdä!
Millaista Joshin kanssa työskentely oli?
Mahtavaa! Hän on täydellinen Peeta! Hän on yhtä charmikas ja hauska kuin hahmonsa. :D
Jos oikeasti olisit tribuutti, kuinka kauan kestäisit areenalla?
En tiedä! Tosin luulen, etten kestäisi kovin pitkään. Riippuu mitä saisin runsaudensarvesta (ruokaa/selviytymisvarusteet jne.)
Mitkä ovat ajatuksesi sarjan lopusta, piditkö siitä? Vai petyitkö hieman?
[juonipaljastus Matkijanärhestä!!] Pidin lopusta todella. Epilogi oli suosikkilukuni Matkijanärhessä. Olin tosin hyvin järkyttynyt, kun Prim kuoli. :(
Jos voisit tavata jonkun Nälkäpelin hahmon, kuka se olisi?
RUE!
Kumpaa suosit, Peetaa vai Catoa?
CATOA! Hahaha
Luitko Nälkäpelin ennen vai jälkeen sen, kun sinut valittiin rooliin? Haitko Cloven rooliin?
Olin lukenut kirjat paljon aikaisemmin! Olen todennäköisesti yksi hulluimmista Nälkäpeli-faneista!
Team Peeta vai Team Gale?
Rakastin Team Galea ensimmäisessä kirjassa ja toisen kirjan puoliväliin, mutta Matkijanärhen jälkeen tiesin, että kuuluin Team Peetaan.
Itkitkö, kun Rue kuoli? Olin poissa tolaltani, kun kuka tahansa kuoli, haha. Jopa Clove!
Itkin niin paljon, kun Rue kuoli. Siskoni ajatteli, että minulla on jokin hullusti! Haha
Saitko tavata Willow Shieldsin?
Joo! Rakastan pikkusiskoani Willow Shieldsiä! <3 xxx
Tunnisteet:
Alexander Ludwig,
Cato,
Clove,
elokuva,
Gale Hawthorne,
Isabelle Fuhrman,
Jennifer Lawrence,
Josh Hutcherson,
Katniss,
kirjat,
Peeta Mellark,
traileri,
Willow Shields
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Vanity Fair julkaissut kuvan Nälkäpelin näyttelijöistä
Pari näyttelijää vihjaili jo vähän aikaa sitten Vanity Fairin kuvauksista ja nyt on julkaistu aivan upea kuva! Kuvan alta löytyy näyttelijöiden kertomana myös heidän reaktionsa heidän saadessaan roolinsa sekä mielipiteitä Nälkäpelistä!
Oikealta vasemmalle, pääkolmikosta alkaen:
Pari näyttelijää vihjaili jo vähän aikaa sitten Vanity Fairin kuvauksista ja nyt on julkaistu aivan upea kuva! Kuvan alta löytyy näyttelijöiden kertomana myös heidän reaktionsa heidän saadessaan roolinsa sekä mielipiteitä Nälkäpelistä!
Oikealta vasemmalle, pääkolmikosta alkaen:
Liam Hemsworth (Gale): "Olin kuullut kuinka suosittuja kirjat olivat, mutta en ollut tietoinen siitä, kuinka synkkä tarina on. Se sai minut ajattelemaan ja kysymään itseltäni kysymyksiä, kuten "Voisiko jotain tällaista oikeasti tapahtua meille jonakin päivänä?". Kun mietit tämän päivän tosi-TV:n suosion nopeaa kasvua ja niistä monien hullua lähtökohtaa, onko se oikeasti kovin kaukana, että voisimme miettiä jonkin tällaisen mahdollisuutta? Mielestäni se on ajatuksia herättävä juttu ajateltavaksi."
Jennifer Lawrence (Katniss): "Koe-esiinnyin ja se oli pitkä prosessi ja sisälsi paljon improvisointia. Ja sitten odotin noin kuukauden, missä ajassa olin varma, etten saanut roolia - sitten sain puhelinsoiton ollessani Lontoossa. Olin kauhuissani. Tiesin, että siitä tulisi valtavaa ja se oli pelottavaa. Soitin äidilleni. Hän sanoi, "Sinä rakastat tätä käsikirjoitusta ja sinä mietit sen tekemättä jättämistä sen koon takia?" Ja en halunnut jättää jotakin tekemättä, koska pelkäsin, joten vastasin kyllä. Ja olen niin onnellinen siitä."
Josh Hutcherson (Peeta): "Sain tavata [Nälkäpelin kirjoittajan] Suzanne Collins ensimmäisellä tapaamisella, mikä oli todella jännittävää hermoja raastavaa samalla kertaa. Mutta minulla oli koe-esiintyminen ja muutaman viikon kuluttua tulin takaisin tekemään koekuvausta. Pärjäsin myös hyvin Jenin kanssa - kemiamme todella toimivat. Pari viikkoa meni niin, etten tiennyt tilanteesta mitään... sitten minulle soitettiin. En vieläkään voinut käsittää sitä, vaan vasta ensimmäisenä päivänä kuvauksissa se iski tajuntaani.
Amandla Stenberg (Rue): "Ilmestyin koe-esiintymiseeni Garyn luokse kuraisessa t-paidassa ja khakinvärisissä housuissa. Hiuksissani oli pieniä oksia ja lehtiä aivan kuin olisin elänyt viikkoja metsässä... Gary vitsaili, että tulin oman kampaaja- ja puvustajatiimini kanssa."
Alexander Ludwig (Cato): "Matkustelin sinä kesänä ystävieni kanssa, siis heti kun olin valmistunut koulusta, joten päätin saada itseni hyvään fyysiseen kuntoon. Sen kesän jälkeen minua pyydettiin tulemaan koe-esiintymiseen Garyn luokse hänen kotiinsa. Luin hänelle kahdesti ja sitten he soittivat ja tarjosivat osaa."
Leven Rambin (Glimmer): "Päästäkseni sisälle hahmoon, menin puistoon ja heittäydyin mutaan, harjoittelin jousiammuntaa ja otin veitsen mukaan koe-esiintymiseen - luulen, että Gary arvosti omistautumistani. Se oli yksi parhaista koe-esiintymiskokemuksista, joita minulla on koskaan ollut.
Dayo Okeniyi (Thresh): "Se kuinka se tapahtui, oli melko uskomatonta. Minut oli juuri esitelty nykyisille managereilleni, jotka päättivät antaa minulle mahdollisuuden ja uskokaa tai älkää, ensimmäinen koe-esiintymiseni heidän kanssaan oli Nälkäpeliin. Työskentelin tosi kovasti, valmistauduin ja tein koe-esiintymisessä parhaani... Päivänä, jona minun piti tehdä viimeinen kokeeni Gary Rossin kanssa, minulle soitettiin, että se oli peruttu. Hetken kuluttua managerini tulivat luokseni ja kertoivat, että syy peruuntumiseen oli, että olin saanut osan!
Jacqueline Emerson (Ketunnaama): "Koe-esiintymistä edeltävänä yönä nukuin noin neljä tuntia. Monta viikkoa myöhemmin - en ollut siihen mennessä kuulut mitään - minulle soitettiin aivan yllättäen ja minun täytyi aloittaa elokuvaa varten harjoittelu! Olin fani, jota oli kysytty näyttelemään roolia elokuvassa, josta olin vain voinut unelmoida ja sen uutuudenviehätys ei ole vieläkään kadonnut."
Jack Quaid (Marvel): "Olin kotona kevätlomalla ja menin elokuvan koe-esiintymiseen. Se oli ensimmäinen kerta, kun minua on pyydetty valitsemaan ase koe-esiintymisessä. Sain valita leikkivarsijousen, muovisen teurastajan veitsen ja sauvan väliltä. Valitsin veitsen.
Isabelle Fuhrman (Clove): "Olen rakastanut Nälkäpeliä siitä asti, kun luin sen ensimmäisen kerran yli vuosi sitten. Kun julkistettiin, että Gary Ross ohjaisi elokuvan, kirjoitin hänelle kirjeen kuinka paljon haluaisin olla mukana siinä. Alun perin menin koe-esiintymään Katnissin rooliin, mutta minulle sanottiin, että olin liian nuori. Ajattelin, että se oli ohi. Muutamaa viikkoa myöhemmin managerini soitti minulle ja sanoi, että he haluaisivat minun tulevan koe-esiintymään Cloven roolia varten... En ikinä odottanut saavani roolia, joten voitte kuvitella shokkini, kun minulle soitettiin, että sain sen!"Lähde 1, lähde 2
Tunnisteet:
Alexander Ludwig,
Amandla Stenberg,
Dayo Okeniyi,
elokuva,
Gary Ross,
haastattelu,
Isabelle Fuhrman,
Jack Quaid,
Jackie Emerson,
Jennifer Lawrence,
Josh Hutcherson,
kuvia,
Leven Rambin,
Liam Hemsworth
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Nälkäpelin tähdet Power of Youth-tapahtumassa
Amandla Stenberg [Rue], Willow Shields [Prim] ja Isabelle Fuhrman [Clove] osallistuivat tänä viikonloppuna Varietyn järjestämään Power of Youth-tapahtumaan ("nuoruuden voima"). Alla kuvat heistä jokaisesta.
Amandla Stenberg [Rue], Willow Shields [Prim] ja Isabelle Fuhrman [Clove] osallistuivat tänä viikonloppuna Varietyn järjestämään Power of Youth-tapahtumaan ("nuoruuden voima"). Alla kuvat heistä jokaisesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





























