Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä järjestettiin faneille "Mockingjay Double Feature Watch Party", tarkoittaen sitä, että fanit katsoivat kummankin Matkijanärhi-elokuvan putkeen samaan aikaan, kun sosiaalisessa mediassa oli käynnissä keskusteluja ja kilpailuja. Samalla Lionsgate julkaisi Matkijanärhi osa 1:stä ennen julkaisemattomia still-kuvia, jotka ovat tässä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gale Hawthorne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gale Hawthorne. Näytä kaikki tekstit
tiistai 29. maaliskuuta 2016
torstai 10. maaliskuuta 2016
Pidempi versio Katnissin ja Galen välisestä kohtauksesta Nälkäpelissä
Hollywood.com on julkaissut Nälkäpeli-combossa lisäosana olevan pidennetyn version kohtauksesta, jossa Katniss ja Gale juttelevat ennen elonkorjuuta Nälkäpelissä. Julkaistu versio on rajoitettu USA:han, mutta kiitos Quarter Quellin, se on nähtävissä alla! Elokuvasta leikattiin pois hieman kohtauksen alkua ja loppua.
lauantai 28. marraskuuta 2015
Valtaisa määrä uusia still-kuvia
Tämän viikon aikana on julkaistu aivan käsittämätön määrä uusia still-kuvia Matkijanärhi osa 2:sta! Alla niistä muutamia suosikkejani, loput voi katsoa Down with The Capitolin kokoamasta galleriasta.
Tunnisteet:
Alma Coin,
Annie Cresta,
Boggs,
Cressida,
Effie Trinket,
Finnick Odair,
Gale Hawthorne,
Katniss,
kuvia,
Leeg 1,
Leeg 2,
Matkijanärhi osa 2,
Peeta Mellark,
still
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Nälkäpeli-juttua ja -julisteet Demin joulukuun numerossa
Demin tänään ilmestyneestä joulukuun numerosta löytyy juttua Nälkäpelistä! Se on kahden aukeaman mittainen ja joukosta löytyy niin tähtien haastattelua kuin pari kommenttia faneilta - myös minulta! Lisäksi mukana on alla olevat julisteet Peetasta ja Galesta.
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Uusia still-kuvia Matkijanärhi osa 2:sta
Tässä on jälleen kerran uusia still-kuvia Matkijanärhi osa 2:sta! Ajatelkaa, kesti ikuisuuden ennen kuin saimme ensimmäiset still-kuvat, mutta nyt ensi-illan lähestyessä niitä ilmestyy tosi usein!
Uudet promokuvat Peetasta, Primistä ja Galesta
torstai 12. marraskuuta 2015
Uusia still-kuvia
Kolme uutta still-kuvaa Matkijanärhi osa 2:sta on julkaistu äskettäin. Kahdessa näemme Katnissin ja yhdessä hänen lisäkseen Primin, rouva Everdeenin ja Galen.
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Uusia still-kuvia Matkijanärhi osa 2:sta
Uusia stillejä ilmaantuu sellaista tahtia, että menen melkein itsekin sekaisin, mitkä ovat uusia ja mitkä eivät! Näitä en muista tänne postanneeni. :D
tiistai 20. lokakuuta 2015
Uudet still-kuvat Katnissista, Peetasta ja Galesta!
Eilen illalla julkaistiin uudet still-kuvat Katnissista, Peetasta ja Galesta! Katnissin still julkaistiin Jennifer Lawrencen Facebookissa ja Peetan Josh Hutchersonin Facebookissa.
Tämän lisäksi on ilmoitettu, että useat amerikkalaiset fanisivut julkaisevat tänään Suomen aikaa klo 19:00 KAKSI uutta TV-spottia Matkijanärhi osa 2:sta! Löydätte ne myös täältä noihin aikoihin.
Tämän lisäksi on ilmoitettu, että useat amerikkalaiset fanisivut julkaisevat tänään Suomen aikaa klo 19:00 KAKSI uutta TV-spottia Matkijanärhi osa 2:sta! Löydätte ne myös täältä noihin aikoihin.
maanantai 12. lokakuuta 2015
Neljä uutta still-kuvaa!
Tässä olisi taas neljä uutta still-kuvaa! Yksi on Tähtiryhmä 451:stä, yksi kuvaustiimistä, yksi Finnickistä ja yksi Katnissista ja Johannasta, varmaankin Finnickin ja Annien häissä?
lauantai 3. lokakuuta 2015
perjantai 2. lokakuuta 2015
Kolme uutta still-kuvaa
Matkijanärhi osa 2:sta on ilmaantunut nettiin kolme uutta stilliä! Näiden alkuperäinen lähde on tuntematon, tosin Twitterissä @HungerGames_mad sanoi, että ne olisivat peräisin jostakin Briteisssä ja Irlannissa menossa olevasta kilpailusta. Oli asia niin tai näin, kiitos themxckingjxy.tumblr.com kuvien postaamisesta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

















































