Katniss, Peeta ja Cressida Tiikerin kaupassa/kellarissa
Beetee, olisiko tämä peräti äänestystilanteesta?
Cressida ja Pollux Capitolissa
Paylor
Komentaja Lyme
Jeffrey Wright on valloittanut Broadwayn, television ja elokuvat, mutta nyt näyttelijä käy käsiksi hänen tähän mennessä eniten valtavirtaa edustavaan rooliinsa bestseller-sarja Nälkäpelin toisessa osassa.
"Se on hyvin rauhoittavaa", Wright sanoi kulttuurillisessä ilmiössä mukana olemisesta. "Kun teet elokuvaa, toivot vain ylittäväsi ihmisten odotukset."
Wright näyttelee Beeteetä toisessa osassa, Vihan liekeissä, jota kuvataan tällä hetkellä.
"[Hän] on yksi pelin edellisistä voittajista", Wright sanoi. "Hän tulee takaisin 75. vuotisjuhlan peliin, neljännesjuhlaan kuten sitä kutsutaan ja hän osallistuu uudestaan. Mutta tällä kertaa peliä käytetään hyödyksi muiden ajatusten edistämisessä."Lähde
Tällä viikolla en ole päässyt uutisoimaan (muuta kuin hieman chatin kautta) ja huhuja on kuitenkin riittänyt, joten tässä niistä tiivis kooste niin ollaan kaikki ajan tasalla missä mennään! :D Huomatkaa, että kaikki nämä ovat tosiaankin huhuja, eli Lionsgate ei ole vahvistanut, eikä kommentoinut niitä!Minitason strategia: Areena: Areenalla jokainen siirto kuuluu strategiaan: liittolaisesi, ensimmäinen verilöyly, aseesi ja vuorovaikutuksesi sponsoreiden kanssa. Tässä on muutamia asioita, joita opimme:
- Tunne vahvuutesi ja heikkoutesi - Katniss menestyi pelissä, koska hän tiesi heikkoutensa - fyysisen vahvuuden ja brutaalisuuden puutteensa. Kasvokkain käytävä yhteenotto ei kääntyisi hänen puolelleen. Sen sijaan hän välttää vahvempia vastustajia, kunnes hän tajuaa kuinka saada yliotteen. Hän hyödyntää vahvuuksiaan - jousiammuntataitojaan, järkeään ja kekseliäisyyttään - lisätäkseen kilpailukykyään minimoidessaan heikkouksiaan. Muut selviytyjät käyttävät samaa strategiaa (Cato, Brutus, Chaff, Peeta, Finnick ja Ketunnaama).
- Iske vihollisiasi sinne, missä tuntuu - Katniss tajuaa, että ammatilaisten vahvuus ja kestävyys ovat riippuvaisia ruoastaan. Kun Katniss tuhoaa heidän ruokavaransa, hänellä on ylilyöntiasema. Loppujen lopuksi ammattilaiset eivät tiedä, millaista on olla kekseliäs ja nälkäinen. Tämä vaatii korkeatasoista strategista ajattelukykyä.
- Valitse viisaita liittolaisia - vain se, että on voimakkaita liittolaisia, ei toimi. Nälkäpelissä Katniss valitsee Ruen, pikkiriikkisen tytön; Vihan liekeissä Katniss valitsee Magsin, Beeteen ja Wiressin, kaikki suhteellisen heikkoja. Kaikki nämä valinnat ovat yksilöitä ei-voimaan-perustuvilla taidoilla. Sopii täydellisestä Katnissin omaan vahvuuteen. Samanlaiset vetävät toisiaan puoleensa.
- Tiedä kenellä on valta - sekä Nälkäpelissä, että Vihan liekeissä Katniss pääsee pois areenalta hyökkäämällä oikean vallan lähteen kimppuun - Capitolin. Katnissin uhma 74. pelin lopussa on perustuu siihen, että Capitol tarvitsee voittajan. Katniss tajuaa saman asian Vihan liekeissä tuhotessaan voimakentän. Nälkäpeliä saatetaan peukaloida, mutta voit silti sabotoida pelinjärjestäjiä.
Keskitason strategia: Televisio: Nälkäpeli-sarja on tv-esiintymisillä ja PR-strategioilla leikittelevä trilogia. Peeta oli tämän strategisen pelin mestari. Pari oppituntia:
- Luo tavaramerkki - läpi sarjan näemme kuinka tribuutit esittävät itsensä tietyllä tavalla. Peeta on lempeä ja ystävällinen rakastaja-poika. Cato on säälimätön raakalainen. Katniss on rohkea, melko viaton ja uskollinen sisko. Tavaramerkin luominen saa yleisön pitämään sinusta, koska ilmennät jotain itseäsi suurempaa. Katniss oli "rohkeus-tavaramerkillään" luonnollisen sopiva kapinaan. Temppu on pitää tavaramerkki vakaana.
- Käytä televisiota aseena - Capitol käyttää televisiota propagandaan ja kansan rauhoittamiseen. Tekemällä pelin katsomisen pakolliseksi Capitol esittelee brutaalia valtaansa Vyöhykkeitä kohtaan. Peeta ja kapinalliset kääntävät Capitolin oman aseen - television - heitä vastaan. Peeta käyttää televisiota luodakseen sympatiaa Vyöhykkeiden ja Capitolin väen keskuudessa. Kapinalliset kylvävät tarinoita Snown ilkitöistä, kylväen syvempää paheksuntaan Panemissa. Tietysti televisio voi olla hyökkäyksellinen tai puolustuksellinen ase, valitse huolellisesti. Kuka ikinä kontrolloi televisiota, kontrolloi tietoa.
Suuren tason strategia: Kapina - Collins tarjoaa mielenkiintoisen kirjan kapinallisista. En ole varma johtavatko kaikki hänen strategiset siirtonsa parhaisiin tuloksiin, mutta tässä pari asiaa:
- Hyödy levottomuudesta - Vyöhyke 13 pysyi piilossa kunnes huolestuneisuus kasvoi kriittiselle tasolle jäljellä olevilla Vyöhykkeillä. Jos Vyöhyke 13 olisi tullut esille ennen kriittisen levottomuuden pistettä, se ei olisi kyennyt hankkimaan johtoasemaa. Muut Vyöhykkeet olisivat olleet liian apaattisia tai epäileviä seuratakseen kapinaa.
- Pointti - vallankumoukset tarvitsevat selkeän viestin, yhdistävän pointin. Katniss saa aikaan yhden pelinjärjestäjien vallankaappauksellaan 74. ja 75. pelissä. Katnissin kapina keskittyy yleiseen tyytymättömyyteen tiettyä paholaista vastaan - Nälkäpeliä. Historia vahvistaa tällaisen strategian.
Lähde 1, lähde 2
- Tee vihollisesta petomainen - Coin onnistuu tässä strategiassa menestyksekkäästi. Läpi Matkijanärhen kapinalliset paljastavat Snown johtamisen barbaarisia metodeja. Esittämällä Snown roistona kapinallisten on paljon helpompi perustella suurta verenvuodatusta ja vallankumouksen vaaroja.