Näytetään tekstit, joissa on tunniste Julianne Moore. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Julianne Moore. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Videot: Kolme clippiä Matkijanärhi osa 2:n lisämateriaaleista

Jopas jotakin, tällä tahdilla kaikki Matkijanärhi osa 2:n Blu-rayn lisämateriaalit löytyvät pian netistä, Flicks Plus on nimittäin julkaistu kolme uutta pätkää! Ensimmäisessä Francis Lawrence ja Jena Malone puhuvat Johannasta, toisessa Julianne Moore ja Jeffrey Wright kertovat Matkijanärhi-elokuvien Berliinin ja Pariisin kuvauksista ja viimeisessä Woody Harrelson puhuu Haymitchin ja Effien välisestä suudelmasta. Woody myöntää olevansa ihastunut Elizabethiin ja pätkässä nähdään myös toinen versio kyseisestä suudelmasta. ;)



lauantai 5. maaliskuuta 2016

Video: Näyttelijät puhuvat sarjan päättymisestä

Nyt myös Access Hollywood on saanut käsiinsä pätkän Matkijanärhi osa 2:n lisämateriaaleista ja nyt saamme esimakua siitä, kun tähdet kertovat sarjan päättymisestä. Paljon haleja! ♥

maanantai 29. helmikuuta 2016

Kuvia Oscareista ja jatkoilta

88. Oscar-gaala järjestettiin viime yönä ja Jennifer Lawrence ja Julianne Moore sädehtivät paikan päällä ja Jen lisäksi myös Vanity Fairin järjestämillä jatkoilla. Jatkoilla nähtiin myös Elizabeth Banks. Jenistä löytyy lisää kuvia jatkoilta mm. täältä ja Elizabethistä täältä.

Jennifer oli ehdolla parhaaksi naispääosan näyttelijäksi, mutta Oscarin voitti tällä kertaa Brie Larson roolistaan elokuvassa Room. Julianne esitteli parhaan miespääosan kategorian viime vuoden Oscareiden parhaana naispääosan näyttelijänä ja julisti näin ollen Leonardo DiCaprion voittajaksi!

maanantai 15. helmikuuta 2016

Kuvia BAFTA Awardseista

Eilen 14.2. järjestettiin brittiläisen elokuva- ja TV-taiteen akatemian BAFTA Awardsit, joissa nähtiin paikan päällä Julianne Moore (presidentti Coin) ja Gwendoline Christie (Lyme)! Tämän lisäksi Sam Claflin oli vaimonsa Laura Haddockin kanssa jo torstaina BAFTAn järjestemässä hyväntekeväisyystilaisuudessa sekä lauantaina 13.2. gaalan etkoilla, joista pari kuvaa alla ja lisää täällä!

maanantai 11. tammikuuta 2016

Jennifer Lawrencelle kolmas Golden Globe-voitto!


Golden Globe Awardsit pidettiin viime yönä Beverly Hillsissä ja Jennifer Lawrence vei mennessään jo kolmannen kultaisen maapallonsa! Nyt Jennifer voitti parhaan naispääosan palkinnon komedia- tai musikaalielokuvassa roolistaan Joyssa, jonka ohjasi David O. Russell. Hän ohjasi myös Unelmien pelikirjan ja American Hustlen, joista Jen voitti aikaisemmat Golden Globensa vuosina 2013 ja 2014.

Oikeanpuoleisessa kuvassa Jennifer Foxin Golden Globe-jatkoilla

Lisää kuvia Jenniferistä löytyy mm. Just Jaredista ja Just Jared Jr.:stä.

Myös Julianne Moore ja Natalie Dormer nähtiin gaalan punaisella matolla!


Tässä osa Jenniferin kiitospuheesta, jossa hän kiittää Joyn ohjaajaa David O. Russellia:

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kooste uusimmista videohaastatteluista

Uskomatonta, mutta totta: uusia videohaastatteluja tulee edelleen julki! Yksi hyvä syy on se, että Espanjassa Matkijanärhi osa 2 sai ensi-iltansa vasta perjantaina 27.11., joten monet espanjalaisista medioista ovat julkaisseet haastattelunsa vasta nyt.














tiistai 24. marraskuuta 2015

Video: Josh Horowitzin outo peli näyttelijöille

MTV:n Josh Horowitzin meno Matkijanärhi osa 2:n Los Angelesin ensi-illassa oli vähintäänkin mielenkiintoista! Shottitarjoilujen lisäksi hän pisti näyttelijät arvailemaan vauva mash-up- kuvista keiden lapsi olisi kyseessä. Nämä mash-upit ovat aika karmeita ja Jennifer Lawrence sanookin, että kyseessä puistattavin peli, jota Horowitz on laittanut hänet pelaamaan. :D

lauantai 21. marraskuuta 2015

Videot: Lisää TV-esiintymisiä

Jennifer Lawrencen, Josh Hutcherson ja Liam Hemsworthin lisäksi myös muut Matkijanärhi osa 2:n näyttelijät ovat olleet kiireisiä promohommissa. Hekin ovat esiintyneet eri TV-ohjelmista, joista on videot alla!

Julianne Moore vieraili tiistaina Good Morning Americassa. Häm puhui mm. Philip Seymour Hoffmanista, hahmostaan presidentti Coinista ja siitä miten päätyi Nälkäpeli-elokuviin.


ABC Breaking News | Latest News Videos

Natalie Dormer oli keskiviikkona Watch What Happens: Live-ohjelmassa. Tässä on mukana myös Timbaland ja he pelaavat suurimmaksi osaksi erilaisia pelejä.


Torstaina The Talk-ohjelmassa nähtiin Sam Claflin. Sam puhuu mm. hieman Matkijanärhi osa 2:sta ja kertoo pari noloa tarinaa. Tarina siitä, kun hän tapasi ensimmäisen tyttöystävänsä vanhemmat ja muuta sukua ensimmäisen kerran on suorastaan uskomaton! Videon lopussa Sam saa söpön lahjan. :D


Patina Miller nähtiin Today-ohjelmassa myöskin torstaina. Hän kertoi, mikä auttoi häntä Paylorin puheen esittämisessä sekä Broadway-urastaan. Videon upotus ei tahdo toimia oikein, joten video kannattaa katsoa täällä.

Elizabeth Banks vieraili vielä eilen Live with Kelly and Michael-ohjelmassa. Hän puhuu Nälkäpelin päättymisestä Effiestä, Pitch Perfectistä ja kokkaamisesta.

Videot: Matkijanärhi osa 2:n New Yorkin ensi-ilta


Matkijanärhi osa 2:n New Yorkin ensi-ilta järjestettiin keskiviikkona ja julkaisimme jo kuvia paikan päältä, mutta tässä on vielä videoita! Ensimmäisenä tapahtuman b-roll, jossa ei tarkoituksella ole ääntä (jossa nähdään myös Flaviuksen näyttelijä Nelson Ascencio):


Tässä MTV:n Josh Horowitz haastattelee näyttelijöitä:


Ja tässä Josh Horowitz juo töissä ja kannustaa muitakin siihen, pitäisiköhän huolestua? :D (Voi miksi tämä oli leikattu pieniin pätkiin, haluan kaiken!)



Seuravaaksi loput punaisella matolla tehdyt haastattelut, joissa näkyy jonkin verran edellisen videon tapahtumien vaikutuksia... :D





















perjantai 20. marraskuuta 2015

Uusi videohaastattelujen kooste

Taas videohaastatteluja on ilmaantunut nettiin niin paljon, että on uusimman koosteen aika! Ensimmäisenä linkki videoon, jota en saa upotettua. Siinä Jennifer Lawrence ja Josh Hutcherson vastaavat fanien Twitterissä lähettämiin kysymyksiin ollessaan Kiinassa.

Ja sitten onkin hurja määrä muita videoita!





Ceasar Twitterman :D

























torstai 19. marraskuuta 2015

Kuvia: Matkijanärhi osa 2:n New Yorkin ensi-ilta


Matkijanärhi osa 2:lle järjestettiin eilen vielä yksi ensi-ilta, tällä kertaa New Yorkissa! Paikalla olivat Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Sam Claflin, Natalie Dormer, Donald Sutherland, Julianne Moore, Jena Malone, Patina Miller, Stef Dawson, Sarita Choudhury (Egeria) ja ohjaaja Francis Lawrence sekä tuottajat Nina Jacobson ja Jon Kilik. Tässä muutamia kuvia ja lisää löytyy mm. PopSugarilta ja JustJaredilta!

Videot: Näyttelijät suunnittelavat positiivisia podeja

Rotten Tomatoes haastatteli Jennifer Lawrencea, Josh Hutchersonia, Liam Hemsworthia, Sam Claflinia, Natalie Dormeria, Julianne Moorea, Elizabeth Banksiä, Donald Sutherlandia ja Francis Lawrencea. Ensimmäisessä videossa haastattelija kertoo pienen henkilökohtaisen tarinan jne. Toisessa näyttelijät kertovat, minkä lautapelin he haluaisivat tuoda oikeaan elämään. Kohokohta on kuitenkin viimeinen video, jossa kaikki kertovat, mitä laittaisivat positiivisiin podeihin!





keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Videot: Näyttelijäkaartin viimeisimmät TV-esiintymiset (päivitetty)

Matkijanärhi osa 2:n näyttelijäkaarti vierailee tällä viikolla erittäin ahkerasti erilaisissa TV-ohjelmissa promotakseen elokuvaa. Vierailuja on tehty jo useita näin alkuviikosta, joten tässä on niistä videot koottuna yhteen postaukseen!

Josh Hutcherson oli eilen illalla Jimmy Kimmelin vieraana. Haastattelun aikana näytettiin clippi Joshin ensimmäisestä vierailusta kyseisessä talk show'ssa hänen ollessaan 13-vuotias ja voi aaw! :D Tämän lisäksi Josh puhui Woody Harrelsonista (Haymitch), Nälkäpeliä varten tekemistään haastatteluista yms.





Liam Hemsworth oli Jimmy Kimmelin vieraana jo maanantaina ja hän puhuu Matkijanärhi osa 2:n promokiertueesta, erityisesti Kiinasta, elokuvanteosta käyttäen omaa australian aksenttiaan, australialaisista ystävistään sekä veljestään Chris Hemsworth.





Julianne Moore vieraili eilen The Late Show with Stephen Colbert'ssa. Tästä on valitettavasti netissä vasta yksi clippi, jossa hän puhuu "punapääikonina" olemista.


Elizabeth Banks oli Good Morning Americassa haastateltavana. Hän kävi ohjelman mukana The Hunger Games Exhibitionissa ja haastattelussa hän puhui Effiestä, viimeisestä elokuvasta ja sarjan hyvästelemisestä.


Natalie Dormer taas vieraili maanantaina The Late Late Show with James Corden-ohjelmassa maanantaina ennen Los Angelesin ensi-iltaa. Natalie ja Corden puhuvat siitä, miten he kasvoivata samalla alueella, Matkijanärhi osa 2:sta ja viemärikohtauksesta sekä Game of Thronesista.






Plussana vielä yksi Sam Claflinin haastattelu, koska tässähän ei ole vielä tarpeeksi videoita... :D Hän vastaa muutamiin fanien kysymyksiin, mistä seuraa hyvin hauska haastattelu. :D Hän esim. kertoo millainen olisi Finnickin Twitter-kuvaus, hauskin asia mitä Jennifer Lawrence on sanonut ja mitä tekisi jos heräisi jonain päivänä Josh Hutchersonina.

PÄIVITETTY 19.11. // Tässä vielä kaksi uutta TV-esiintymistä: Liam Live with Kelly and Michael:ssa ja hän, Jennifer ja Josh saksalaisessa "Circus HalliGallissa".



sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Päivitetty lista näyttelijäkaartin tulevista TV-esiintymisistä


Julkaisimme noin viikko sitten listan näyttelijäkaartin tulevista TV-esiintymisistä, mutta se lista on jo auttamatta jäljessä, joten tässä päivitetty versio! Alla on väliotsikoina ohjelmien nimet ja alla listattuna päivämäärät ja vierailijoiden nimet.
AOL Build
  • Pe 20.11. - Francis Lawrence 
Conan
  • To 19.11. - Jennifer Lawrence 
Good Morning America
  • Ma 16.11. - Elizabeth Banks
  • Ti 17.11. - Julianne Moore
  • Ke 18.11. - Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Donald Sutherland ja Francis Lawrence 
  • Pe 20.11. - Sam Claflin ja Natalie Dormer
Jimmy Kimmel Live
  • Ma 16.11. - Liam Hemsworth
  • Ti 17.11. - Josh Hutcherson 
Late Night with Seth Meyers
  • Ke 18.11. - Liam Hemsworth
  • To 19.11. . Josh Hutcherson
Live with Kelly and Michael
  • Ke 18.11. - Liam Hemsworth
  • To 19.11. - Josh Hutcherson
  • Pe 20.11. - Elizabeth Banks 
The Late Late Show with James Corden
  • Ma 16.11. - Natalie Dormer
  • Pe 20.11. - Julianne Moore
    The Late Show with Steohen Colbert
    • Ti 17.11. - Julianne Moore 
    The Tonight Show Starring Jimmy Fallon
    • Ke 18.11. - Jennifer Lawrence
    Today Show NBC
    • To 19.11. - Patina Miller (Paylor) 
    Watch What Happens: Live
    • Ke 18.11. - Natalie Dormer 

    Lähde

    torstai 12. marraskuuta 2015

    Videot: Uudet haastattelut

    Haastatteluita tulee nyt joka suunnasta! Tässä taas pari videota, ensimmäisessä Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson ja Liam Hemsworth puhuvat mm. siitä miten heidän elämänsä ovat muuttuneet sekä Katnissin ja Buttercupin välisestä kohtauksesta Matkijanärhi osa 2:ssa.


    Tässä toisessa kolmikko sekä Elizabeth Banks, Julianne Moore, Sam Claflin ja Natalie Dormer pääsevät täyttämään hahmojensa deittiprofiilit aina käyttäjänimeä myöten! Lets_Get_Baked, SugarQube, Waterboi, FabEffie, AC-Prez, Katnip ja xImAnGrYx... :D

    Päivitys: Tässä vielä lisää! Rehellisesti en enää edes muista mitä olen laittanut tänne ja mitä en... Todennäköisesti siksi, etten ole kerennyt itse katsoa läheskään kaikkia. Plus, teen nyt laiskan ratkaisun, täällä ja täällä on vielä lisää, jos näissä ei ole riittävästi katsottavaa! :D


























    tiistai 10. marraskuuta 2015

    Haastatteluvideoita ensi-illoista

    Tässä on taas muutama video Matkijanärhi osa 2:n Berliinin ja Lontoon ensi-illoista! Ensin TIK Onlinen tekemät Julianne Mooren, Willow Shieldsin ja Francis Lawrencen haastattelut ja lopuksi Oden tekemä Sam Claflinin haastattelu.







    lauantai 7. marraskuuta 2015

    Kuvia ja videoita Matkijanärhi osa 2:n Lontoon ensi-illasta


    Matkijanärhi osa 2:n Lontoon ensi-iltaa juhlittiin torstaina ja paikalla olivat Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Sam Claflin, Elizabeth Banks, Woody Harrelson, Natalie Dormer, Donald Sutherland, Gwendoline Christie, Stanley Tucci, Julianne Moore, Francis Lawrence, Nina Jacobson ja Jon Kilik. Tässä joukko kuvia ja videoita tapahtumasta ja Berliinin maailman ensi-illan tapaan Panem Propaganda on koonnut upean gallerian, josta löytyy lisää kuvia!















    Oikean puoleisessa kuvassa Sam Claflin vaimonsa Laura Haddockin kanssa. Samistä tulee isä! Suuret onnittelut heille kummallekin. ♥

    Julkaisen jossain vaiheessa myös itse ottamiani videoita, mutta siihen menee vielä jonkin aikaa!

    maanantai 2. marraskuuta 2015

    Videot: Matkijanärhi osa 2:n kulissien takana ja haastatteluita

    Lionsgate on julkaissut perinteisen B-Roll-videon Matkijanärhi osa 2:n kulissien takaa sekä näyttelijöiden ja tuotantotiimin kulisseissa tehtyjä haastatteluja. B-Roll sisältää juonipaljastuksia ja se on tässä ensimmäisenä erikseen ja seuraavana soittolista haastatteluista (se kuitenkin sisältää myös B-Rollin, joten skipatkaa se, jos haluatte välttyä juonipaljastuksilta!).


    </

    tiistai 5. toukokuuta 2015

    Kuvia: Tutut kasvot Met Galassa

    Vuosittainen Met Gala järjestettiin eilen New Yorkissa ja paikalla oli useampi Nälkäpelin näyttelijöistä! Jennifer Lawrence astui pitkästä aikaa julkisuuteen tilaisuuden punaisella matolla ja hän toimi myös yhtenä Kiina-teemaisen tapahtuman juontajista. Metropolitan Museum of Art:n (newyorkilainen taidemuseo) Costume Instituten hyväksi järjestettävässä gaalassa nähtiin myös Elizabeth Banks, Julianne Moore ja Lenny Kravitz. Alla muutama kuva punaiselta matolta ja lisää löytyy mm. Down with the Capitolin kokoamasta galleriasta. Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla. :)