sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Videot: Sam Claflin ja Natalie Dormer Fox 5 DC:n haastattelussa

Fox 5 DC haastatteli Sam Claflinia ja Natalie Dormeria ja kysyi heiltä muutamia Matkijanärheen liittyviä kysymyksiä sekä hieman muutakin.

  • Sam kertoo käsikirjoituksessa olleen melko paljon tyhjää tilaa, johon hän sai itse kehittää Finnickiä. Samin visio on, että Finnickin vanhemmat kuolivat jonkin kapinoinnin seurauksena, minkä vuoksi hänestä vallankumous on hyvä juttu. Sen vuoksi Mags oli niin suuri osa Finnickin elämää ja tavallaan hänen huoltajansa ja siksi Magsin kuolema vaikutti Finnickiin niin suuresti.
  • Hän sanoo tuntevansa itsensä kaikista haavoittuvimmaksi, kun hänellä on alaston olo (niin kirjoimellisesti kuin henkisestikin). Hänen mukaansa se johtuu hänen omasta epävarmuudestaan.
  • Näyttelemisestä Sam sanoo, että täytyy muistaa olevansa onnekas voidessaan työskennellä näyttelijänä, mutta samaan aikaan täytyy tehdä monia kompromisseja ja uhrauksia. Kotoa, kavereiden ja perheen luota pois oleminen on Samista kaikista vaikeinta.
  • Haastattelija sanoo, että haluaisi nähdä Cressidan voittavan Game of Thronesin kuningas Joffreyn ja Natalie sanoo, että Cressida pystyisi siihen. Hän sanoo, että olisi kuitenkin mielenkiintoisempaa nähdä, kuinka Cressida tekisi Joffreystä dokumentin, jossa hän on hyvä kuningas. Hän sanoo Cressidan ja hänen Game of Thrones-hahmonsa molempien olevansa hyviä saamaan ihmisiä puolellaan ja manipuloimaan ihmisten näkemyksiä.
  • Natalie sanoo Francis Lawrencen antaneen hänelle vapaat kädet Cressidan näyttelemisessä ja antoi hänen toimia ohjaajana, joka Cressida on omalle tiimilleen. Natalie siis improvisoi aika paljon ja siitä päätyi aika paljon elokuvaan. Hän kertoo myös kuvaustauolla katselleensa oikein kameraryhmän toimintaa enemmän kuin tavallisesti työskennellessään, koska oli asiasta kiinnostunut.
  • Matkijanärhi osa 1:ssä taistelu käydään tavallaan kameroiden ja median välityksellä ja Natalie sanoo, että se meni yksiin tämän hetkisen median kanssa. Kaikki eri mediat esittävät saman asian eri tavalla ja kaikkea manipuloidaan.
  • Natalie sanoo, että näyttelemiseen liittyy haurautta. Hän sanoo, että jos näytteleminen tehdään oikein, siihen liittyy aina pelottomuutta, rohkeutta ja haurautta.
Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti