maanantai 5. toukokuuta 2014

Natalie Dormer puhuu Cressida-lookistaan


Nyt saadaan vihdoin toukokuu aloitettua uutisten osalta! Viime vuonna toukokuu oli toisiksi hiljaisin uutiskuukausi kesäkuun jälkeen, toivotaan että nyt käy toisin, vaikka alku jäikin näin myöhäiseksi (vink vink, traileria kaivataan!). Mutta asiaan! Natalie Dormer nähdään amerikkalaisessa Glamour-lehdessä seuraavassa numerossa (joka tulee Suomessa kauppoihin 20.5.) ja siinä hän puhuu Matkijanärhestä ja Game of Thronesista. Tietenkin hänen Cressidan roolia varten puoliksi ajellut hiuksensa ovat keskeinen puheenaihe:
"On mielenkiintoista, miten suuri osa viehättävyyden käsityksestämme ja feminiinisestä identiteetistämme on sidottu hiuksiimme. Mutta Matkijanärhi-romaanissa Cressidalla kuvataan olevan kalju pää ja köynnöstatuointi ja minä halusin tehdä kirjan kannalta oikein."
Joten miltä dramaattinen leikkaus hänestä tuntuu? "Aluksi oudolta, mutta sitten vedät syvään henkeä ja pidät kaiken perspektiivissä.", hän sanoo. "Vie vain vähän aikaa tottua siihen. Kihlatullani (käsikirjoitaaja ja ohjaaja Anthony Byrne) on tosi lyhyet, piikikkäät hiukset ja luulen, että monet naiset ty
kkävät hieroa sormiaan melkoa lyhyihin, leikattuihin hiuksiin. Minä ehdottomasti tykkään. Mutta olen normaalisti tehnyt sitä elämäni miesten kanssa - en ole hieronut oman pääni sivua! Monet ystäväni kysyvät saavatko koskea päätäni, minä vain seison siinä ja minua silitetään viiden minuutin ajan - ilmainen hieronta!" 
"Yhden puolen ajeleminen päästäsi muutaman kuukauden ajaksi ei ole suuri juttu verrattuna siihen, mistä muut ihmiset joutuvat maailmassa huolehtimaan. Plus, hiukset kasvavat takaisin."
Yksi  hänen villien hiustensa odottamattomista sivuvaikutuksista on villimpi muotimaku. "Kun puolet päästä on ajeltu, voi leikitellä enemmän. Mielestäni ihmiset pelkäävät joskus kritiikkiä. Ymmärrän sen - on pelottavaa, kun kuvat päätyvät nettiin puolen tunnin sisällä. Mutta arvostelun siirtäminen johonkuhun muuhun heijastaa omaa epävarmuutta. Me kaikki teemme virheitä. Meillä kaikilla on omat muotimokamme, valitsemme väärän käsikirjoituksen, kirjoitamme väärän kappaleen. Mutta kyse on vain mahdollisuuksiin tarttumisesta ja silloin tällöin väärien valintojen tekemisestä, jotta kasvamme." 
Skannaukset koko artikkelista löytyy täältä.

Lähde

2 kommenttia:

  1. Ihanaa ku se oli noin rohkee ja leikkautti puolikaljuks<3 toi sopii hyvin sen hahmolle :3

    VastaaPoista
  2. Upeeta kuinka hahmoihin paneudutaan ja ollaan rohkeita. Voin olla varma että elokuva ei mene pieleen ainakaan näyttelijöiden valintojen kannalta.

    VastaaPoista