perjantai 30. toukokuuta 2014

Jena Malone kertoo Matkijanärhen kuvausten olevan hänen osaltaan ohi


Refinery29 haastatteli Jena Malonea ja hänen The Shoe-bändikaveriaan Lem Jay Ignaciota Ignacion autotallistudiossa Los Angelesissa. Haastattelussa kaksikko puhui tietenkin bändistään ja tulevasta albumistaan, mutta puhe siirtyi joksikin aikaa myös Nälkäpeliin ja elokuviin. Jena paljasti Matkijanärhen kuvausten päättyneen hänen osaltaan kaksi viikkoa sitten! Haastattelun yhteydessä on paljon upeita kuvia Jenasta ja Ignaciosta.
Puhuttaessa toisesta työstäsi, oletko saanut päätökseen seuraavan Nälkäpelin kuvaukset?
Jena: Päätin kaikki kuvaukset kaksi viikkoa sitten. Se on hullua. En edes tiedä saanko sanoa tuon. Kuvaukset päättyvät kesäkuussa. Mutta he ovat niin salamyhkäisiä. Se on niin hullua. Päätämme kuvaukset emmekä näyttele näitä hahmoja enää koskaan. Olen hieman surullinen siitä.
LJ: Hän oli tosi surullinen. Hän sanoi vain, "En tule koskaan näyttelemään tätä hahmoa uudestaan!"
Jena: Se on tavallaan outo juttu, en tiedä. Toivon löytäneeni kaikki palaset. En ole koskaan ennen kantanut hahmoa mukanani 2,5-3 vuoden ajan.
Minkä ajattelevat vetoavan sinuun särkyneissä, mutta kovanaamaisissa tytöissä?
Jena: Olen näyttellyt monia. Olen saattanut edustaa osaa heidän sydämestään elokuvassa eri aikoina elämästäni. Ollessani nuorempi tuon tyyppiset hahmot vetosivat minuun enemmän. Halusin roolissa jotain todellista; en halunnut näytellä tyttöystävää tai tytärtä. Haluan haastaa itseäni. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluan vain luoda asioita nuorille. Haluan inspiroida heitä ja kaataa heidät. Haluan heidän satuttavan polvensa ja sitten nostaa heidät ylös. Minusta tuntuu, että he ovat aitoja vallankumouksellisia. Meidän pitäisi tehdä kaikki heidän vuokseen.
Nuoret todella samaistuvat sellaisiin hahmoihin. He tuntevat yhteyttä altavastaajaan tai kovanaamaan.
Jena: Se tapa miten he ovat tarttuneet Katniss Everdeeniin ja koko Nälkäpeliin. Kuka ei haluaisi olla tuo nainen? Se ei ole itsekeskeistä. Siinä ei ole kyse siitä, että hän olisi nätti tai käyttäisi seksuaalisuuttaan. Kaikessa on kyse siitä, että hän käyttää vahvuuttaan. Hän uhraa itsensä rakkauden vuoksi. On mahtavaa, että 13-vuotiaat tytöt katsovat sitä ja sanovat, "Hän on sankarini."
Loput haastattelusta ja kuvista löytyvät täältä

Lähde

6 kommenttia:

  1. Apua, kohta me luetaan täältä että jenniferin ja joshinki kuvaukset on päättynyt :(!

    VastaaPoista
  2. En kestä sitte ku ilmotetaan, että kuvaukset on päättyny aiva kokonaan kaikkien osalta... :'(

    VastaaPoista
  3. Tuli mieleen että julkaistaanko täällä muuta tietoa The Shoen albumista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin nyt hirveästi, mutta ainakin tähän aikaisempaan postaukseen kirjoitin siitä pari juttua: http://sysimarja.blogspot.fi/2014/04/jena-malone-vastasi-fanien-matkijanarhi.html
      Millaista tietoa tarkoitat?

      Poista
    2. Esim. Mistä kaupoista sen voisi löytää, ja tuleeko sitä ollenkaan Suomessa myyntiin. Jos näistä siis on mahdollista löytää tietoa.

      Poista
    3. Laittamassani osoitteessa, siis toisessa postauksessa, jossa albumista puhuttiin, on tiedot sen saatavuudesta. Suomen kauppoihin sitä ei tule, eikä ilmeisesti muidenkaan maiden kauppoihin.

      Poista