torstai 6. maaliskuuta 2014

Jena Malone on fanityttö meidän muiden joukossa

Buzzfeedin uudessa haastattelussa Jena Malone intoilee Vihan liekeistä ja sen kulissien takaa kuvatusta materiaalista aivan kuin olisi yksi fanityttö meidän muiden joukossa! Ihanaa nähdä, että näyttelijät pitävät Nälkäpeleistä niin paljon. Haastattelun yhteydessä on myös pätkä DVD:n lisämateriaaleista ja siinä puhutaan Johannasta.
"Voinko vain fanityttöillä hetken?" Jena Malone kysyi ennen kuin puhui Nälkäpeli - Vihan liekit Blu-raystä, aivan kuin olisi yksi sen monista ihailijoista eikä yksi sen tähdistä. "Siinä on niin paljon materiaalia kulissien takaa. Meillä oli niin hauskaa Vihan liekeissä, että olen innoissani voidessani vain istua alas ja katsoa." Ja oikeasti, kuka voisi moittia häntä oman elokuvansa fanittamisesta, joka oli ensimmäinen vuoden tuottavin naisjohtoinen elokuva 40 vuoteen (Amerikassa).
Vaikka Katniss Everdeenin (Jennifer Lawrence) voimaa ei ole kieltäminen, Malonen hahmo - vyohykkeen 7 kovistribuutti Johanna Mason - oli Vihan liekkien suurin läpimurto, kiitos katkeruuden ja haavoittuvaisuuden sekoituksen. Mutta se, mitä 29-vuotias näyttelijätär pisti elokuvaan kalpeni sen rinnalla, mitä hän sai siitä.
"Opin itsestäni niin paljon Johannan näyttelemisen kautta", hän kertoi BuzzFeedille. "Tiesin, että minulla on vahvuuksia näyttelijänä, mutta Johanna opetti minulle miten uskomattoman vahva voisin olla emotionaalisesti, että voin pelotella kokonaista huoneellista ihmisiä pelkällä energialla, joka minua ympäröi kävellessäni sisään. Sitä voi todella tehdä tuhoa tavalla, jolla kannat itseäsi elämässä."
Koko artikkelin voi lukea täällä.

Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti