perjantai 14. maaliskuuta 2014

Evan Ross sanoo, että Matkijanärhi-elokuvissa työskentely on ollut uskomatonta


Matkijanärhi-elokuvissa Messallaa, Katnissin tähtiryhmän mukana kulkevaa propagandatuotantoryhmän jäsentä, näyttelevä Evan Ross kertoi E! Onlinelle millaista elokuvissa on ollut näytellä.
"Jennifer Lawrence on yksi cooleimmista ihmisistä, jonka olen koskaan tavannut", Ross, joka näyttelee Messallaa Nälkäpeli - Matkijanärhi-elokuvissa, kertoi minulle promotessaan The Wilderness of Jamesiä SXSW:llä. "Niin kuin, kuka sinä olet? Hän on uskomaton. Ja hän on hauskin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Siis hän on vain cool."
Tähän mennessä Matkijanärhi on Rossin suurin projekti. "Se on uskomatonta", sanoi Ross, 25, jonka äiti on legendaarinen laulaja Diana Ross. "En ole ikinä elämässäni ollut mukana tämänkaltaisessa tuotannossa... Ja enemmänkin kuin sen suuruudesta, kyse on tässä työskentelevät ihmiset, jotka työskentelevät niin kovasti tehdäkseen siitä parhaan mahdollisen."
"Minusta hyvältä tuntuvan elokuvan tekeminen lähtee pääosan näyttelijästä ja ohjaajasta", Rossa sanoi. "Niin kuin, joka päivä tulemme paikalle ja olemme vain iloisia ollessamme siellä."
Täältä voi vielä käydä katsomassa videon haastattelusta.

Lähde

2 kommenttia:

  1. Taitaa olla matkijanärhen lukemisesta ihan liian kauan, kun oikeesti mä en muista ketä nää tyypit niiku on! xD Siis ihan hirveesti on semmosia nimiä etten muista että mitä ne niiku on tai mikä niiden rooli on. :D Harmi etten omista kirjaa että voisin samantien lukea uudestaan.. :P

    VastaaPoista
  2. Ja mä kun luulin, että Messala on nainen. On tainut joku kohta mennä vähän ohi :D

    VastaaPoista