tiistai 13. marraskuuta 2012

Jennifer Lawrence innoissaan kuvauksista Havaijilla

Jennifer Lawrence kertoi Vulturelle elokuvansa The Silver Linings Playbookin ensi-illan jälkeisissä juhlissa odottavansa innolla Vihan liekkien Havaijin kuvauksista. Lisäksi vieraana ollut ohjaaja James Toback puhuu Jenniferistä Oscarien kannalta.
Silver Linings-juhlat olivat pienet ja siihen mennessä, kun Lawrence lähti, hän oli todennäköisesti ravistanut kättä kaikkien kanssa, tarjoten jokaiselle ihastelevalle Academy-jäsenelle tarkkaavaisen korvan ja kutsuvan hymyn. Se toimi ohjaaja James Tobackiin, pitkäaikaiseen Oscar-äänestäjään. "Ajattelin, että hän oli mahtava elokuvassa, joten ihailin jo hänen esiintymistään, mutta puhuin hänen kanssaan muutaman minuutin ja hän oli niin fiksu ja miellyttävä ja mukava, mikä saa sinut vain entistä innokkaammaksi tekemään jotain tämän henkilön vuoksi"; hän sanoi.
Vaikka hänellä ei ollut tietoakaan siitä, mikä häntä odottaa Atlantassa Nälkäpelin jatko-osan kuvauksissa - "Minä menen kampaukseen ja meikkiin, enkä voisi sanoa mitä kohtausta teemme", hän sanoi. "Minulla ei ole hajuakaan. Anteeksi" - hän tietää tarkalleen, mikä häntä odottaa puolentoista viikon päästä: tuotanto siirtyy Havaijille kuvaamaan areena-kohtauksia. Mitä hän odottaa innokkaimmin? "Se on helkkarin Havaiji! Odotan innolla kaikkea", hän sanoi. "Ja kuulin juuri, että siellä on Cheesecake Factory, niin kuin heti kadun päässä, osana Trumpia ja olen siitä tosi, tosi innoissani. Älä sano Trump, koska minulla ei ole tietoakaan siitä, mitä sanon. Mutta, joo, olen siitä innoissani. Luulen, että olen ainut amerikkalainen, joka todella rakastaa Cheesecake Factorya ja seisoo täysin sen rinnalla."
Lähde 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti