perjantai 10. heinäkuuta 2015

Comic-Con: Haastatteluvideot yhdessä postauksessa

Tähän olen kerännyt kaikki erikseen postaamattomat haastatteluvideot Comic-Conista ja niitähän riittää! Olen suomentanut sinne tänne muutamia mielenkiintoisia asioita. Näiden lisäksi löytyy MTV:n tekemät haastattelut, Jenniferin, Joshin ja Liamin vierailu Conan O'Brienin talk show'ssa sekä koko Matkijanärhi osa 2-keskustelupaaneli.

Koko lehdistötilaisuus, joka pidettiin keskustelupaneelin jälkeen:


Lehdistötilaisuuden parhaat palat:


Access Hollywoodin haastatteluvideot:


  • Josh ja (Liam alemmassa videossa) sanoo nähneensä itsekin keskustelupaneelissa ensimmäisen kokopitkän trailerin ensimmäistä kertaa! Hän lisäsi myös, ettei ole nähnyt itse elokuvaa vielä.

Yahoon videot:


  • Jennifer sanoo, että kaikista elokuvista vaikein stuntti tehtiin Matkijanärhi osa 2:ssa, kun Katniss joukkoineen liikkuvat märkinä Capitolin viemäreissä.


Reilusti lisää videoita linkin takana!

Hit Fixin videot:

  • Jennifer kertoo oikeassa kädessään olevan pienen tatuoinnin tarinan.

Clevver News:

Mitä Jennifer, Josh ja Willow vaativat parhailta ystäviltään?


Josh puhuu Tinderistä. Ei, hän ei koskaan ei liittyä.


Willow puhuu kuvausten päättymisestä.


Francis puhuu kuvausten päättymisestä ja mahdollisesta jatko-osasta.


  • Francis sanoo, että jos Suzanne Collins keksisi upean tarinan, joka sijoittuisi Nälkäpelin maailmaan, hän olisi heti valmiina tekemään jatko-osan. Hän uskoo, että kaikki näyttelijät olisivat myös mukana, koska he olivat aina innoissaan kuvauksista. Hänestä kuitenkin uuden tarinan tekeminen ilman Katnissia olisi hankalaa. 
  • Hän sanoo, ettei haluaisi muuttaa mitään Matkijanärhestä, johon hän on hyvin kiintynyt. Hänestä tarina päättyy juuri niin kuin sen pitääkin ottaen huomioon kirjojen teemat ja hahmojen historian.

Entertainment Tonight:


  • Jennifer kertoo miten Josh säikäytti hänet hotellihuoneessaan. Hän huutaa Joshin paikalle näyttämään kuvan naamarista, joka hänellä oli tuolloin päällä. Josh näyttää olleen kyseinen naamari päällään myös Lionsgaten ständi edessä Comic-Conissa!


IGN:n videot:

  • Jennifer kertoo ikävöineensä luonnossa kuvaamista Matkijanärhi-elokuvien kuvausten aikana, vaikka Berliini ja Pariisi ovatkin hänestä kauniita kaupunkeja.
  • Liam sanoo, ettei muista mitä Nälkäpeli-kirjoissa tapahtuu, joten hän ei voi verrata elokuien samanlaisuutta niihin!

  • Mielenkiintoista, että Josh ei voi nimetä suosikkikohtaustaan Matkijanärhi osa 2:sta juonipaljastusten takia! Hän kuitenkin sanoo, että on innoissaan ylipäänsä siitä, että fanit näkevät miten Peetan käy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti