perjantai 24. huhtikuuta 2015

Video: Francis Lawrence puhuu epilogista, jälkituotannosta, poistetuista kohtauksista yms.


Ohjaaja Francis Lawrence antoi eilen CinemaConissa hyvin mielenkiintoisen ja yksityiskohtaisen haastattelun Collider.comin Steven Weintraubille. Hän kertoi mm. missä vaiheessa Matkijanärhi osa 2:n jälkituotanto on, epilogista ja osallistumisestaan erinäisiin tapahtumiin. Videon alla listattuna tärkeimmät yksityiskohdat!


  • Matkijanärhi osa 2 on tällä hetkellä jälkituotannossa ja elokuva on aikalailla leikattu. Ensimmäinen versio oli 2 h 50 min pitkä, mutta tämän hetkinen versio on 2 h 7 min ilman epilogia ja lopputekstejä.
  • Tällä hetkellä he työstävät visuaalisia efektejä ja ääniä ja musiikkia kirjoitetaan.
  • Epilogia ei kuvattu yhdessä muun elokuvan kanssa, koska Atlantassa oli kamala talvi heidän kuvatessaan ja luonnollisesti he tarvitsivat epilogiin kevään. Epilogi kuvataan toukokuun lopussa! Se tulee olemaan elokuvassa yksittäinen kohtaus, joka kestää pari minuuttia.
  • Soundtrackistä ei ole vielä mitään sanottavaa, koska siinä ollaan niin aikaisessa vaiheessa.
  • Poistettuja kohtauksia on hyvin vähän eli melkein kaikki kuvattu tulee olemaan elokuvassa. Pituutta on lyhennetty lähinnä tiivistämällä leikkausta ja tekemällä elokuvasta mahdollisimman tehokas.
  • Nälkäpeli-elokuvien kohdalla suurimpia muutoksia käsikirjoitukseen tulee harjoitusten aikana. Muutokset eivät kuitenkaan koskaan ole niin suuria, että muuttaisivat kohtauksen täysin, koska he ovat uskollisia kirjoille.
  • Elokuvan pitäisi olla "valmis-valmis" syyskuussa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.
  • Francis sanoo luulevansa Matkijanärhi osa 2:n olevan esillä Comic Conissa. Hän ei kuitenkaan tiedä onko hänellä lupaa vahvistaa mitään.
  • Francisilla ei ole tietoa siitä, milloin teaser traileri ilmestyy. Hän sanoo, että meidän pitää olla kärsivällisiä...
  • Tim Palenilla, Lionsgaten markkinoinpäälliköllä, on jotain siistejä juttuja suunniteltuna Matkijanärhi osa 2:n markkinoinnin varalle. 
  • Francis tulee olemaan paikalla The Hunger Games Exhibitionin avajaisissa 1. heinäkuuta New Yorkissa. Muista paikalla olijoista hän ei tiedä.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia, vaikka moni asia on edelleen kysymysmerkkinä. Kai sitä pitää yrittää olla kärsivällinen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti