keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Francis Lawrence puhuu epilogista, Matkijanärhi osa 2:n tunnelmasta yms.

Francis Lawrencen ollessa CinemaConissa viime viikolla MTV:n Josh Horowitz pääsi haastattelemaan häntä. Keskustelun aiheina olivat mm. Matkijanärhi osa 2:n jälkituotannon eteneminen, epilogi ja pari muuta kohtausta sekä ensimmäisen ja toisen osan väliset erot.

  • Epilogin tulevia kuvauksia pidetään "mini-jälleennäkemisenä", jolloin tuotantotiimi kokoontuu vielä kerran yhteen kuvaamaan. Koska epilogi on tavallaan erillään muusta tarinasta, sen kuvaaminen erillään muusta elokuvasta toimii Francisin mielestä hyvin.
  • Matkijanärhi osa 2 alkaa aikalailla siitä, mihin osa 1 loppui. Katniss on vielä järkyttynyt hyökkäyksestä ja "Peeta on todellakin vielä vinksallaan." Tämän kaiken takia Katnississa on nyt uutta energiaa. Osassa 1 hän oli pohjalla, piileskeli ja häntä manipuloitiin, mutta osassa 2 hän ottaa ohjat omiin käsiinsä.
  • Matkijanärhi osa 1 ja 2 ovat teemallisesti hyvin erilaisia, koska osa 1 kertoi manipuloinnista ja propagandasta, kun taas osa 2 on todellinen sotaelokuva. Elokuvassa lähdetään hyvin nopeasti Vyöhykkeeltä 13 muualle Panemiin.
  • Francis on innoissaan Capitolissa tapahtuvista kohtauksista. "On kohtaus, fanit tietävät sen, jossa ollaan viemäreissä ja se on tosi hauska ja jännittävä." Francisilla taitaa olla vähän erilainen määritelmä hauskalle ja jännitävälle... Kyseisen kohtauksen kuvaaminen oli tosi hankalaa, mutta hänestä se näyttää mahtavalta. He kuvasivat öljykohtauksen Pariisissa ja hän on tyytyväinen se. Hän on myös innoissaan lopusta, koska nyt todella päädytään loppuratkaisuun. Hän sanoo lopun olevan tunteellinen ja liikuttava.
  • Tunteellisten kohtausten kuvaaminen ei tällä porukalla ollut vaikeaa, koska näyttelijät pystyivät todella eläytymään rooliinsa ja myös lopettamaan sen. Näin Matkijanärhi osa 2:n kaltaisen elokuvan kuvaaminen ei tuntunut tunteellisesti rankalta. Hankalimpia olivat tekniset kohtaukset. Viemäreissä ollaan ahtaissa tiloissa, he rakensivat niiden lavasteet, he oat vedessä ja on aivan pimeää, kaikki valo tulee aseista. Viemärikuvauksiin meni kolme tai neljä viikkoa! 
Kun Francis puhuu eri kohtausten yksityiskohdista, käyn ainakin itse entistä malttamattomammaksi! Vajaa seitsemän kuukautta vielä...

Onnea arvonnan voittajalle!

Miljoonan sivulatauksen kunniaksi järjestetty arvonta on nyt suoritettu ja onni oli myötäinen Jenni A.:lle! Paljon onnea! Suuret kiitokset myös kaikille osallistuneille. Ilmoittautumisviestien mukana laittamanne palaute sai todella hyvälle tuulelle. ♥

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Willow Shields pareineen putosi Tanssi tähtien kanssa-ohjelmasta!


Amerikan Tanssii tähtien kanssa-ohjelma varmasti yllätti ja järkytti monia eilen, kun Willow Shields ja Mark Ballas putosivat kilpailusta! He saivat futurisesta ninja-jazzistaan 37 pistettä ja lisäksi he voittivat salsa "dance offin", mistä he saivat kaksi lisäpistettä ja näin ollen olivat jälleen kerran yksi parhaista pareista. Ja he putosivat silti! En keksi tälle muuta selitystä kuin sen, että heitä pidettiin varmoina jatkoon menijöinä, jolloin monet eivät viitsineet äänestää. On tämä niin epäreilua Willowia kohtaan, hän ja Mark olisivat ehdottomasti ansainneet voiton! :(

Näitä tansseja katsoessa on entistä vaikeampi ymmärtää pudotusta. Alla videot niin dance offista kuin Willowin ja Markin jazzista sekä sydäntä särkevästä pudotuksesta (oikeasti, rupesin itkemään, kun näin Willowin ilmeen</3).




Katsokaa tuomareiden ilmeitä, hekin ovat järkyttyneitä pudotuksesta! EPÄREILUA! :(

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Video: Francis Lawrence puhuu epilogista, jälkituotannosta, poistetuista kohtauksista yms.


Ohjaaja Francis Lawrence antoi eilen CinemaConissa hyvin mielenkiintoisen ja yksityiskohtaisen haastattelun Collider.comin Steven Weintraubille. Hän kertoi mm. missä vaiheessa Matkijanärhi osa 2:n jälkituotanto on, epilogista ja osallistumisestaan erinäisiin tapahtumiin. Videon alla listattuna tärkeimmät yksityiskohdat!


  • Matkijanärhi osa 2 on tällä hetkellä jälkituotannossa ja elokuva on aikalailla leikattu. Ensimmäinen versio oli 2 h 50 min pitkä, mutta tämän hetkinen versio on 2 h 7 min ilman epilogia ja lopputekstejä.
  • Tällä hetkellä he työstävät visuaalisia efektejä ja ääniä ja musiikkia kirjoitetaan.
  • Epilogia ei kuvattu yhdessä muun elokuvan kanssa, koska Atlantassa oli kamala talvi heidän kuvatessaan ja luonnollisesti he tarvitsivat epilogiin kevään. Epilogi kuvataan toukokuun lopussa! Se tulee olemaan elokuvassa yksittäinen kohtaus, joka kestää pari minuuttia.
  • Soundtrackistä ei ole vielä mitään sanottavaa, koska siinä ollaan niin aikaisessa vaiheessa.
  • Poistettuja kohtauksia on hyvin vähän eli melkein kaikki kuvattu tulee olemaan elokuvassa. Pituutta on lyhennetty lähinnä tiivistämällä leikkausta ja tekemällä elokuvasta mahdollisimman tehokas.
  • Nälkäpeli-elokuvien kohdalla suurimpia muutoksia käsikirjoitukseen tulee harjoitusten aikana. Muutokset eivät kuitenkaan koskaan ole niin suuria, että muuttaisivat kohtauksen täysin, koska he ovat uskollisia kirjoille.
  • Elokuvan pitäisi olla "valmis-valmis" syyskuussa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.
  • Francis sanoo luulevansa Matkijanärhi osa 2:n olevan esillä Comic Conissa. Hän ei kuitenkaan tiedä onko hänellä lupaa vahvistaa mitään.
  • Francisilla ei ole tietoa siitä, milloin teaser traileri ilmestyy. Hän sanoo, että meidän pitää olla kärsivällisiä...
  • Tim Palenilla, Lionsgaten markkinoinpäälliköllä, on jotain siistejä juttuja suunniteltuna Matkijanärhi osa 2:n markkinoinnin varalle. 
  • Francis tulee olemaan paikalla The Hunger Games Exhibitionin avajaisissa 1. heinäkuuta New Yorkissa. Muista paikalla olijoista hän ei tiedä.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia, vaikka moni asia on edelleen kysymysmerkkinä. Kai sitä pitää yrittää olla kärsivällinen...

Kuvia: Francis Lawrence, Elizabeth Banks ja Julianne Moore Cinema Conissa

Kuten ennakkoon tiedotettiin, Francis Lawrence, Elizabeth Banks ja Julianne Moore palkittiin saavutuksistaan eilen CinemaCon Big Screen Achievement Awardseissa. Francista kunnioitettiin vuoden ohjaajan palkinnolla, Elizabeth valittiin vuoden läpimurtoelokuvantekijäksi (hän ohjasi Pirtch Perfetc 2:n) ja Julianne vastaanotti "Vanguard Awardin", edelläkävijälle/suunnannäyttäjälle osoitetun palkinnon. Alla kuvia heistä kaikista! Muutama kuva lisää löytyy esim. Panem Propagandasta.


Onnea vielä kaikille heille näistä palkinnoista! He ovat ne ansainneet. :)

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Video: Willow Shieldsin ja Mark Ballasin salsa


Eilen illalla oli jälleen Amerikan Tanssii tähtien kanssa-ohjelman aika ja Willow Shields suoriutui jälleen kerran tanssista loistavasti! Tällä kertaa hän ja hänen parinsa Mark Ballas esittivät salsan, josta he saivat tuomareilta pisteet 34/40.


Access Hollywoodista löytyy taas Willow Shieldsin blogi, jossa hän puhuu tällä kertaa tarinoista.

Lisätietoja The Hunger Games: The Exhibition-näyttelystä

The Hunger Games: The Exhibitionin liput tulivat tänään myyntiin ja sen kunniaksi Lionsgaten on julkistanut lisää yksityiskohtia tästä näyttelystä, joka aloittaa heinäkuun ensimmäisenä päivänä New Yorkista ja lähtee ensi vuoden alussa kiertämään maailmaa. Kerroimme viime kuussa perustietoja näyttelystä, mutta nyt tiedossa on sen tarkempi sisältö. Siihen kuuluu seitsemän erilaista aluetta:
Vyöhyke 12
Vyöhyke 12 on Katniss Everdeenin koti ja sisäänpääsy Panemin maailmaan. Matkaa läpi Hässäkän, näe Everdeenin perheen koti ja oikeustalo, tutki Panemia interaktiivisen kartan kautta yms.
Tribuuttijuna
Tule suurnopeusjunan kyytiin, joka tempaisee Katnissin pois Vyöhykkeeltä 12 ja avaa hänen silmänsä Panemin maailmalle. Näe monimutkaiset runsaasti mahonkia sisältävät lavasteet ja rekvisiitat, jotka tarjoavat ensimmäisen vilkaisun Capitolin ylenpalttisuuteen ja loistoon.
Capitol
Tutki Capitolin ihmeitä ja ylenpalttisuutta presidentti Snow'n parvekkeesta tribuuttiparaatin vaunuun ja ylenpaltiiseen voitonjuhlaan, joka pidettin Snow'n kartanossa. Vieraile Cinnan studiossa, täydennä Cinnan palkittu luonnoskirja ja liekehtivä tyttö-mekko ja jopa istahda alas Capitol TV:n Caesar Flickermanin kanssa.
Pelin teko
Nälkäpelin taiteita ja tieteitä korostava huipputeknologian alue on omistettu itse pelille. Kunnioita tribuutteja, testaa solmujen sidonta- ja stunttaitojasi ja tutki pelin takana olevaa teknologiaa - mutanteista voimakenttiin - interaktiivisella pelinjärjestäjän pöydällä.
Vyöhyke 13
Uskaltaudu kapinallisten reviirille ja liity taisteluun! Luo "propo" ravitaksesi vallankumousta, katso viimeisimpiä edistysaskeleita Beeteen laboratoriossa ja opi lisää maanalaisen vyöhykkeen elämästä.
Katnissin matka
Juhli Katnissin rohkeaa muutosta tribuutista Matkijanärheksi tässä liikuttavassa viimeisessä osassa. Näe Katnissin ikonisimmat asut lähietäisyydeltä, mukaan lukien Matkijanärhi-mekko ja -panssari, näe keskeisiä hetkiä elokuvista ja inspiroidu täysin yhden henkilön voimasta muuttaa maailma.
Fanigalleria
Näe omin silmin miten Matkijanärhen tarinasta on tullut maailmanlaajuinen ilmiö ja fanisensaatio tällä alueella, johon kuuluu aitoa fanitaidetta. Kuka tietää? Ehkä sinun mestariteoksesi päätyvät galleriaan!
Teaserinä julkaistiin alla oleva kuva Hässäkän rekvisiitasta, joka on osa näyttelyä.


Näyttelyn avajaiset ovat 1. heinäkuuta 2015 Discovery Times Squarella New Yorkissa ja paikalla tulee olemaan vielä nimeämättömiä elokuvien näyttelijöitä. Voisi olla hyvinkin mahdollista, että avajaisissa julkaistaisiin Matkijanärhi osa 2:n traileria tms.!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Arvonta miljoonan sivulatauksen kunniaksi!


Pitkälle ei synttärikilpailusta päästy ennen kuin sivulatauslaskuri pyörähti miljoonaan ja kilpailuahan se tarkoittaa! Ensimmäisen kerran näin mittarin yli miljoonassa lauantaina 11.4. (eli tasan kuukausi 4 v.-synttäreiden jälken), joten tämä kilpailu vähän viivästyi, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan!

Tällä kertaa teemme tämän teille helpoksi - lähetä vain sähköpostilla viesti, jossa kerrot haluavasi osallistua arvontaan, osoitteeseen sysimarja@gmail.com ja olet mukana! Osallistumisaikaa on 29.4. klo 16:00 asti.

Arvonnan voittaja saa valita palkinnokseen joko Matkijanärhi osa 1-DVD:n tai -soundtrackin. Lisäksi voittaja saa Matkijanärhi osa 1-pinssin ja -rannekkeen! Voittajia arvotaan siis yksi.

Kiitos teille suomalaisille Tribuuteille siitä, että seuraatte mitä Nälkäpelin maailmassa tapahtuu meidän kanssamme! Toivottavasti viihdytte täällä jatkossakin. :)

Pinssin ja rannekkeen sponssauksesta kiitokset Nordisk Filmille!

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Matkijanärhi osa 1:lle kaksi ehdokkuutta The Webby Awardseissa


The Webby Awardseissa kunnioitetaan netin parhaita asioita ja Matkijanärhi osa 1 sai tänä vuonna ehdokkuudet kahdessa kategoriassa! TheCapitol.pn on ehdolla parhaaksi elokuvan tai TV-sarjan nettisivuksi ja yleisesti koko Matkijanärhi osa 1:n kampanja on ehdolla parhaaksi digikampanjaksi interaktiivisen mainonnan ja median osiossa.

Parasta nettisivua voi äänestää täällä ja parasta digikampanjaa täällä. Voidaksesi äänestää tarvitset Facebook-, Twitter tai Google+-tilin. Äänestystilanteen näkee heti äänestämisen jälkeen ja tällä hetkellä Matkijanärhi osa 1 johtaa parhaan digikampanjan kategoriassa ja on toisena parhaan nettisivun kategoriassa. Käykäähän siis äänestämässä, että toisessa johto pysyy ja että saamme toisessa Big Hero 6:n kiinni!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Video: Willow Shieldsin tanssillinen tulkinta Liisasta Ihmemaassa


Eilen Amerikan Tanssii tähtien kanssa-ohjelmassa oli vuorossa Disney-ilta ja Willow Shields ja hänen parinsa Mark Ballas toivat Liisa Ihmemaassa:n tanssilattialle foxtrotin voimin! Mark sanoi tanssin olleen yksi hänen suosikeistaan ikinä ja myös tuomarit pitivät näkemästään, antaen parille pisteet 34/40. Willow ja Mark ovat saaneet tähän mennessä yhteensä eniten pisteitä tällä kaudella! Upea tanssi nähtävissä alla tai täällä.


Disney was magical from start to finish. I have to send thanks to the incredible make-up, hair and wardrobe team for such excellent work. Willow Shields was incredible and turned into Alice before my eyes. Still can't wrap my head around Carrie Anne's comment on Willow's foot work. After watching it over 20 times I am 100% certain there were no mistakes with her feet. I will defiantly take the other judges fluidity comments on board, but I will not accept the footwork error comment..Lastly I want to thank all you fans for your kind and loving words. It warms my heart to hear how much you enjoy my work.. It's all for you..
Posted by Mark Ballas on 15. huhtikuuta 2015

Tässä vielä Willowin viimeisin Tanssii tähtien kanssa-blogipostaus!

Video ja kuvia: Elizabeth Banks ja Liam Hemsworth MTV Movie Awardseissa


Willow Shieldsin lisäksi sunnuntain MTV Movie Awardseissa olivat myös Elizabeth Banks ja Liam Hemsworth. Elizabeth Banks oli mukana show'n aloittaneessa sketsissä, jossa hän pääsi vielä kerran näyttelemään Effietä! Hänet nähdään videon kohdasta 3:36 alkaen.


Get More: MTV Shows

Liam Hemsworth saatiin kameran eteen vain bäkkärillä, missä hän poseerasi Kelly Osbornen kanssa.


Lähde

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kuvia: Willow Shields MTV Movie Awardseissa


Willow Shields oli paikalla viime yönä järjestetyissä MTV Movie Awardseissa ja näytti upealta punaisella matolla Bibhu Mohapatran suunnittelemassa mekossa! Yllä pari kuvaa ja lisää löytyy Just Jaredin sivuilta.

Jennifer Lawrencelle ja Elizabeth Banksille MTV Movie Awardit


MTV Movie Awardsit järjestettiin viime yönä ja Matkijanärhi osa 1:n viidestä ehdokkuudesta kahdesta tuli voitto kotiin! Jennifer Lawrence voitti parhaan musiikillisen hetken kategorian laulettuaan The Hanging Treen ja Elizabeth Banks parhaan elokuvamuodonmuutoksen kategorian Effienä.

Matkijanärhi osa 1 oli ehdolla myös vuoden elokuvaksi, mutta tämä palkinto meni Tähtiin kirjoitetulle virheelle, kuten myös parhaan naisnäyttelijän - joksi Jennifer oli ehdolla - sen pääosan esittäjälle Shailene Woodleylle. Katniss oli ehdolla parhaaksi sankariksi, mutta tämän tittelin vei Dylan O'Brienin Labyrintissa näyttelemä Thomas.

Kaikki voittajat ovat listattuna täällä.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Nälkäpeli-tiimi tekemään Lionsgaten "The Odysseytä"


Lionsgaten suunnitelmissa on tehdä elokuvasovitus Homerin Odysseiasta ja sen tuotantotiimiin onkin valittu oikea Nälkäpeli-tiimi! Elokuvan tulee ohjaamaan Vihan liekit ja Matkijanärhi-elokuvat ohjannut Francis Lawrence, tuottamaan koko Nälkäpeli-sarjan vastaava tuottaja Nina Jacobson ja käsikirjoittamaan Matkijanärhet käsikirjoittanut Peter Craig!

Tältä porukalla luvassa on varmasti jälleen laadukas kirjaan perustuva elokuvasovitus! :)

Lähde

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Videot: Willow Shieldsin upea Nälkäpeli-teemainen tanssi


Eilen oli Amerikan Tanssii tähtien kanssa-ohjelman neljännen lähetyksen vuoro ja teemana oli "ikimuistoisin vuosi". Willow Shields valitsi vuoden, jolloin hänet valittiin Primin rooliin ja niinpä hän, hänen parinsa Mark Ballas ja muutama muu tanssija esittivät aivan mielettömän Nälkäpeli-aiheisen numeron! Esitys suorastaan mykisti tuomarit ja toi Willow'lle illan parhaat pisteet, 39/40! Musiikkina on Vihan liekkien soundtrackin ensimmäinen single, Colplayn Atlas, ja esitykseen on sisällytetty Vyöhykkeeseen 12 viittavat asut, kolmen sormen kunnioitusta ja kiitosta osoittava merkki, kanuunat ja kuolleiden tribuuttien kuvan heijastaminen! Seuraavalla videolla nähdään perustelut aihevalinnalle, itse tanssi ja tuomareiden pisteet. Tanssin voi katsoa parempi laatuisena Mark Ballasin Facebook-profiilista.


Willowin ajatuksia tähän esitykseen valmistautumisesta voi lukea hänen Tanssii tähtien kanssa-blogistaan Access Hollywoodin sivuilta. Lisäksi alla on pari videota Willowin ja Markin esityksen jälkeisistä tunnelmista ja puhetta tanssista!



Seuraavaksi vuorossa on Disney-viikko, joten Willow'lta ja Markilta on varmasti odotettavissa taas upea show!

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Julianne Moorelle CinemaCon Vanguard Award


CinemaConin toimitusjohtaja Mitch Neuhauser on ilmoittanut, että Julianne Moore tulee saamaan CinemaConin "Vanguard Awardin" (vanguard=edelläkävijä/suunnannäyttäjä). Hän saa palkintosa CinemaCon Big Screen Achievement Awardseissa 23. huhtikuuta, jolloin palkitaan myös Francis Lawrence ja Elizabeth Banks omista saavutuksistaan. Mitch Neuhauser perustelee Juliannen palkitsemista näin:
"Vietettämällä yli kolme vuosikymmentä valkokankaalla ja televisiossa ja yli 60 elokuvaroolissa Julianne Moore on vetänyt elokuvissa kävijöitä puoleensa näyttelemällä joukkoa erilaisia hahmoja sellaisissa mieleenpainuvissa elokuvissa kuin Boogie Nights, Big Lebowski, Tunnit, The Kids Are All Right ja Edelleen Alice. Hänen työlleen valkokankaalla ei ole vertaista ja tämän vuoden tulevilla julkaisuilla, Freeheldillä ja Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 2:llä, hän jatkaa meidän kaikkien viihdyttämistä, sivistämistä, opettamista ja kiehtomista.Emme voisi olla ylpeämpiä voidessamme luovuttaa hänelle tämän vuoden CinemaCon Vanguard Awardin."
Onnittelut Juliannelle jälleen kerran yhdestä upeasta saavutuksesta!

Lähde

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Lue synttärikilpailussa palkittu tarina täältä!


Sysimarjan 4.-vuotissynttärikisassa pyysimme teitä kertomaan, missä roolissa näkisitte itsenne kapinassa. Saimme todella mielenkiintoisia ja upeita vastauksia, mutta pystyimme palkitsemaan niistä vain yhden. Saimme Essiltä luvan julkaista hänen voitokkaan tekstinsä, jotta tekin pääsisitte lukemaan sen!
Kapina. Sen vuoksi minä tätä teen, en hänen, en Capitolin. Päästän keski-ikäisen naisen ruumiin valahtamaan epämukavaan asentoon sylissäni. Naisen lasittuneet siniset silmät näyttävät epäaidoilta, aivan kuin nuken silmiltä. Puren huultani ja työnnän capitolilaisen ystäväni väljähtäneen ruumiin kokonaan pois luotani. Capitol kostaa niille, jotka ovat tekemisissä Katniss Everdiinin kanssa. Jenlia oli liian varomaton toimittaessaan presidentti Snown tietoja Vyöhykkeelle 13. Presidentti ei ole tyhmä.  
~ 
Sipaisen tummat hiukseni silmieni varjoksi, kukaan ei saisi tunnistaa minua. Pujottelen hienovaraisesti presidentti Snown ylenpalttisten juhlavieraiden läpi ja kuuntelen tarkkaavaisena jokaista sanaa. Vieraat ovat arvovaltaisia presidentin ystäviä, heiltä kuulee kaikki Capitolin mehukkaimmat juorut. Useimmin ne eivät kuitenkaan koske kapinaa vaan geelikynsien virheellistä värisävyä tai kuinka liekit eivät muodostaneetkaan heidän nimeään syntymäpäiväkutsuilla. Varon astumasta pitkille laahuksille ja leveille kengille väistellessäni vieraita omassa sähkönsinisessä mekossani ja kymmensenttisissä koroissani. Olen kai liian vaatimattoman oloinen koristeellisten prinsessamekkojen ja värikkäiden frakkien joukossa, mutta ihmiset eivät välitä. He leimaavat minut yhdeksi heistä, kun tunnistavat minussa capitolilaiselle ominaisia piirteitä. Tervehdin kimaltelevalla käden heilautuksella tuttua kynsistylistiani, joka laitattaa minulle joka viikko uudet kynnet. Stylisti kipittää luokseni ja koskettaa kikattaen kaulaani kiertävää tatuointia. Vaihdan hänen kanssaan sanasen ja tyrmistelemme yhdessä, kuinka vieressämme tanssivan naisen kirkkaan vihreät ballerinatossut olivat täysin väärä valinta keltaisen mekon kanssa. Olen ehkä kapinallinen, mutta en aio päästää irti siitä pienestä capitolilaisesta olemuksestani sisälläni. Hyvästelen stylistin ja hän katoaa nopeasti väkijoukkoon. Jatkan kierrostani vieraiden keskuudessa, kun korviini kantautuu etsimäni lausahdus: "-kaappaus onnistui oletettua paremmin. Hänen kaikki rakkaat muistonsa Katniss Everdeenistä ovat tuhottu ja paikalle istutettu uusia aatteita" 
Ääni kuuluu miehelle, jonka olen monta kertaa aiemmin nähnyt keskustelevan sairaalan henkilökunnan kanssa. Epäilykseni heräävät ja astahdan huomaamattomasti lähemmäs ikään kuin väistäen ohi kulkevia tarjoilijoita. Vilkaisen syrjäsilmällä puhujaa. Laiskanpulskea mies keskustelee intensiivisesti nuorehkon naisen kanssa, joka puristaa viinilasia sormissaan liiankin tiukasti. "Ja? Mitä tämä kokeilu tarkoittaa?" Nainen utelee ja hänen sormensa ovat valmiina murskaamaan lasin pirstaleiksi. Painaudun yhä lähemmäs kaksikkoa, kun väistän erittäin isokokoista designluomusta kantavaa naishenkilöä. "Tämä tarkoittaa" mies jatkaa ja madaltaa ääntään niin, että joudun hivuttautumaan vielä lähemmäs. Vaapun enää vain toisen korkoni varassa, joten jos mies ei nyt kakistaisi uutistaan ulos, romahtaisin heidän päällensä. "-, että Peeta Mellark on ohjelmoitu tappamaan Matkijanärhi."  
Kavahdan ylös nopeasti. Tunnen, kuinka kylmä hiki valuu pitkin selkääni kastaen sifonkisen mekkoni. Käännyn koroillani ympäri ja poistun paikalta vähin äänin. Kauhu sumentaa näköpiiriäni, mutta onnistun välttelemään astumista laahuksille tai millekään muullekaan. Minun on päästävä kertomaan Plutarch Heavensbeelle, mitä tuleman pitää. Olen tarttumaisillani salin ovenkahvoihin, kun valot sammuvat. On aivan pimeää. 
~ 
En koskaan olisi uskonut, että kapinalliset olisivat päässeet Capitolin turvajärjestelmästä läpi. Juoksen korkokengät käsissäni ympäri Capitolia säkkipimeässä. Pian valojen sammumisen jälkeen juhlissa partioineet rauhanvartijat paimensivat juhlijat pois rakennuksesta hätäpoistumistietä. Livahdin nopeasti ovista, joille olin pysähtynyt valojen sammuessa.  
Pimeässä suuntavaistoni on kuitenkin kuin lumetta. Minulla ei ole sitä. Juoksen päättömänä korttelista toiseen tuloksetta. Pysähdyn kadunkulmaan ja suljen silmäni. Jalkojani särkee kaikesta juoksemisesta ja polttava käsky informoida kolmelletoista tykyttää päässäni. Hengitän syvään ja koetan vähäisessä kuun valossa tarkastella ympäristöäni. Ylläni kohoaa korkeita synkkiä rakennuksia ja vieressäni ammottaa synkkä oviaukko, minun oviaukkoni. En olisi uskonut, että olisin päätynyt umpimähkään juoksentelusta omalle kotitalolleni. Huokaisen helpotuksesta ja rämmin aukkoon. Painan sormeni tunnistimeen, joka päästäisi minut normaalisti sisään. Mutta vaikka kuinka yritän, ovi ei avaudu. Potkaisen turhautumuksesta ovea ja se kolahtaa kevyesti auki.  
"Sähköt ovat poissa toiminnasta idiootti", tokaisen ääneen ja sujahdan sisälle. Pudotan korkokenkäni lattialle ja muistelen jättäneeni taskulampun eteisen laatikkoon. Tunnustelen tietäni sokeasti eteenpäin siihen suuntaan, johon muistan lipaston asettaneeni. Kun käteni vihdoin törmää laatikostoon vetäisen nopeasti kaikki lokerot auki ja etsin sokkona lamppua. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen tapaan taskulampun muotoisen esineen käteeni ja kiljahdan riemusta: valoa!  
Sokaiseva valokeila suuntautuu vastakkaiseen seinään, kun painan sen kärjessä olevasta napista, ja hykertelen hetken tyytyväisyydestä. Samassa tunnen, kuinka ilma taloni ympärillä väreilee ja saa puut heilumaan. Vasta puhjenneet lehdet heiluvat vimmatusti tuulessa. Syöksähdän ikkunaan ja suuntaan katseeni taivaalle, kun jokin tumma lipuu nopeasti pois näkökentästäni kohti Capitolin rajaa. Kapinalliset ovat ehtineet hakea jo Peetan!  
Juoksen nopeasti yläkertaan ja koetan käynnistää koneen. Se käynnistyy normaalia hitaammin. Vilkaistessani nopeasti ulos huomaan, kuinka ulkona Capitolin valot pikkuhiljaa laukeavat päälle. Kun kone viimein suvaitsee käynnistyä, murtaudun nopeasti tietoverkostoon, joka on yhteydessä vyöhykkeen 13 kanssa ja naputan viestini. Painettuani lähetä-nappia ruutuun ilmestyy viesti: "Aikaa jäljellä 6 tuntia." Parahdan ääneen. Olen tehnyt kuitenkin kaiken voitavani. Suljen koneen ja jään paikalleni. Jos viestini ei ehtisi perille ajoissa ja, jos juhlien mies olisi oikeassa, Matkijanärhi voi olla kuollut jo aamuun mennessä.
Suuret kiitokset Essille! Jos joku muu teistä sattuu pitämään Nälkäpeli-tarinoiden kirjoittamisesta, ottaisimme niitä mielellämme vastaan. :)

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Nälkäpeli-vetonauloja dubailaiseen huvipuistoon


Liosngaten eilen julkaiseman lehdistötiedotteen mukaan se ryhtyy yhteistyöhön Dubai Parks and Resortsin kanssa tuodakseen Lionsgaten oman alueen uuteen dubailaiseen, Hollywood-teemaiseen huvimuistoon, Motiongate Dubaihin. Tälle alueelle kuuluu Nälkäpeli-aiheisia vetonauloja sekä Step Up-sarjaan perustuva show.
"Sarjamme jatkavat paikallisten viihdemahdollisuuksien tuomista ympäri maailman", sanoi Lionsgaten toimitusjohtaja Jon Feltheimer. "Voimme ylpeydellä ryhtyä yhteistyöhön Dubai Parks and Resortsin kanssa luodaksemme henkeäsalpaavan täyden viihdekokemuksen, joka on suunniteltu vetoamaan miljooniin uusiin faneihin ja jatkamaan brändiemme globaalia laajenemista."
Tavallaan toivon, että tämä olisi aprillipila, mutta tosiaan, lehdistötiedoite julkaistiin eilen. Tämä kuulostaa hyvin capitolmaiselta, mutta ehkä Nälkäpeli-teemaiset kohteet saadaan toteutettua vähemmän capitolmaisella tavalla.

Lähde

Video: Willow Shieldsin paso doble Tanssii tähtien kanssa-ohjelmassa


Näyttää siltä, että meillä on uusi liekehtivä tyttö! Willow Shields ja hänen parinsa Mark Ballas esittivät Tanssii tähtien kanssa-ohjelman kolmannella viikolla paso doblen teemalla tuli ja jää. Jälleen parivaljakko sai tuomaristolta pelkkiä kaseja ja oli yksi illan parhaista! Alta voi katsoa tanssin ja täältä löytyy myös YouTube-versio, johon kuuluu tuomareiden arvostelutkin.


Slow and steady wins the race is right! Hugely proud of my lil Dragon Slayer Willow Shields for her resilience last night!! It's not easy to bounce back from an injury, but she continues to surprise me each week. Just wait for Week 4. Dancing with the Stars #DWTS
Posted by Mark Ballas on 31. maaliskuuta 2015
Tämän tanssin harjoituksissa kävi pieni haaveri, jonka seurauksena yksi Willow'n kylkiluista oli mennyt sijoiltaan! Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä harjoittelemasta ja lopputuloshan oli aivan mielestön. Enemmän koko tapauksesta voi lukea Willow'n Tanssii tähtien kanssa-blogista.

E! Online haastatteli Willowia ja Markia tanssin jälkeen, puhetta oli mm. edellä mainitusta tapaturmasta sekä Willow'n Nälkäpeli-kanssanäyttelijöiden ajatuksista hänen osallistumisestaan ohjelmaan. Video lähtee automaattisesti pyörimään, joten se löytyy linkin takaa!