torstai 1. tammikuuta 2015

Hyvää Uutta Vuotta sekä onnea voittajille!

Yksi vuosi on jälleen tullut päätökseen! Alkuvuodesta saimme Vihan liekkien DVD:n ja Blu-rayn ja sen jälkeen olikin pitkä odotus Matkijanärhi osa 1:n ilmestymiseen, josta Lionsgate ei aluksi meinannut antaa murustakaan nähtäväksi. Loppujen lopuksi saimme aivan mielettömän elokuvan, joka jätti innostuneena odottamaan toista osaa. Nyt olemmekin siinä vuodessa, jona Matkijanärhi osa 2 ilmestyy! Lisäksi Sysimarja täyttää jo neljä vuotta! Silloin on luvassa kilpailu, mutta vedetäänpä edellinen päätökseen.

Kiitos kaikille osallistujille, lupauksianne oli kiva lukea! Monilla näyttäisi olevan aikeita mennä Matkijanärhi osa 2:n ensi-iltaan Lontooseen, toivottavasti kaikki halukkaat (kuten minäkin) onnistuvat tässä! :) Monilla on myös suunnitelmissa tehdä erilaisia Nälkäpeli-maratoneja niin kirjojen kuin elokuvienkin parissa ja moni lupasi lukea kirjat englanniksi. Mutta mitä lupasivat voittajat?

"Lupaan ensi vuonna odottavani innolla jokaista päivää, koska silloin Matkijanärhi osa 2 on aina päivän lähempänä!" 

Kaikki me ylläpitäjät tykästyimme tähän lupaukseen, jonka meille lähetti catnip! (Toivottavasti et pahastu lupauksen julkaisemisesta.) Hän saa US Weeklyn Matkijanärhi osa 1-erikoisnumeron sekä Matkijanärhi osa 1-pinssin ja -rannekkeen!

Pinssin ja rannekkeen saavat myös minna katariina, joka lupasi pinssin voittaessaan käyttää sitä joka päivä - nyt sinulla on mahdollisuus lunastaa lupauksesi! ;) - sekä Laura P., jonka lupaus erottui edukseen - se oli nimittäin Buttercupin uuden vuoden lupaus!

Arvonnan kautta pinssin ja rannekkeen saa vielä matleena! Kaikille voittajille ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti sähköpostilla.

Kiitos vielä kerran kaikille osallistujille, onnittelut voittajille ja hyvää uutta vuotta! ♥

1 kommentti:

  1. Sellainen ehkä vähän hullu idea tuli päähäni, että voisiko yrittää järjestää sysimarjan lukijoiden ja ylläpitäjien kesken "retken" seuraavaan Lontoon ensi-iltaan? Jokainen maksaisi matkansa itse jne, mutta porukalla mentäisiin.
    En tiedä miten koko ensi-ilta juttu toimii, mutta oiskohan mitään mahkuja?:D

    VastaaPoista