tiistai 19. elokuuta 2014

Lisää yksityiskohtia Matkijanärhestä Francis Lawrencelta ja Entertainment Weeklyltä


Entertainment Weekly julkaisi viime viikolla ensimmäisen still-kuvan Katnissista Matkijanärhi osa 1:ssä ja samalla muutamia yksityiskohtia elokuvasta. Nyt EW on julkaissut reilusti lisää Francis Lawrencen paljastamia yksityiskohtia elokuvasta!
Collinsin viimeinen kirja esittää inhorealistisen kertomuksen Katnissin roolista kapinassa, jonka pyrkimyksenä on kukistaa Capitol, sisältäen synkkiä kohtauksia sota-ajan brutaalisuudesta, kun teinisankaritar kamppailee väkivaltaisuuden aiheuttamien psyykkisten seurausten kanssa. Mutta, sanoo Lawrence, tuleva osa ei tule olemaan pelkästään synkkä.
"Siinä on ehdottomasti muutamia taisteluita. Tässä elokuvassa on muutamia ensimmäisiä välähdyksiä todellisesta sodasta. Ja skaalasta tulee aika suuri", hän paljastaa. "Siinä on atonaalinen muutos edellisistä elokuvista, mutta ne ovat silti tosi tunteellisia, tosi yleisluonteisia laajalla skaalalla varustettuna hiukkasella kepeyttä ja huumoria.
"Juonen ja hahmojen muuttamisen sijaan otimme mahdollisuuden näyttää kohtauksia, jotka olisivat voineet tapahtua kirjassa eri aikoina", Lawrence sanoo. "Meistä se on maailman laajentamista asioiden muuttamisen sijaan. Minusta fanista on jännitävää nähdä tiettyjä asioita. Olemme siis pystyneet avaamaan tässä maailmaa ja näkemään joitain uusia paikkoja. Pääsemme näkemään joitain uusia vyöhykkeitä tällä kertaa liikkuma-alasta tulee melko suuri."
Lisäyksenä on myös uusi näyttelijä Julianne Moore kapinallisten presidenttinä Alma Coinina, joka on hahmo, jonka roolia on suurennettu tulevissa elokuvissa. Presidentti Coin - josta tulee Katniss Everdeenin vastahakoinen liittolainen kapinan pyrkimyksissä syöstä presidentti Snow vallasta - oli kuvattu Suzanne Collinsin kirjoittamana Katnissin näkökulmasta; hänet mielletään kunnianhimoiseksi ja itsekeskeiseksi. Mutta Mooren mukanaolon seurauksena, Lawrence sanoo, harmaahiuksisen poliitikon roolia hänen kaksiosaisessa päätöksessään on laajennettu merkittävästi yli hänen kuvauksenstaan Nälkäpeli-sarjassa.
"Hän itse asiassa tavallaan etsi meidät käsiinsä ja hänellä oli mielenkiintoa kirjoihin lastensa kautta", Lawrence sanoo. "Hän ei koe-esiintynyt. Kun tiesimme hänen haluavan roolin, se oli siinä - tehty", Lawrence sanoo nauraen. "Istuin alas hänen kanssaan ja hänellä oli loistavia ideoita, tulimme hyvin toimeen ja siinä se."
"On mielenkiintoista, että vaikka hän on suuri hahmo Matkijanärhi-kirjassa, siinä on itse asiassa hänestä hyvin vähän", huomauttaa Lawrence. "Tässä on häntä enemmän kuin kirjassa ja sen vuoksi myös vähä kehitystä. Minusta hahmo on kehittynyt joksikin aika mahtavaksi. Ja Julianne oli suuri osa siinä."
Mutta yksi asia, joka ei muutu? Kyseessä on kolmiodraama Katnissin (Jennifer Lawrencen), Galen (Liam Hemsworth) ja Peetan (Josh Hutcherson) välillä.
"Matkijanärhi osa 1:ssä se on hankalaa, koska Peeta ei ole Katnissin ulottuvissa", huomauttaa ohjaaja. "Tietysti hänestä tulee hänen päämääränsä, mutta Gale on juuri siinä, joten se on aina hankala tilanne."
Vaikka Lawrence ei paljasta miten hänen on jakanut Suzanne Collin trilogian viimeisen kirjan ("Se on yksi tosi hyvistä yllätyksistä", hän sanoo), hän kertoo, että elokuvissa tulee olemaan "kaksi erilaista, selvästi erillistä tarinaa." 
"Noista tavoitteista tuli motiivejamme", Lawrence selittää. "Tässä kohtaa koko sarjan tarkoitus tulee esille. Vastaus siihen, miksi nämä kirjat ovat olemassa, löytyy Matkijanärhestä ja se on ollut minusta hyvin jännittävää. Se on se, mistä olen pitänyt kiinni läpi näiden tarinoiden." 
Missä kohtaa te arvelette Matkijanärhi osa 1:n loppuvan?

Lähde

8 kommenttia:

  1. Jotenkin mieleen pulpahti kuva Peetasta kuristamassa Katnissia, jonka jälkeen ruutu pimenee, ja lopputekstit alkavat. Tiedän, se olisi surkea loppu, mutta ihmiset menisivät vielä varmemmin katsomaan viimeisen osan.

    VastaaPoista
  2. Peeta kuristamassa Katnissia loppukohtauksessa olis just niin pirullista, et se on pätkästy ihan varmasti siihen! Ihan vaa kaikkien kiusaks.. ;D

    VastaaPoista
  3. Olin alunperin ajatellut heti että se on kohta, jossa Katnissiä ammutaan pähkinän edustalla. Kuitenkin tää teksti sai mut miettimään uudestaan että saattaa hyvin olla joku muukin, kuten just se jossa Peeta kuristaa Katnissia

    VastaaPoista
  4. Mä voisin kuvitella lopun silleen että Katniss viimein näkee Peetan, mutta ekassa osassa ei kuitenkaan kerrota onko Peeta muuttunut. Toisen osan alussa vois tulla joku throwback missä Katniss muistelee kuristuskohtausta... en tiiä :D

    VastaaPoista
  5. Musta taas tuntuu, ettei eka osa lopu kuristuskohtaan, se ei jotenki ois "tosi hyvä yllätys" ku kaikki spekuloi, että siitä kohti menee poikki. :D PIANHAN ME NÄHÄÄN :)

    VastaaPoista
  6. Mä oon jostain lukenut, että Francis olisi sanonut, että eka osa EI lopu siihen kun Peeta kuristaa Katnissia. En vaan oo varma tän paikkaansa pitävyydestä, koska en muista lähdettä... :D

    VastaaPoista
  7. Voi, toivottavasti se ei lopu siihen kuristuskohtaukseen!!! Mä en jaksa enää oottaa :D<3

    VastaaPoista
  8. Aluksi tulin siihen tulokseen, että eka osa vois loppua jossain siinä kohtaa kun hyökätään pähkinään ja just se ampumakohtaus kun se mies(?) ojentaa kätensä Katnikselle. Kuristuskohtauskin vaikuttais mahdolliselta tai sitten se on just joku mitä me ei osata aavistaa. Demissä oli muuten matkijanärhen juliste!!!

    VastaaPoista