sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kuvia ja videoita Josh Hutchersonin vuosittaisesta koripallopelistä


Josh Hutchersonin kolmas vuosittainen julkkiskoripallopeli järjestettiin eilen Nokia Plazassa Los Angelesissa ja sillä kerättiin varoja Straight But Not Narrow-yhdistykselle. Alla muutamia kuvia ja videoita tapahtumasta! Täältä taas löytyy paljon kuvia Joshista faniensa kanssa.


 

Tällä haastatteluvideolla Josh puhuu hieman Nälkäpelistä. Hän sanoo, ettei ole henkisesti valmis seuraavan elokuvan ilmestymiseen ja sitä edeltävään pressikiertueeseen yms., mutta hän on kuitenkin innoissaan. Häneltä kysytään hauskinta hetkeä Jennifer Lawrencen kanssa ja Joshilla on vaikeuksia keksiä vastausta, koska hauskoja tilanteita on ollut niin paljon. Sitten hän kertoo tapauksesta, jolloin he olivat Havaijilla kuvaamassa Vihan liekkejä ja paddle boardaamassa (eräänlaista surffausta) ja Jennifer tunki löytämänsä kaljatölkin bikineihinsä. Joshilta kysytään myös tuleeko hän ikävöimään Jeniä ja vastaus on kyllä, mutta hän sanoo, että he tulevat kuitenkin hengaamaan edelleen yhdessä.


Lisää haastatteluvideoita, video tanssikilpailusta sekä kooste löytyvät linkin alta tai yksittäin klikkaamalla edeltäviä linkkejä!





Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti